Follow:
Browsing Tag:

Milv

    Kukkaketo talven keskellä

    Yksi kynsimaailman viehättävimmistä ja useimmiten vastaantulevista designeista tuntuu olevan voikukka-kynnet. Useimmiten vaalealle taustalle on leimattu tai muuten toteutettu suuri voikukka, ja muille kynsille on aseteltu siitä lenteleviä haituvia. Pitkään haaveilin MoYou Londonin Pro 04 -laatasta juuri kyseisten kuvioiden takia, vaikka tiedän, ettei kärsivällisyyteni riitä mihinkään leimaamisen kanssa. 
    Pari kuukautta sitten sain kuitenkin Mi Nailsilta testattavaksi muutaman arkin Milv-siirtokuvia, ja näiden joukossa oli tämä arkillinen voikukan haituvia. Arkki on täynnä kuviota, ja siitä voi leikellä mieleisiään palasia ja asetella niitä miten haluaa. Kyseisen arkin käteen saatuani tajusinkin ensimmäistä kertaa, että kyllä niitä voikukkia voi varmasti käsinkin maalata, ja syntyi idea yllä olevasta lakkauksesta.
    Lakkaus muhi pääni sisällä pitkään, sillä missään vaiheessa ei tuntunut olevan sopivaa hetkeä toteuttaa näin kesäistä lakkausta. Nyt kuitenkin kynsien päästyä omaan tuttuun muotoonsa olen alkanut hamuilemaan lakkakokoelman kirkkaampien ja kesäisempien sävyjen suuntaan, ja yhtenä päivänä sitten totesinkin, että kukas se minua estää kesäkynsiä nyt tekemästä? Ehkä saadaan sillä nuo pakkasetkin ajettua pois, tai ainakin voin toivoa niin.

    Kynnet aloitin siis kerroksella Essencen Wild white waysia jonka päälle töpöttelin liukuvärin kostutetulla vaahtomuovin palalla. Liukuvärissä käytin Gina Tricotin Pearia (alhaalla) ja China Glazen Pack Lightlyä ja sen oltua valmis lisäsin väliin kerroksen Seche Viteä. Nimettömät jätin tässä kohtaa vielä tyhjiksi, ja muille kynsille rupesin leikkelemään palasia siirtokuva-arkista. Tämäkin arkki oli oikein laadukasta tekoa, ja kuvat oli helppoa saada paikoilleen. Milvien kanssa kiinnittäisin lähinnä huomiota siihen, että pyrkii jo valmiiksi leikkaamaan siirtokuvan mahdollisimman oikean kokoiseksi ja malliseksi, jottei siistittävää kynnen ympärille jäisi paljoa. Sillä tavalla olen välttynyt ongelmilta, vaikka olen kuullutkin että muilla olisi ollut ongelmia juurikin näiden siistimisen kanssa, kun tuo materiaali on melko sitkeää. 
    Nimettömien suuret voikukat maalasin tämän tutoriaalin mukaan Mont Marten mustalla akryylimaalilla. Lopputulos olisi saanut näyttää paremmaltakin, eihän tuo nyt ihan nappiin mennyt, mutta kauempaa nuo näyttivät kyllä oikein sieviltä. Ehkä sitten kesällä teen lisääkin tällaisia, vähintäänkin harjoittelun nimissä.

    Siirtokuva-arkin olen tosiaan saanut testattavaksi Mi Nailsilta, ja sen löydät täältä. Kaikki kynsikoristeet ovat tammikuun ajan pienessä alessakin, eli jos tällaisia kaipaat niin kannattaa hankkia ne vielä kun alennuksen ehtii hyödyntämään.
    Mitäs pidätte kynsistä?
    *** Siirtokuvat saatu testattavaksi blogin kautta, linkkien klikkailusta en hyödy mitenkään

