Sain kokeiltavakseni joitakin tuotteita essencen uudesta, talvisen lumoavasta “step into magic wonderland” -kokoelmasta. Swatchasin tuotteet, ja toteutin niiden kanssa hyisen haltia-meikin, jonka esittelen tänään. Kaiken kukkuraksi postauksen lopusta löytyy pieni arvonta, josta joku teistä voi voittaa muutaman tämän kokoelman tuotteen sekä yhden Holo Rainbow -kynsilakan!
Step into magic wonderland on sen verran uusi trend edition, ettei tätä vielä löydy ainakaan Pretty.fi:ltä. Tokmanneihin tätä on käsittääkseni kuitenkin jo tullut, ja koko kokoelman valikoima on nähtävissä essencen kotisivuilla, täällä.
Oneway road to fairyland -luomiväripaletti
Aloitetaan “oneway road to fairyland” -luomiväripaletin swatcheista, jotka tein sormella suoraan puhtaalle iholle. Koostumukseltaan luomivärit olivat hyvin kermaisia ja helppokäyttöisiä, ainoastaan alemmassa kuvassakin näkyvä hopeinen sävy tuntui hieman kuivemmalta ja jauhoisemmalta. Sekään ei kuitenkaan esimerkiksi pölissyt erityisemmin.
Pigmenttiä näissä ei mitenkään ylettömästi ole, mutta kaikki ovat ihan käyttökelppoisia vahvemmassakin meikissä kunhan pohjustaa luomet huolellisesti. Kosteasta siveltimestä napit ottivat hieman nokkiinsa ja luomivärin päälle kuivui kalvomainen pinta – suosittelen siis käyttämään näitä ennemmin kuivina.
Sävyvalikoima on mielestäni hyvin suunniteltu, näiden yhdeksän napin avulla saa luotua monenlaisia meikkejä niin arkeen kuin juhlaankin.
Väriä vaihtava huulivoide
Luomivärien lisäksi sain kokeiltavakseni kokoelman highlighterin, kaksi glitteristä huulipunaa sekä taianomaisesti väriään vaihtavan “01 just a daydream away” -huulivoiteen.
Huulivoide pääsi jo käyttöön, ja se tosiaan vaihtaa sävyään pinkimmäksi huulille levitettäessä. Ilmeisesti tämän toiminta perustuu huulien pH-arvoon. Hauska tuote, joka tuo kivaa vaihtelua tavallisiin huulirasvoihin! Koostumus tässä on aika paksu ja hieman tahmeahko, mutta sävy kyllä pysyy huulilla pitkään.
Glitterhuulipunat
Glitteriset huulipunat taas on sanalla sanoen glitterisiä! Pigmenttiä näissä ei ihan hirveästi ole, eivätkä siksi näytä yksinään huulilla kovin kauniilta mutta toimivat erinomaisesti toisen punan päällä ikäänkuin päällyslakkana. Koin itse helpoimmaksi levittää alle mattapunaa ja töpötellä sen päälle kimalletta suoraan punan hylsystä. Siveltimelläkin se onnistuu, mutta mielestäni tasaisempaa jälkeä saa ilman. Nämä eivät kuivu mattaisiksi mutta ovat silti mukavan sotkuvapaita: esimerkiksi vesilasiin ei tartu kimalletta juodessa.
Kokoelman highlighter, “sprinkle fairydust wherever you go” ihastutti pigmenttisyydellään ja kermaisella koostumuksellaan. Shimmeri siinä on melko kookasta, mikä on itselleni ok mutta tiedän että monet eivät tykkää. Tämä on mielestäni kivan monikäyttöinen, sopii hyvin myös esimerkiksi luomiväriksi jos silmämeikkiin kaipaa lisähohdetta.
Talven haltiatar -meikkilook
Halusin ehdottomasti kokeilla luomivärejä tositoimissa, ja rakentaa niiden ympärille jonkinlaisen fantasiameikin. Teen aika harvoin kasvojen contouria, mutta tämä meikki oli sellainen, joka ehdottomasti vaati pientä kasvojen muotoilua. Kulmakarvat sen sijaan jätin kokonaan meikkaamatta, sillä halusin kaiken huomion keskittyvän silmiin ja huuliin.
Silmämeikin tein kokonaan essencen oneway road to fairyland -luomiväripaletilla josta käytin molempia mattavioletteja, hohtavaa valkoista ja metallisen sinistä. Kahta viimeistä kerrostin alaluomille, kolmella ensimmäisellä rakensin yläluomen varjostuksineen.
Rajauksiin kokeilin ensin luomivärejä, joista sain oikeastaan vain valkoisen näkymään kunnolla. Sekin vaati kerrostusta kostealla siveltimellä. Tummanvioletit rajaukset korjasin sitten essencen mustalla 2 in 1 eyeliner penillä*. Viimeiseksi lisäsin vielä viistopäisellä siveltimellä sinivioletin rajauksen, johon käytin kokeilunhaluisena essencen bootiful nights kokoelman “where did i park my broom?” -nestemäistä mattapunaa*. Ohuen koostumuksensa vuoksi se toimi ihan hyvin luomellakin.
*Saatu blogin kautta
Huulille levitin siis ensin tuota samaista tumman siniviolettia mattapunaa, ja sen päälle töpöttelin kimallusta “chrome into my life” -glitterpunasta. Kokoelman highlighterkin pääsi kasvoille, sitä sudin oikeastaan vähän kaikkialle – eniten kuitenkin poskipäille, kulmaluille ja silmän sisänurkkiin.
Sitten se arvonta! Eli voittajalle lähtee Holo Rainbow -kynsilakka sävyssä 03 holo-rocks (tässä postauksessa kerron enemmän näistä lakoista). Sen lisäksi palkintoon kuuluu step into magic wonderland -kokoelman kaikki kolme glitterpunaa ja luomiväripaletti. Arvonnan sponsoroi Why Not PR yhdessä Essencen maahantuojan kanssa, kiitos heille! ♥
Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tätä postausta 28.11. klo 23.59 mennessä. Muista jättää kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteesi sille tarkoitettuun kenttään. Postitan palkinnon vain Suomeen.