Follow:

Kauneusbloggaajien joulukalenteri 2020 luukku 24

Tämä vuosi on ollut monin puolin poikkeuksellinen. Koronan vaikutuksesta valtaosan arki on kokenut suuria muutoksia, eikä jouluakaan päästä viettämään täysin tavalliseen tapaan. Jotain pilkettä joulun pyhiin saatiin kuitenkin eilen, kun lähes koko maa peittyi valkeaan lumihuntuun ♥

Viime vuoden jouluaattona kirjoitin teille matkalaukkujoulusta, jota yleensä vietämme mieheni kanssa. Tänä vuonna suurimmat reissut on luonnollisesti karsittu, ja käymme vain mieheni äidin joulupöydässä. Olo on hieman haikea, mutta onneksi nettiyhteydet pelittää ja voidaan soitella oman perheen kanssa videopuheluita aattoaamuna. Niin saadaan läheisyyden tunnetta, vaikka joulua vietetäänkin eri kaupungeissa.

Videopuheluihin liittyen olen viime aikoina innostunut Instagramin tarinoista, ja jakanut niitä entistä enemmän blogin Instatilillä. Haluaisin tehdä ensi vuonna Instan puolelle rentoja meikkistooreja, mutta puhelimeni etukameran tarkkuus ja värintoisto eivät ihan vastaa tarpeitani. Ajattelinkin, että voisin hyödyntää joulun välipäivien alennukset ja päivittää puhelimeni. Onko teillä suosituksia luureista, joiden etukameralla saa laadukasta videokuvaa? Kaikki vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan!

Blogi hiljenee nyt muutamaksi päiväksi, kun otan hieman etäisyyttä sosiaalisesta mediasta ja keskityn ihan vain lomailuun, herkutteluun ja B-luokan leffoihin. Mitä te teette jouluna? Oletteko leiponeet jotain jouluherkkuja?

Rauhallista Joulua! ♥

Ps. 24. luukku aukesi tänään kaikissa kalenterin blogeissa. Kurkkaa myös muiden postaukset:

Charlotta Eve  | Dioriina | Maria GlowLaura Loukola |HannamariaKeyword: LoveBlinger ShimmerMiss Aria Strokes of ColorBeauty by Ida M.GlitteriaddiktiGlitz & GlamViilankantolupaPurkkisirkus |SmartGirlCodeMizz AnnieGingerbiscuitHuulipunamaniaBeauty HighlightsHenna V.

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

No Comments

Leave a Reply