Follow:

Tämän takia en suosi luonnonkosmetiikkaa

Tänään kirjoitan aiheesta, josta olen jo pitkään halunnut avata suuni. Olen kuitenkin pysytellyt hiljaa, todennäköisesti samasta syystä, kuin moni muukin synteettisen kosmetiikan käyttäjä viime vuosina. Luonnonkosmetiikan suosio perustuu laajasti viljeltyihin väittämiin siitä, että se on kokonaisvaltaisesti turvallisempaa, eettisempää ja tehokkaampaa kuin synteettisesti valmistettu kosmetiikka.

Tämän aiheen käsittely tuntuu samalta, kuin ampiaispesän sohiminen puolimetrisellä oksanpätkällä, mutta itsesuojeluvaistoni taitaa olla lomalla. Tänään siis kerron teille, miksi en luota sokeasti luonnonkosmetiikkaan, ja minkä takia en suosittele vastaavaa likinäköisyyttä muillekaan. 

Kaikki alkaa atomeista

Moni varmasti muistaa peruskoulun ensimmäiset kemian tunnit, joilla käsiteltiin atomeja. Kuinka hämmentävää se olikaan kuulla, että kaikki ympärillämme oleva koostuu atomeista, jotka reagoivat keskenään. Niin ihmiset, eläimet, kivet kuin kasvitkin. Kaikki meidät on muodostettu samanlaisista, pienenpienistä rakennusosista.

Puhtaita alkuaineita, eli yksinäisiä atomeja ei juuri luonnossa esiinny. Atomeille on tyypillistä reagoida muiden atomien kanssa, tämä johtuu pääasiassa niiden ulkokuoren elektroneista, joita ne haluavat tietyn määrän. Elektroneja lainataan siis toisilta atomeilta, tai niitä jaetaan yhteiskäyttöön atomien kesken. Silloin atomit kiinnittyvät toisiinsa, ja syntyy uusia yhdisteitä. Tätä tapahtuu kokoajan kaikkialla ympärillämme. Kemialliset reaktiot ovat osa luonnon kiertokulkua.

Sama aine muodostuu niin luonnossa kuin laboratoriossakin

Yhdisteet, eli arkikielessä erilaiset aineet (kuten vaikka sokeri tai etanoli) koostuvat tietynlaisista molekyyleistä. Näissä molekyyleissä on erilaisia atomeja yhdistyneenä tietyllä, kyseiselle yhdisteelle ominaisella tavalla. Otetaan esimerkiksi alla näkyvä sorbiinihappo.

Vasemmalla puolella näkyy laboratoriossa muodostettu, synteettinen sorbiinihappo. Oikealla puolella on suoraan luonnossa esiintyvän sorbiinihapon rakennekaava. Rakennekaavan viivojen kulmat ja vapaat päädyt edustavat hiiliatomeja ja niihin liittyneitä vetyatomeja, kaksinkertaiset viivat kertovat kaksoissidoksista, O merkitsee happiatomia ja H vetyatomia. Mitä eroa näillä kahdella kaavalla on? Ei yhtään mitään.

Jos luonnossa esiintyvä molekyyli on rakenteellisesti täsmälleen samanlainen, kuin laboratoriossa muodostettu molekyyli, aine on silloin kaikilta ominaisuuksiltaan identtinen. Ei ole mitään, miten ne voisi erottaa toisistaan.

Kuva: Rodolfo Clix / Pexels.com

Miten uudet aineet syntyvät laboratoriossa?

Laboratorio-olosuhteissa voidaan muodostaa useita luonnossa esiintyviä molekyylejä, mutta myös sellaisia molekyylejä, joita ei luonnon olosuhteissa pääse muodostumaan. Molekyylien muokkaaminen laboratoriossa perustuu matematiikkaan ja tutkittuun tietoon aineiden ominaisuuksista. Sitä voi verrata jopa ruoanlaittoon. Tarvitaan tietty määrä yhdenlaisia molekyylejä, ja tietty määrä toisenlaisia molekyylejä. Kun tiedetään, missä suhteessa yhdistettynä ne reagoivat keskenään ja muodostavat uudenlaisia molekyylejä, ei tarvitse kuin mitata oikea määrä ja antaa niiden reagoida keskenään kuten ne luonnossakin reagoisivat. Joskus reaktio tarvitsee tietynlaisia olosuhteita, jolloin säädetään esimerkiksi lämpötilaa tai sekoitusnopeutta.

