Follow:
Browsing Tag:

Seppälä

    Haastetrio 2015 / kuivamarmorointi

    Nyt olisi ensimmäisen, pitkäaikaisen haasteeni vuoro. Ihanat Anni, Fani, ja E-S ovat yhdessä käynnistäneet vuodelle 2015 Haastetrion, johon minulla on ilo osallistua. Haasteessa on kolme eri aihetta: kirjakynnet, kuivamarmorointi sekä asu & kynnet. Osallistuakseen tulee siis joka kuukausi tehdä ainakin johonkin aiheeseen kynnet, tarkemmat ohjeet löytyy seuraavista postauksista:  AnniFaniE-S
    Ensimmäisessä haastekuussa halusin ehdottomasti tehdä kuivamarmoroidut kynnet, sillä tekniikka on minulle täysin vieras. Tiesin kyllä suunnilleen miten homman voi toteuttaa, mutta en ollut koskaan itse testannut sitä. Alusksi katselinkin kasan tutoriaaleja Youtubesta saadakseni paremmin selville, että mitä kaikkea (ja miten) tällä tekniikalla voikaan tehdä.

    Kun homman nimi oli selvillä, aloitin lakkailun. Halusin ehdottomasti testata pohjavärinä China Glazen Desert Sunia, lakkaa, joka tuli lakkapaketissa jonka voitin arvonnasta jokin aikaa sitten, sillä kyseisen merkin lakkoja en ole aiemmin käyttänyt ollenkaan. Mainittakoon, että tämä vuoden 2012 On Safari -kokoelmassa esiintynyt kamelinvärinen creme oli kaikin puolin toimiva tapaus, ja peitti hyvin kahdella kerroksella.
    Marmorointiin käytin sitten kolmea eri lakkaa, Rimmelin 505 Get it While it’s Hotia, Golden Rosen Magic Color numeroa 319 sekä Seppälän valkoista. Näitä laitoin vuorotellen paksuina pisaroina eri kohdille kynttä, ja sitten aloitin kuvioiden väkertämisen ohuella dottarilla, jolla vetäisin aluksi yhden ison kiemuran keskelle kynttä, edeten ulkoapäin sisälle. Tämän jälkeen yhdistelin loput läikät kuvioon ohuen siveltimen avulla, ja kynnet olivatkin jo päällyslakkaa vaille valmiit.

    Tykkäsin kyllä tekniikasta, ja itseasiassa näistä kynsistäkin ihan kympillä! Lopputulos muistuttaa jonkin sortin makeisia ja näyttää kaikinpuolin hienolta. Onneksi lähdin haasteeseen mukaan, en usko, että tätä tekniikkaa olisi muuten tullut vielä pitkään aikaan testattua.
    Mitäs pidätte kynsistä? Aiotteko osallistua tähän haasteeseen?

    Viileää violettia

    Näissä kynsissä käytin pohjaväreinä Seppälän Nails Matt Lilacia sekä La Femme Beautyn Lilac Frostia, joilla tein liukuvärjäyksen. Oli muuten viimeinen kerta, kun kosken tuohon Lilac Frostiin, kyseinen lakka kun on ihmeellistä liisteriä vaikkei oikeastaan ole edes paksuuntunut. Mahdotonta lakata, eikä peitä sitten millään. Mur! Viivat tein Classics Metallicin lakalla numero 15, sekä Kone Helsingin Miracle Colors -sarjan lakalla U25. Viivojen alkuun lisäsin tuttuun tapaani vielä muutaman sinisen strassin, ja kynnet olivat valmiit.

    Pahoittelut epäselkeistä kuvista, ennen näiden kuvien ottoa iskin vasemman käden keskisormen vahingossa rappukäytävän kaiteeseen, ja kynsi katkesi. Onneksi nuo nyt on akryylit, ja sen saa korjattua, mutta jouduin sitten kuvaamaan oikean käden lakkaukset eikä se ollut ollenkaan niin yksinkertaista kuin vasemman käden kuvaaminen. Harjoittelua, harjoittelua… 

    Lopuksi haluaisin vielä kiittää teitä kaikkia ihania, jotka blogissani olette vierailleet. Tänään tulee tasan kaksi kuukautta ensimmäisen postauksen julkaisemisesta, enkä rehellisesti sanottuna olisi lainkaan uskonut, että blogini tulee ilahduttamaan näin lyhyessä ajassa niin monia. Kiitos teille, vierailuillanne ja kommenteillanne olette tehneet tämän kynsihörhön erittäin iloiseksi!
    Mitäs pidätte kynsistä? Eikö teidänkin mielestänne sinertävät violetit kuulu ehdottomasti talveen?


    Ranskis glitterillä – tuunattu versio

    Aika monen kynsi-intoilijan turvalakkaus vaikuttaisi olevan ranskalainen manikyyri glitterillä. Vino tai suora, mutta pääpiirteenä toimii ranskisrajalle vedetty glitterviiva, joka antaa anteeksi pienet virheet smile linessa, ja lisää manikyyriin hohdokkuutta.
    Minä en ihan valehtelematta ole koskaan toteuttanut tätä yksinkertaisen tyylikästä manikyyriä, ja kun sen tajusin, oli pakko ryhtyä tuumasta toimeen. En vain halunnut tehdä sitä tylsän kaavan mukaan, joten lisäsin reseptiin kasan lisämausteita!

    Lakkasin siis kaikki kynnet ensin MNY 261 -lakalla, jota on yksi kerros jokaisella kynnellä. Tämän jälkeen kuorrutin kynnet vielä Kone Helsingin hololakalla numero 809, ja siirryin suunnittelemaan koristeluja. Päädyin tekemään ranskiskärjet mustalla, ja rajalle asettelin glittereitä Seppälän pimeässä hohtavasta lakasta nimeltä Sweet Heart. Kyseinen lakka on siis kirkaspohjainen glittertopperi, jossa on paljon ihania hopeisia tähtiä, kuita sekä pienempiä hexoja. Nimettömään maalailin vielä viivoja akryylimaaleilla ja lisäsin yhden isohkon kynsitimantin kynnen tyveen, ja sitten olikin kynnet pikakuivattavaa vaille valmiit.
    Yllättävän hyvin tuo Seppälän pimeässä hohtava lakka sitten toimikin. Nyt käytin sitä ensimmäistä kertaa omilla kynsilläni, ja täytyy sanoa että iltaisin kun meni nukkumaan, oli aika creepy tunnelma kun omat näpit loisti vihreää valoa. Eilen päälle tunnin päiväunienkin jälkeen ne loistivat yhä edelleen ilman että ne olisivat välissä saaneet valoa mistään, eli kyllä näitä täytyy vissiin lisää käydä haalimassa. Muistaakseni nuo pikkupullot olivat 2,95e kappale, eli ei hintakaan sitten kirpaise.
    Teettekö te usein ranskiksia glitter-rajalla?