Follow:

    Maaliskuun lakkaukset

    Yleensä julkaisen koosteen edellisen kuukauden lakkauksista aina kuukauden ensimmäisenä postauksena. Tällä kertaa tein poikkeuksen, sillä eilisessä postauksessa esiintyi myös pääsiäiskynteni joiden esittelyä en halunnut jättää enää yhtään myöhäisemmäksi. Ja koska kyseinen teemalakkaus oli tehty maaliskuun puolella, lisäsin sen nyt nätisti tähän tänään nähtävään kollaasiin. Toisaalta paras näin, sillä muuten me jouduttaisiin tiirailemaan pääsiäispupuja vielä toukokuussakin!

     

    Maaliskuun väriteemaa vei selkeästi violetti ja maanläheiset sävyt. Nähtävissä on hyvin selvät lakkausparit, joiden sävymaailmat ovat toisiinsa kietoutuneina. Suosikkia en nyt millään tahtoisi nimetä, kaikki lakkaukset olivat omalla tavallaan oikein mieluisia. Harmillisen vähän niitä tuli taas tehtyä, mutta ehkä sitä tässä kuussa saisi vähän useamminkin lakkailtua?

     

    Ja hei, jos lakkauksia oli vähän, niin oli kyllä ostoksiakin. Maaliskuussa en ostanut yhden suihkugeelin lisäksi ollenkaan kosmetiikkaa, mikä lienee jo jonkin tason ennätys! Tuleva ostospostaus jääkin näin ollen välistä, oletettavasti olisi vähän liioiteltua alkaa yhdestä Rexonasta juttua kirjoittamaan.

     

    Mikä näistä lakkauksista miellytti omaa silmääsi eniten?

    Kokeilussa So Nailicious siveltimet + The Nail Art Book

    *Osa postauksessa esiintyvistä tuotteista saatu

    Käsinmaalattuja kynsikoristeluja rakastavana olen joutunut jo aikapäiviä sitten alistumaan sille faktalle, että kynsien koristeleminenkin on välineurheilua. Jotkin koristelut luonnistuvat vähän kehnommillakin välineillä, mutta jos ihan tosissaan haluaa kehittää itseään maalattujen kynsikoristelujen ihmeellisessä maailmassa, suosittelen panostamaan välineisiin. Yksi kaikkein tärkeimmistä välineistä onkin – mikäs muukaan, kuin itse sivellin.

     

    CesarsShop nappasi jälleenmyyntiin maailmalla kynsienkoristelusiveltimistään tunnetun So Nailiciousin tuotteet, joista sainkin testattavakseni kaikki neljä sivellintä sekä mielenkiintoisen, kynsikoristelujen suunnitteluun tarkoitetun vihkosen. Tuotteet siirtyivät heti ahkeran testailun alle, ja tänään pääsenkin kertomaan teille tarkemmin omista kokemuksistani niiden käytössä.

     

    The Little Book of Nail Art

    Harrastuksen alkuaikoina lakkasin kynsiäni niin usein, etten oikeastaan edes välittänyt niiden suunnittelemisesta. Kynsille tuli juuri mitä sattui tulemaan, ja mikäli jokin idea mielessä nousi, sen muisti hyvin vielä seuraavalla lakkauskerrallakin. Nykyään minulla ei ikävä kyllä ole aikaa puuhailla lakkapullojen ääressä yhtä tiuhaan tahtiin kuin tuolloin, joten ideatkin ehtivät välissä unohtumaan. Sitten sitä istuu kynsipöydän ääressä iso kysymysmerkki pään yläpuolella ja tuijottaa epätoivoisena lakkapullojen kutsuvaa riviä. Kun niitä ideoita kuitenkin on, ja paljon, mutta ne eivät ikinä satu kohdalle silloin kun niitä eniten kaipaa!

     

    Olen itseasiassa välillä raapustellut kynnen kuvia pienille paperilappusille ja kynäillyt niille koristeluideoita silloin, kun jokin erityisen kiva yhdistelmä on mieleeni juolahtanut. Harmillisen usein nämä laput kuitenkin eksyvät jonnekin (veikkaan, että samaan paikkaan missä puolet sukkieni pareista luuraa), eikä niiden olinpaikkaa tosihetken tullessa enää muistakaan.