Kemikaaleja on kaikkialla

Joskus luonnonkosmetiikkaa markkinoidaan kemikaalittomana, mikä on mielestäni yksi suuri vitsi. Ainoa ero on, ettei se jaksa edes naurattaa. Kaikki aineet ympärillämme ovat kemikaaleja, vedestä lähtien (tässä välissä kehotan lukemaan tämän postauksen Kemikaalikimara -blogista, jossa aihetta avataan tarkemmin). Oikea termi ei-luonnonkosmetiikan kemikaaleille olisi ennemmin “synteettinen” kemikaali, tosin itse lähtökohtaisesti inhoan kyseistä sanaa. Synteettinen kuulostaa epäluonnolliselta, jopa vaaralliselta. Muistellaan hetki vielä sitä, mitä laboratoriossa tapahtuu. Siellä luodaan oikeanlaisia olosuhteita kemiallisille reaktioille, jotka ovat aineille luonnostaan tyypillisiä. Näiden reaktioiden yhteydessä muodostuu uudenlaisia yhdisteitä, kun molekyylien atomit järjestäytyvät uudestaan. Ei kuulosta kovin epäluonnolliselta ja vaaralliselta enää, eihän?

Kuva: Skitterphoto / Pexels.com

Mikä tahansa voi allergisoida

Välillä synteettisen kosmetiikan demonisointi tuntuu varsinaiselta noitajahdilta. Kun kuuntelen hysteeristä luonnonkosmetiikan kannatusta, näen pääni sisällä hullun tiedemiehen pimeässä huoneessa kaatelemassa höyryävää, vihreää nestettä lasipullosta toiseen. Huone täyttyy savusta ja lasipullot räjähtää. Kaboom! Sen jälkeen tiedemies kerää pöydälle lentäneet nesteroiskeet pieneen muoviseen astiaan, liimaa päälle kauniin etiketin ja kiikuttaa kaupan hyllylle. 

Jos kuitenkin pidetään mielessä se, että loppupeleissä laboratoriossa tapahtuvat prosessit perustuvat aineiden luonnolliseen tapaan toimia ja reagoida keskenään, on suurin vaaramme silloin allergiat. Kaikki ihmiset eivät siedä kaikenlaisia aineita, vaan jotkut yhdisteet voivat aiheuttaa erilaisia ärsytysreaktioita tai jopa anafylaktisia sokkeja. Joillekin aineille voi myös herkistyä, jos niitä käyttää suurissa määrin. Jotkut ovat allergisia pähkinöille, toiset omenalle ja joillekin allergiaa voi aiheuttaa jopa auringonvalo.

Luonnonkosmetiikka ja hajusteallergeenit

Tiedossa on, että jotkin aineet ovat allergisoivampia kuin toiset. Kosmetiikassa näitä ovat esimerkiksi tietynlaiset hajusteet. Vaikka hajusteet saa pääasiassa ilmoittaa inci-listassa pelkällä “parfum/fragrance” merkinnällä, täytyy kaikkein yleisimmin allergisoivat hajusteaineet kuitenkin mainita erikseen, mikäli niitä esiintyy iholle jätettävässä tuotteessa yli 0,001% pitoisuus, tai pois pestävässä tuotteessa yli 0,01% pitoisuus. Listan näistä 26 aineesta löydät täältä. Niitä ei yleensä lisätä kosmetiikkaan erikseen, vaan ne esiintyvät esimerkiksi eteerisissä öljyissä luonnostaan. Eteerisen öljyn valmistaja on velvoitettu ilmoittamaan, mitä allergeeneja kyseinen öljy sisältää ja kuinka paljon.

Kuva: Mareefe / Pexels.com

Koska monet luonnonkosmetiikan sertifikaatit kieltävät synteettisten säilöntäaineiden käytön, joudutaan luonnonkosmetiikassa etsimään muita ratkaisuja tuotteen säilyvyyden parantamiseksi. Usein suositaan eteerisiä öljyjä niiden antimikrobisten ominaisuuksien vuoksi. Yksi näistä on rosmariinin eteerinen öljy, ja esimerkiksi Oils 4 Lifen puhdas, eteerinen rosmariiniöljy sisältää 6% allergisoivaa Limonenea sekä 0,8% Linaloolia. Kaikkien heidän valmistamiensa eteeristen öljyjen allergeenipitoisuudet löytyvät täältä.

Kaikessa luonnonkosmetiikassa ei tietysti eteerisiä öljyjä käytetä, ja samoja allergisoivia hajusteaineita löytyy myös synteettisen kosmetiikan tuotteista. Mielestäni ei vain ole sopivaa väittää, että kummankaan kategorian kosmetiikka olisi yleisesti allergisoivampaa kuin toisen. Molemmista löytyy varmasti paljon aineita, joille joku on allerginen. Pitää vain osata tunnistaa ne raaka-aineet, jotka eivät itselle sovellu, ja sitten vältellä niitä.

Onko luonnonkosmetiikka tehokkaampaa kuin synteettinen kosmetiikka?

Tiesitkö, että yksikään vuoden 2016 johtavasta 20:sta kauneusalan valmistajasta ei keskittynyt luonnonkosmetiikan valmistamiseen? Koko listan löydät täältä. Minusta olisi perin kummallista, jos kaikkein tehokkainta kosmetiikkaa myytäisiin vähiten. Silti monesti väitetään, että luonnonkosmetiikkaa tehokkaampaa ei löydy. Alla esimerkkinä pätkä House of Organicin sivuilta.

