Follow:
Browsing Tag:

silmämeikit

    Astetta villimpi Cut Crease

    Eilen innostuin. Kasvoille oli saatava jotain värikästä. Monet kerrat aiemminkin olen rynninyt inspiraation vallassa peilin eteen, ja silti tarttunut turvallisiin, maanläheisiin sävyihin paleteistani. Tällä kertaa rohkastuin, ja loin ensimmäistä kertaa koko silmämeikin pinkin eri sävyillä. Ja arvatkaapa? Poistuin kotoakin tämän kanssa, ja tunsin oloni itsevarmaksi.
    Ensimmäistä kertaa kokeilin myös cut crease -tyylistä silmämeikkiä. Näitähän on näkynyt jo jonkun aikaa YouTubessa ja Instagramissa, mutta tekniikka on vaikuttanut turhauttavan hankalalta. Mutta kuulkaa, ei se niin mahdotonta ole! Tarttukaa vain rohkeasti niihin siveltimiinne, se kannattaa.

     

    Jätin cut creasen silmäkulmasta avoimeksi, sillä täytin koko liikkuvan luomen yhdellä, vaalealla sävyllä enkä varjostanut sitä ulkonurkkaa kohti. Tällä tavalla luotuna cut crease on rajumpi kuin siten, että sen sulkisi ulkonurkasta rajauksella ja liikkuvan luomen varjostuksella.

     

    Silmämeikissä käytin tällä kertaa Blush Professionalin 88 Colour Precious Metals -palettia, jonka olen tilannut Pretty.fi:ltä sekä jo aiemmin blogissa nähtyä UD:n Naked Ultimate Basics -palettia.
     Aloitin siis levittämällä luomille Nyxin vedenkestävää silmämeikinpohtustajaa. Seuraavaksi levitin kulmaluulle ja alaluomille mattaista Nudie -sävyä UD:n Naked Ultimate Basics -paletista helpottamaan seuraavien sävyjen häivytystä. Luomivaon rajasin BB:n paletin tumman luumuisella metallisävyllä (kuvassa nro 4), jota lähdin häivyttämään kulmaluuta kohti kirkkaalla, metallisen pinkillä sävyllä (nro 5). Jatkoin blendausta vielä paletin kahdella vaaleammalla vaaleanpunaisella metallisävyllä (nro 2 & 3). Kaikkein vaaleimmalla sävyllä täytin myös koko liikkuvan luomen (nro 2).
    Rajauksen tein ensin Make Up For Everin Aqua Eyes -kynällä sävyssä 13L* jota kokeilinkin nyt ensimmäistä kertaa silmämeikissä. Kynät eivät oikein ole vahvuuteni, mutta ihan nätisti sain sen lopulta levittymään. Metallisen pinkin rajauksen alle vedin vielä toisen rajauksen vinopäisellä, kostealla siveltimellä  ja BB:n paletin luumuisella sävyllä (nro 4). Alaluomelle levitin paletin kirkasta pinkkiä metallisävyä (nro 5) ja aivan vesirajalle taas hieman metalliluumua (nro 4).
    Viimeisenä korostin vielä kulmaluuta ja silmien sisänurkkia BB:n paletin vaalealla helmiäissävyllä (nro 1).
    Muun meikin jätin hyvinkin neutraaliksi, sillä silmät olivat tällä kertaa “se juttu”. Cut creasessa onnistuin mielestäni ihan kivasti, joskin luomivaon rajasin mielestäni hivenen liian alhaalta: korkeammalle tehty rajaus olisi saanut efektin näkymään paremmin myös silmien ollessa auki.
    Mutta olipa ihanaa toteuttaa jotain vähän erilaista, ja piipahtaa mukavuusalueen ulkopuolella. Oikein harmittaa, etten omista (vielä) mitään neonvärisiä mattapaletteja, sillä nyt tosiaan vähän värihammasta kolottaisi!
    Tykkäättekö te käyttää kirkkaita värejä silmämeikissä?
     
    *** Saatu

    Turvallinen meikkileikki UD:n Naked Ultimate Basics -paletilla

    Oletteko kuulleet huijarisyndroomasta? Alkuviikosta kohdalleni osui lyhyt kolumni aiheesta, joka osui ja upposi. Lyhykäisyydessään “huijarisyndroomasta” kärsivä henkilö vähättelee omia saavutuksiaan ja uskoo niiden johtuvan hänestä itsestään riippumattomista syistä. Samalla hän pelkää, että pian joku huomaa hänen todellisen osaamattomuutensa ja paljastaa hänet huijariksi joka hän uskoo olevansa. Voi, miten voinkaan kertoa samaistuvani tähän.
    Minua pelottaa. Minua pelottaa työpaikallani, jossa ohjaan erityislapsia, sillä välillä tuntuu etten tiedä oikeastaan mistään mitään. Etten ammattitutkinnostani huolimatta oikeasti osaa työtäni tai ole tarpeeksi pätevä ja kypsä siihen. Samoin minua pelottaa blogin kirjoittaminen kynsistä. Minua jännittää julkaista kynsikuvia tänne, sillä useimmat niistä ovat mielestäni jollain tavalla epäonnistuneita. Kun sitten niitä kynsiä kehutaan, usein huomaan huokaisevani helpotuksesta. Huh, kukaan ei huomannut.
    Samasta syystä minua ahdistaa tehdä kynsilakkauksia muille. Käteni tärisevät vimmatusti aina, kun ryhdyn hommiin. Sillä minä tiedän, että se toinen henkilö on luultavasti lukenut blogiani ja odottaa, että taion mitä upeimmat luomukset hänen kynsilleen. Ja minä tiedän, etten siinä tule onnistumaan.
    Haluan huomauttaa, ettei koko elämäni ole yhtä epäonnistumisten pelkoa tai niistä ahdistumista, ja nykyään uskon ainakin ison osan ajasta että olen ihan taitava kynsien koristelija – mutta silti uudet asiat nostattavat joka kerta kylmänväreet. Tällä kertaa se on meikkaaminen ja muu kosmetiikka, ja siitä kirjoittaminen blogissa.