     

    Täten voin suurieleisesti ilmoittaa, että ongelma on ratkennut. Tämä vihko pysyy tallessa ainakin 100 kertaa todennäköisemmin, kuin yksittäiset post it -laput, eikä tälle tarvitse piirrellä epämuodostuneen näköisiä kynnen kuvatuksia itsekseen. Tämä päätyi jo vakikäyttöön, ja olen rustaillut monia kynsikoristeluja ihan ajan kuluksi kirjan sivuille! Voin vakuuttaa, että tähän piirtely on huomattavasti antoisampaa, kuin niiden ainaisten mandala-värityskirjojen värittely.

     

    Kirjassa on 31 sivua, joista jokaiselle on painettu neljä kädellistä kynsimalleja. Yhteensä tilaa löytyy siis 124 lakkauksen suunnitteluun! Sivut ovat paksua paperia, joka kestää niin tusseja kuin kynsilakkojakin. Kompaktin kokoinen pikkukirja sujahtaa kätevästi laukkuun, jolloin ”kynsiä” pääsee koristelemaan reissun päälläkin. Hintaa tällä vihkosella on 12,90€, ja siitä löytyy kolme eri versiota kynsien mallin mukaan. Kurkkaa vaihtoehdot täältä.

     

    So Nailicious Nail Art Brushes

    Kyllä, huokaisin ääneen kun nämä ystävykset näin! Tässä on ehdottomasti kauneimmat kynsienkoristelusiveltimet, mitä olen ikänäni nähnyt. Ja se on paljon sanottu se. Näitä siveltimiä ei tosiaan tarvitse piilotella pöytälaatikossa, vai mitä te sanoisitte? Siveltimien rungot on muuten kauttaaltaan metalliset, eikä niiden värit kulu asetonissa. Tästä olin innoissani, sillä itsehän tuppaan pilaamaan sivellinten varret aika nopeasti niitä kynsilakanpoistoaineessa dippaillessani.

     

    Siveltimiä on yhteensä neljä erilaista, joista jokainen on suunniteltu hieman erilaisia koristeluja varten.

    #01 Warrior: Äärimmäisen tarkkaan työskentelyyn tarkoitettu, lyhyillä ja kapeilla harjaksilla varusteltu sivellin. Tällä luonnistuu parhaiten tarkat yksityiskohdat, sekä lyhyet ja kaarevat viivat.

    #02 Needle: Hyvinkin erilaisiin koristeluihin taipuva ”jokapaikan höylä”, joka näyttää parhaat puolensa esimerkiksi puolikuumanikyyrien tai ranskalaisten tippien maalaamisessa. Tällä saa tehtyä kevyesti kaartuvaa, sekä suoraa viivaa. Jälki on hivenen paksumpaa kuin Warriorilla tai Spearilla.

    #03 Spear: Paras kumppanisi luodinsuoriin viivoihin. Spearin harjakset on ihailtavan kapeat, ja sillä saa halutessaan maalattua hiuksenhienoja viivoja. Tämä sivellin suoriutuu parhaiten suorista viivoista, mutta loivat kaaret onnistuu silläkin.

    #04 Slayer: Erityisesti one stroke -koristeluihin luotu, tarkka viistopääsivellin. Soveltuu myös kynsinauhojen putsaamiseen, vaikken siihen sitä ehkä ensimmäisenä uhraisi.

    Yllä näkyy tekemiäni testiviivoja. Nämä on siis toteutettu mustalla akryylimaalilla huokoiselle, vaakatasoon asetetulle paperille, joten jälki ei ole kaikkein optimaalisinta. Vielä tasaisempia viivoja saa suoraan kynnelle maalaamalla.

    Slayer houkutteli kokeilemaan myös one stroke -kukkasia, vaikken niiden maalaamisessa järin taitava olekaan. Etenkin paperille näiden maalaaminen tuntui turhauttavalta, pitää ottaa uusi kokeilu suoraan kynsille!

    Siveltimien harjakset ovat laadukasta, synteettistä karvaa. Se tuntuu juuri sopivan jämäkältä ja helposti hallittavalta kynsien koristelussa. Muutamien maalauskertojen jälkeen en myöskään ole havainnut harjaksissa mitään harottamisen alkua, enkä kyllä usko että sitä ihan heti tulee tapahtumaankaan. Kunhan siveltimistä pitää hyvää huolta ja puhdistaa ne hellävaraisesti jokaisen käytön jälkeen, pitäisi harjasten pysyä kunnossa. Lisäapuna siveltimien mukana tulee korkit, jotka huolehtivat siitä, ettei harjakset saa ylimääräistä osumaa käyttöä odotellessaan.

