Follow:
Browsing Tag:

niitit

    Simppeliä

    Kesäisen kaunista keskiviikkoa kaikille! Täksi päiväksi on lupailtu lämpöistä ilmaa, ja niin ovat olleet kelit mainioina jo menneet lähipäivätkin. Ulkona kuvaaminenkin alkaa houkuttamaan päivä päivältä yhä enemmän – eikä ainakaan vähiten siksi, että ulkoilmassa kuvatessa myös otosten laatu on aivan toista luokkaa kuin aiemmin. Katsokaa nyt tämänkin postauksen kuvia, eikö olekin aikalailla kaikki kohdillaan näissä?
    Kuvia oli näistä myös mukavaa ottaa, kun tuntui, että lakkaus oli vallan onnistunut. Pää löi tyhjää kun kynnet piti lakata, joten pyysin miestä valitsemaan minulle jonkun kynsilakan josta voisin lähteä liikkeelle. Jostain syystä odotin jotain punaista, mutta iloinen yllätys tuli vastaan kun sain käteeni kaksi mainiosti käyttäytyvää lakkaa molemmat kauniilla sävyillä. Mies siis oli napannut hyllystä China Glazen tumman turkoosin cremen, Shower Togetherin sekä Golden Rosen musta-hopeisen tekstuurin, Holiday -kokoelman numeron 60.

    Niistä aineksista syntyikin sitten vallan simppeli, mutta omasta mielestä hyvin toimiva kokonaisuus yksinkertaisella kolmioiden teippauksella. Kynsien tyviin pääsi vielä niitit Ebaysta tulleesta kiekosta, ja kyllähän näitä sitten jonkun aikaa jaksoikin katsella.

    Pyydättekö te koskaan jotakuta toista valitsemaan lakkoja puolestanne?

    Leimaushaaste: Kevään tulo

    Oi että, ihanaa. Kevät on hiipinyt aivan huomaamatta paikalle, vaikka olihan sen aikakin jo – onhan nyt jo sentään huhtikuun puoliväli ja päivätkin ovat yli 14 tunnin mittaisia. Kevään tulo oli tällä kertaa myöskin leimaushaasteemme aiheena ja Katarooma sekä Rose86 ovatkin jo saaneet omat aiheen leimauksensa esiteltyä.

    Itse lähdin tutkimaan teemaa värien kautta. Hopea on selvä talven väri, kun taas punertava pinkki viittaa selkeästi kesään. Halusin siis leikkiä talven sekä kesän väreillä, sillä niiden väliinhän se kevät jää. Leimat nappasin aiemminkin hyvin toimineesta XL-laatasta numerosta 32, ja koitinkin sitten tuplaleimata tuollaista köynnöskuviota. Ensin leimasin siis tuon kuvion Kiss Me I’m Brazilianilla ja sitten uudestaan Konadin helmiäismustalla. Reikäistä jälkeä tuli, mikä jäi tällä kertaa ärsyttämään aavistuksen verran.
    Kynnet aloitin siis lakkaamalla etusormiin, pikkurilleihin ja peukaloihin kaksi kerrosta O.P.I:n pinkkiä lakkaa Kiss Me I’m Braziliania, nimettömiin kaksi kerrosta Nfu Oh:n valkoista lakkaa, numeroa 01 ja keskisormiin ensin kerroksen Wild & Mildin Mirror Girliä jonka kuorrutin sitten kahdella kerroksella Essencen hopeista “tekstuurilakkaa”, Be My Lucky Staria. On muuten aika kuraa kamaa tuo kyseinen tekstuuri, sillä se ei peitä millään eikä parinkaan kerroksen jälkeen jää oikeastaan lainkaan tekstuuriseksi. Phöh. Jos joku tietää jonkun huippuhyvän hopean tekstuurin, niin kommenttiboksiin saa huudella!

