Follow:
Browsing Tag:

Bette Box

    Bette Box Huhtikuu

    *Boksi saatu blogin kautta


    Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanotaan
    . Siispä tänään kurkataan viimeisimpään Bette Boxiin. Itse en ole saavuttanut pitkäaikaistilaajan titteliä, joten boksini oli tällä kertaa huomattavasti monien muiden bloggaajien kuvista eroava. Hyvällä vai huonolla tavalla, se selvinnee postauksen lopusta.

     

    Huhtikuun Bette Boxin teemana oli kevät ja kevään juhlat. Omassa kalenterissani ei kovin monia juhlia tälle keväälle olekaan merkattuna, mutta nämä tuotteet eivät onneksi olleet ihan juhlalookin loihtimiseen rajattuja – ja ihan hyvä niin.

    Talika Eye Therapy Patch

    Pakkauksesta löytyy yksi pari silmänympärysiholle suunnattuja naamiolappuja. Näiden kerrotaan laskevan turvotusta ja häivyttävän juonteita, eli ainakin näin kuvauksen perusteella vaikuttavat varsin tervetulleilta tänne suunnalle. Pakkauksen laput eivät yllättäen olekaan kertakäyttöisiä, vaan niitä voi käyttää uudestaan kolme kertaa. Kuulostaa jännältä! Ovh: n. 43€/6 paria

    Himalaya Herbals Nourishing Skin Cream 50ml

    Kaikille ihotyypeille soveltuva päivävoide. Sinänsä aika tylsä tuote, kun näitä kosteusvoiteita on tullut Beteistä lähiaikoina jatkuvalla syötöllä, mutta kyllähän tämän voi vaikka vartalollekin lätkiä. Merkki ei ole kallis tai mitenkään erityisen kiinnostava, mutta uusi itselleni, minkä vuoksi testaan tämän mielenkiinnolla jahka kerkeän. Ovh: n. 2,90€/50ml

    Ibero luomiväriapplikaattorit

    Iberon omat vaahtomuoviset luomiväriapplikaattorit. Täytyy todeta, etten ole pitkään aikaan tällaisia käyttänyt silmämeikin tekemisessä. Todennäköisesti annan eteenpäin jollekin, joka näistä tykkää. Ovh: n. 4,90€

    Schwarzkopf Gliss Supreme Lenght hoitosuihke 200ml

    Hoitoainesuihke pitkille hiuksille. Hieman huvittaa tuo mainoslause, jossa kehotetaan huonokuntoisten hiusten leikkaamisen sijaan korjaamaan ne tällä kyseisellä tuotteella. Kun faktahan on se, ettei hiusten vaurioituneita osia ihan noin vain millään mömmöillä pelasteta. Sama tarina jatkuu Beten mukana tulleessa lappusessa, jossa tuotteen kerrotaan uudistavan haaroittuneita latvoja. Tuota väitettä en ihan purematta nielisi, mutta pakkohan tätäkin on kokeilla. Ovh: n. 3€/200ml

    Lumene Nordic Chic CC Color Correcting peitekynä 1,8ml

    Omasta boksistani löytyi violetti peitekynä, jonka tarkoitus on siis vastavärien avulla esimerkiksi kirkastaa sameaa ihoa. Nämä kynät ovat mielenkiintoisia, mutta olisin ehkä löytänyt enemmän käyttöä sille vihreälle tai persikkaiselle versiolle. Ovh: n. 15,90€/1,8ml

    Viimeisenä boksista paljastui vielä extratuotteena näyte Oscar de la Rentan Bella Blanca -tuoksusta. Aika harvoin nämä tuoksunäytteet pääsevät käyttöön asti, mutta tätä muistin jopa kokeilla. Tuoksusta tulee hyvin vahvat mielikuvat kesäisestä kukkaniitystä, kuitenkin niin, ettei tuoksu ole liian makea tai edes turhan voimakas. Ihana tuoksu, jonka parittaisin oitis kukkamekon kanssa jos en pelkäisi niin vietävästi noita horroksestaan heräileviä pörriäisiä.

