Follow:
Monthly Archives

tammikuu 2015

    Punainen puolikuumanikyyri

    Varmasti jo parista aiemmasta postauksesta ehditte kiinnittämään huomiota kynsieni pituuteen (=lyhyyteen), ja jotkut ehkä muistaakin että noin viikko sitten ilmoitinkin teille ottavani akryylikynnet pois. Ja nyt voinkin todeta, että se päätös on lopullinen. Minun kynsiini ei liimata enää muovilevyjä viikoiksi, kuin korkeintaan jotain erityistilannetta varten jos silloinkaan.
    Vaikka pituutta näillä ei juuri olekaan, niin jotenkin ne saavat käteni näyttämään huolitellun kauniilta, ilman sellaista tietynlaista bimbovaikutelmaa. Aiemmin koitin kovasti sulkea silmäni rakennekynsien huonoilta puolilta, sillä todella tykkään tehdä niitä, mutta nyt tuli aika sille että tiemme eroavat… Enkä voisi olla enempää tyytyväinen.

     

    Mutta asiaan. Kotiutin tässä vähän aikaa sitten Facebookin kirpparilta O.P.I:n I Snow You Love Me -lakan, ja tiesin että ensimmäisenä haluan testata noita pylpyröitä puolikuumanikyyrissä, sillä tiedän satavarmasti että siinä ne näyttävät aina hyviltä.
    Lakkasin siis pohjalle 2 kerrosta testaamattomien laatikossa pyörinyttä Nfu Oh nro. 18 -lakkaa, joka on melko pigmenttinen crelly. Levitettävyys oli aavistuksen kehno, ja sudin raidat jäivät herkästi esille, mutta kahdella kerroksella sai kaikesta huolimatta tasaisen lopputuloksen.
    Testaamattomissa odotteli myös Orlyn minikokoinen Razzmatazz, joka on siis punainen jellypohjainen lakka kirkkaan punaisella shimmerillä. Kuvissa tätä on kaksi kerrosta nuden päällä, ja lopputulos on melko jouluinen. Se ei kuitenkaan itseäni häirinnyt, sillä mielestäni puolikuun kaveriksi sopii parhaiten juuri tällainen joulunpunainen shimmerlakka.
    Puolikuun rajan tein siis vapaalla kädellä pientä sivellintä käyttäen, ja rajalle asettelin muutaman pikku paljetin ISYLMistä. Aksenttikynsiin lakkasin kaksi kerrosta myöskin testaamatonta Essencen 163 Hey, Nude! -tekstuurilakkaa, johon olin melko tyytyväinen. Sävy kyseisessä tekstuurissa on hieman keltaiseen taittava nude, ja seassa on paljon erikokoisia hopeisia hexagon -glittereitä. Tekstuuriefekti tässä lakassa vain on harmillisen mitätön, olisin toivonut hieman rouheampaa pintaa.

     

    Kun puolikuumanikyyri oli valmis, päätin vielä ottaa riskin ja vetäistä päälle kerroksen hiukkasen jankkiintunutta Seche Viteäni, sillä se sattuu olemaan ainoa pikakuivattava päällyslakkani tällä hetkellä. Kaikeksi onneksi jostain syystä se ei tällä kertaa kutistanut lakkoja, mutta en usko, että onneni kestää kauaa. Pitää siis käydä ostamassa uusi lakan ohentaja, ennen, kuin iskee katastrofi!

     

    Lähikuva Essencen 163 Hey, Nude! -lakasta.
    Näillä lakkauksilla sainkin siis siirrettyä neljä lakkaa testaamattomien laatikosta pois, aika hyvin, eikös? 


     

    Nfu Oh!

    Kahden kuukauden pakkomielle. Pakko saada. 
    Kaksi kuukautta sitten näin Charming Nails -blogissa tämän postauksen, ja rakastuin. Mitä ovat nuo ihanat, ihanat lakat jotka kimaltelevat kilpaa auringon kanssa? Nuo hiutaleet, jotka ovat kaukana kaurapuurosta ja muistuttavat enemmänkin jotain taivaallista, ehkä avaruuden tähtipölyä? Kuka on se jumalallinen hahmo, joka on pyydystänyt tähtipölyn, ja pistänyt sen pulloon?

