Argh. Tiedättekö sen tunteen, kun luulette saaneenne kaikki ongelmanne vihdoin ratkaistua, kunnes kulman takaa hyökkää kaksin verroin uusia? Minusta tuntuu, että elämäni kaava on aikalailla edeltävän kaltainen. Niinkuin olen kertonut, on kynsien laitoltani syönyt lähiaikoina aikaa vasta-alkanut työssäoppiminen sekä stressi kaikenmaailman muista juoksevista asioista. Myös kynteni ovat kärsineet, juuri eilen jouduin lyhentämään suuren osan pituudesta pois repeilyn takia eikä koko homma oikein tunnu inspiroivalta. Siksi se tuntuukin lähinnä kohtalon ivalta, että kun niitä lakkauksia olisi kuitenkin arkistossa ja inspiraatio bloggaamiseen on suuri, ei laitteet toimi sitten ollenkaan.
Olen nyt viimeisen viikon sisällä tyhjentänyt tietokoneen useaan otteeseen, ja viimeisellä kerralla se vedettiin niin sileäksi kuin mahdollista ja nyt toivon että ongelmat olisi takanapäin. Tähän oli siis ilmeisesti tarttunut jonkin sortin virus, mutta suurempi ongelma oli kuuluisa “blue screen of death” jonka taisi tällä kertaa aiheuttaa se, että yritin vähän aikaa sitten päivittää koneeseen uusimman Windowsin jolloin jokin meni pieleen ja sen jälkeen kone on vain kaatuillut eikä toimintanopeus ole ollut kovinkaan kummoinen. Postausten tekemiseen on siis mennyt tupla-aika entiseen verrattuna, sillä ihan sama mitä tällä yritti tehdä oli ongelmia ja jumitusta tiedossa. No, pidetään nyt peukut pystyssä että pahin olisi takana ja voisin jatkossa postailla ilman läppärille raivoamista.
Asiasta kukkapurkkiin, sillä minulla olisi teille kynnet esiteltävänä! I Love Me -messuilla pyörin yhden kokonaisen päivän Mi Nailsin Mirvan kanssa, ja häneltä sainkin tuolloin seitsemän arkkia Milvin siirtokuvia testattavaksi. Kyseessä on siis venäläinen siirtokuvamerkki joka on vastikään rantautunut Suomeen, ja oikein mielenkiinnolla niitä otinkin testattavaksi.
Yhdessä arkeista oli järisyttävän suloisia pöllöjä, joihin iskin silmäni jo heti ne käteen saadessani. Pöllöjä oli viittä erilaista, erivärisillä taustoilla, mutta sen sijaan että olisin lätkäissyt ne kaikki kynsille halusin käyttää jotakin niitä aksenttikyntenä lakkauksessa – näin ollen pöllöjä pääsisi käyttämään toistekin!
Valitsin pöllön jolla oli violetti tausta, ja jostain ihmeen syystä päädyin tekemään lopuille kynsille koristelut vesimarmoroimalla. Ihme ja kumma homma onnistui melko hyvin, eikä yhtäkään verisuonta katkennut pääparastani. Asian varmistaakseni en kuitenkaan edes yrittänyt saada mitään erityisen hienoja kuvioita aikaan, enkä dipannut kynttä suoraan marmorointikippoon vaan annoin kuvion ensin kuivua veden pinnalle jonka jälkeen leikkasin siitä sopivia paloja kynsille. Marmorointiin käytin Ginan valkoista, O.P.I:n Do You Lilac it:iä sekä China Glazen Grape Popia. Kynsien pohjalla on kaksi kerrosta samaista Gina Tricotin valkoista, niin marmorointien kuin siirtokuvienkin alla.
Siirtokuvista sitten sen verran, että sen lisäksi että kuvio oli hurjan ihanan näköinen, olivat nämä myös ehkä elämäni helpoimpia siirtokuvia käyttää. Pakkauspahvin takana ohjeistetaan leikkaamaan kuva irti ja liottamaan sitä 3 sekuntia, ja uskokaa tai älkää, mutta yhtään sen enempää ei tarvita! Olin aivan äimälläni siitä, kuinka nopeasti kuviot irtosivat taustapahvista. Tämän lisäksi olin erittäin ilahtunut siitä, että kuvaa pystyi liikuttelemaan kynnellä täysin ongelmitta vielä pitkään paikalleen asettamisen jälkeen, ja se jämähti paikoilleen oikeastaan vasta, kun painoin sitä kevyesti talouspaperilla. En olisi edes uskonut, että siirtokuvien välillä voi olla näin suuria eroja.
Suloiset pöllöt olen siis tosiaan saanut Mi Nailsilta testattavaksi, ja omasi voit tilata täältä. Jos pöllöt eivät innosta, suosittelen kuitenkin vilkaisemaan heidän koko valikoimansa läpi, sillä tämän merkin siirtokuvia kannattaisi kaikkien kynsistä vähänkin kiinnostuneiden testata. Niin helppoja ♥
Rauhallista viikonloppua kaikille!
*** Siirtokuvat saatu testattavaksi Mi Nailsilta, linkkien klikkailusta en hyödy