Nyt se on sitten tehty. Kynsikuvia kerätty kasaan, blogi aloitettu ja tässä sitä ollaan ensimmäistä postausta kirjoittamassa! Olen elämäni aikana aloittanut muutaman blogin, mutta ne ovat aina jossain vaiheessa kaatuneet inspiraation puutteeseen, sillä en ole tiennyt, mistä haluan kirjoittaa. Nyt elokuussa aloitin akryylikynsiharrastuksen, ja totesin, että tästä aiheesta voisin puhua loputtomiin, enkä koskaan kyllästyisi. Aluksi tein parit kynnet kaikessa hiljaisuudessa, sitten päätin alkaa julkaisemaan niitä Instagramissa, ja siitä hetkestä asti haaveilin kynsiblogista.
Tämä blogi tulee siis kertomaan akryylikynsistä (satunnaisesti myös luomuista, ja ehkä tulevaisuudessa myös geelikynsistä), niiden tekemisestä, koristelemisesta ja vastaan tulevista ongelmista. Mukaan mahtuu myös tutoriaaleja, arvontoja ja muuta hauskaa. Kuvat otan Samsung NX 300 -minijärjestelmäkameralla, ja niitä tulee olemaan paljon. Kynsiä rakennan tällä hetkellä itselle ja silloin tällöin ilmaiseksi kavereille, lisäksi teen jatkuvasti harjoituskynsiä harjoituskädelle ja erilaisia koristeluja tikuille. Tulevaisuudessa toivon että toimintani laajenee, saan rahat kasaan kurssien käymiseen ja alan tekemään tätä ammattimaisemmin. Siihen on kuitenkin vielä pitkä matka, toivottavasti haluatte liittyä seuraani tätä matkaa tarkkailemaan!
Jotta ensimmäinen postaus ei jäisi aivan tyngäksi, lisään tähän aivan ensimmäiset tekemäni kynnet, sekä pari päivää sitten tekemäni kynnet, ja saatte vähän tuntumaa siitä, mitä luvassa on.
Näissä siis akryylit aivan kynsinauhoilla, kynnet täysin erimuotoiset ja liian ohuet, stressipiste ja c-kaari puuttuu kokonaan, enkä jaksanut edes yrittää koristella niitä.
Nämä ovat jo omastakin mielestä paremmat. Koristelut vähän omalaatuiset, mutta ainakin näissä on joku juju.
Molemmat ylläolevat kynnet on siis rakennettu tarramuoteilla, ja käytössä on ollut Vylet Nailsin ja Essential Nailsin akryylejä, sekä ylemmissä kynsissä pigmenttiä antamaan myös Ebaysta tilattuja akryylijauheita ja glittereitä. Alemman kuvan koristelut on tehty valmiin rakennekynnen päälle kynsilakoilla ja akryylimaaleilla ja päälle vedetty Sinan geelitoppi.
Viimeiseksi haluaisin sanoa, että ainakin näin aluksi kirjoitan vain suomeksi, mutta asia saattaa muuttua jos kysyntää löytyy.
Kiitos ja Kumarrus,
Nena