     

    Yksittäin ostettuna siveltimet maksavat 13,80€/kappale,  ja koko neljän setin saa tällä hetkellä alehintaan 47,20€. Alkuun hinta voi kuulostaa kovalta, mutta sanoisin, ettei se sitä oikeasti ole. Itsehän maksoin viime keväänä Fantasy Nailsin yksittäisestä koristelusiveltimestä 26€, jonka jälkeen tajusin, että laatuun kannattaa panostaa. Parin euron ebayn ihmeet ovat kelvollisia parin kerran harjoitteluun, mutta mitään tarkkaa niillä ei saa aikaan ja äkkiähän ne ovatkin jo täysin käyttökelvottomassa kunnossa.

    Kirja, sekä siveltimet pääsivät koetukselle pääsiäiskynsiä toteuttaessani. Olin juuri vähän aikaa sitten ohikuullut keskustelun, jossa todettiin, ettei keltaista ja violettia oikein voi kynsillä yhdistää. Kyseinen ajatus jäi kiusaavana kytemään pääkopassani, ja vaikka ennenkin olen kokeillut vastaavaa väriyhdistelmää, oli minun pakko taas tarttua näihin ”keskenään riiteleviin” vastaväreihin pääsiäiskynsiä lakkaillessani. Etsinkin lakkakaapista mieluisia sävyjä tovin, ja varmistin niiden yhteensopivuuden vielä The Nail Art Bookin väriympyrässä. Sen jälkeen nappasin mustan kynän käteen, ja lähdin hahmottelemaan sopivia koristeluja kirjan kynsimalleille.

    Muuten lakkaus syntyi samanlaisena kynsille, kuin kirjankin sivuille, mutta peukalon strassirykelmän lisäsin vielä jälkikäteen koristeluja täydentämään. Maalaukset toteutin kokonaan kynsilakoilla sekä So Nailiciousin siveltimillä Warrior ja Needle. Ja hei, kyllä ne vastavärit vaan toimii! Itse ainakin tuijottelin tätä keltaisen ja violetin yhdistelmää silmät sydäminä 

     

    Käytetyt tuotteet: 
    Aluslakka: Kiara Sky*
    Valkoinen: Wild & Mild – Alaska*
    Violetti: piCture pOlish – Heaven*
    Keltainen: essence – love is in the air
    Koristeluissa:
    Konad – musta & valkoinen leimauslakka*
    MinuRipsmed lasistrassit
    Mikrohelmet Ebaysta
    Mavala – Glam Ice* glitterlakka
    *Tähdellä merkityt tuotteet saatu

    Mutkan kautta meikkipakkiin: Jane Iredale GreatShape Contour -paletti

    Sain vähän aikaa sitten pienen kiertotien kautta kätösiini jotain vastustamattoman ihanaa, josta haluaisin höpötellä teille tänään. Ihastukset -blogia pitävä blogikollegani Hanna oli käynyt Jane Iredalen tilaisuudessa vuoden vaihteessa, ja sai sieltä monia itselleen käyttöön päässeitä, loistavia tuotteita. Aina nämä PR-tuotteet ei kuitenkaan ole sellaisia, jotka aivan jokaiselle sopisivat. Hanna nimittäin suosii luonnonkosmetiikkaa ja välttelee silikoneja käyttämissään kosmetiikkatuotteissa, mistä syystä ei voinutkaan ottaa käyttöön tuotekassistaan löytynyttä GreatShape Contour -palettia.

     

    Itselläni on lempeämpi suhtautuminen silikoneihin, enkä välttele niitä etenkään meikkituotteissa, joissa ne monesti toimivat tukemassa tuotteen koostumusta eivätkä omalla ihollani myöskään aiheuta ongelmia. Hannasta tuntui ikävältä, että hieno paletti jäi hänelle tyhjän pantiksi, ja hän päätyikin kysymään minulta, josko löytäisin sille käyttöä. Tuolloin olin vielä sattumoisin lukenut (silmät sydäminä) Kivipuuteri -blogin Maijan arvion samasta paletista, enkä tietysti löytänyt mitään syytä, miksi en ilomielin sitä vastaanottaisi!

