Follow:

Roskiin meni! || Toukokuu

roskiin meni toukokuu

*Blogin kautta saadut tuotteet merkitty (s)

roskiin meni toukokuu

 

No niin, päivän polttavana aiheena olisi iso kasa toukokuussa tyhjentyneitä purkkeja! Tai noh, iso ja iso. Kuukauden aikana kulutin loppuun yhteensä 12 tuotetta. Valtaosa näistä oli tällä kertaa hiustuotteita, loput lähinnä kasvojen ihonhoitoon liittyviä. Yllättäen erilaisia kasvonaamioita tyhjeni neljä, joista kaksi oli kangasnaamioita! Moni varmaan muistaakin, etten ole niiden erityinen ystävä. Vaan kuinka kävi tällä kertaa, muuttuiko mielipide? Se selviää postauksen loppupuolella.

Totuttuun tapaan jaan kaikista tuotteista sanallisen arvioni, sekä numeroarvion asteikolla 1-5. Eiköhän siirrytä asiaan, ja kurkataan, millaisia tuotteita tulikaan viime kuussa käytettyä!

 

roskiin meni toukokuu

Hiustuotteet:

 

1. System 4 Hydro Care Conditioner: Tämä Simin hajusteeton, käsitellyille ja kuiville hiuksille suunnattu hoitoaine on yksi ikisuosikeistani. Tuote jättää tukan silkkisen pehmeäksi ja kiiltäväksi, ja pienikin määrä riittää paksuun hiuspehkoon. Ainoa, mistä jaksan nurista, on hoitoaineen etikkainen ominaistuoksu. Kaikeksi onneksi haju ei jää hiuksiin huuhtelun jälkeen. 4/5

 

2. Organic Shop Moroccan, Argan & Amla Hair Mask: Organic Shopin hiusnaamiot ovat kehuttuja, mutta minä en ole oikein päässyt näiden makuun. Ylipäänsä luonnonkosmetiikan hoitoaineet ovat valitettavan usein itselleni epämieluisia, enkä saa niillä niin silkkistä lopputulosta kuin toivoisin. Tämähän johtuu pääasiassa siitä, ettei luonnonkosmetiikan hoitoaineissa ole silikoneja, joiden jättämästä tuntumasta itse pidän. 2/5

 

3. Garnier Respons Argan Richness Nourishing Cream Shampoo: Ihan miellyttävä shampoo, joka pesee hiukset hyvin mutta ei jätä niitä narskuvan puhtaiksi, vaan enemmänkin hoidetun tuntuisiksi. Tykkäsin, ja voisin ostaa uudestaan. 4/5

4. Biozell Syväpuhdistava shampoo: Käytän syväpuhdistavia shampoita todella harvoin, lähinnä ennen hiusten värjäystä. Tämä Biozellin oma toimii erittäin tehokkaasti, ja ostankin varmaan saman uudelleen nyt kun vihdoin sain tämän loppumaan. 4,5/5

 

5. Mac Urth Hennajauhe, voimakkaan punainen: Oikein miellyttävä hennajauhe, joka on sen verran hienojakoista, että väri tarttuu melko lyhyessäkin vaikutusajassa. En kyllä tiedä, miksi näitä Mac Urthin hennoja myydään teksteillä ”punainen” sekä ”voimakkaan punainen” kun molemmissa inci on täsmälleen sama ja sisältää pelkkää hennakasvia. Ehkä se peruspunainen on sitten vähän karkeammin jauhettua?  En muuten huomannut tämän jättävän hiuksiin mitenkään sen voimakkaampaa punaista sävyä, kuin muutkaan käyttämäni hennat. Sävy oli sellainen perinteinen oranssinpunainen, jota hiuksiini olen nyt tavoitellutkin. 4/5

 

6. Batiste Dry Shampoo, Bare: Olen monesti kehunut Batisten kuivashampoita, mutta nyt täytyy antaa vähän noottia. Siskoni, joka välttelee voimakkaita hajusteita osti tämän Baren, sillä pakkauksen perusteella (”natural & light”) voisi kuvitella tämän olevan Batisten kevyimmin hajustettu tuote. Vaan mitä vielä! Haju on todella voimakas, ja meidän molempien mielestä myös aika epämiellyttävä (en oikein osaa kuvailla tätä kunnolla, mutta tuoksusta tulee mieleen joku voimakas, vanhahtava parfyymi). Siskoni antoikin tämän minulle, kun ei pystynyt sitä itse käyttämään. Minä kuluttelin tätä loppuun kotipäivinä, ihmisten ilmoille en halunnut tämän tuoksuisena lähteä. 1/5

roskiin meni toukokuu

Kasvojen ihonhoito:

 

