Follow:

Maailman hauskin kasvonaamio: Ella Baché kupliva kangasnaamio

*Ella Baché kupliva kangasnaamio saatu maahantuojalta

Olen muutaman kerran maininnut blogissa, etten ole mikään erityinen kangasnaamioiden ystävä. Mielestäni ne tuntuvat kasvoilla melko epämiellyttäviltä, eikä jatkuvasti kasvava kertakäyttökulttuuri muutenkaan istu arvoihini.

On olemassa kuitenkin toinen kiinnostava näkökulma kangasnaamioihin, ja se on niiden verrattavuus kosmetologin kasvohoitoon. Jotkut kangasnaamiot ovat nimittäin niin tehokkaita, että iho tuntuu hoidon jälkeen suorastaan uudestisyntyneeltä. Tällaisiin tehonaamioihin tartunkin hitusen paremmalla omatunnolla, sillä niitä ei ole tarkoituskaan käyttää jatkuvasti.

 

Yksi tällainen, tehokas kangasnaamio tuli juuri vastaani ranskalaiselta ammattikosmetiikan merkiltä Ella Bachélta. Naamio on kaiken hyvän lisäksi yksi maailman hauskimmista, se nimittäin kuplii kasvoilla! Tämän kanssa saa otettua vähän erikoisempia selfieitä tai peloteltua perheenjäseniä pimeässä – ihan kummasta nyt sattuukaan tykkäämään.

 

Ella Baché kupliva kasvonaamio vaikutusajan lopussa, kuplien ollessa suurimmillaan

Ella Baché Masque Au Charbon Bulles Éclat

Ingredients: Cellulose, Charcoal Powder, Aqua, Citrus Aurantium Amara (Bitter Orange) Flower Water, Glycerin, Methyl Perfluorobutyl Ether, Isododecane, Butylene Glycol, Ammonium Lauryl Sulfate, Cocamidopropyl Betaine, Phenoxyethanol, Polysilicone-11, Xanthan Gum, Vaccinium Myrtillus Fruit Extract, Sodium Chloride, Saccharum Officinarum (Sugar Cane) Extract, Allantoin, Sodium Hydroxide, Parfum, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Fruit Extract, Citrus Limon (Lemon) Fruit Extract, Benzyl Alcohol, Benzoic Acid, Decyl Glucoside, Acer Saccharum (Sugar Maple) Extract, Aloe Barbadensis Leaf Juice Powder, Caprylyl Glycol, Hexylene Glycol, Dehydroacetic Acid, Citric Acid.

 

Maahantuoja kuvaa kasvonaamiota ilmiömäiseksi pikakaunistajaksi. Sen kerrotaan vaikuttavan kolmella tavalla.

  • Poistamalla kuona-aineita iholta
  • Tasoittaen ihon pintaa ja supistaen ihohuokosia
  • Tekemällä ihosta säteilevän

 

Kasvonaamion vaikuttavat aineet

Syväpuhdistavan tehonaamion vaikutus perustuu sen sisältämään aktiivihiilijauheeseen. Aktiivihiilijauhe kykenee imemään itseensä ihon epäpuhtauksia ja bakteereja. Lisäksi naamiossa on käytetty aloe veraa, joka kosteuttaa ihoa ja saa sen tuntumaan miellyttävältä. Naamiosta löytyy myös muun muassa mustikan, sitruunan, appelsiinin ja sokeriruo’on uutteita, jotka sisältävät ihoa silottavia AHA-happoja.

 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, naamion kuplimisellakin on ihonhoidollinen tarkoitus. Kuplien tehtävänä on kuljettaa happiatomeja iholle ja stimuloida verenkiertoa. Tämä taas vauhdittaa ihon uudistumista (iho tarvitsee happea esimerkiksi kollageenin tuottamiseen).

Lueskelin näiden kuplivien kasvonaamioiden eduista, ja löysin paljon juttuja nimenomaan verenkierron stimuloinnista. Lisäksi joissakin lähteissä puhuttiin ihon puhdistamisen mahdollisesta tehostamisesta, sekä siitä, että happiatomit voisivat kuljettaa naamion muita tehoaineita syvemmälle ihoon, mutta näistä en löytänyt mitään tutkimukseen perustuvaa, luotettavaa viitettä.

 

Miltä kupliva naamio tuntuu?