    Etusormet, pikkurillit ja peukalot koristelin tekemällä Kissin hopealla nail art -lakalla paksut raidat keskelle ja asettelemalla raidan päälle pitkittäin kaksi pinkkiä neon-niittiä. Nimettömät saivat päälleen tosiaan tuplaleimat ja keskisormet saivat hengata yksinkertaistetusti kehnon tekstuurilakan kanssa. Vaikka pari juttua lakkauksessa ärsyttikin, niin onhan nämä nyt kokonaisuudessaan ihan kelvolliset ja käsivarren mitalta jopa kauniit – ainakin omasta mielestäni. Mitäs te tykkäätte?


    // The spring has finally came and it’s time to get it on my nails as well! This month’s nail art stamping challenge’s theme is spring and I really felt great about doing nails for this challenge. For my colors I chose silver – which is a winter-color and pink which is a summer-color because spring is between those two seasons and I didn’t want to be boring and pick up some spring-colors. 

    This time I tried to do some double stamping but it really didn’t went so well that I was hoping…. But who cares? Next time better! 

    There are two coats of O.P.I’s Kiss Me I’m Brazilian pink creme polish on those pink nails, and on my ring finger’s nails I applied two coats of Nfu Oh’s white polish. On my middle finger I used as a base color one coat of Wild & Mild’s Mirror girl and onto that I applied two coats of Essence’s Be my lucky star. Those pink nails I decorated with Kiss’s nail art polish and some neon-rivets and that stamping I made first with O.P.I’s Kiss Me I’m Brazilian and after that with Konad’s Pearl Black. 



    Kultainen skitlette

    Nyt kun on lyhyet kynnet, piti taas päästä leimaamaan. Pitkien akryylien kanssa siitä ei ainakaan meinannut tulla mitään, mutta eipä se näille nysillekään helppoa ollut. Turhauttavaa puuhaa kerta kaikkiaan, taidankin pakata kaikki leimauskamppeet kaapin pimeimpään nurkkaan odottelemaan uutta innostusta. Huoh.

    Lähikuvaa kirotusta nimettömästä leimoinensa. Aika paljon tuli paikattua siveltimellä jälkikäteen.
    Näissä kynsissä siis keskisormiin ja peukaloihin lakkasin pohjalle H&M:n Manhunteria, jonka kuorrutin Moyran 57 -hilelakalla, mikä oli kyllä oikeastaan virhe, sillä tässä lakassa on aika paljon sinistä hippua joka etenkin hyvässä valossa pistää silmään häiritsevästi näissä lakkauksissa. Näihin sormiin kiinnitin vielä Ebaysta tulleet kultaiset tähtiniitit päällilakan avulla. Etu- ja pikkusormiin lakkasin alle La Femme Beautyn Ultra Pink lakalla, sillä kaavailin glittervoileivän väkäämistä, ja halusin alle jonkun peittävän sävyn. Tämän jälkeen kerrostelin OPIn Rose of Lightia ja Essien True Lovea, mutta jälkimmäistä näistä jouduin voimakkaan läpikuultavuutensa vuoksi käyttämään joka väliin kaksi kerrosta, joten lakkaus meni jo tästä syystä pilalle paksuudellaan. Eikä nuo nyt rehellisesti sanottuna muutenkaan glittervoileiviltä näytä, olisi pitänyt arvata että OPIni glitterit ovat vähän turhan pieniä tähän tarkoitukseen. No, muistanpahan ensi kerralla. Nimettömiin tuli sitten nuo hirvitysleimat Pueenin laatasta 71 Konadin helmiäismustalla leimauslakalla, mutta ihan plörinäksihän sekin meni.

    Kaikista epäonnistumisista huolimatta jostain syystä pidän näistä kynsistä, sillä kokonaisuutena ne ovat aika nätit. Luulen siis, että pari päivää mennään näiden kanssa! 🙂

    Konad – Black Pearl, Essie – True Love, La Femme Beauty – Ultra Pink, Moyra – 57, H&M – Manhunter, OPI – Rose of Light, H&M – Sparkle & Shine Baby

    Nyt ei todellakaan päivä mene putkeen, sillä menin sitten mokaamaan tuon pullokuvankin, ja nappasin mukaan väärän leimauslakan. Damn it, leikitään että kuvassa on Black Pearl, jooko?

    With love,

    Nena