Follow:

    Lumpeenkukkia

    Iltaa ihanaiset!
    Tänään puuhailin taas akryylimaalien parissa, sillä tuli kamala inspiraatio päästä väkertelemään jotain pikkutarkkaa. Kauhean päätä huimaavia kynsiä en kuitenkaan saanut aikaiseksi, mutta aika tyytyväinen lopputulokseen olen silti!

    Kynsien pohjaväriksi lakkasin tuota Yes Loven K032 -lakkaa, josta eilen teille höpötinkin. Aivan ihana tumman turkoosin sävyinen creme, peittää pitkät kynnet kahdella helpolla kerroksella, raidoittumatta, kaljuuntumatta tai valumatta kynsinauhoille. Ei haise mitenkään erityiselle, niinkuin olen kuullut että nämä saattavat haista, ja kuivuukin yllättävän nopeasti. Tälle kaavailin jotain yksityiskohtaisempaa kukkamaalailua, mutta kallistuinkin aikalailla yhteen lempparikoristelutyyleistäni, eli jotain epämääräisiä viivoja sinne tänne, paljon pisteitä ja jokin yksityiskohta jonnekin. Tälläkertaa yksityiskohtana toimii peukalon ja nimettömien ”kukkaset”, jotka vain sudin sinne mitään miettimättä, mutta jälkikäteen katsottuna voisin vaikka leikkiä että ne ovat lumpeenkukkia. Lumpeenkukkia lammen pinnalla. Kaikki kuviot maalailin Oumaxin akryylimaaleilla.

    Näissä kynsissä on jotain kivaa taianomaisuutta, ja ihan vain itseäni toistaakseni viihdyn näissä vallan hyvin! Voisin kuvitella toteuttavani jotain vastaavaa uudestaankin, samantyylisillä väreillä. Koru on muuten Gina Tricotista joskus aikaa sitten ostettu, jos jotakuta jäisi häiritsemään.
    Mitäs tykkäätte kynsistä? 

    ~ Nena

    Ostoshulluttelua

    Tilasin siis viime viikolla Cesarssilta pari leimauslakkaa, laattaa, decaleja ja ensimmäisen OPIni! Nyt toissapäivänä ne saapuivatkin perille, ja pääsin hypistelemään niitä ihan livenä. Kasan herkku on tietysti tuo O.P.I – Rose of Light, jolle aloin välittömästi suunnittelemaan jotain lakkausta toteutettavaksi.
    Perjantaina Kynsinauhatanssi -blogissa oli tarjolla iso kasa kirppislakkoja pilkkahintaan. Koko 34 lakan läjä oli posteineen 30 euroa, mikä oli tällaiselle aloittelevalle lakkafriikille täydellinen löytö, ja olihan se sitten pakko kotiuttaa. Mainittakoon vielä, että lakkojen lisäksi mukaan mahtui muutama yllärikoriste ja suklaa, jotka todella yllättivät iloisesti! 🙂 
    O.P.I – Rose of Light, Madeiran Indie Polishes – Mint Iced Tea, Barry M – Crystal Glaze 335, Essie – True Love, Coral Las Vegas – Pinc Cadilac, Yes Love – K032
    Yllä vielä lemppariherkkuni tämän viikon kotiutuneista, yllättävin näistä on varmasti tuo Yes Loven lakka, johon todella rakastuin! Sävy, levittyvyys, peittävyys (kaksi huoletonta kerrosta pitkille kynsille), kaikki! Tykkäsin niin paljon, että aloin googlailemaan, ja löysinkin näiden kotisivut, missä mokomat maksavat kaksi euroa kipaleelta! Tiedän, että Suomesta näitä löytyy lähinnä kirppareilta, enkä siksi ole koskaan ennen testannutkaan, kun kirpparikosmetiikka ei kauheasti houkuta, mutta onko todella niin että olen kävellyt helmen ohi? Onko muilla kokemuksia merkin lakoista? Sivuillakin oli niin houkuttelevat valikoimat, että todella tekisi mieli näitä hankkia iso kasa! Ainiin, jos teillä heräsi kiinnostus, Yes Loven omat sivut löytyy täältä.
    Mutta mitä tapahtuu, kun kotiin kävelee yllättäen, lähes samalla oven avauksella 37 uutta kynsilakkaa? Sitten niillä lakataan! Vuorokauden sisällä olen lakannut ja poistanut luvattoman monet lakkailut, tässä vilautan parit niistä.
     Yllä olevissa käytin pohjalla Lumenen Be Coolia. Sitä tarvitsi kolme kerrosta peittävään lopputulokseen, mutta lyhyisiin kynsiin olisi saattanut riittää kaksi. Levittyi aika kiltisti jättämättä raitoja, muttei ollut ehkä aivan tarpeeksi pigmenttistä noustakseen lempparilakkojen joukkoon. Päälle tuputtelin muiden kynsien tyveen OPIn Rose of Lightia, paitsi nimettömän lakkasin sillä kokonaan. Nimettömään koitin myös elämäni toista kertaa leimata jotakin. Käytin Pueenin laattaa numero 64 ja Konadin helmiäsmustaa leimauslakkaa. Olisi tuo nyt paremminkin voinut onnistua, mutten halunnut lähteä tekemään uusiksi kun pelkäsin, miten huonosti menisi seuraavalla yrityksellä 😀 Tykkäsin näistä kynsistä melko paljon, mutta kyllä niissä oli aivan liian paljon tuota glitteriä, joten oli vain yksinkertaisesti pakko poistaa ne, ja testata jotain muuta.