    Jane Iredale on Yhdysvaltalainen täysmineraalimeikkisarja, jonka tuotteet on suunniteltu täydentämään kaikenikäisten naisten kauneudenhoitoa. Tuotesarjaan kuuluu luksustasoisiin pakkauksiin pakattuja, laadukkaita mineraalimeikkejä sekä jonkin verran myös ihonhoitotuotteita. Brandin syntymisen taustalla on ajatus sellaisten meikkituotteiden luomisesta, jotka tukisivat ihon hyvinvointia. Tuoteskaala on melko laaja, mutta se keskittyy luontaisen kauneuden korostamiseen, ennemmin, kuin sen voimakkaaseen muokkaamiseen. Merkki on itselleni ennestään vain nimeltä tuttu, ja tämä kasvojenmuotoilupaletti on ensimmäinen oikea kosketukseni heidän tuotteisiinsa. Hintaluokaltaan Jane Iredale on sieltä hieman tyyriimmästä päästä, mikä vaikuttaa siihen, etten ole näihin aikaisemmin tutustunut. 

     

    Jane Iredale GreatShape Contour -paletti

     

    GreatShape Contour -paletti on yksi alkuvuoden uutuuksista, ja sitä löytyy kahdessa sävyssä. Molemmissa paleteissa on kolme mattasävyä, ruskea varjostamiseen, poskipuna sekä vaalea sävy korostamiseen. Oma palettini on Warm, ja se sisältää lämpimiä sävyjä. Cool -paletista taas löytyy hieman viileämpi sävyvalikoima. Puuteriset, reilun kokoiset napit on pakattu ylellisen kultaiseen ja ajattoman kauniiseen palettiin, joka kestää vähän kriittisempääkin katselua. Paletti ei ole myöskään ensiarvailuistani huolimatta napannut naarmun naarmua, vaikka se on kulkenut jo pari kertaa reissussakin mukana.

     

    Sävyt ovat kermaisen tuntuisia ja juuri sopivan pigmenttisiä. Niitä on helppoa häivyttää iholla, sillä ne tuntuvat sulautuvan ihon sävyyn jo parilla sipaisulla. Varjostussävy tässä paletissa on hyvin lämmin ruskea, mikä yllätti aluksi. Näin lämpimällä sävyllä en tekisi vahvoja varjostuksia, vaan käytän sitä hyvin kevyesti jottei posket mene oranssihtaviksi. Olen kokeillut sitä myös niin, että olen tehnyt alle voimakkaammat varjostukset viileämmällä tuotteella, ja sipaissut niiden päälle lämpöä tällä, mikä on ollut oikein toimiva ratkaisu silloin, kun olen vahvempia varjoja kaivannut.

     

    Poskipunassa on kaunis, utuisen persikkainen sävy. Se on ollut paljon käytössäni lähiaikoina, sillä kesän lähestyessä tartun taas mielelläni entistä lämpimämpiin poskipunasävyihin. Korostussävy sen sijaan ei omilla kasvoillani tähän aikaan vuodesta erityisen hyvin toimi, se kun on niin lähellä omaa ihonsävyäni. Päivettyneillä kesäkasvoilla sen sijaan uskon sen olevan loistava.

     

     

    GreatShape Contour -paletti löysi nopeasti tiensä sydämeeni, tämä on ollut sellainen johon olen tarttunut usein arkimeikkiä tehdessäni. Itse asiassa paletti oli käytössä myös silloin, kun kuvasin meikin tähän postaukseen, jossa kerroin päivittyneestä arkimeikkirutiinistani. Olin erittäin ilahtunut, kun tämän Hannalta sain, ja sitä olen edelleen! Näin monikäyttöinen mattapaletti täydentää meikin kuin meikin, ja tuo pientä luksusta arkeen.

     

    Jane Iredalen nettisivut ovat päivittymässä, mutta merkin Facebook-sivuilta löytyy lisätietoa sarjasta. Siellä voi myös kysyä lisää tuotteiden jälleenmyyjistä. Sen verran sanon, että joitain merkin tuotteita löytyy ainakin Hehkusta, mutta verkkokaupasta en löytänyt tätä kyseistä palettia.

     

    Onko Jane Iredale teille tuttu?