Follow:

    Lakkoja lainaamassa

    Eilen olimme lapsenvahteina miehen kahdeksan vuotiaalle pikkusiskolle, kun heidän äitinsä oli Virossa käymässä. Vuorokausi vierähti mukavissa merkeissä, mutta aluksi harmitti, kun kynsitarvikkeita ei sattunut mukaan. Onneksi sillä tulevalla anopillakin on kynsilakkoja, ja päädyinkin penkomaan niitä! 😉
    Koristeluiltaan kynnet ovat melko yksinkertaiset. Lakkasin ensin nimettömän kynnen Revlonin Sandblast -lakalla, ja loppuihin sudin jotain Accessorizen lakkaa, jonka nimeä en enää muista. Molemmat kuitenkin käyttäytyivät moitteettomasti, ja kaksi kerrosta riitti hyvään peittävyyteen. Revlonin lakasta olin erityisen innoissani siksi, että metalliseksi lakaksi tuo raidoittui erittäin vähän. Pitääkin pitää silmät auki kyseisen merkin lakkojen varalta tulevaisuudessa! 
    Kun lakkakerrokset olivat kuivat, vetelin hammastikulla tuommoisia epämääräisiä viivoja sinne tänne, ne olisivat toki saaneet olla siistimmätkin mutta pistän tämän käsien tärinän ja nousevan kuumeen piikkiin, joka yllätti minut tänä aamuna. Viivojen kaveriksi heittelin vielä pisteitä ympäriinsä pitkin kynsiä, ja kotiin päästyäni lisäsin tyviin yksittäisen strassit. Melko syksyisethän nämä ovat, mutten jostain syystä en löydä vieläkääni nspiraatiota jouluisiin kynsiin. Pitäisi varmaan katsoa kasa joululeffoja, ja sen jälkeen alkaa tekemään kynsiä ensi kerralla 🙂

    Mitäs tykkäätte?

    ~ Nena

    Evil Cat Monster

    Viime yönä näin omituista unta. Se ei ollut varsinaisesti pelottava, sillä olin tuttujen ihmisten parissa viettämässä aivan tavallista, mukavaa päivää, mutta siihen liittyi monsterikissa. Tämä kissa, joka luulen sen olleen, oli ensimmäisellä näyttäytymisellään suloisen kengurunpoikasen näköinen, mutta pian tajusin, että se onkin jonkin sortin villikissa. Turkki sillä oli tavallisen rusehtava, missä oli monia eri sävyjä, mutta sen silmät olivat räikeän punaiset.
    Maassa kävellessään kissa oli vain hieman suurempi kuin tavallinen kotikissa, mutta noustessaan takajaloilleen seisomaan se oli aivan yhtä pitkä kuin minäkin. Tämä kissa oli unen aikana usein poissa näkyvistä, mutta monet kerrat ilmestyi jostain, jolloin aina panikoin, vaikkei se oikeasti tehnyt mitään pahaa.

    Tämä kissa pääsi kynsilleni. Toki otin taiteilijanvapauden lakata kynsien pohjaksi vihreää, sillä mikä nyt sopisi paremmin punaisen kaveriksi tällaisiin monsterikynsiin, mutta muuten idea on puhtaasti lähtöisin unestani.
    Näiden lakkauksen pohjan siis kelmuttelin käyttämällä alla Flormarin MG02 -lakkaa, ja päällä MG08 -lakkaa. Molemmat olivat melko jankkiintuneita ja siksi vaikeita lakattavia, mutta ehkä ne voi vielä ohentajalla pelastaa. Silmät maalasin akryylimaalilla ohuen siveltimen avulla, ja onnistuin melko hyvin jopa oikean käden silmässä, vai mitä? (yllä olevassa kuvassa oikea käsi on siis oikealla puolella kuvaa)

    Oletteko te koskaan nähneet omituisia unia, tai toteuttaneet kynsiä niiden pohjalta?

    ~ Nena

    Sininen on taivas

    Pahoittelut asetonin valkoisista kynsinauhoista, kuva otettu juuri putsailujen jälkeen. Krhm.
    Tänään juhlitaan Suomen itsenäisyyttä, ja kuten monet muutkin kynsibloggaajat, väkersin itselleni teemaan sopivat kynnet. Koska sinisiä lakkoja ei kokoelmastani montaa löydy, ainakaan sellaisia, jotka olisivat verrastettavissa taivaan siniseen, päädyin jälleen käyttämään Rimmelin 420 Aqua Coolia. Yllä olevassa kuvassa lakkaa on kaksi ohuen ohutta, huoletonta kerrosta, mutta kuten näette, se kuultaa paikka paikoin läpi. Koska koristelut oli jo suunniteltu, tiesin, etten tarvitse kolmatta, mutta pitkien kynsien kanssa laittaisin kolme jos jättäisin lakan yksinään kynnelle. Muuten aivan ihanaa tavaraa, levittyy helposti, kestää kynnellä pitkään ja sävykin on silmää miellyttävä.
    Koristelut olivatkin tällä kertaa yksinkertaisimmat mahdolliset, eli muutama ruusutarra ja mikroglitteriä kärkiin. Glitter on olevinaan valkoista, mutta kuvissa erottuu melko huonosti, livenä vaikutelma on loisteliaampi.
    Ihanaa sinivalkoista lauantaita kaikille, oletteko tehneet itsenäisyyspäivän lakkauksia? 🙂
    ~ Nena