Follow:

    Uusia ihanuuksia

    Tervehdys!
    Aluksi haluaisin pahoitella hiljaisuutta täällä blogin puolella, ja hieman kertoa menneistä viikoistani. Niinkuin jo tiesittekin, kävimme mieheni kanssa Virossa 22.12.14-02.01.2015 juhlimassa pyhiä ja muuten vaan pyörimässä. Tuolla reissulla tuli tosiaan vietettyä joulua miehen mummolassa ja uutta vuotta kavereiden kesken, ja toisen päivän aamuna kello 08.00 lähti laiva takaisin Suomeen. Kukaan ei varmaan siis minua siitä syytä, että tuolla aikavälillä en paljoa ehtinyt blogin puolella hääriä.
    Suomeen saavuttuamme viikonloppu meni palautumisen merkeissä, mutta heti maanantai-aamuna lähdimme Onnibussilla Tampereelle omien sukulaisteni luokse. Yötä olimme siskoni luona ja seuraavana iltana, eli tiistaina, palasimme kotiin. Bussi pysähtyi kello 23.50 Kiasmalle ja sieltä seikkailimme julkisilla kohti omaa asuntoa nukkumaan. Aamulla oli aikainen herätys, sillä minulla oli jälleen korvalääkäri Helsingin puolella, jossa taas yksi täti vilkaisi vasenta korvaani osaamatta sanoa lähes ollenkaan, mikä sitä voisi vaivata. Tietokonekuvaus korvalle varattiin helmikuun 17. päivä, silloin ehkä selviää enemmän siitä asiasta.
    Eilen olikin pitkästä aikaa vähän ylimääräistä aikaa ajotunnin jälkeen, joten kuvasin teitä varten kokoelmaani saapuneita matkalaisia, ja illalla jopa vähän lakkasin kynsiäkin, kun olin lähes viikon ollut samoilla yksivärisillä lakkauksilla. Todistusaineistoa siitä postauksen lopussa!

    Joululahjaksi saamastani Paypal-rahasta tilasin heti ensimmäisenä kaikkea kivaa Kosmetik4lessiltä. Yllä näkyy Essencen lakkoja vasemmalta oikealle seuraavasti: 02 Everybody Salsa, 10 Glorious Aquarius, 15 Underwater Love, 04 Life is a Beach. Ensimmäisenä mainittu on pastellimainen ruohonvihreä creme, josta olen lukenut hyviä arvosteluja. Tämä on ilmeisesti hyvin läheisesti Essien Mojito Madnessia muistuttava lakka, eli jos olette haaveilleet kyseisestä kaverista, kannattaa ehkä tätäkin harkita. Peittävyydestä ja muunlaisesta toimivuudesta en osaa vielä sanoa sanaakaan, kun kynsille tämä ei ole päässyt. Kauniilta näyttää pullossa kuitenkin, ja jostain syystä odotan siltä suuria!
    10 Glorious Aquarius, 15 Underwater Love, 04 Life is a Beach
    Yllä tarkemmat kuvat kolmesta viimeksi mainitusta lakasta pullon kyljestä kuvattuna. Näistä ensimmäinen on upea glittertopperi kirkkaalla pohjalla, jossa uiskentelee isompia sinisiä ja oransseja hexoja, hieman pienempiä vihertäviä sekä vielä pienempää kaikissa sateenkaaren väreissä heijastavaa holohippusta. Tähän rakastuin saman tien, ja ehdinkin jo testaamaan sitä omille kynsilleni. Siitä siis lisää myöhemmin. 
    Seuraava lakka on numero 15, Underwater Love, jota myöskin jo ehdin testaamaan, ja kerron siitä tarkemmin sitten kun kyseiset kynnet esittelen. Kyseessä kuitenkin ihanan turkoosin sävyinen lakka kahden kokoisilla turkooseilla hexoilla, jolla saa kauniit kynnet käyttämällä sitä esim. valkoisen päälle yhden kerroksen topperin tapaan, tai kerrostamalla sitä itsensä päälle upean tekstuuriefektin aikaan saamiseksi. Jälkimmäisellä tavalla järkyttävän kaunis.
    Kolmatta en ole ehtinyt vielä testaamaan, mutta kerrottakoon, että kyseessä on melko tavallisen oloinen kultainen hiekkalakka. Myöhemmin tarkempaa juttua tästäkin.

