Heippa ihanat! Aina silloin tällöin kynsiblogeissa näkyy erilaisia omaan tahtiin tehtäviä haasteita, ja jo pidempään olenkin halunnut aloittaa niistä jonkun. Valitsin haasteeksi 31 päivän kynsihaasteen, sillä se vaikuttaa erityisen mielenkiintoiselta. Ajattelin nyt yrittää saada tämä haasteen pussitettua niin vauhdilla kuin mahdollista, eli pyrin ainakin postailemaan päivittäin. Välttämättä se ei ole täysin mahdollista, mutta ainakin aion yrittää.
Haasteen ensimmäinen aihe on punaiset kynnet. Kaivoin siis kaapistani kolme kauneinta punaistani, eli piCture pOlishin Scarletin sekä O.P.I:n DS Reflectionin ja Love Athletes In Cleatsin. Lisäksi nappasin Maybellinen punaisen jellyn, numeron 150 ja lakkasin sillä ensin yhden kerroksen kaikkiin kynsiin. Sen jälkeen tein liukuvärin kolmella ensin mainitulla lakalla (ylimpänä Scarlett) Maybellinen punaisen päälle.
Liukuvärin jälkeen leimasin hämähäkinseitit keskisormiin ja nimettömiin Mimaxilta ostetusta XL-laatasta numero 32, Konadin helmiäismustalla leimauslakalla. Suosittelen muuten vilkaisemaan Mimaxin laattavalikoimaa, sillä heillä on elokuun tarjouksena paljon laattoja puoleen hintaan.
Leimat eivät ole lähellekään täydelliset, mutta jatkan yrittämistä sillä ilokseni sain kuvat tällä kertaa ylös siten, ettei niissä ollut erityisemmin reikiä nähtävissä.
Loppuihin kynsiin lykkäsin jälleen tuollaisia mustia, öljyefektillä varustettuja strasseja joita olen tilannut Ebaysta aikanaan. Kokonaisuudesta tuli mielestäni ihan nätti, vaikka liukuvärin sävyt erottuivatkin aika kehnosti.
Mitäs tykkäätte lakkauksesta? Entä kuinka moni on toteuttanut tämän 31 päivän haasteen?
Ps. Postauksen alussa olevan ohjeistuskuvan väkersin itse, sillä tuntuu ettei netistä löydy yhtäkään kuvaa kunnollisilla tekijänoikeusmerkinnöillä. Tuota saa kuitenkin vapaasti lainata jos joku haluaa, kunhan sitä ei muokkaa tai poista alareunasta tassunjälkeäni.