     

    Lopulliset fiilikset

    Pitkäaikaistilaajien bokseja somessa seuranneena täytyy myöntää, ettei tämä oma Betteni mitään riemunkiljahduksia nostattanut. Luomiväriapplikaattoreita lukuun ottamatta mikään tuote ei ollut täysi vikatikki, mutta koska joukosta ei löytynyt yhtäkään erityisen kiinnostavaa tuotetta, olin lopulta hieman pettynyt. Tämä boksi oli herättänyt aika vilkasta keskustelua muutenkin sosiaalisessa mediassa, sillä aika moni oli pettynyt tähän ei-pitkäaikaistilaajien versioon. Omastakin mielestäni tässä oli vähän turhan suuri ero tuohon pitkäaikaistilaajien boksiin, aiempi menettely extratuotteista on ollut oikeudenmukaisempi. Mutta eipä tässä mitään, toivottavasti ensi boksista löytyy jotain kivaa ja kiinnostavaa itsellekin!

     

    Bette Box on kuukausittainen kauneusboksi, joka sisältää aina 4-6 kauneus/kosmetiikkatuotetta. Yksittäisen boksin hinta on 18,90€, ja jatkuvan tilauksen voi katkaista milloin tahansa. Saatavilla on myös määräaikaisia tilauksia. Bokseissa ei ole erillisiä toimituskuluja. Lue lisää Bette Boxista ja tilaa omasi täältä!(mainoslinkki) Tilaa ennen 31.3. ja käytä tilatessasi koodia HUHTIBETTE niin saat boksin hintaan 14,90€.

     

    Kumman version te saitte huhtikuun boksista? Olitteko tyytyväisiä?

    Bette Box Maaliskuu

    *Boksi saatu blogin kautta

    Maaliskuun Bette Box oli tavallista painavampi ja kookkaampi. Pientä jännitystä oli ilmassa, kun tätä kotiin kanniskelin! Kotimatkalla satuin vielä selailemaan Facebookia, jossa törmäsinkin jo keskusteluun tuoreimman boksin sisällöstä. Sitä kehuskeltiin kovasti, mikä pistikin vähän liikettä omiin niveliini. Kotiin päästyäni heitin takin niskasta ja suuntasin suoraan kuvauspisteelle. Sakset käteen ja boksi auki!

    Kuukauden boksin teemana on “hehkua ja hyvinvointia”. Tuotteita on tällä kertaa viisi, joista kaksi täysikokoisia ja loput matkakokoja tai näytteitä. Bonustuotteena löytyi myös täysikokoinen suunhoidon tuote, sekä ravintolisä-näyte.

    Nivea Cellular Anti-age Volume Filling Pearls 30ml

    Ensimmäisenä boksista esiin putkahtanut Nivean seerumi vaikuttaa vallan mielenkiintoiselta. Tällainen helmiä sisältävä geeliseerumi onkin minulle ihan ensimmäinen laatuaan, ja testaan sen mielelläni. Seerumi sisältää runsaasti hyaluronihappoa ja sen luvataan kosteuttavan sekä kiinteyttävän ihoa. Ovh: n. 19,90€/30ml

    Ziaja Natural Olive Cream 10ml

    Olen tykännyt oikeastaan kaikista testaamistani Ziajan tuotteista, ja merkin oliivi-voiteestakin olen lukenut kehuja muiden blogeista. Tämä on kyseisen voiteen kevyempi sisar, ja toimiikin varmaan hyvin päivävoiteena kunhan pahimmat pakkaset hellittävät. Tämän testaan oikein mielelläni! Ovh: n. 9,90€/100ml

    Manna Kadar HD Volumizing Mascara 4ml

    Ripsiväri, joka lupaa äärimmäistä tuuheutta ja pituutta sekä ainakin itse kaipaamaani pitkäkestoisuutta. Ripsareita on itselläni avattuna tällä hetkellä sen verran monta, että tämä jää kaappiin odottelemaan vuoroaan. Otan kuitenkin mielelläni kokeiluun, kunhan saan edellisiä vähän tyhjenemään. Ovh: n. 29$/10ml

    Lumene Lähde Bi-Phase Micellar Water 50ml

    Kaksifaasinen misellivesi, jonka luvataan poistavan myös vedenkestävät meikit. Minulla on ollut tällainen vastaava Garnierilta, josta tykkäsin. Nykyään käytän misellivesiä aika harvoin, mutta kyllä tällekin käyttöä löytyy ainakin reissuissa. Kiva uutuus Lumenelta, jonka otan myös mielihyvin kokeiluun. Ovh: n. 4,90€/50ml