    Tilaukseen tarttui myös kolme Colour & go sarjan hiekkalakkaa, hopeinen, marjapuuronvärinen ja vaalea nude. Näitä en ole vielä ehtinyt kuin vasta hypistelemään, mutta kerron kyllä lisää näistäkin, kunhan ehdin testaamaan. Alla taas tarkempaa kuvaa pullon läpi napsittuna.
    183 Be My Lucky Star, 182 Hello Rosy, 163 Hey, Nude!
    Mukaan lähti myös Essencen pikakuivattavat tipat ja aivan ihana kiivin ja tumman suklaan tuoksuinen käsirasva! Tätä käyttäessä pitää varoa, sillä se aiheuttaa vastustamatonta suklaanhimoa 😉
    Leticia Well: 457 & 254, Orlyn mini Razzmatazz, Gosh 585 Bright Passion, Hot Looks 24 Shameless, L´oreal Paris 600
    Muistatte ehkä, että voitin taannoin Korkokengissä blogin synttäriarvonnasta kasan ”kierrätyslakkoja”? Näistä vilautin jo yhden kuvan aikaisemminkin, kun olivat vielä sievästi puuropaketissansa, ja heitin ilmoille kutkuttavan kysymyksen, että montakohan kynsilakkaa mahtaakaan mahtua puuropakettiin? Hyvin pakattuna 21 kappaletta ja onnittelulappu. Kiitos vielä kerran Niniane!
    Dermosil Summer Glow, Make Up Store Ester, Orly mini Green with Envy, Sinful Colors 203 Agaci, Trind CC107,  Miss Selene 214, Creative 413 Sour Apple, Perfect Nail Polish nimetön, Tiger 01
    Wild & Mild Color Change 05 Pixie Kiss, Golden Rose Jolly Jewels 110,  Lumene Natural Code 09 Live it Up, China Glaze Desert Sun, Golden Rose Jolly Jewels 105, Wild & Mild Color Change 09 Wolfsbane Powder
    Lopuksi vielä yksi kuva yksivärisistä, epäsiisteistä kynsistäni eiliseltä. Kynsillä varmaan sata kerrosta Seppälän Nailsin vaaleanpunaista nimetöntä lakkaa, jonka kuivumista odoteltuani en edes ehtinyt lakkauksen rajoja siistiä. Tuo Nailsin lakka on ihan hirveää levitettävää, mutta plussat se saa kestävyydestä. Sunnuntaina lakkasin ja torstaina näytti kuvanmukaiselta. Hädin tuskin edes kärkikulumaa! (Toki Seche oli suojaamassa.)
    Huomenna palaillaan asiaan sitten kynsien merkeissä, ihanaa perjantai-iltaa kaikille!

    15 faktaa minusta

    Vuosi 2014 on nyt virallisesti ohi, ja on aika siirtyä uusiin haasteisiin, kuvioihin ja saavutuksiin vuonna 2015. Tämän kunniaksi tahdon jakaa teille lukijoilleni 15 asiaa itsestäni, joita en usko, että vielä tiedätte. Koska blogini ei ollut pystyssä kuin muutaman hassun kuukauden viime vuoden puolella, en aio julkaista varsinaista koostepostausta vuodesta 2014, mutta kuvitan kuitenkin tämän postauksen blogissani julkaistuilla, mielestäni parhailla kynsikuvillani vuodelta 2014. 

    1. Olen asunut suurimman osan elämästäni Tampereella.
    Synnyin siellä, ja Espooseen muutin ollessani 14. Tämän jälkeen muutin vielä 15-vuotiaana vuodeksi Tampereelle, ja sitten takaisin Espooseen. Välissä olen toki asunut vuoden myös Pirkkalassa, ollessani 13. Tampereella on kuitenkin kulunut eniten vuosia elämästäni.

