Follow:

    Rakkautta ensi lakkauksella

    F.U.N Lacquer on yksi tämän hetken kiinnostavimmista indielakka-merkeistä, jolta olen itsekin kotiuttanut kaksi kaunotarta. Merkin valttikortti on toinen toistaan kauniimmat ja kimaltavammat glitterlakat, joiden holoefektit ovat mielettömän hienoja. Ensimmäisen merkin lakkani, Secretin (h), sudin kynsille lähes heti sen saatuani, mutta tämä ruusukultainen kaunotar, Royal Chapel (h) on jäänyt odottamaan sopivaa hetkeä.
    Toissapäivänä katkaisin yhden kynteni aika ikävästi, ja jouduin viilaamaan kaikista kynsistä puolet pituudesta pois. Harmitusta lievittääkseni kaivoin kaapista kaikkein kauneimman testaamattoman lakkani, ja kyllähän tunnelma taas iloksi kääntyi!
    Royal Chapel (h) vaati peittääkseen neljä kerrosta. Yleisesti ottaen olen hyvin vaativa, ja haluan lakkojeni peittävän kahdella kerroksella, mutta nämä F.U.N:in kaunottaret ovat poikkeus sääntöön. Tällaisen kimalluksen eteen näkee mielelläänkin vähän vaivaa, ja kun lakka vielä kuivuu ripeästi ei neljä kerrosta tunnu ollenkaan pahalta.
    Koitin saada tästä kuvia auringossa, ja yllä olevassa kuvassa näkyykin aika hyvin tuota holoefektiä. Luonnossa se oli kuitenkin vieläkin voimakkaampi, oikea ilo silmälle.

    Päivän vietin ihastellen lakkaa ilman mitään koristeluja, mutta lopulta päädyin peittämään sitä aika paljon. Leimasin siis ensin tuollaisen ruudukkokuvion Konadin valkoisella ja lisäsin sitten Ebaysta kotiutetut siirtokuvat kynsien tyviin. Leimat menivät vähän vinksalleen, mutta olen iloinen että sain ne edes kynnelle asti.
    Tällainen koristelutapa on nyt hetken kutkuttanut pääkoppaani, kun Kynsisirkuksessa ja Onnen kynnet -blogissa olen näitä “retroverhoja” saanut ihastella. Onneksi lakan holoefekti on varsin itsepintainen ja loistaa oikein uljaasti leimojenkin alta, aluksi vähän pelkäsin että piilotan sitä liikaa.
    Mitäs mieltä olette lakasta? Entä mitäs tykkäätte tällaisista retroverho-koristeluista? ♥



    Essence: Fast cuticle remover

    Ostin jokin aika sitten Essencen kynsinauhanpoistoaineen testattavaksi. Minulta pyydettiinkin tästä heti postausta, ja lupasin sen toteuttaa kunhan pääsen takaisin kotiin Virosta.
    Essencen “fast cuticle remover” on kahdeksan millilitran vetoisessa lasisessa pullossa. Pullo maksaa suunnilleen kaksi euroa, saman verran kuin merkin lakat yleisesti ottaen. Kun korkin avaa, esiin paljastuu samanlainen vinopäinen ja nukkapintainen suti, johon yleensä törmää huulikiilloissa. Itse aine on geelimäistä, ja sen luvataan pehmittävän kynsinauhat 15 sekunnissa.
    Aikaisemmin olen poistanut kuolleen ihosolukon kynnen pinnalta ja työntänyt kynsinauhat pehmittämällä niitä ihan tavallisella öljyllä, enkä ole edes ajatellut tällaisen aineen hankkimista. Nyt ostin sen lähinnä mielenkiinnosta edullisen hintansa vuoksi.
    Yllä on kuva kynsieni lähtötilanteesta. Olin ne juuri lyhentänyt, sillä yksi kynsi päätti katketa hetkeä aikaisemmin, mutta muuta en ollut ennen kuvan ottoa käsilleni tehnyt. 
    Käsien ja kynsien hoito on kyllä itselleni tärkeää, ja vaikka kynsinauhat olinkin huolehtinut kunnollisesti viimeksi viikko sitten, kuorin käsiäni päivittäin ja rasvailen niitä jatkuvasti. Kynsinauhojakin tulee työnneltyä monta kertaa viikossa ihan automaattisesti peukalon kynnellä. Kynsinauhojeni lähtötilanne ei siis ollut kovin huonokuntoinen.

    Levitin kynsinauhanpoistajan pullon omalla sudilla kynnen ympärille, niin kynnen kuin sen ympäröivän ihonkin pintaan.

    Tämän jälkeen odotin noin 15 sekuntia ja aloin työntelemään kynsinauhoja ylöspäin ja rapsuttamaan kuollutta ihosolukkoa kynnen pinnasta yllä näkyvällä muovisella kynsinauhantyöntimellä. Tämän olen saanut miitistä huhtikuussa, ja sen sponsoroi Elliina -verkkokauppa. Tykkään tällaisista muovisista enemmän kuin puutikuista, sillä nämä kestävät pidempään eivätkä uutenakaan ole liian teräviä.
    Varsinaisen kynnen pinnan lisäksi kävin läpi myös kynttä ympäröivän ihon pyörivin liikkein. Töhnää lähti yllättävän paljon erityisesti kynnen pinnasta, mutta projektin edetessä totesin että on parempi odottaa lähemmäs minuutti jotta aine ehtii vaikuttaa oikeasti kunnolla. 
    Kun kynsinauhat oli käsitelty, pesin kädet huolellisesti ettei aine jäisi muhimaan iholleni.