    Natusan first touch baby oil 200ml

    Vauvaöljy oli vähän yllättävä löytö boksista, eikä herätä itsessäni mitään erityistä innostusta. Parafiiniöljystä ja koostumusta paksuntavasta Isopropyl Palmitatesta koostuva hajusteeton öljy lienee ihan käyttis vartalon kosteuttamiseen sellaisille, jotka eivät vartalotuotteiltaan tuoksua kaipaa. Itse kuitenkin tykkään enemmän tuoksuvista vartalon kosteuttajista, siksipä tämäkin varmaan lähtee kiertoon. Ovh: n. 3,20€/200ml

    SB12 mild 250ml

    SB12 suuveden miedon makuinen versio oli boksin bonustuotteena. Tämän luvataan paitsi peittävän pahanhajuista hengitystä, myös ehkäisevän sitä. Fluoria sisältävä suuvesi ehkäisee myös hampaiden reikiintymistä. Itselleni ihan uusi tuote, kokeilen mielelläni. Ovh: n. 15,90€/250ml

    Viimeisenä boksista paljastui rautaa ja vitamiineja sisältävä mehumainen ravintolisä, Salus Floradix. Näyte sisältää kerta-annoksen. Eiköhän tämäkin pääse käyttöön!

     

    Yhteenveto

    Boksi sisälsi monta itseäni kiinnostavaa tuotetta, eikä mitään kamalia floppeja ollut. Vauvaöljykin on sellainen tuote, josta monet muut varmasti tykkäävät, joten en sanoisi sitä ollenkaan vikatikiksi tässä Betessä. Itse en vain sille keksi käyttöä. Pikaisen laskeskelun päätteeksi tulin siihen lopputulokseen, että maaliskuun boksin arvo olisi lähes 60€. Todella arvokas boksi siis hintaansa nähden! Toki arvoa korottaa bonustuotteena tullut suuvesi, mutta uskon, että moni boksin saaja ilahtui siitäkin.

     

    Bette Box on kuukausittainen kauneusboksi, joka sisältää aina 4-6 kauneus/kosmetiikkatuotetta. Yksittäisen boksin hinta on 18,90€, ja jatkuvan tilauksen voi katkaista milloin tahansa. Saatavilla on myös määräaikaisia tilauksia. Bokseissa ei ole erillisiä toimituskuluja. Lue lisää Bette Boxista ja tilaa omasi täältä!(mainoslinkki) Tilaa ennen 31.3. ja käytä tilatessasi koodia HUHTIBETTE niin saat boksin hintaan 14,90€.

     

     

    Joko te olette saaneet omat boksinne? Mitä tykkäsitte sisällöstä?

    Bette Box Helmikuu

    Eilen sähköpostiini kilahti toimitusvahvistus helmikuun Bette Boxista, joka yllättäen saapuikin jo tänään noudettavaksi! Toimitusaika oli suorastaan hämmästyttävän lyhyt, ja siitä innostuneena riensinkin boksiani noutamaan lähes välittömästi saapumisilmoituksen saatuani. Koska huomiselle on blogissa ihan muuta tiedossa, halusin jakaa ensifiilikseni boksin sisällöstä jo tänään, vaikka postaus nyt aika myöhään tuleekin ulos.

     

    Sain tämän boksin yhteistyön merkeissä, mutta boksit ovat itselleni ennestään tuttuja ja mieluisia. Aiempia Bette Box -postauksiani voi selata täältä.

    Jostain syystä blogit.fi sekä Bloglovin toimivat blogini kohdalla vähän kummallisesti, eivätkä nappaa esikatselukuvaksi postauksen ensimmäistä, “artikkelikuvaksi” määriteltyä kuvaa, vaan vasta siitä seuraavan. Tästä syystä lisäsin tähän postaukseen varmuuden vuoksi vielä toisen, sisältöä paljastamattoman kuvan ettei kukaan omaa boksiaan odottava tahtomattaan spoilaannu. 

     

    Helmikuun Bette Boxin teema pyöri vahvasti ystävänpäivän ympärillä. Tuotteita oli monipuolisesti eri kategorioista, ja täysikokoisiakin tuotteita löytyi useampia. Boksissa oli myös kolme “vaihtoehtoista tuotetta” eli tuotetta, jotka eivät olleet kaikilla boksin saaneilla samoja.