    2. Minulla ei ole kielipäätä.
    Englannin kielen olen pakottanut itseni oppimaan, ja se sujuukin nykyään vallan mainiosti, mutta kielien opiskelu on aina tuottanut itselleni paljon tuskaa ja hankaluuksia. Kerrottakoon vaikka, että koko ala-asteen ajan opiskelin saksaa, enkä edelleenkään osaa sanoa saksaksi muuta kuin että ”minä rakastan sinua”. Ruotsiksi en osaa edes sitä, vaikka on sitäkin tullut kouluaikana opiskeltua.
    3. Asun yhdessä mieheni kanssa.
     Me tutustuimme syksyllä 2012 eräissä pippaloissa, vaikka olimmekin jo vuonna 2010 olleet vuoden samassa koulussa, toki toisiamme vielä tuntematta. Lokakuussa 2012 aloimme seurustelemaan, ja vajaan kuukauden kuluessa olin käytännössä muuttanut hänen äitinsä luokse ihan vahingossa, kun ei maltettukaan enää olla edes hetkeä toisistamme erossa. Kesällä 2013 muutimme omaan yhteiseen kotiimme, 58 neliön vuokra-asuntoon ja otimme koiran. Tulevaisuutta emme ole sen koommin suunnitelleet, eiköhän huominen näytä mitä se tuo tullessaan. Toivon mukaan pitkän yhteisen elämän. 🙂
    4. Mieheni on virosta kotoisin.
    Tämä yhdistettynä faktaan numero kaksi saattaa ihmetyttää, mutta onnekseni mieheni puhuu täydellisesti suomea asuttuaan täällä lähes puolet elämästään, joten mitään ongelmia ei ole. Silti ärsyttää, että kielipääni on huono: jopa suomen kielen läheinen sukulaiskieli tuntuu mahdottomalta oppia, vaikka haluaisin pystyä tavallisesti keskustelemaan mieheni virossa asuvien sukulaisten ja ystävien kanssa.
    5.  Juon kahvini maidon kanssa ilman sokeria.
    Ja juon sitä paljon, ja aivan vääriin kellon aikoihin. Saatan esimerkiksi keittää kahvit keskiyöllä, ja sitten mennä tunnin päästä nukkumaan. Hyvä unenlaatu, heipparallaa!
    6.  Rakastan kenkiä.
    Jos rahapussini antaisi periksi, tämä asunto olisi lattiasta kattoon täynnä kenkiä, etenkin korollisia saappaita, jotka ovat pahin heikkouteni. 
    7. Pelkään pimeää.
     14-vuotiaana minulla oli omituinen tapa mennä nukkumaan valojen ollessa kiinni, mutta aina herätessäni ne olivat päällä. Pari kertaa muistan heränneeni yöllä paniikissa pimeän pelkoon ja juosseeni valokatkaisijalle (joka oli toisella puolella huonetta) mutta varmasti kymmeniä, ellei satoja kertoja kävi niin, että en aamulla edes muistanut heränneeni pistämään valoja päälle vaan olin tehnyt tämän joko unissani, tai niin unisena ettei siitä jäänyt mitään muistikuvaa itselleni. Yhä edelleen satunnaisesti jos nukun yksin pimeässä, saatan laittaa valot päälle, tai jos vien koiraa illalla lenkille alkaa sydämeni tykyttämään ja alan kävelemään nopeammin, sillä jotenkin ihmeellisesti edelleen pelkään pimeyttä.
    8. Olen kahdesti elämäni aikana meinannut kirjoittaa kirjan.
    Ehkä vielä joskus onnistunkin? Viimeisimmällä kerralla pääsin kuitenkin jo suunnilleen sivulle 50, kunnes tietokone hajosi ja idea jäi sikseen. Katsotaan taas seuraavan viiden vuoden päästä, että josko sitä aloittaisi alusta.
    9. Rakastan kesää.
    Aurinko, lämmin vesi, jäätelö, valo, rusketus, lämpö, kukkivat kukkaset… Kesä on henkiin heräämisen aikaa, jolloin varpaat vihdoin kykenevät liikkumaan pitkän talven kylmyyden jälkeen, ja koko kroppa nousee horroksesta. Jos voisin päättää, sellaista asiaa kuin kylmyys ei olisikaan. Paitsi jäätelössä.
    10. Inhoan lääkäreitä.
    Ne nyt vaan on ihan kamalia.
    11. Minulla on ollut 14-vuotiaasta asti mustat hiukset.
    Välissä ne olivat kuukauden ajan alta punaiset, ja kerran vajaan kuukauden ajan latvoista punaiset, mutta kumpikaan värjäys ei onnistunut niin hyvin, että olisin ollut tulokseen kovin tyytyväinen joten värjäsin ne äkkiä takaisin kokonaan mustiksi.

    12.  Olen erittäin läheinen siskoni kanssa.
    Vaikka hän asuukin 150 kilometrin päässä itsestäni, ja näin on ollut jo useamman vuoden ajan, meillä on todella läheiset välit. Emme välttämättä soittele erityisen usein, mutta aina kun näemme, tuntuu, kuin edellisestä kerrasta ei olisi kulunut päivääkään.
    13. Haluaisin asua maalla.
    Olen koko ikäni asunut kerrostalossa kaupungin läheisyydessä tai keskellä sitä, mutta haaveissani olisi oma talo jostain mahdollisimman syrjäisestä paikasta. 

