Follow:
Browsing Tag:

MAC

    MAC & Lookfantastic joulukalenterit: luukut 1-7

    *Lookfantastic kalenteri saatu, mainoslinkit merkitty tähdellä

    Mikä virittäisi mielen nopeammin joulutunnelmaan, kuin kosmetiikkaa pursuileva joulukalenteri? Minäpä kerron – kaksi sellaista! Tänä vuonna lahjoin itseäni MAC Advent Calendarilla, minkä lisäksi sain elämäni ensimmäisen PR-kalenterin Lookfantasticilta. Näiden availu on työntänyt kaamosmasennusta syrjemmälle ja tuonut joulumieltä tähänkin tupaan.

    Olen kuvannut luukut pääasiassa Instagramin stooreissa, mutta haluan tehdä niihin vielä perusteellisemmat katsaukset blogissa. Ajattelin esitellä luukkujen sisällöt täällä kerran viikossa ja loppukuusta arvioida molemmat kalenterit kokonaisuudessaan. Kahden kalenterin kanssa tässä on vain vähän enemmän työtä, joten jutut tulevat varmaan hitusen myöhässä ulos. Tänään aloitetaan projekti luukuilla 1-7!

    Pienenä huomiona mainitsen treenanneeni uuden kameran ja linssien käyttöä erilaisissa olosuhteissa. Näiden tunnelmakuvien ainoana valonlähteenä olikin yhdet jouluvalot pilkkopimeässä huoneessa. Tällä kertaa jäätiin niin kauas täydellisyydestä, että ärsyttää. Toivottavasti teitä ei. 

    MAC Advent Calendar 2021

    Aloitetaan katsaukset MACin tuotteilla, joihin tutustumista olen odottanut kiivaasti lokakuusta saakka. Erityisesti tämän kalenterin availu on aiheuttanut innostusta ja jännitystä aamuisin!

    1. Luukku: Powder Kiss Liquid Lipcolour “Mull it over”

    MACin joulukalenteri lähti vauhdilla maaliviivalta ja osui suoraan nappiin! Ensimmäisestä luukusta paljastunut nestemäinen *mattapuna pötkähti ulos mitä täydellisimmässä sävyssä. Hämärät tunnelmakuvat nyt vähän vääristävät, mutta kun rullailet alemmas, näet koostekuvan jossa sävyt on lähempänä todellisuutta. Tämähän on tosiasiassa melko lämmin, korallinen nudesävy jollaisissa tunnen oloni kovin kotoisaksi. Koostumus vaikutti ensisipaisulla miellyttävän pehmeältä – ensimmäinen mielikuva oli Nyxin Soft Matte Lip Cream. Kunnon testiin tämä ei ole vielä päässyt, mutta lupaan raportoida tarkemmat kokemukset myöhemmin! Täysikokoinen tuote, arvo: n. 27,50€

    2. Luukku: In Extreme Dimension 3D Lash “Black”

    Toisesta luukusta paljastui MACin tuuheuttava, pidentävä ja kaareuttava *maskara. Ensitestillä en ihastunut kömpelön kokoiseen harjaan, mutta annan tälle pisteet hyvästä erottelukyvystä ja selkeästä taivutusefektistä. Ripsari vaatii vielä tarkempaa perehtymistä, mutta kiva päästä testailemaan tätäkin! Matkakokoinen tuote, arvo: n. 10,50€

    3. Luukku: Eye Shadow Satin “Brun”

    Jes, ensimmäinen *luomiväri! Satiininen, viileä tummanruskea on aika turvallinen valinta kalenteriin, sillä kukapa sellaista ei käyttäisi? Koostumus vaikutti miellyttävän kermaiselta eikä pigmentissäkään näkynyt valittamisen varaa swatchauksen perusteella. Täysikokoinen tuote, arvo: n. 20€

    4. Luukku: Matte Lipstick “Taupe”

    Neljännen luukun kätköistä löytyi toinen nudesävyinen *mattahuulipuna, tällä kertaa puikkomuodossa. Sävy Taupe on selvästi viileämpi, tummempi ja ruskeampi. Se ei ehkä ole kotoisin sävy itselleni, mutta positiivista siinä on se, ettei laatikosta löydy ainakaan montaa dupea. Tätä en ole ehtinyt vielä testata, mutta odotan oikeaa hetkeä mielenkiinnolla! Täysikokoinen tuote, arvo: n. 20€

    5. Luukku: Lipglass “Spite”

    Vielä lisää huulituotteita! Viidennen luukun sankari oli tahmaamaton, ihoa hoitava *huulikiilto. Hyvälle kiillolle on aina tarvetta ja tämän kaunis, kevyesti hohtava nudesävy tuskin jää kaappiin pölyttymään. Matkakokoinen tuote, arvo: n. 10€

