Ranskalainen manikyyri on yksi kompastuskivistäni, eikä millään lailla kuulu vahvuusalueisiini. Rakastan kyllä kaunista ranskista, mutta sen tekeminen on aina niin työn ja tuskan alla, eikä onnistumisprosenttikaan päätä hivele joten hyvin …
Raitoja
Tässä on tullut puksuteltua tasaiseen tahtiin eteenpäin tuossa 31 päivän haasteessa, jonka aloitin viime kuun alkupuolella. Lakkauksia haastetta varten olen saanut ulos jo 30, ja enää puuttuikin nämä viimeiset, eli …
Leimattu liuku strasseilla
Nyt on haasteen kymmenennen päivän aika, ja tänään esittelen kynnet viimeiseen väri-aiheeseen. Kyseessä on siis ”gradient nails” ja teinkin sitten liukuvärjätyt kynnet oikein kaikilla mausteilla varustettuna! Lakkasin kynsille ensin kaksi …
Eikä todellakaan näin.
Jatketaanpa eilen alkanutta ”välttäkää tätä” -teemaa ja tehdään katsaus heinäkuun haastetrio -kynsiini. Edellisen vesimarmorointikatastrofin jälkeen nimittäin ajattelin, että haluan edelleen jotain marmoroitua kynsilleni. Päätin sitten kuivamarmoroida minigrip-pussin päälle, ja leikellä …
Ideavarkaissa
Miraclen blogi täytti juuri 2 vuotta, ja sen kunniaksi hän järjesti arvonnan. Arvontaan sai myös lisäarpoja kopioimalla hänen hienoimpia lakkauksiaan, ja koska idea oli mielestäni ihana, halusin itsekin lakkauksen kopioida. …
piCture pOlish: Scarlett
Niinkuin jokin aikaa sitten jo innoissani kerroinkin, tilasin tuossa viime kuun puolella ensimmäiset piCture pOlishini, joista yksi on yllä olevassa kuvassa esiintyvä Scarlett. Lakka on julkaistu vuonna 2014 ja kyseessä …