     

     
    On sanomattakin selvää, että kaksi kuukautta sitten kun olin noin kuukauden verran kirjoittanut blogia, ja lakkakokoelmani oli muutenkin hävettävän pieni, oli ostoslistallani paljon muutakin, ja kun erityisen halpoja eivät tämän merkin lakat olleet, niin vaikka niitä välillä ihastelinkin eri verkkokaupoissa, en pystynyt tuhlaamaan niihin vaadittavaa summaa vaan jäin haaveilemaan. Mutta haaveeni kävivät toteen paljon aikaisemmin, kuin uskalsin odottaa!
    Pari viikkoa sitten joku mainitsi jossain Facebookin ryhmässä, että Näytä Kyntesi -verkkokaupassa on tammikuun ajan kaikki puoleen hintaan. Ja kun alettiin puhumaan siitä, että Nfu Oh -lakkoja olisi tarjolla kyseisessä verkkokaupassa, en enää voinut itselleni mitään (onneksi niin!) vaan menin tarkastamaan tilanteen. Siellähän ne olivat, nuo mieleni valloittaneet kaunokaiset suorastaan häpeällisen halvoin hinnoin.

     

    NFU 44, NFU 48, NFU 39, NFU 56
     Nämä ihanaiset saapuivat luokseni pari päivää sitten pakattuina pahvilaatikkoon, yltäpäältä ohuen pölykerroksen peittäminä. Miten tällaiset ihanuudet voi edes jättää varastoon pölyttymään?
    NFU 132, NFU 18, NFU 01, NFU Matte Top Coat
    Mukaan tarttui myös kolme merkin mustaa, yksi nude, valkoinen ja mattapäällyslakka. Niidenkin hinnat olivat törkeän alhaiset, joten ei niitä voinut jättää ottamatta.
    Kaksi kerrosta Nfu Oh mustaa + kerros NFU 44
    Kaksi kerrosta O.P.I Kiss Me I’m Brazilian  / Nfu Oh mustaa + NFU 48
    Kaksi kerrosta Nfu Oh mustaa + NFU 39
    Kaksi kerrosta Nfu Oh mustaa + NFU 56
    Siis katsokaa tuota kimallusta! Kaikki muut lakat olivat ehdottomia nappivalintoja, mutta numero 48 jäi hieman harmittamaan. En saanut sitä näyttäytymään kauniina minkään värin päällä, sillä lakan shimmer tuntuu peittävän opal -lastujen upeuden.
    Ehdottomasti mieleisimmät näistä ovat numerot 44 sekä 39, ja nyt mietinkin jo kuumeisesti, että millaiset lakkaukset nämä kaunottaret ansaitsevatkaan.

     

    Pidätkö Nfu Oh Opal -sarjan lakoista? Mikä on sinun suosikkisi? 

     

     

     

    Kiss me I’m a purple panther

    Eilen illalla kun kävin noutamassa paria pakettia postista (niistä lisää myöhemmin, mutta mainittakoon, että Näytä Kyntesi -verkkokaupassa on tammikuun ajan kaikki tuotteet puoleen hintaan, jolloin esimerkiksi nfu Oh Opal -sarjan lakoille jää hintaa vaivaiset kaksi euroa kappaleelta, suosittelen hyödyntämään tämän tarjouksen!) satuin samalla käväisemään Sokos Emotionissa, josta bongasinkin muutamia Opin lakkoja -70% alennuksella varustettuna. Mukaan tarttui suloiset Kiss me I’m brazilian ja Purple with a purpose, eihän niitä voinut sinnekään jättää, kun hintaa näille kaunottarille jäi 5,25e kappaleelta!
    Lakkauksen suunnittelu oli hieman tuskaisaa, mutta sattumalta näin aamulla Satun kynnet -blogissa Satsulin taiteilemat pantterikuosikynnet, ja siitähän se inspiraatio sitten saikin alkunsa.

    Alle lakkasin ensin kaksi kerrosta nfu Oh:n valkoista, ja päälle tein sitten meikkisienen avulla liukuvärjäyksen noilla kahdella Opillani. Tuputtelin kaksi kertaa, mutta ilmeisesti olisi tarvinnut vielä kolmannenkin, kun jälkikäteen katsottuna liukuväri näyttää jokseenkin kehnolta. Noh, näillä mentiin. Koristeluiksi väkersin pienen dotting toolin sekä ohuen ja lyhyen siveltimen kanssa pantteritäpliä nfu Oh:n mustalla, sekä Wild & Mildin Mirror girlillä.

    Lopuksi vielä kerros Secheä, ja kaikki vaikutti täydelliseltä… Kunnes lakat sitten kutistuivat! Muistanpa vielä kuukausi sitten hehkuttaneeni teillekin, että minullapa ei Seche Vite kutista lakkoja, vaan näinpä kävi. Toki tuo on hiukan jo jankkiintunutta, joten toivon, että ongelma johtuu siitä ja korjaantuu ohentajalla. Raportoin kyllä teille, kun asia varmistuu.

    Tästä kuvasta näkee hyvin kutistumisen. Vasemmalla oleva kuva otettu juuri Sechen levittämisen jälkeen, oikealla oleva noin tunnin päästä, ja kärjet jo kuultaakin valkoisina!
    Iskeekö tällaiset teinipinkit pantterikuosit teihin?