    6. Luukku: Mineralize Blush “Warm Soul”

    Kääk miten ihana *poskipuna! Kuudennen luukun avaaminen aiheutti ihastuksen huokauksia, kun swatchailin tätä kaunokaista siltä istumalta. Fiksuna bloggaajana jätin tietysti swatchit kuvaamatta, kukapa niitä kaipaisi? Noh, eiköhän tämä tule näkymään blogissa toistekin, sillä kyseessä on aivan yltiökaunis ja samettisen pehmeästi levittyvä tapaus! Sävy on sellainen maltillisesti hohtava, lämmin persikka. Ihan täydellinen kesämeikkeihin! Täysikokoinen tuote, arvo: n. 27€

    7. Luukku: Matte Lipstick “Velvet Teddy”

    Ensimmäisen viikon viimeisteli minikokoinen *Matte Lipstick – tämäkin nudesävyssä. Kaunis, keskivaalea puuteriroosa odottaa vielä vuoroaan, sillä totta puhuakseni en ole juuri meikannut kuluneen viikon aikana. Toivottavasti ensi viikolla olisi paremmin aikaa, en nimittäin malta odottaa näiden huulituotteiden tositestejä! Matkakokoinen tuote, arvo: n. 10€

    MAC Joulukalenterin ensimmäinen viikko oli yllättävän huulipainotteinen ja sävyiltään varsin neutraali. Olisin toivonut edes yhtä vähän räväkämpää sävyä, vaikka osasinkin odottaa aika neutraalia spektriä. Tuotteet vaikuttivat joka tapauksessa hyvin kiinnostavilta ja koska ostin kalenterini mukavalla alella, kattoi ensimmäisen viikon luukut jo koko setin hinnan. En siis todella voi valittaa!

    Lookfantastic Advent Calendar 2021

    Lookfantastic joulukalenteri oli aivan ensimmäinen PR-lahjana saamani kalenteri. Tämä oli iloinen yllätys jo sen saamishetkellä syyskuussa ja nyt joulukuussa paketti on jatkanut iloisten yllätysten putkauttelua. Kurkataanpa ensimmäisiin luukkuihin!

    1. Luukku: Kate Somerville Goat Milk Moisturizing Cleanser

    Ensimmäisestä luukusta ilmestyi runsaasti ihoa kosteuttavia aineita, helliviä öljyjä ja esimerkiksi vuohenmaitoa sisältävä kosteuttava kasvojen *puhdistusaine. Käytän maitomaisia putsareita melko harvoin, sillä yleensä suosin kaksoispuhdistusta öljyllä/balmilla + geelillä. Voi siis olla, että laitan tämän suoraan eteenpäin. Matkakokoinen tuote, arvo: n. 10€

    2. Luukku: Color Wow Dream Coat Supernatural Spray

    Harvemmin innostun hiustuotteista, mutta tämä kakkosluukusta tullut *tukkasuihke sai kulmakarvani koholle! Lämmöstä aktivoituva muotoilusuihke kuorruttaa hiuskuidut polymeerilla, joka kestää 3-4 pesua. Se silottaa hiuksia, ehkäisee niiden pörröisyyttä eikä ainakaan tuotelupausten mukaan tee niistä raskaampia tai nopeammin rasvoittuvia. Ainoa miinus tälle on, että tuotteen toiminta edellyttää hiustenkuivaajan käyttöä. Onneksi vaikutuksen pitäisi kuitenkin kestää useamman pesun ajan, eikä tukkaa tarvitse jatkuvasti kuumentaa. Täysikokoinen tuote, arvo: n. 15€

    3. Luukku: Illamasqua Hydra Setting Spray

    Jee, meikkejä! Kolmas luukku sisälsi Illamasquan kosteuttavan *meikinkiinnityssuihkeen. Muun muassa betaiinia, glyseriiniä ja hernepeptidejä sisältävä suihke lupaa kosteuttaa ja pitää meikin raikkaana äärimmäisissäkin olosuhteissa. Tämän pitäisi tehdä meikkipohjasta kuulaamman näköisen ja pidentää sen kestoa. Illamasquan tuotteet ovat olleet ihania ja uskallan veikata tykkääväni myös tästä. Ainakin aion testata! Matkakokoinen tuote, arvo: n. 8€

    4. Luukku: Caudalíe S.O.S Intense Moisturizing Cream

    Neljännestä luukusta löytyi Caudalíen minikokoinen *tehokosteusvoide. Muun muassa ihoa pehmentäviä ja kosteutta sitovia kasviöljyjä, skvalaania, antioksidanttista rypälemehua ja E-vitamiinia sekä kosteuttavaa glyseriiniä ja hyaluronihappoa sisältävä voide lupaa intensiivistä kosteutusta erityisen kuivalle iholle. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta ja pääsee todennäköisesti reissukassiin vielä tänä talvena. Matkakokoinen tuote, arvo: n. 8,50€

    5. Luukku: Aveda Botanical Repair Strengthening Leave-in Treatment

    Seuraavaksi kalenterista löytyi Avedan hiuksiin jätettävä, kasviperäisiä raaka-aineita hyödyntävä *hoitoaine. Tämän pitäisi suojata ja vahvistaa hiuksia, silottaa ja vähentää niiden pörröisyyttä. Lisäksi tuote sisältää UV-suojan ja lämpösuojan 230 asteeseen saakka. Tehonsa hoitsikka saa muun muassa erilaisista kasviöljyistä ja -uutteista, glukoosipohjaisista hiuksen rakennetta vahvistavista raaka-aineista sekä kasviperäisistä tekstuurin parantajista eli ns. biohajoavista “silikoneista”. Olen vähän laiska hiusten hoitaja, mutta tämä kuulostaa sen verran kiinnostavalta tapaukselta että aion ottaa kokeiluun! Matkakokoinen tuote, arvo: n. 10€

