Follow:
Browsing Tag:

hololakka

    Holoa kerrakseen!

    Haastekynsiä uunista ulos jälleen! #ablecs15 haasteessa tämän viikon toisena aiheena oli Holographic, mitä tuskin tarvitsee suomentaa. Mitään suunnitelmaa näille kynsille en keksinyt millään, joten liikkeelle lähdin siitä, että sudin kokoelmani holoilevinta lakkaa – eli Nufun numeroa 63 – kynsille pari kerrosta ilman mitään mielikuvaa tulevista koristeluista.
    Pelkkää vaaleanpunaista holopohjaa hetkisen tuijoteltuani kaivoin hyllystä kaksi Kone Helsingin holosarjan lakkaa, numerot 809 (punertavampi) ja 802 (violettiin taittava) ja päädyin jostain kumman syystä sutimaan niillä abstrakteja viivoja ja pisteitä kynsille. Holokynnet viimeistelin milläs muullakaan kuin holoilevilla palleroilla O.P.I:n lakasta I Snow You Love Me ja päälle heitin kerroksen pikakuivattajaa.
    Kynnet miellyttivät kovasti silmääni, sillä kuviot toistuivat aivan erilailla valosta riippuen. Mitä enemmän valoa oli, sen huonommin viivat olivat näkyvissä ja taas todella hämärässä ne suorastaan pomppivat silmille.

    Koska kynsilläni kerrankin hololakkaa oli, olihan se pakko kuvata auringossakin. Yllä siis kuvaa tuosta Nufun kauniista holoefektistä, joka toki näyttää sievältä suorassa auringonvalossa. Harmi, ettei kyseisen lakan holoilu näkynyt näin voimakkaasti sisätiloissa.

    Iskeekö tällaiset sekamelskakynnet teihin?

    Ps. Pullokuvan unohdin tällä kertaa ottaa, pahoittelen!

    #ablecs15 Week 1: Will you be my valentine?

    Heipparallaa!
    Mitenkäs teidän ystävänpäivä sujui? Toivon mukaan mukavissa merkeissä! Omani sujui vallan rattoisasti kun kävimme miehen kanssa pakistanilaisessa buffetissa syömässä ja ajelimme sitten loppupäivän ympäriinsä pahvikahvien kanssa, illalla katseltiin vähän leffaa. Tarkoitus oli ehtiä myös eilen postaamaan nämä kynnet, mutta päivän tunnit loppuivat yksinkertaisesti kesken.

     

    Yllä siis eilisen ystävänpäiväteemaiset ylitsepursuavan vaaleanpunaiset kynnet. Nämä toteutin todella simppelillä kaavalla, eli lakkasin ensin kaksi kerrosta kaunista Nufun vaaleanpunaista (lineaari)holoa, NFU 63 -lakkaa keskisormeen, ja olisin lakannut sillä muutkin kynnet mutta mokoma oli koostumukseltaan sen verran huonosti käyttäytyvä tapaus, että muille kynsille pääsi sitten Kone Helsingin Holographics -sarjan scattered holo numero 802.
    Nimettömiin vetelin menemään vielä kaksi kerrosta Essencen vaaleanpunaista glittertopperia nimeltänsä 16 lovely, maybe ja keskisormiin väkersin strasseista sydämen.

     

    Eipä näistä sen kummempaa, harvemmin viihdyn vaaleanpunaisissa lakkauksissa mutta tälla tavalla ystävänpäivän kunniaksi viihdyin näissä varsin hyvin. Pullokuvat unohtui ottaa, enkä postausta kirjoittamaan alkaessani niitä enää ehtinyt nappaamaan, pahoitteluni. Muutenkaan holot eivät oikein edusta kunnolla näissä kuvissa, mutta ulkona ei tosiaan aurinko paista eikä kuvausvaloni ihan riitä saamaan näitä täyteen loistoonsa. Mainittakoon kuitenkin, että tuossa Nfu Oh:n lakassa on aika mukavan näkyvä holoefekti, napsin siitä sitten joskus tulevaisuudessa kuvia teille kunhan aurinko jälleen näyttäytyisi.