    14. Pidän lapsista.
    Todella paljon. 16-vuotiaana olin 8 kuukautta töissä yksityisperheen neljän lapsen hoitajana kun vanhemmat olivat päivätöissä, ja se oli yksi ihanimmista työpaikoista missä olen ollut. Tällä hetkellä elämääni kuuluu kiinteästi kaksi lasta, mieheni pikkusisko ja siskoni tytär, ja heidän seurassaan kyllä viihtyisin vaikka kuinka ja kauan.
    15. Ajattelen olevani kaunis.
    Tämän halusin lisätä tänne, sillä aina ei suinkaan ole ollut näin. Olen muuttanut elämäni aikana monta kertaa, ja ystäviä on ollut vaikeaa löytää, eikä itsetuntonikaan ole siis aina ollut ihan kohdillaan. Nyt viimeisimmän parin vuoden aikana olen kuitenkin todennut, että olen aikalailla juuri sellainen kuin olen halunnutkin olla. Tiedän kyllä että minussa on virheitä ja paljon, niin fyysisesti kuin vähemmänkin fyysisesti, mutta olen sujut niiden kanssa. Nykyään näen peilistä tavallisen nuoren naisen, joka on kaunis virheinensä, ja olen ylpeä siitä. Olen ylpeä, että olen aikuistunut niin paljon että olen saavuttanut elämässäni pisteen, jossa koen viihtyväni kropassani, ja toivon koko sydämestäni kaikille samaa.
    Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!


    Räiskyvät juhlakynnet

    Voi että kun alkaakin olla ikävä omaa kotia, tai lähinnä omaa valokuvauspistettä. Vaikka kuinka aikaisin tuonne ulos koittaa ehtiä, ei siellä koskaan riitä valoa hyvien kuvien ottamiseen. Nytkin ne kuvat, jotka eivät olleet liian tummia julkaisemiseen, olivat liian sumeita tai tärähtäneitä että niistä saisi mitään selvää. Pahoitteluni siis heti alkuun kuvien huonosta laadusta.
    Näihin kynsiin hain värejä ja tunnelmaa illalla nähtävistä ilotulituksista. Nimettömiin itseasiassa väkertelinkin pieniä raketteja esittäviä viivapläjäyksiä, joihin sain inspiraationi Shannalovelta loveitsomuch.comista. Hänen kyntensä näette täältä
    Myös etusormen paljettirivit ovat olevinaan osa isompaa rakettia, ja värikäs linja jatkuu muiden kynsien mustia kolmioita rajaaviin pilkku- ja paljettiriveihin.
     Peukalon, keskisormen ja pikkurillin pohjalla on kaksi kerrosta Wild & Mildin hopeaa Mirror Girliä, ja tämän päälle lakkasin mustat kolmiot H&M mustalla Manhunterilla. Mustalle pohjalle vetelin vielä Goshin tikkuhileunelmaa 585 Bright Passionia, joka muuten tuli sieltä puuropaketista josta aiemmin puhuin teille. Siitä lisää juttua samalla, kun esittelen koko boksin sisällön. 
    Myös etusormen pohjalla on Wild & Mildin hopeaa, ja siihen päälle lakkasin kolme kerrosta samaa tikkuhilelakkaa kuin muiden kynsien kolmiohin, mikä näin jälkikäteen katsottuna oli iso virhe. Paremmin siihen olisi sopinut joku aivan toinen glitteri tai ei glitteriä ollenkaan. Päätin kuitenkin jättää sen tuollaiseksi, sillä ennen paljettien asettelua visioni kyseistä kynttä varten oli muutenkin epäselvä. 
    Nimettömien pohjalla on kaksi kerrosta Hot Looksin 24 Shamelessiä, jota olisi kyllä yksikin riittänyt erittäin hyvin, satuin vain sottaamaan toisen käden nimettömän pöydän kulmaan, joten lisäsin vielä kerrokset molempiin.  Raketit piirtelin seuraavilla lakoilla: Konad Light Bronze, Wild & Mild Mirror Girl, Golden Rose Magic Color 319, Lumene Natural Code 9 Live it up ja KONE Helsinki Holographic 809.

    Lopuksi vielä haluaisin kovasti kiittää teitä kaikkia blogini lukijoita, niin rekisteröityneitä kuin anonyymejäkin. Tänään aamulla blogini seuraajia näyttäisi olevan Bloggerin kautta jo täydet 50, Bloglovinin kautta 5 ja Blogilistan kautta 2. Iso kiitos mukana olemisesta ja ihanista kommenteistanne, järjestän teille kyllä piakkoin jotain kivaa kiitokseksi!

    Upeaa uutta vuotta 2015 tasapuolisesti aivan jokaiselle!