Follow:
Yearly Archives

2019

    Vuoden 2018 luetuimmat postaukset

    Vuoden vaihteessa minulla on ollut perinteenä muistella kulunutta vuotta blogin puolella kokoamalla yhteen postaukseen kaikki edellisen vuoden kauneimmat lakkaukset. Tapana on ollut, että olen esitellyt jokaiselta kuukaudelta kaikkein onnistuneimmat kynnet, ja oikeastaan tämä tuotti ongelmia jo vuosi sitten (kyseinen postaus löytyy täältä), sillä myös vuoteen 2017 mahtui kuukausia, jolloin blogiin ei juuri kynsiä päivittynyt. Vuonna 2018 ongelma taas oli sen verran massiivinen, että näin järkevimmäksi tehdä poikkeuksen sääntöön ja jättää koko postauksen kasaamatta.

    Jollain tavalla halusin kuitenkin muistella viime blogivuotta, mahtuihan siihen kuitenkin paljon hienojakin hetkiä. Monissa blogeissa on nyt kiertänyt koosteita vuoden luetuimmista postauksista, mikä sai minut kiinnostumaan myös siitä, mitkä mahtoivat olla niitä tämän blogin suosituimpia juttuja. Tutkittuani Google Analyticsin tilastoja, päätin pistää myös oman kuuden kärkeni jakoon. Kuinka moni teistä muistaa nämä postaukset?

    1. Meikkimunan kaksoispuhdistus

    Tämä alkuvuodesta kirjoittamani juttu lienee yksi koko blogin luetuimmista postauksista, sillä oivallus oli sen verran erikoinen, että se sai palstatilaa myös Iltalehden ja Me Naisten nettisivuilta. Muistan edelleen kuin eilisen, miten epätodelliselta tuntui lukea heidän toimittajansa sähköpostia siitä, että hän haluaisi kirjoittaa jutun minun blogipostauksen pohjalta! Kuinka jännittävää. Niksi on muuten oikeasti toimiva, ja edelleen käytössäni tiettyjen peiteaineiden levittämisen jälkeen.

    2. Bette Box Helmikuu

    Listan toinen postaus käsitteli helmikuun Bette Boxia, ja sen nouseminen lähes koko vuoden luetuimmaksi postaukseksi kieltämättä hieman yllätti itseni. Tähän syynä lienee liikenne Googlen kautta, sillä boksien sisältöjä googletellaan yllättävän ahkerasti.

    3. Ekokampaamon taikaa – muodonmuutos kasviväreillä!

    Kolmanneksi luetuin postaus viime vuodelta käsitteli ekokampaamokäyntiäni, jolloin tukkani koki melkoisen muodonmuutoksen. Tuolloin siirryin myös kokonaan kasviväreihin, joilla nykyään värjään hiukseni kotona. Siitä onkin tarkoitus näpytellä oma juttunsa vielä lähitulevaisuudessa.

    4. essencen keväisiä uutuuksia

    Listanelosena edustaa postaukseni essencen viime kevään uutuustuotteista. Kyseistä postausta silmäillessä tekee heti mieli saada meikkisudit käsille, sen verran mehukkaita värejä kuvat tursuilee! Miltäköhän mahtaa näyttää tämän vuoden kevätkokoelmat? En melkein malttaisi odottaa.

    5. Luonnollisen kaunis meikkipohja – Aco 6 in 1 CC Cream Light

    Viidenneksi luetuimmaksi postaukseksi nousi arviointini Acon CC-voiteesta, jota en oikeastaan odottanut listalta löytäväni. Ei siinä, tuote ansaitsee kyllä kaiken keräämänsä huomion, sen verran ihastuttavan meikkipohjan sillä saa loihdittua. Tällä hetkellä olen tykästynyt vähän peittävämpiin meikkivoiteisiin, mutta kevyen raikkaaseen lopputulokseen tämä on edelleen ihan huippukamaa.

    6. Konad Sandy tekstuurilakat

    Vaikka blogini on hyvin kynsipainottunut, se ei ikävä kyllä juurikaan näy blogin tilastoissa. Ensimmäinen kynsipostaus löytyy vasta sijalta kuusi, mikä on sinänsä harmi. Toisaalta se on hyvin ymmärrettävää, onhan muu kosmetiikka varmasti enemmän kiinnostavaa valtaväestöä ajatellen kuin kynsituotteet. Mutta se siitä, tämä Konadin tekstuurilakoista kertova postaukseni varmasti ansaitsi paikkansa listalla, ovathan kyseiset lakat suorastaan valloittavia! Nyt vaikuttaisi muutenkin siltä, että tekstuurilakat alkavat pikkuhiljaa palaamaan pinnalle, julkaisihan Essiekin omansa syksyllä minkä lisäksi sokerilakkoja on näkynyt ainakin Moyran valikoimassa.