     

    Muistuttaisin vielä, että blogissani pyörinyt arvonta on nyt päättynyt, ja huomenna kannattaa olla kuulolla kun ilmoitan voittajan!

     

    // These I made for yesterday, and even thought I don’t actually love to wear these kind of princess designs, I still liked to have them for Valentines day. 

     

     
    These nails were pretty easy to make, there are on every other nail than middle finger’s nail two coats of Kone Helsinki’s polish 802 and on middle finger’s nail two coats of Nfu Oh number 63. As a glitter I used Essence’s polish 16, lovely, maybe and the heart I made with plastic rhinestones. 
     




    Tule jo kesä!

    Tähän aikaan vuodesta alan aina armottomasti haaveilemaan kesästä. Joulut ja uudet vuodet on jo vietetty, ja silti ulkona sen kuin pakkanen vain kiristyy. En tykkää yhtään. Olen jo avautunut asiasta tänäkin vuonna usealle ihmiselle, ja mies on saanut kuunnella juttujani kesän saapumisesta varmasti jo kyllästymiseen asti.
    Talvi on okei aina siihen asti, kunnes tuntuu ettei se lopu koskaan. Etenkin tällaisena vuonna, kun vuorotellen lumet sulaa pois ja aurinko paista lämpöisenä, ja sitten taas hetken päästä pakkanen lähestyy kahtakymmentä astetta eikä ulkona voi edes hengittää kärsimättä… Se on julmaa, sillä minulla ainakin kohoaa mieli aina kun lumet sulaa, ja aina jaksan toivoa, että nyt se kesä tulee, kunnes tuo toivo riistetään minulta ja joudun taas kärsimään hypotermiasta bussipysäkillä – no ei nyt sentään, mutta olisi se kesä silti tervetullut.

     

    Nyt halusinkin sitten jotain kesäistä kynsille, josko se lämpö vaikka tulisi nopeammin, kun sitä vähän maanittelee. Niinpä lakkasin ensin etusormeen, keskisormeen ja pikkurilliin kerrokset Rimmelin 297 Show Offia, joka on herkullisen kirkas pinkki creme. Tämän päälle lakkasin samoihin kynsiin kerrokset Flormarin Holographic -sarjan lakalla numero 809. Tämä on scattered hololakka hyvin kevyellä holoefektillä, jota en nyt saanut ollenkaan esiintymään kuvissa kun aurinko ei oikein paista, eikä holoefekti tykkää sisäkuvista. No, kaunis lakka kuitenkin! Nimettömiin ja peukaloihin asettelin koko kynnen ruusudecalit, jotka ovat olleet kaapissa iät ja ajat enkä harmikseni muista mistä nämä ovat tulleet. Ne olivat nimittäin ihania! Pystyi liikuttelemaan kynnellä vielä pitkään asettamien jälkeen, ja kun vähän paineli sieltä sun täältä, asettui hyvin kohdilleen. Muihin kynsiin lisäsin vielä parit siniset niitit uudesta Ebayn kautta tilatusta niittikiekostani hieman yhdistämään kynsien värimaailmoja. Näistä tulikin oikein kivat kesäkynnet!
    Tein muuten eilen taas tilauksen Kosmetiks4lessille, jonka jälkeen iski pieni ahdistus siitä, kuinka paljon olen ostellut kaikkea lyhyen ajan sisällä. Niinpä päätin pitää pientä taukoa, enkä siis ainakaan seuraavaan kahteen viikkoon osta mitään kynsiin liittyvää, vaikka toki yritänkin olla koko helmikuun ostelematta. Annan itselleni kuitenkin luvan ostaa seuraavia tuotteita, jos ne pääsevät loppumaan: kynsilakanpoistoaine, aluslakka, päällyslakka, käsirasva. Kaikesta muusta koitan pitää näppini erossa, katsotaanpa siis, että onnistunko yhtä hyvin kuin Malle omassa Kynsilakkatipaton Tammikuu -haasteessaan!

     

    Leppoisaa sunnuntaita kaikille,