    Onko siellä muita huijarisyndrooman itsestään löytäviä? Sana on vapaa kommenttiboksin puolella!

    Jotta voin aloittaa puhtaalta pöydältä ja höpistä teille rennosti kosmetiikasta ja tavoistani käyttää sitä, haluan aloittaa kaiken sillä, että sanon ääneen sen mitä pääni sisäinen ääni huutaa. Tämä ei ole vahvuuteni. Minä rakastan meikkaamista, ja hamstraan mielelläni kosmetiikkaa, mutta tieto-taitoni näissä asioissa on vielä hyvin huteraa. Minulla on kuitenkin intohimo ja innostus näitä aiheita kohtaan, ja siksi koen luonnolliseksi että alan bloggaamaan myös niistä. Toivon vain, ettette odota liikoja.
    Tähän mennessä olen julkaissut kaksi meikeistä kertovaa postausta, joista ensimmäinen sisälsi kasvokuvia ja toinen pelkkiä swatcheja luomiväreistä. Ne löytyvät muu kosmetiikka -tagin takaa, mutta tulen lisäämään tägeihin vielä meikit, huulimeikit ja silmämeikit selvyyden vuoksi.
    Alun pienen avautumisen taustalla on Urban Decayn Naked Ultimate Basics -paletilla toteutettu silmämeikki, joka meinasi jäädä kokonaan postaamatta. Luomivärit itsessään toimivat hyvin ja sain niillä mielestäni ihan onnistunutta jälkeä aikaan, mutta tönkkö rajaus ja typerät ilmeet itse kuvissa nostivat niskakarvat pystyyn.

    Tiesin, etten voisi kirjoittaa tätä postausta mukamas asiantuntevaan sävyyn näyttämättä naurettavalta, joten päätin juosta edelle ja nauraa ensin itse itselleni. Kuinka vaikeaa voikaan olla saada kaunis eyeliner -siipi aikaiseksi siten että se näyttää samalta molemmilla puolilla? Ja miten hankalaa voikaan meikin kuvaaminen olla? No, tästä on hyvä lähteä kehittymään.

    Luomet pohjustin aluksi Nyxin vedenkestävällä silmämeikinpohjustajalla, jonka jälkeen levitin luomivakoon ja sen yläpuolelle paletin lämmintä vaalean nudea mattasävyä, Nudieta. Tämän päälle levitin luomivakoon sävyä Tempted, jonka blendasin kohti kulmaluuta. Silmien ulkonurkkiin lisäsin varovaisesti syvyyttä viininpunertavalla mattasävyllä Lethal, jonka jälkeen pehmensin lopputulosta vielä keskiruskealla Lockoutilla. Liikkuvalle luomelle levitin Nudieta ja silmäkulmiin sekä kulmaluulle lisäsin valoa tuomaan paletin ainoaa shimmeristä sävyä Blowia.
    Rajaukset tein Essencen vedenkestävällä nestemäisellä Dip Eyelinerilla, jonka ostin hiljattain testiin. Voin kertoa, että en tykkää tästä juurikaan. Esimerkiksi merkin Liquid Ink -linerilla on paljon helpompi toteuttaa siipirajaukset sillä Dip Eyelinerin applikaattori on aivan liian paksu kapeimmasta kohdastaan. Hyvä puoli tässä on kyllä pysyvyys, kertaakaan ei ole lähtenyt lohkeilemaan luomilta.

     

    Kulmat harjasin muotoonsa ja väritin niitä kevyesti UD:n paletin keskiruskealla Lockout -sävyllä. Lopuksi lisäsin vielä Essencen Make Me Brow! -kulmageeliä sävyssä 02 Browny Brows. Ripsivärinä käytin tällä kertaa Lumenen Truly Bold and Curvy -maskaraa, josta olen tykännyt arkimeikissä. Huulilla Viva la Divan Chocolate Mint -mattainen huulilakka.
    Tämä oli nyt tällainen turvallinen, maanläheinen meikki jossa koen oloni mukavaksi. Tummat huulet ovat vielä hieman totuttelun alla itselläni, mutta tällainen neutraali ruskea sävy on helppo kantaa. Tekstiä syntyi niin paljon, että jätin kirjoittamatta tekemästäni meikkipohjasta, sillä ajattelin toteuttaa siitä oman postauksensa lähiaikoina.
    Mitäs sanotte tästä lookista? ♥