Follow:

Goodiebox joulukuu 2020

*Kaupallinen yhteistyö: Goodiebox 

Goodiebox joulukuu 2020

Kerroin teille pari päivää sitten, että olen työstämässä viime vuonna julkaisemaani kauneusboksien koostetta eteenpäin. Juttuun on tulossa tarkempia kuvia erilaisista kauneusbokseista sisältöineen, ja linkit erillisiin boksiesittelyihin. Näitä esittelyjä tullaan siis blogissa näkemään lähiaikoina tavallista runsaammin. Tänään estradille astelee joulukuun Goodiebox!

Joulukuun Goodieboxit lähtivät toimitukseen 11.12. ja osa tilaajista sai boksinsa jo viime viikolla. Oma boksini saapui tänne Lappeenrantaan vasta eilen. Oli muuten valtava kiusaus kurkata boksin sisältö jo muiden blogeista, ennen, kuin ehdin saamaan omaani. Maltoin kuitenkin mieleni, sillä kauneusboksien tärkein osuus on niiden tuoma jännitys ja elämyksen tunne, kun boksiin pääsee kurkistamaan ♥

Goodiebox joulukuu 2020

Goodiebox joulukuu 2020

Goodiebox on alunperin Tanskasta lähtöisin oleva kauneusboksi, joka on noussut nopeasti suureen suosioon ympäri Eurooppaa. Tällä hetkellä boksilla on yli 150 000 kuukausitilaajaa yhdeksässä eri Euroopan maassa. Suomalaisten koteihin Goodiebox saapui helmikuussa 2020, kun se yhdistyi kotimaisen Bette Boxin kanssa.

Goodiebox on kerran kuukaudessa toimitettava kauneusboksi, joka sisältää aina 5-7 kauneustuotetta. Sisältö on tietysti saajalleen yllätys, mutta sen luvataan olevan vähintään 75€ arvoinen. Boksi itsessään maksaa 24,95€/kk toimituskuluineen.

Boksien teemat vaihtuvat kuukausittain. Goodiebox joulukuu kantaa nimeä The ’Wrap It Up’ Box. Sen tarkoituksena on ilahduttaa koko mieltä ja kehoa joulun alla, ja tuoda hemmottelua kotona vietettävien juhlapäivien keskelle.

Goodiebox joulukuu 2020

Joulukuun Goodieboxin sisältö

Joulukuun Goodiebox on pakattu tukevaan kartonkilaatikkoon, jonka etureuna on koristeltu jouluisella painatuksella. Punamusta laatikko on yhtäaikaa tyylikäs ja ihanan jouluinen. Näppärä, ulosvedettävä muotoilu antaa mahdollisuuksia lipastomaisen pakkauksen jatkokäytölle. Tässähän voisi vaikka säilyttää lahjanauhoja, jotka ainakin omassa kaapissani ovat hieman hujan hajan! Kauneustuotteiden lisäksi boksista löytyy pieni vihkonen, jossa kerrotaan lisätietoja kuukauden teemasta ja tuotteista.

Seuraavissa osioissa pureudutaan boksin sisältöön ja tutustutaan sieltä löytyneisiin tuotteisiin yksitellen. Postauksen lopusta löytyy yhteenveto, johon olen laskenut boksin kokonaisarvon ja kerron hieman ajatuksiani kokonaisuudesta.

Jorgobé Niacinamide Serum 50ml

1. Jorgobé Niacinamide Serum 50ml

Ensimmäisenä boksista paljastui Jorgobén Niacinamide -seerumi, joka sisältää nimensä mukaisesti runsaasti niasiiniamidia. Kyseinen ainesosa löytyykin incilistalta jo toisena. Niasiiniamidi on yksi ihonhoidon mielenkiintoisimmista aktiiviaineista, joka muun muassa tasoittaa ihoa, sen sävyä ja supistaa ihohuokosia. Tämä reilun kokoinen, mielenkiintoinen seerumi oli hyvä startti boksille ja pääseekin takuulla käyttöön! Ovh: n. 23,90€

Mélusine Paris Mascara & Conditioner 3 in 1

2. Mélusine Paris Mascara & Conditioner 3 in 1 10ml

Seuraavaksi boksista löytyi Mélusine Parisin 3 in 1 maskara. Tuotteen kerrotaan yhdistävän ripsivärin ja hoitoaineen ominaisuudet. Sen luvataan hoitavan ja vahvistavan ripsiä sekä stimuloivan niiden kasvua. Silikoniharjalla varustettu ripsiväri sisältää muun muassa risiiniöljyä, hamppuöljyä ja E-vitamiinia.

Maskara kuulostaa kiehtovalta, mutta omat ripseni ovat sen verran hankalaa sorttia etten uskalla testata uutta maskaraa ”sokkona”. Valtaosa ripsiväreistä joko varisee ripsiltäni tai tekee silmien alle pandajäljet rasvoittuvien luomieni vuoksi. Annan tämän suosiolla eteenpäin, sillä lähes käyttämättömän tuotteen hukkaan meno tuntuu aina ikävältä ympäristöä kohtaan. Ovh: n. 21€

de_CURE N°GLOW AHA + BHA Glow Cleanser

3. de_CURE N°GLOW AHA + BHA Glow Cleanser 20ml

Boksin kolmas tuote oli de_CURE:n vegaaninen ja hajusteeton Glow Cleanser. Glykolihappoa, mantelihappoa ja salisyylihappoa sisältävä puhdistusgeeli kuorii ihoa hellävaraisesti ja kosteuttaa sitä muun muassa hyaluronihapon avulla. Varsin arvokkaasta tuotteesta oli pakattu boksiin 20ml matkakoko. Tämän aineososat ja ominaisuudet kuulostavat juuri sellaisilta, mitä putsarissa arvostan, ja testaan sitä ilomielin. Ovh: n. 11€

