Tässä yhtenä päivänä meillä oli koulun kautta tutustuminen erääseen päiväkotiin täällä Espoossa, ja kotimatkalla satuin poikkeamaan Lumenen tehtaanmyymälässä, kun sen ohi meinattiin ajaa. Mukaan tarttui pari Gel effect -sarjan lakkaa …
Hassut lehdet
Otsikko kertonee kaiken oleellisen! Kaappiin oli kertynyt muutama ihana oranssi lakka, joita halusin yhdistellä. Näiden kaveriksi tarkoituksena oli maalata akryylimaaleilla putoilevia lehtiä, mutta kaikki ei sitten mennytkään ihan niinkuin Strömsössä. …
Vielä on kesää!
Kesää tuntuu vielä riittävän, ainakin jos lämpötiloja seurailee. Toki pimeä tulee aikaisemmin ja osa lehdistä putoilee jo, mutta ajankohtaan nähden olemme säästyneet melkoiselta määrältä syyssateita! Tämän pitkään jatkuneen kesäisen ilman …
Raitoja
Tässä on tullut puksuteltua tasaiseen tahtiin eteenpäin tuossa 31 päivän haasteessa, jonka aloitin viime kuun alkupuolella. Lakkauksia haastetta varten olen saanut ulos jo 30, ja enää puuttuikin nämä viimeiset, eli …
Armeijatyylistä
Ihanaa perjantai-iltaa jokaiselle! Mitenkäs teidän viikkonne on sujunut? Omani vierähti vauhdilla monenlaisten koulutehtävien siivittämänä, ja vaikka paljon on tullut tehtyä ja pieni uupumus kolkuttaa takaraivossa, en silti osaa sisäistää että …
Merenneidon kynnet
Nyt kun pidin parin päivän tauon haasteesta ja kokosin teille hauskoja postauksia onnistumisistani ja epäonnistumisistani, sain taas uutta puhtia tätä 31 päivän haastetta varten ja viimeiset aiheet tuntuvat jopa erittäin …