    Yllä näkyy sitten lopputulos. Kun kuvia tarkkaan vertailee, huomaa että kynnen pinnalta on kadonnut vaaleita “täpliä”, jotka olivat kuollutta kynnen pinnalle kiivennyttä kynsinauhaa. Hommaan meni molempien käsien kanssa suurinpiirtein 15 minuuttia, mikä on ainakin puolet siitä mitä tähän menee kun kynsinauhat on pehmitetty öljyllä, sillä öljy ei pehmennä ihoa niin tehokkaasti. Puhumattakaan siitä, että ainakin tunnin saa olla sormet ojossa kerros öljyä kynnen pinnalla ennen tähän ryhtymistä, joten olen kyllä sanalla sanoen tyytyväinen. 
    Sen verran haluan vielä sanoa, että etukäteen pelkäsin kovasti että tämä mönjä kuivattaisi tai ärsyttäisi ihoa jotenkin. Mitään tällaisia ongelmia ei kuitenkaan syntynyt, joten ihan turhaan jännitin sitäkin.
    Oletteko te testanneet tätä? Millaisia mielipiteitä aine on herättänyt teissä? Toivottavasti postaus hyödytti tuotteen hankintaa harkitsevia!




    *** Kynsinauhantyönnin saatu miitistä

    TOP 10: Kynsilakkani

    Belegwen pisti jokin aikaa sitten haasteen kiertoon, jossa ideana oli saada kynsibloggaajat jakamaan kokoelmiensa helmet. Itse olin tuolloin vielä Virossa, mutta malttamattomana odotin kotiin pääsyä jotta pääsisin kasaamaan omaa listaani näytille.
    Alla tulevat siis tämänhetkiset kymmenen suosikkilakkaani. Ne eivät ole paremmuusjärjestyksessä – se olisi jo liian vaikeaa. Näidenkin lisäksi hyllyssä majaili vaikka mitä kaunokaisia, ja esimerkiksi FUNin Royal Chapel olisi luultavasti ansainnut paikkansa tässä listassa, mutta koska se ei ole vielä päässyt kynsille jätin sen suosiolla pois postauksesta.
    1. Delush Polish: You Blue Me Away
    Tämä herkku oli ensimmäinen indie-lakkani, enkä ole katunut ostopäätöstä hetkeäkään. Hempeän sinisessä crellypohjassa uiskentelevat glitterit jaksavat ihmetyttää kauneudellaan aina, kun raaskin tällä lakata. 
    2. Essie: Parka Perfect
    Tässä on minun the harmaa. Kuva vääristää sävyä hieman, se nimittäin taittaa huomattavasti enemmän siniseen ja ehkä juuri siksi siitä pidänkin. Ohuesta sudista huolimatta tämä peittää jo kahdella helpolla kerroksella, ja se toimiikin sellaisena pahan kynsipäivän pelastajana kun haluan jotain varmasti toimivaa kynsilleni.

    3. piCture pOlish: scarlett
    Tämä on yksi kauneimmista punaisistani. Tomuinen, kirsikkaan taittava sävy tuon ihastuttavan kimaltelun kanssa puhuttelee minua, enkä voisi kuvitellakaan luopuvani tästä kaunottaresta. Peittävyys on myöskin taivaallista – lähes yksi kerros riittää.

    4. O.P.I: Kiss Me I’m Brazilian
    Täydellinen pinkki. Sävy on sen verran lämmin, ettei se tappele melko pigmenttisen ihonvärini kanssa. Peittävyys myöskin tällä lakalla on loistava, eikä levityksen kanssa ole koskaan ollut ongelmia.

    5. O.P.I: I Snow You Love Me
    Tämä lakka ansaitsi paikkansa kärkilistallani omaperäisyytensä vuoksi. Tämän palluraglitterit ovat pelastaneet monet manikyyrini eikä sen kimaltelusta saa koskaan tarpeekseen. Toivottavasti O.P.I päättää joskus julkaista tämän uudestaan, en nimittäin uskalla ajatellakaan mitä tekisin jos tämä loppuisi eikä lisää olisi saatavilla.

    6. O.P.I: DS Reflection
    Tässä yksi lakkakokoelmani todellinen helmi. Upea punaisen sävy joka ei osaa päättää taittaako se pinkkiin vai ruskeaan, ja lisänä kauniita holohippusia. En tiedä, kuinka usein tätä raaskin käyttää, mutta pulloa tulee kyllä usein ihasteltua.

    7. China Glaze: Def Defying
    Tämä lakka kiehtoo mielenkiintoisella kirkkaalla sävyllään, ja on todellinen piristäjä kynsillä. Laatu on ok, mutta ajattelin kyllä testata vielä tämän dupen Sinful Colorsilta jonka kehutaan olevan paljon parempilaatuisempi kuin tämä.

    8. A England: Galahad
    Upea, aavistuksen murrettu turkoosin sävy. Täydellinen peittävyys kahdella kerroksella, mitä sitä enempää edes voisi toivoa?

    9. F.U.N Lacquer: Secret (h)
    Niin upea lakka, ettei sitä oikein edes halua käyttää. Sävyltään tämä on kiehtova sinivihreä ja kimallus tässä on jotain aivan ihmeellistä. Miinusta huonosta peittävyydestä tämä toki saa, mutta lakan kauneus on kyllä jokaisen kerroksen arvoinen.

    10. Essence: Pixie Dust
    Essencen lakkoja minulta löytyy jonkin verran, mutta tämä on yksi lemppareistani. Topperi täynnä pienen pientä duochrome-shimmeriä joka antaa mille tahansa cremelle uuden upean ulkoasun. Aivan ihana!
    Siinä tulikin tämänhetkiset suosikkini. Onko teillä samoja suosikkeja, tai alkoiko joku näistä nyt houkuttelemaan?