    6. Luukku: Delilah Lip Line “Buff”

    Kuudes luukku sisälsi kierrettävän *huultenrajauskynän kivan neutraalissa nudesävyssä. Tämä sopii varmaan pariksi jonkun MACin kalenterista tulleen punan kanssa! Lookfantasticin sivuilla muuten kerrotaan, että rajauskynään on integroitu huulisivellin ja terotin. Pikkuterotin löytyi omastani, mutta mitään sivellintä en onnistunut paikantamaan. Tuliko jollekulle muulle tämä, löytyikö sivellintä? Täysikokoinen tuote, arvo: n. 23€

    7. Luukku: Elemis Dynamic Resurfacing Facial Wash

    Seitsemännestä luukusta tuli Elemiksen kirkastava ja uudistava kasvojen puhdistusaine. Kolmen eri entsyymin avulla ihon pintaa kuoriva putsari lupaa syväpuhdistaa ihoa sitä kuivattamatta sekä suojella sen luontaista pH-tasoa. Tämäkin pääsee varmasti reissukassiin, testaamani Elemiksen tuotteet ovat olleet pääasiassa todella hyviä. Matkakokoinen tuote, arvo: n. 7€

    Lookfantastic joulukalenteri ei ihan päässyt vakuuttamaan ensimmäisen viikon sisällöllään. Vaikka moni tuotteista pääsee varmasti käyttöön, tuntuivat ne vähän toistavan itseään. Olisin myös kaivannut enemmän täysikokoisia pakkauksia. Näiden seitsemän luukun yhteisarvo oli noin 71,50€ (matkakoot laskin millihintojen mukaan), mikä ei tietysti ole paha saldo. Loputon määrä minituubeja vaan tuntuu tylsältä, kun monissa muissa kalentereissa ne kuuluvat selkeään vähemmistöön.

    Mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Kyllä tähänkin viikkoon mahtui monta iloista yllätystä.

    Löytyykö teidän kotoa MAC tai Lookfantastic joulukalenteri?

    Meikkikalenteri, josta haaveilin: MAC Advent Calendar 2021

    *Mainoslinkki merkitty tähdellä
    MAC Advent Calendar 2021

    Thihiih, nyt en ihan tiedä miten päin istua kun tätä kirjoitan. Kotiutin nimittäin viime viikolla kosmetiikkajoulukalenterin, jonka perään olen haikaillut jo useampana vuonna. Tässä se tulee, meinaan MACin meikkikalenteri!

    MACin tuotteet ovat kiinnostanut minua pitkään, mutta ne ovat silti huutaneet poissaolollaan meikkipakissani. Brändi on sen verran tyyris, etten ole halunnut tehdä hutiostoja. Samaan aikaan en ole osannut päättää, mistä tuotteista aloittaisin testailut, kun kaikkea ei raaski hankkia kerralla. Joulukalenteri vastaa molempiin ongelmiini, sillä nyt pääsen kokeilemaan 24 merkin tuotetta ja vieläpä erittäin edullisesti.

    MAC Advent Calendar 2021

    Jännittävän sisältönsä lisäksi kalenterissa riittää ihailtavaa myös ennen joulukuuta. Tämän paketin suunnitteluun on tosissaan käytetty ajatusta ja pelkästään sen ulkoasu saa sukat pyörimään jaloissa!

    Sisältö on silti se tärkein tekijä, sillä näihin luukkuihin on piilotettu noin 388€ arvosta erilaisia MAC -merkin meikkejä. Mukana on sekä matkakokoja että täysikokoisia tuotteita. Ostin oman kalenterini Kicksiltä, jossa sitä myytiin hintaan 154,50€ (itse nappasin tästä vielä 25% lisäalen). Valitettavasti tätä ei saa enää muualta kuin *Lookfantasticilta, jossa sen hinta on hurjat 295€. Mahtaakohan tuossa olla näppäilyvirhe?

    Koitin parhaani mukaan välttyä spoilereilta, mutta muutama tuote jäi mieleeni myyntikuvista. Se ei sinänsä haittaa – nehän pistivät silmääni siksi, että olen himoinnut niitä ennenkin. Nyt sitten vain jännitetään, minä päivinä saan ne testattavaksi! Voi pojat, joulukuussa muuten meikataan.

    MAC meikkikalenteri 2021

    Tämän meikkikalenterin lisäksi sain blogin kautta Lookfantasticin joulukalenterin (postaus täällä) ja ajattelin, että avaisin molempien luukkuja Instagramin tarinoissa. Mitä mieltä te olette, haluatteko viikottaiset koosteet myös tänne blogin puolelle?

    Millaisia joulukalentereita teiltä löytyy?