Follow:
Monthly Archives

joulukuu 2014

    Täydellisyyttä tavoittelemassa

    Voiko enää onnellisempi olla? Eilen sain vihdoin kuvauspisteen siedettäväksi, ja kuvasin kynsiä pitkän tovin valkoisen alustan ja ripsilampun avulla. Haukoin henkeäni puolet ajasta ihan vain siksi, että kuvista tuli uskomattoman hyviä. Niin hyviä, etten olisi uskonut itse niitä ottaneeni. Tiestysti koneella mokomat eivät näyttäneetkään enää aivan yhtä hyviltä kuin eilen illalla kameran ruudusta, mutta tyytyväinen olen silti, vaikka lopputulosta voisikin vielä parantaa 🙂
    Kynnet siis aloitin lakkaamalla kaikkiin kynsiin kaksi kerrosta Rimmelin 505 Get it while it’s hot -lakalla, joka riitti täydelliseen peittävyyteen. Kynsinauhoilta tätä kaveria olikin aavistuksen hankalampaa puhdistaa kun muistelin, ja se kovasti levisi ja pinttyi kuivalle iholleni. Onneksi kyseessä ei ollut kirkkaanpunainen tai sininen lakka, sillä tätä tummaa nudea on melko hankala spotata kynsinauhoilta jälkikäteen, ainakaan niitä rippeitä jotka sinne lopulta vielä jäivät.
    Kamelinnahkaa muistuttavan väripohjan päälle teippailin koristelut punaisella minilumenella Stand Outilla, ja viimeistelin kynnet punaisten helmenpuolikkaiden kanssa, jotka sopivat hyvin helmiäishohteisen lakan kaveriksi. Topperina käytin Seche Viteä, jota hain eilen ensimmäisen pulloni Kicksiltä kun se oli joulukalenteritarjouksessa puoleen hintaan, ja kaikki topperini vetelivät viimeisiään. Tämä osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä lakka on varmasti tähän mennessä kokeilemistani paras pikakuivattaja – kynnet olivat kuivat ennen kuin ehti sanoa miau. Omia lakkojani se ei myöskään kutistanut, vaikka joillekin on tämän kanssa kuulemma käynyt niin. Käypää tavaraa!

    Alla on sitten ehkä vähän turhankin monta kuvaa valmiista kynsistä, pahoitteluni, mutta olen vain edelleen niin innoissani näiden kuvien tarkkuustasosta ja harmoniasta.

    Mitäs sanotte, onko kuvat mielestänne laadukkaampia kuin aikaisemmin?


    ~Nena

    Ensimmäiset oikeat Joulukynnet

    Tänä vuonna joulumieleni on ollut erityisen alhainen, ja tuntuu, että sitä oikeasti joutuisi houkuttelemaan esille, kun yleensä olen innoissani lähestyvästä joulusta jo lokakuussa. Luultavasti tästä syystä en ole kunnollisia joulukynsiä vielä saanut aikaiseksi, mutta nyt oli pakko, kun Kynsille –blogissa on meneillään Joulukynsikilpailu johon viimeinen osallistumispäivä on huomenna.
    Ylhäällä siis kuva kisakynsistäni. Jotenkin ihmeellisesti näihin kynsiin kyllä jaksoin keksiä paljon erilaisia jouluisia ideoita, ja tulipa suunniteltua jo seuraavatkin jouluisemmat kynnet, joten olen kyllä oikein tyytyväinen, että päätin nämä tehdä… Sainpahan ainakin vähän joulumieltä! 
    Kaikkien muiden, paitsi nimettömän pohjavärinä on siis Mavalan 350 Emerald Gold, jokaisessa kynnessä kaksi kerrosta. Kyseessä siis tuo aivan ihana vihreä duochrome -lakka joka vaihtaa ihastuttavasti sävyään kultaisesta smaragdinvihreään valon eri kulmissa, Tätä on kaksi kerrosta, ja peitti sillä hyvin. Levityksen kanssa tosin oli ongelmia, kun tämä kaveri halusi kamalasti raidat päällensä. 
    Nimettömän alimmaisena lakkakerroksena on Sinful Colorsin Patrika, ja sen päälle sudin vielä kerroksen Wild & Mildin Achtung Babyä. Ensimmäisenä mainittu on siis kellertävän oranssi shimmer, joka ei nyt näy kuvissa, ja jälkimmäinen on kultainen shimmeri, jonka senkään sävy ei nyt kuvista kunnolla tule esille. Peruskivoja lakkoja kuitenkin molemmat, eivät kovin peittäviä tosin.
    Kultaiselle pohjalle maalasin siis akryylimaalien avulla lumihangen ja joulukuusen, ja kuusen korostukset tein sitten Emerald Goldilla, ja joulupallot H&M:n Jet A’imella, tuollaisella ihanalla punaisella shimmerilakalla.
    Samalla punaisella tein sitten liukuvärit etusormeen ja pikkurilliin, ja lisäsin niihin vielä kolme kynsitimanttia. Peukaloonkin laitoin kolme samanmoista, mutta eri suuntaisesti. Sitten oli jäljellä vielä keskisormen koristelu, johon halusin päästä leikkimään teipeillä. 

    Tästä tuli nyt tällainen jouluinen skitlette, mitäs tykkäätte? 🙂
    ~Nena

    Lakkoja lainaamassa

    Eilen olimme lapsenvahteina miehen kahdeksan vuotiaalle pikkusiskolle, kun heidän äitinsä oli Virossa käymässä. Vuorokausi vierähti mukavissa merkeissä, mutta aluksi harmitti, kun kynsitarvikkeita ei sattunut mukaan. Onneksi sillä tulevalla anopillakin on kynsilakkoja, ja päädyinkin penkomaan niitä! 😉
    Koristeluiltaan kynnet ovat melko yksinkertaiset. Lakkasin ensin nimettömän kynnen Revlonin Sandblast -lakalla, ja loppuihin sudin jotain Accessorizen lakkaa, jonka nimeä en enää muista. Molemmat kuitenkin käyttäytyivät moitteettomasti, ja kaksi kerrosta riitti hyvään peittävyyteen. Revlonin lakasta olin erityisen innoissani siksi, että metalliseksi lakaksi tuo raidoittui erittäin vähän. Pitääkin pitää silmät auki kyseisen merkin lakkojen varalta tulevaisuudessa! 
    Kun lakkakerrokset olivat kuivat, vetelin hammastikulla tuommoisia epämääräisiä viivoja sinne tänne, ne olisivat toki saaneet olla siistimmätkin mutta pistän tämän käsien tärinän ja nousevan kuumeen piikkiin, joka yllätti minut tänä aamuna. Viivojen kaveriksi heittelin vielä pisteitä ympäriinsä pitkin kynsiä, ja kotiin päästyäni lisäsin tyviin yksittäisen strassit. Melko syksyisethän nämä ovat, mutten jostain syystä en löydä vieläkääni nspiraatiota jouluisiin kynsiin. Pitäisi varmaan katsoa kasa joululeffoja, ja sen jälkeen alkaa tekemään kynsiä ensi kerralla 🙂

    Mitäs tykkäätte?

    ~ Nena