Ella Bachén kupliva kangasnaamio on kertakäyttöinen ihonhoitotuote. Se asetellaan tiiviisti puhtaalle iholle, ja annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia. Vaikutusajan jälkeen naamio poistetaan, iho huuhdellaan vedellä ja lisätään kosteuttavat ihonhoitotuotteet.

 

Ensimmäinen tunne naamion asettelemisen jälkeen on sen aiheuttama viileys kasvoilla. Naamio on kostea, mutta ei valuvan märkä, mitä itse ainakin arvostan. Se myös pysyy hyvin paikoillaan. Hyvin nopeasti naamion asettelemisen jälkeen alkaa kupliminen. En edes ehtinyt ottaa kuvaa ennen, kuin ensimmäiset kuplat olivat jo ilmestyneet.

Kupliminen tuntuu hieman kutittavalta. Etenkin loppua kohti pieni kutittelu ja kihelmöinti iholla kasvaa. Mitään polttelua tai muuta epämiellyttävää ei kuitenkaan ollut havaittavissa.

 

Tulokset

Kuten alussa mainitsin, naamio on todella tehokas. Hoidon jälkeen iho näytti selvästi kirkastuneelta, ja tuntui samettisen pehmeältä. Myös näkyvät ihohuokoset nenänpielillä olivat kutistuneet huomattavasti. Iholla oli raikas ja puhdas tunne. Se ei kuitenkaan missään nimessä tuntunut kiristävältä. Myös ihonhoitotuotteet imeytyivät aiempaa nopeammin ja iho tuntui vastaanottavaisemmalta. Silkinpehmeälle iholle meikki levittyi erityisen kauniisti, vaikka kirkastunutta ihoa ei tehnytkään mieli meikata piiloon.

Naamio nousi top-listalleni pikakaunistavissa tuotteissa. Tähän aion tarttua jatkossakin, jos ihoni kaipaa pikaista pelastusta esimerkiksi ennen tärkeitä juhlia.

 

Hinta ja saatavuus

Ella Bachén kupliva kangasnaamio löytyy Rohdos-Alan verkkokaupasta. Tuotetta myydään viiden kappaleen pakkauksessa, jonka hinta on 59,52€. Merkin tuotteita on saatavilla maahantuojan verkkokaupan lisäksi lukuisissa kauneushoitoloissa ympäri Suomen, joista osa toimii myös verkkokaupan noutopisteinä. Koko listan jälleenmyyjinä toimivista hoitoloista löydät täältä.

 

 

Mikä on sinun luottotuotteesi ihon pikakaunistamisessa?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

8 Comments

  • Reply Maija / Kivipuuteri-blogi

    Mä olen testannut muutamia kuplivia naamioita ja korealaisen Mizonin Dust Clean Up oli tosi hyvä. Se puhdisti ihoa kuivattamatta, joten nämä kuplivat kangasnaamiot ovat kivoja epäpuhtaalle iholle 🙂

    22.5.2019 at 11:23
    • Reply Nena Sofia

      Pitääpä pistää tuo Mizon korvan taakse! 🙂

      24.5.2019 at 09:27
  • Reply Emma

    Mulla taas menee aina hermo näihin kupliviin naamioihin 😀 hiukset sotkeentuu, tai noh joka paikka sotkeentuu kun ei muista varoa tuota vaahtoa. Ja sit kun mun täytyy pitää silmälaseja, niin sehän on ihan mahdotonta tämmösten naamioiden kanssa 😀

    23.5.2019 at 12:45
    • Reply Nena Sofia

      Eikä! 😀 Mä käytin tän kanssa pantaa, mikä piti hiukset ihan hyvin kurissa. Ja kun vaikutusaika oli aika lyhyt, niin eipä siinä juuri ehtinyt mitään sotkemaan 😀

      24.5.2019 at 09:30
  • Reply Mari

    Tää näyttää niin hauskalta! 😀 En ole vielä koskaan kokeillut näitä kuplivia naamioita, mutta täytyy kyllä testata!

    25.5.2019 at 08:56
    • Reply Nena Sofia

      No eikö! Oli aika viihdyttävää seurata naaman epämuodostumista peilistä 😀

      25.5.2019 at 11:03
  • Reply Nanna/Kultainen Kynsilakka-blogi

    Hahha tämä se on hauska! 😀

    4.6.2019 at 09:53
    • Reply Nena Sofia

      No NIINPÄ! 😀

      4.6.2019 at 11:42

    Leave a Reply