Follow:
Monthly Archives

huhtikuu 2017

    Maaliskuun ostokset

    Kuukausi vaihtui muutama päivä sitten, ja nyt olisikin jo korkea aika tehdä katsaus maaliskuun ostoksiin. Kuukauden aikana rahaa upposi tavallisesta poiketen koiran eläinlääkärikuluihin, ja sen lisäksi hankintoja tein kotiin ja vaatetukseen liittyen. Kukkaronnyörit on muutenkin nyt vähän aikaa tavallista kireämmällä kesän menoja varten säästellessä, joten kosmetiikkaa varten ei olisi oikeastaan ollut budjettia juuri ollenkaan. Jotain tuli kuitenkin ostettua, vaikkei suurempiin hankintoihin mahdollisuutta ollutkaan.
    Kuun alkupuolella päätin, että kevään kunniaksi on pakko saada jotain kirkkaita värejä meikkileikkeihin. Huutava tarve oli myös kuivashampoolle ja uusi irtopuuterikin tarttui matkaan, kun tilauksen laitoin Luxplussalle vetämään. Hintaa koko setille tuli 28,95€ + 10€ lafkan jäsenmaksua postikulujen sijaan. 
    Kuun puolen välin tienoilla loppui pari tuikitärkeää kosmetiikkatuotetta, sieltä edullisemmasta päästä kylläkin. Xtra:n kynsilakanpoistoaine ja Cienin käsivoide kustansivat yhteensä 4,15€.

    Siinä ne maaliskuun ostokset sitten kuulkaa olivatkin! Niiden lisäksi sain kuun alkupuolella Yves Rocherin paketin, jossa oli edellisestä tilauksesta uupunut vartalovoide. Kuun loppupuolella sain myös osani onnettaren suosiosta kun voitin Lipstick Love -blogin keväisen arvonnan. Palkinto, eli Nyxin poskipunapaletti sekä mattahuulipuna saapuivat kirjeessä viime perjantaina. Kyllä olikin ihana piristys maaliskuun päätteeksi! ♥

    Koko kuukauden saldo oli muuten 43,10€. Kuulostaa todella pieneltä summalta, vaikka tuotteita sillä rahalla sainkin juuri sen verran kun kaipasin! Aika pitkälle se penni venyy ihan vahingossakin.
    Millaisia summia teillä meni kosmetiikkaan maaliskuussa?

    Maaliskuun lakkaukset

    Taas on käännetty kalenterin sivuja ja päästy entistä lähemmäs kesää. Vaikka tiedän toistavani itseäni, minun on pakko todeta, että en voi käsittää miten nopeasti aika kulkee! Siis vastahan se vuosikin vaihtui.
    Tuttuun tapaan ajattelin nyt esitellä viime kuussa aikaansaadut lakkaukset ennen, kuin siirrytään kohti uusia tuulia ja huhtikuun juttuja. Maaliskuu oli itselläni melko vilkas, ja tuntui, kuin kokoajan olisi ollut älytön kiire. Se kiirehän sitten aiheutti stressiä, mikä näkyy nyt ainakin siinä, ettei kynsiä tullut kovin usein lakattua ja samoilla lakkauksilla kuljin yllättävän pitkiä aikoja. 
    Loppukuuta kohti kynsi-inspiraatio kyllä nousi kohisten, ja tällä hetkellä tuntuukin siltä, ettei oikein mitään muuta edes haluaisi tehdä, kuin lakata kynsiä! Ennustan siis, että seuraavassa kollaasissa lakkauksia näkyykin himpun verran enemmän kuin tämänkertaisessa kuuden setissä.
    Näistä kynsistä kyllä muuten näkee, että viime vuonna minulta jäi kunnon kesälakkaukset aikalailla kokonaan tekemättä. Nyt into tehdä värikkäitä lakkauksia on suurempi kuin pitkään aikaan! Ja eipä se kuulkaa mitään haittaa, kirkkaita kynsiä on kiva katsella.
    Tänään on muutes aprillipäivä, oletteko jo tulleet jäynätyiksi?