1. Supermood Beauty Sleep Oil Ritual Face Wash: Erittäin riittoisa, ja tehokkaasti kasvot puhdistava öljyputsari. Emulgoituu hyvin veteen ja liuottaa paksummatkin pakkelit. Tämä pullo kesti ikuisuuden, mutta se johtuu myös vähän siitä, että pihistelin näitä pullonpohjia. Jos olin meikannut vain kevyesti, valitsin öljyputsariksi jonkun toisen tuotteen. 5/5

 

2. The Ordinary Marine Hyaluronics: Tehokkaasti kosteuttava seerumi, joka imeytyy ihastuttavan nopeasti. Ainoa ikävä puoli on tuotteen vesimäinen koostumus, joka hankaloittaa sen annostelua ja levitystä. 3,5/5

3. Timeless Truth Firming Mask: Voitin reilu kuukausi sitten Instagramin arvonnasta Helmiboxin, josta löytyi kolme Timeless Truth -kangasnaamiota. Rohkaistuin kokeilemaan yhtä näistä, vaikka yleensä en kangasnaamioista innostu. Petyin kyllä tähänkin, sillä se ei oikeasti tuntunut edes kosteuttavan ihoa mitenkään erityisen hyvin. Naamio myös tuntui inhottavalta kasvoilla, ja tuoksu oli aivan liian ruusuinen. Lisäksi annan tuotteelle miinuspisteitä turhasta pakkausmateriaalin käytöstä, sillä kangasnaamio oli taiteltu muoviarkin ympärille. Ihan turhaa roskaa! 0/5

 

4. Ella Baché Masque au Charbon Bulles Éclat (s): Yllättäen kuitenkin tykästyin tähän Ella Bachen kuplivaan kangasnaamioon. Naamio ei tuntunut yhtään niin valuvalta kuin tavalliset kangasnaamiot, ja yllätyin myös sen tehokkuudesta. Lisäksi kupliminen tuntui ja näytti hauskalta! Tätä voisin käyttää mielelläni toistekin. 4/5

 

5. Vichy Slow Age -yönaamio (s): Joskus Bette Boxista tullut yövoide/naamio, johon en kyllä mitenkään ihastunut. En huomannut, että tämä olisi tehnyt iholleni mitään ihmeitä, minkä lisäksi minua ärsytti tuotteen iholle jättämä, todella tahmainen pinta. En halua, että naamani liimaantuu tyynyyn kiinni. 0/5

 

6. Lumene Valo Peeling Mask: Happokuorintanaamio, joka ilahdutti tehokkuudellaan. Pidin myös tuotteen raikkaasta, sitruksisesta tuoksusta. Naamio oli aavistuksen ärsyttävä poispestävä, mutta muuten antaisin kyllä täydet pisteet. 4/5

 

 

Löytyikö tuttuja purkkeja?

 

Seuraa blogia BloglovinissaBlogit.fi:ssä ja Facebookissa

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

16 Comments

  • Reply Nanna/Kultainen Kynsilakka-blogi

    Täälläkin lämmetään vähän huonosti luonnonkosmen hoitoaineille 😐 Tuo Biozellin syväputsari on yks munkin suosikeista!

    12.6.2019 at 11:17
    • Reply Nena Sofia

      Joo, ikävä kyllä ne ei ihan vakuuta. Mutta eipä se haittaa, onneksi on mahdollisuus valita hoitsikat sieltä luonnonkosmen ulkopuolelta 🙂 Biozellin hiustuotteita pitäisi kyllä testailla enemmänkin, musta tuntuu, etten ole kovin moneen floppiin törmännyt niiden valikoimassa!

      13.6.2019 at 09:47
  • Reply Mimosa

    Ei ollut mitään tuttua 😀

    Itsekin vihaan sitä, kun kasvot jää tahmeaksi ja sitten heräät aamulla tyyny liimautuneena. Ihan perus yövoiteitakin on joskus hankala löytää juuri tuon ominaisuuden vuoksi.

    12.6.2019 at 14:37
    • Reply Nena Sofia

      Joo, se tahmeus on kyllä ihan kamalaa! 🙁

      13.6.2019 at 09:49
  • Reply Maija / Kivipuuteri-blogi

    Mullakin toimii parhaiten silikonituotteet hiuksissa, mutta luonnolliset shampoot ovat usein mieleeni hellävaraisuutensa takia 🙂

    12.6.2019 at 17:28
    • Reply Nena Sofia

      Luonnollisista shampoista pidän kyllä itsekin, en halua, että hiukset tuntuvat natisevan puhtailta ja takkuisilta heti pesun jälkeen. Tosin välillä on tarvetta tehokkaammillekin tuotteille, kun muotoilutuotteiden ja silikonisten hoitoaineiden jäämiä kertyy hiukseen 🙂

