Follow:
Browsing Tag:

Smashbox

    Tammikuun kosmetiikkaostokset

    *Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä

    Tammikuu on vihdoin tap(ut)eltu, ja näin päästiin askel lähemmäs kevättä. Itselleni tämä alkuvuosi on tuntunut jokseenkin raskaalta. Olo on jatkuvasti väsynyt, ja tuntuu siltä, kuin olisi hukkumassa hommiin – vaikkei edes tekisi mitään. Viime viikkoina koulun alku onkin imenyt kaiken energiani, enkä ole pystynyt keskittymään esimerkiksi blogiin siten kuin haluaisin.

    Onneksi päivät pitenevät kovaa vauhtia, ja kasvava valon määrä toivottavasti vaikuttaa positiivisesti myös omaan energisyyteeni. Odotan siis toiveikkaana tulevaa, josko tämä olo pian raukeaisi.

    Noin 6€ / Prisma & Tokmanni

    Tammikuun aikana ostin muutamia tuiki tarpeellisia kosmetiikkajuttuja. Kuitenkin, ostoskoriin päätyi myös pari vähän turhempaa tuotetta, kuten vaikka essencen meikkivoide väärässä sävyssä. Voisin vaikka vannoa, että kassalle mennessä hyppysissäni oli sävy numero kahdeksan, mutta kotiin päästessä se oli jotenkin muuttunut kympiksi. Tämä lähtee siis eteenpäin.

    15€ / Kicks

    Pyörähdin myös Kicksillä hakemassa Shashboxin Primerizerin testikoossa, sillä halusin ensin nähdä, onko tämä omalle iholleni sopiva. Ja olihan se.

    Aion kyllä jatkossakin ostaa näitä 15ml pulloja, etenkin, jos Kicksin hinnoittelu pysyy yhtä kummallisena.* Tämä 15ml pullo maksaa nimittäin vain 15€, kun *30ml pullo maksaa lähes 40€. Miksi ihmeessä kukaan ostaisi tuota täysikokoista? Nämä pikkupullot on paljon käytännöllisempiäkin, kun mahtuvat meikkipussiin eivätkä varmasti ehdi vanhentua.

    17€ / Sokos

    Kolusin myös Sokoksen kosmehyllyjä läpi pian sen jälkeen, kun Lumenen kangasnaamiot tuli myyntiin. Ostin molemmat versiot kokeiluun, ja samalla täydensin naamaputsarivarastoja.

    7€ / Prisma

    Henna oli myös päässyt loppumaan, joten sitä ostin lisää eräällä Prisma-reissulla. Tämä Mac Urth on vakuuttanut minut hyvällä hinta-laatusuhteellaan, ja ainoa, mikä jaksaa ärsyttää, on pussin olematon fotogeenisyys.

     

    Yhteenveto:

    1. Meikit: 19€
    2. Ihonhoitotuotteet: 17€
    3. Kynsituotteet: 2€
    4. Hiustuotteet: 7€

    Tammikuun kosmetiikkasaldo yhteensä: 45€

     

    Mitä teille kuuluu? Miten alkuvuosi on lähtenyt käyntiin?