Follow:

    Simppeliä

    Kesäisen kaunista keskiviikkoa kaikille! Täksi päiväksi on lupailtu lämpöistä ilmaa, ja niin ovat olleet kelit mainioina jo menneet lähipäivätkin. Ulkona kuvaaminenkin alkaa houkuttamaan päivä päivältä yhä enemmän – eikä ainakaan vähiten siksi, että ulkoilmassa kuvatessa myös otosten laatu on aivan toista luokkaa kuin aiemmin. Katsokaa nyt tämänkin postauksen kuvia, eikö olekin aikalailla kaikki kohdillaan näissä?
    Kuvia oli näistä myös mukavaa ottaa, kun tuntui, että lakkaus oli vallan onnistunut. Pää löi tyhjää kun kynnet piti lakata, joten pyysin miestä valitsemaan minulle jonkun kynsilakan josta voisin lähteä liikkeelle. Jostain syystä odotin jotain punaista, mutta iloinen yllätys tuli vastaan kun sain käteeni kaksi mainiosti käyttäytyvää lakkaa molemmat kauniilla sävyillä. Mies siis oli napannut hyllystä China Glazen tumman turkoosin cremen, Shower Togetherin sekä Golden Rosen musta-hopeisen tekstuurin, Holiday -kokoelman numeron 60.

    Niistä aineksista syntyikin sitten vallan simppeli, mutta omasta mielestä hyvin toimiva kokonaisuus yksinkertaisella kolmioiden teippauksella. Kynsien tyviin pääsi vielä niitit Ebaysta tulleesta kiekosta, ja kyllähän näitä sitten jonkun aikaa jaksoikin katsella.

    Pyydättekö te koskaan jotakuta toista valitsemaan lakkoja puolestanne?

    Ideavarkaissa

    Miraclen blogi täytti juuri 2 vuotta, ja sen kunniaksi hän järjesti arvonnan. Arvontaan sai myös lisäarpoja kopioimalla hänen hienoimpia lakkauksiaan, ja koska idea oli mielestäni ihana, halusin itsekin lakkauksen kopioida.
    En nyt osaa sanoa oliko valitsemani lakkaus oikeasti se kaikista hienoin, mutta se oli ainakin jäänyt mieleeni kaikessa kauneudessaan. Kopioitavaksi valikoitui siis tämä lakkaus, jossa pohjalla oli tuollainen papaijanpunainen voimakkaalla kultaisella shimmerillä varustettu Zoyan lakka. Itseltäni kyseistä kaunotarta ei löydy – eikä muutenkaan mitään tarpeeksi vastaavaa, joten päädyin kerrostamaan kahta lakkaa saadakseni edes jotenkin samaa muistuttavan sävyn kynsilleni.

    Aika metsään kyllä mentiin siinä kohtaa. Aluksi lakkasin kaksi kerrosta O.P.I:n runsaan shimmeristä punaista Love Athletes in Cleatsia pohjalle ja sen päälle heitin vielä kerroksen Wild & Mildin Achtung Babya. Lopputuloksesta tuli kuitenkin paljon kultaisempi kuin Miraclella.
    Myöskään pitsileimaa minulta ei löydy, joten pitsit sudin vapaalla kädellä ohutta koristelusivellintä käyttäen. Lakaksi tähän hommaan valitsin H&M:n Sparkle & Shine Babyn, mutta ikävä kyllä se ei erotu kovin hyvin kultavoittoisesta taustasta. 

    Vastoinkäymisistä huolimatta Miraclen alkuperäinen idea oli niin kaunis ja tyylikäs, että pidin tästäkin epäonnisesta versiosta todella paljon! Välillä on kyllä mukavaa ratsastaa toisten neronleimauksilla vieläpä ihan luvan kanssa.
    Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!


    Holoa kerrakseen!

    Haastekynsiä uunista ulos jälleen! #ablecs15 haasteessa tämän viikon toisena aiheena oli Holographic, mitä tuskin tarvitsee suomentaa. Mitään suunnitelmaa näille kynsille en keksinyt millään, joten liikkeelle lähdin siitä, että sudin kokoelmani holoilevinta lakkaa – eli Nufun numeroa 63 – kynsille pari kerrosta ilman mitään mielikuvaa tulevista koristeluista.
    Pelkkää vaaleanpunaista holopohjaa hetkisen tuijoteltuani kaivoin hyllystä kaksi Kone Helsingin holosarjan lakkaa, numerot 809 (punertavampi) ja 802 (violettiin taittava) ja päädyin jostain kumman syystä sutimaan niillä abstrakteja viivoja ja pisteitä kynsille. Holokynnet viimeistelin milläs muullakaan kuin holoilevilla palleroilla O.P.I:n lakasta I Snow You Love Me ja päälle heitin kerroksen pikakuivattajaa.
    Kynnet miellyttivät kovasti silmääni, sillä kuviot toistuivat aivan erilailla valosta riippuen. Mitä enemmän valoa oli, sen huonommin viivat olivat näkyvissä ja taas todella hämärässä ne suorastaan pomppivat silmille.

    Koska kynsilläni kerrankin hololakkaa oli, olihan se pakko kuvata auringossakin. Yllä siis kuvaa tuosta Nufun kauniista holoefektistä, joka toki näyttää sievältä suorassa auringonvalossa. Harmi, ettei kyseisen lakan holoilu näkynyt näin voimakkaasti sisätiloissa.

    Iskeekö tällaiset sekamelskakynnet teihin?

    Ps. Pullokuvan unohdin tällä kertaa ottaa, pahoittelen!