    Herbina Gloss & Shine Kosteuttava shampoo 200ml

     

    Herbinan shampoot ovat yleisesti ottaen olleet ihan käyttiksiä, joten eiköhän tämäkin tule testattua. Shampoo lupaa antaa hiuksille tehokkaasti kosteutta ja kiiltoa, mikä ainakin omasta mielestäni kuulostaa oikein hyvältä! Ovh: n. 3€/200ml

     

    Amika Perk Up Dry Shampoo 43,9ml

     

    Tämä oli yksi boksin vaihtoehtoisista tuotteista, ja olin aika ilahtunut, että omaan boksiini eksyi juuri tämä Amikan kuivashampoo! Merkin tuotteet ovat minulle vielä ennestään tuntemattomia, mutta tämän marjaisen makea tuoksu hurmasi ainakin heti. Mielelläni kokeilen, saa nähdä, miten toimii omassa tukassani. Ovh: n. 27,90€/232,5ml

     

    Lumene Sisu syväpuhdistava naamio 15ml

     

    Syväpuhdistava naamio Lumenen Sisu -sarjasta joka lupaa jättää ihon sileäksi, raikkaaksi ja säteileväksi. Ei paha! Tällä hetkellä kaappini kuitenkin tuntuvat pursuilevan erilaisista puhdistavista naamioista, joten tämä jää odottelemaan edellisten tyhjentymistä. Ovh: n. 28,90€/75ml

     

    Bio2You Ravitseva 24h Tyrnivoide Pantenolilla 50ml

     

    Bette Boxin uuden yhteistyökumppanin kosteuttava, rauhoittava ja ravitseva kasvovoide. Tämän luvataan imeytyvän nopeasti ja soveltuvan sekä päivä- että yökäyttöön. Voide sisältää tyrniä sekä pantenolia ja sen vaikutuksina mainitaan muun muassa kosteuden sitominen, ihon kunnon parantaminen sekä ihon pH:n tasapainottaminen. Oikein mielenkiintoinen tuote, jonka otan kokeiluun mielihyvin! Ovh: n. 29,70€/50ml

    Carmex Classic huulivoide 7,5g

     

    Carmexin klassikkohuulivoide kosteuttaa huulia tehokkaasti jättäen niille viilentävän tunteen. Itse pitkäkyntisenä en juurikaan välitä tällaisista purkista sorkittavista huulivoiteista, ja koska huulirasvoja on avattuna jo valmiiksi varmaan loppuelämän tarpeisiin, en tätä ainakaan heti korkkaa. Ovh: n. 2,55€/7,5g

     

    Lisäksi boksista löytyi vielä näytekoko (10ml, täysikokoisen ovh: n. 9,90€/40ml) rfsu:n stimuloivaa intiimigeeliä sekä herkkuja mentokselta. Intiimigeeli oli mielestäni vähän kummallinen valinta boksiin, ottaen huomioon että tällaista kauneusboksia voi hyvin tilata melko nuoretkin asiakkaat. Ymmärrän kuitenkin tämän yhteyden tulevaan ystävänpäivään, eikä se sinänsä itseäni hätkähdyttänyt.

     

    Yhteenveto

    Tammikuun boksien sisältöjä muiden blogeista seuranneena myönnän, että minua hieman jännitti nähdä, että mitä tästä boksista paljastuisi. Heti tuotekortin käteen saadessani olin kuitenkin innoissani! Mikään tuotteista ei ollut erityisen tylsä tai itselleni hyödytön, ja seasta löytyi parikin erityisen mielenkiintoista purnukkaa. Mielestäni boksi oli sisällöltään korkeatasoinen ja aika arvokas. Tuotteiden yhteenlaskettu arvohan pyörii jossain 50€ tietämillä, mikä on melko iso raha boksin hintaan verrattuna!

     

     

    Bette Box on kuukausittainen kauneusboksi, joka sisältää aina 4-6 kauneus/kosmetiikkatuotetta. Yksittäisen boksin hinta on 18,90€, ja jatkuvan tilauksen voi katkaista milloin tahansa. Saatavilla on myös määräaikaisia tilauksia. Bokseissa ei ole erillisiä toimituskuluja. Lue lisää Bette Boxista ja tilaa omasi täältä!(mainoslinkki)