      13.6.2019 at 09:52
  • Reply Ansku-Glitteri addikti

    Mua on häirinnyt itseäni äärettömästi Batisten kuivashampoiden tosi voimakas tuoksu. Vaikka tuoksu onkin ihan hyvä periaatteessa niin se jotenkin käy voimakkuuden takia kovasti henkeen kun pienessä wc:ssä suihkii 😀 Siksi vähän petyin kun sitä kaikki on niin kovasti hehkuttaneet. Kuplanaamiot on aivan parhaita! Oon aivan rakastunut niihin <3

    12.6.2019 at 19:20
    • Reply Nena Sofia

      No siis, itsehän olen pääasiassa pitänyt niistä tuoksuista, mutta nyt kesäaikaan vähän kevyemminkin tuoksuva kuivashampoo kelpaisi. En ole vähään aikaan uskaltanut suihkia mitään Batistea tukkaan ulos lähtiessä, kun viimeksi sain ison ampparin naamaan pörräämään 😀 Muuten kyllä tykkään niistä!

      13.6.2019 at 09:53
  • Reply Miia

    Mä sain kulutettua loppuun toukokuussa ton saman organic shopin hiusnaamion. Sen käyttäminen oli vaan jotenkin niin vastenmielistä, juurikin sen takia että lopputulos oli vaan plaah. En ostais kyllä uudelleen. 🙈

    12.6.2019 at 22:25
    • Reply Nena Sofia

      Joo, oon kyllä aika samaa mieltä :/ Mieluummin tarttui johonkin toiseen hoitsikkaan, vaikka jotenkuten tuokin ajoi asiansa.

      13.6.2019 at 09:54
  • Reply Linda

    Luonnonkosmetiikan puolelta en oo itsekään löytänyt kuin ihan pari ihan hyvää hoitsikkaa enkä niitäkään jatkuvalla syötöllä halua käyttää. Kaipaan just niitä silikoneja hiuksille! Oon myös ihan samaa mieltä tosta Batisten Bare -kuivashampoosta. Se ei oo ehkä se voimakkain tuoksu mitä heillä on, mutta ei tosiaan mitenkään kevytkään. Batisten Fresh on nykyään se, mitä pääasiassa käytän, kun en halua töissä varsinkaan tuoksua niin voimakkaasti kuivashampoolle. Ja siis osa niistä Batisten voimakkaammista tuoksuista on mulle ihan mieluisiakin, mutta toivoisin, ettei ne olisi ihan niin voimakkaita 😀

    13.6.2019 at 10:55
    • Reply Nena Sofia

      Hei pitääpä testata tota Freshiä! Mäkin tosiaan tykkään lähes kaikista Batisten tuoksuista, tuo Bare vaan oli vähän erikoinen. Etenkin, kun odotti, että siinä olisi tosi kevyt se tuoksu 😀

      14.6.2019 at 09:38
  • Reply Milla

    Tuo on kyllä varmaan pahin tunne ikinä, kun kasvot jäävät naamion tai yövoiteen jälkeen niin tahmaisiksi, että jäävät kiinni tyynyyn. 😀 :O Miulla oli kans joku vastaava voide, mut tosi ärsyttävää joutua pesemään tuotetta, jonka pitäisi olevinaan imeytyä kasvoille. Mie oon tykännyt luonnonkosmetiikan osalta eniten Cattier Parisin hoitsikasta ja hiusnaamiosta, niillä tulee just sellainen lopputulos kuin haluan! 🙂 Myös John Masters Organicin hoitsikat ja hiusnaamiot ovat todella hyviä, mutta hintaa on tuplasti Cattieriin nähden. ^^

    13.6.2019 at 14:01
    • Reply Nena Sofia

      Hei pitääpä testata noita Cattier Parisin hoitsikoita, huippua kuulla, jos ne toimii hyvin! Kiitos vinkistä 🙂

      14.6.2019 at 09:41
  • Reply Vadelmamurusia

    Vain kaksi tuttua tuotetta löytyi näiden joukosta 😀 Lumenen naamiosta tykkäsin myöskin ja The Ordinaryn Marine Hyaluronicsin koostumuksesta en tykännyt. Tosin tuo Vichyn purkki näyttää tosi tutulta, joten saattaa olla, että sekin laatikosta löytyy vielä testaamattomana. Käytän kuivashampoita aika harvoin, joten täytyykin muistaa etten tuota versiota Batistelta päädy ostamaan kun joskus tarve taas on. Mulla oli kerran Dermosilin kuivashampoo, joka haisi niiiiin pahalle, että oli pakko pestä hiukset sen jälkeen kun en kehdannut lähteä mihinkään enkä itsekään halunnut sitä haistella 😀 Kyseistä pulloa en tosin enää heidän valikoimistaan löytänyt.

    14.6.2019 at 11:15
    • Reply Nena Sofia

      Eikä, apua! 😀 Siis se on kyllä kamalaa kun kuivashampoon pitäisi raikastaa ja sitten se haiseekin vaan pahalta :’D

      14.6.2019 at 13:20

    Leave a Reply