    Seuraavaksi kynsille pääsi Kone Helsingin Holographic sarjan 809 ja 802, joiden alle kyllä vetelin kerroksen Seppälän valkoista, ettei tarvitsisi niin paljoa kerrostaa. Tästä syystä holoa tarvittiinkin vain yksi kerros, tosin peukaloon taisin laittaa kaksi kun onnistuin tökkäämään sen jonnekin ja piti paikkailla. Jälleen Koneen lakat toimivat kuin unelma, ja väritkin olivat kauniit. 809 on tuo pinkimpään taittava, muta se on kyllä hyvin piilossa koko kynnen leimauksen alla nimettömässä, heh. Kuvakin on aika kamala, kun tuota päivänvaloa ei taas näille lakkauksille riittänyt, mutten halunnut jättää näitä julkaisemattakaan.
    Nyt pitäisi sitten pitää kukkaronnyörit kiinni kunnes joulu on takanapäin, eli mitään uusia kynsijuttuja ei kotiudu yli kuukauteen. Siihen asti voinkin kasata listaa, jos vaan kotoa löytyy tarpeeksi paperia 😀
    Hyvää yötä toivotellen,

    Nena

    Perhosen kahdet kasvot

    ”Perhosen lento elämän halki on lyhyt mutta kaunis”

    Olen jo pitkään haaveillut täydellisistä, talvisista perhoskynsistä. Niissä yhdistyisi käsinmaalatut perhoset ja perhosensiiveksi taiteillut ranskalaiset manikyyrit, sävyinä olisi erilaiset kylmät, vaaleat siniset ja paljon glitteriä. En kuitenkaan ole saanut aikaiseksi ennen tätä hetkeä harjoitella kyseisten hyönteisten maalailua, joten pari päivää sitten oli pakko ottaa sivellin käteen. 

    Olen aina pitänyt perhosista. Pienenä tyttönä koitin saada niitä kiinni, niin kuin varmasti suuri osa muistakin pienistä tytöistä. Tosin poiketen muista pienistä tytöistä, tein samoin myös sammakoille sun muille epätyttömäisille eliöille, sillä pidin niistä kaikista. Itseasiassa myönnettäköön, että kun olin pieni, ja kotiimme ilmaantui banaanikärpäsongelma (oikeasti ongelma, niitä oli joka paikassa, eikä ollut mitään hajua mistä ne tuli) niin samalla, kun äiti yritti parhaansa päästäkseen niistä eroon, minä pelastelin teelusikan avulla hukkumiskuolemaa tekeviä yksilöitä tiskialtaasta. 
    En vain voinut antaa niiden kuolla.

    Yllä vielä lähikuvat perhoskynsistä. Vasemmanpuoleiseen tein ensin smile linen Rimmelin Peppermintillä ja väritin kärjen sillä. Seuraavaksi tein liukuvärin saman merkin Aqua Coolilla, ja aloin maalailemaan mustia kohtia Oumaxin akryylimaalilla. Valkoiset pisteet tein myös akryylimaalilla. Oikeanpuoleisen tipin lakkasin ensin mustaksi H&M:n Manhunterilla, ja päälle hahmottelin perhosen ääriviivat valkoisella akryylimaalilla. Punaiset väritykset perhoselle vetäisin H&M:n Je T´Aimella ohutta sivellintä käyttäen.
    Aurinkoista päivää toivottaen,
    Nena