REALHER Definer Brow Pencil

4. REALHER Definer Brow Pencil 0,07g

Toiseksi viimeisenä boksista paljastui meikkituote kulmille. REALHER Definer Brow Pencil on kapeakärkinen, ulosrullattava kulmakynä, joka sopii yksittäisten karvojen piirtämiseen. Harmaanruskea, vedenkestävä sävy on melko universaali, ja sen tummuuteen vaikuttaa kynän painaminen levitysvaiheessa. Punaisten hiusten kanssa metsästän aina vähän lämpimämpiä kulmatuotteita, ja tämä on auttamatta liian viileän sävyinen itselleni. Harmi, sillä tuote vaikuttaa muuten todella kiinnostavalta! Ovh: n. 14,20€

Hairlust Hair Growth & Protection Mask

5. Hairlust Hair Growth & Protection Mask 50ml

Boksin viimeinen tuote on Hairlustin Hair Growth & Protection Mask. Luonnonkosmetiikan hiusnaamio sisältää 16.1% luomuviljeltyjä ainesosia, ja sillä on Cosmos Organic -luomusertifikaatti. Naamio sisältää hydrolysoituja kasviproteiineja jotka pääsevät hiuksen rakenteen sisään pienen molekyylikokonsa ansiosta. Niiden kerrotaan korjaavan ja vahvistavan hiuksia ja tukevan niiden normaalia kasvua. Ravitseva, kosteuttava ja korjaava hoito sopii kuivalle ja vaurioituneelle hiukselle.

Testailen mielelläni lupaavan kuuloisia hiustuotteita, sillä hiusten lyhennystempaukseni on alkanut pikkuhiljaa kaduttamaan, ja yritän paraikaa kasvattaa tukkaa lähemmäs entistä mittaansa. Tämä naamio kuulostaa erittäin hyvältä, ja otan sen kokeiluun saman tien. Ovh: n. 7€

Kylkiäiset

Varsinaisten kauneustuotteiden lisäksi Goodiebox sisälsi pari kivaa kylkiäistä. Ensinnäkin mukana oli 2ml näyte Karl Parisin 21 Rue Saint-Guillaume EdP -tuoksusta. Nämä tuoksunäytteet on aina mukavia yllätyksiä, sillä välillä kohdalle osuu joku hämmentävän ihana tuoksu, jota ei muuten olisi välttämättä löytänyt.

Tuoksunäytteen lisäksi boksiin oli pakattu 10€ lahjakortti Hairlustille, jonka voi käyttää merkin verkkokaupassa vähintään 20€ tilauksissa helmikuun loppuun asti. Tämän pistin talteen siltä varalta, että hiusnaamio vastaa odotuksia!

joulukuun Goodiebox 2020

Yhteenveto

Joulukuun Goodiebox sisälsi kolme täysikokoista tuotetta, kaksi matkakokoa sekä kylkiäisenä tulleen tuoksunäytteen ja lahjakortin Hairlustille. Tuotteiden yhteenlaskettu arvo ilman kylkiäisiä oli noin 77€. Kauneusboksin kuukausihintaan (24,95€) nähden summa on yli kolminkertainen, mutta silti suhteellisen matala, kun boksin luvattu vähimmäisarvo on 75€.

Kuukauden tuotekattaus oli mielestäni todella onnistunut. Tyylikkääseen laatikkoon oli pakattu viisi tuotetta, jotka vaikuttivat korkealaatuisilta. Goodieboxin sisältö on aiemmissakin bokseissa painottunut selektiivisen ja semiselektiivisen kosmetiikan puolelle, eikä tämäkään kuukausi luonut lovea boksin imagoon. Pidin siitä, että boksiin oli valittu tasapuolisesti hius-, ihonhoito- ja meikkituotteita. Kokonaisarvo oli jakautunut myös melko tasaisesti tuotteiden välille, jolloin pettymys on pienempi, jos jokin tuote ei tunnu mieluisalta. Omaan käyttööni tuotteista jäi kolme (ja kylkiäiset), mutta meikkituotteet annan suosiolla eteenpäin. Epäilen vahvasti, etteivät ne sovi tarpeisiini, enkä viitsi testata niitä suotta.

Kokonaisuudessaan joulukuun Goodiebox onnistui yllättämään minut iloisesti ja piristämään kiireisen viikon keskellä! Tämä kyseinen, The ’Wrap It Up’ boksi on saatavilla vielä Goodieboksin verkkokaupasta täältä. Sen myynti jatkuu tammikuun 12. päivään saakka, ja se lähetetään ensimmäisenä boksina kaikille uusille tilaajille. Tällä hetkellä uudet tilaajat saavat lahjaksi myös moshi moshi mind -merkkisen jaderollerin kasvojen hoitoon (ovh. 48€).

Mitä mieltä olet joulukuun Goodieboxista?

Ps. Käy tykkäämässä blogista Facebookissa, niin näet blogin tulevat jutut heti, kun ne on julkaistu! ♥

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

No Comments

Leave a Reply