    Turhan paljon pilkkuja

    Ihastuttavaa sunnuntaita kaikille! Nyt onkin tosiaan marraskuun viimeinen viikonloppu, ja ensi viikolla vaihtuu kuukausi jo jouluisemmaksi. Kuinka moni teistä on jo nostanut koristeet esille tai syönyt joulutorttuja? Itse ainakin olen, ja sen lisäksi on tullut jo rallateltua joululauluja ja ostettua joululahjoja. Tänä vuonna minut onkin vallannut joulun tunnelma ihan ihmeellisellä tasolla, tosin se voinee johtua päiväkodissa meneillään olevasta työharjoittelustani sillä siellä jos jossakin niitä jouluvalmisteluja jo tehdään. 
    Kynsille joulu ei ole vielä päässyt, vaan lakkaukset ovat olleet vielä kovin syksyisiä. Hirveästi aikaa niiden tekemiseen ei ole ollut, joten olen suosinut yksinkertaisia koristeluja ja mennyt samoilla lakkauksilla mahdollisimman pitkään. Yllä näkyy kynnet viime viikolta, jotka oli tarkoitus postata jo aiemmin, mutta ne vähän jäivät roikkumaan kun en niistä niin innoissani ollut.

    Kynsillä on siis kaksi kerrosta Opin DS Mysteryä, vaikkei se tässä lakkauksessa oikein oikeuksiinsa pääse. Nimettömissä sen sijaan on kaksi kerrosta Essencen Wild white waysia jonka päälle tuputtelin kevyesti H&M:n Sparkle & Shine Babya ja länttäsin päälle palasen tästä upeasta Milvin siirtokuva-arkista. Halusin alle hieman kultaista jotta kynnestä tulisi hempeämpi ja vähän romanttisempi, mutta lopulta ongelmaksi tuli suuri kontrasti muiden kynsien ollessa niin tummat. Koitin pehmentää kontrastia pilkuttamalla muut kynnet täyteen kultaisia pilkkuja, mutta loppujen lopuksi en oikein lämmennyt tälle lakkaukselle nimettömän decalia lukuunottamatta. Onneksi tuota kuviota on vielä paljon lisää ja siitä pääsee kehittelemään vielä toisetkin kynnet, tosin ensi kerralla muille kynsille pamautan aivan varmasti jotain vaaleanpunaista!

    Mitäs teille kuuluu? ♥


    *** Siirtokuvat saatu testiin Mi Nailsilta, linkkien klikkailuista en hyödy

    Lumen valkeaa

    Huomenta ja ihanaa maanantaita kaikille! Tässä on ollut muutama päivä hiljaisuutta jälleen, sillä aika ei yksinkertaisesti aina riitä ihan kaikkeen mutta nyt olen taas täällä. Tällä kertaa ajattelin esitellä teille ihanat talviset lakkaukset joita pidin vähän aikaa sitten enemmän kuin tyytyväisenä.
    Idea siis lähti siitä, kun yhtenä päivänä katselin Mi Nailsilta testiin saamiani Milvin siirtokuvia, ja sain idean yhdistää hopeiset kuviot valkoiseen pohjaan. Olen myös pitkään halunnut yhdistää Essencen duochrome-shimmerisen Pixie Dustin valkoiseen, ja nyt päässäni syntyikin idea rakentaa lakkaus kyseisen yhdistelmän ja Milvin siirtokuvien varaan.
    Idean saatuani oli se pakko siirtää heti kynsille. Aloitin hommat lakkaamalla kaikille kynsille kaksi kerrosta Essencen valkoista, Wild white waysia. Tämän jälkeen lisäsin kynsille yhden kerroksen Pixie Dustia. Kerrosten kuivuttua leikkasin tästä siirtokuva-arkista sopivat palaset peukaloihin ja nimettömiin ja liotin niitä vedessä muutaman sekunnin jonka jälkeen asettelin ne kynsille. Muita kynsiä koristelin vielä hieman töpöttelemällä pumpulipuikon avulla hieman hopeisia glittereitä kynsien tyviin Gina Tricotin lakasta Sparkling Silver. Kynnet viimeistelin kerroksella Seche Viteä.

    Lakkauksesta tuli ihanan talvinen ja hillitty, ja viihdyin siinä oikein hyvin. Lisäksi yhdistelmä oli ihanan helppo ja onnistuminen oli melkoisen taattua, kun työskenteli näin helppojen siirtokuvien* ja hyvin toimivien lakkojen kanssa. Toki lakkaus on aavistuksen tylsä, mutta välillä kynsillä on mukavaa katsella ihan jotain yksinkertaistakin!

    Mitäs tykkäätte? ♥


    *** Siirtokuvat saatu testattavaksi, linkkien klikkailusta en hyödy mitään