“Luonnonkosmetiikka on todistetusti tehokkaampaa kuin synteettisistä raaka-aineista valmistettu kosmetiikka. Tavanomaisen synteettisen kosmetiikkatuotteen suurin osa on voidepohjaa. Iho ei pysty juurikaan hyödyntämään synteettisen kosmetiikkatuotteen voidepohjaa, joten ihoon oikeasti vaikuttavia raaka-aineita on hyvin vähän. Miksi emme siis tarjoisi vain parasta ihollemme? Luonnonkosmetiikassa taas voidepohjassa käytetään vettä + kasviöljyjä tai pelkästää kasviöljyjä, joita iho pystyy hyödyntämään. Kasvien solurakenne on samankaltainen kuin ihon solurakenne, joten iho pystyy hyödyntämään kasvien sisältämiä aktiiviaineita. Normaalisti voidepohjan osuus tuotteen painosta on noin 80%, joten mikäli haluat tehokasta kosmetiikkaa niin suosittelemme valitsemaan luonnonkosmetiikan.”

 

Ihan ensinnäkin, toimiakseen iho tarvitsee vettä, rasvoja ja kosteutta sitovia aineita. Niitä kaikkia löytyy ihosta luonnostaan, ja etenkin nuori iho tuottaa niitä riittävästi itse. Vanhenemisen merkkien ehkäisemiseen vesikosteus on yksi tärkeimmistä tekijöistä, sillä kosteusköyhä iho ohenee sekä veltostuu ja muodostaa ryppyjä. Tätä ei voi ehkäistä hieromalla kasvoille pelkkiä luonnonöljyjä, niin hienolta kuin se kuulostaisikin. Öljyjen päätehtävä on pehmentää ja hoitaa ihon pintakerrosta sekä estää kosteuden haihtumista ihon alemmista kerroksista. Vanheneva iho kaipaa kuitenkin myös lisäkosteutusta, eli vettä ja kosteutta sitovia aineita. Niitä löytyy monista synteettisen kosmetiikan “voidepohjista”.

Kuva: Rawpixel.com / Pexels.com

Myös Ruohonjuuri ottaa kantaa luonnonkosmetiikan tehokkuuteen sivuillaan. He kirjoittavat näin:

“Luonnonkosmetiikkatuotteissa komeilee  suurempi määrä aktiiviaineita kuin tavanomaisessa kosmetiikassa. Tämän ansiosta iho saa hyödyntääkseen monipuolisemmin ravinteita, jotka tukevat sen toimintaa.”

 

Veden, kosteuttavien aineiden ja rasvojen lisäksi iho hyötyy monenlaisista aktiiviaineista. Esimerkiksi erilaiset hapot uudistavat ja kirkastavat ihoa. Jos tunnette The Ordinaryn, saatoitte jo pudistella päitänne edellistä sitaattia lukiessanne. Aktiiviaineita käytetään runsaasti niin synteettisessä, kuin luonnonkosmetiikassakin.

 

Laboratorio-olosuhteissa aineiden ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa siten, että ne eivät ole niin reaktioherkkiä kuin luonnosta löytyvät samankaltaiset aineet, ja siten säilyvät paremmin. Muitakin aineiden ominaisuuksia voidaan tehostaa. Yksi esimerkki erittäin tehokkaasta, synteettisesti valmistetusta kosmetiikkatuotteesta on Bioeffectin EGF-seerumi, johon on formuloitu epidermaalisia kasvutekijöitä. Youtube on pullollaan arvosteluja ja vaikuttavia ennen-jälkeen-tuloksia seerumin käytöstä. Mutta tällaista seerumia ei oltaisi voitu toteuttaa ilman vuosien tutkimuksia ja kehitystyötä laboratoriossa.

Kuva: Bioeffect

 

Monet kosmetiikan aktiiviaineet ovat myös hankalasti formuloitavia, sillä ne saattavat olla keskenään reaktioherkkiä. Tiettyjä aktiiviaineita ei siis voida tuotteeseen lisätä ilman erilaisia apuaineita jotka stabiloivat lopullista kosmetiikkavalmistetta. Kun unohdetaan luonnonkosmetiikan sertifikaattien rajoitukset, on paljon enemmän mahdollisuuksia ainesosien valinnassa. Tällöin voidaan formuloida tuotteita, joissa on mahdollisimman suuri pitoisuus mahdollisimman tehokkaasti vaikuttavia aineita erilaisiin ihon ongelmiin ja tarpeisiin. En siis missään nimessä väittäisi, että juuri luonnonkosmetiikka olisi kaikkein tehokkainta.

Kuva: Alena Koval / Pexels.com

Ekologisuus

Olen kuullut, että jotkut suosivat luonnonkosmetiikkaa nimenomaan sen ekologisuuden vuoksi. Hienoa! Minusta ekologiset valinnat ovat aina suositeltavia, mutta haluan huomauttaa, että myös synteettinen kosmetiikka voi olla eettisesti ja ekologisesti valmistettua. Hyvä esimerkki tästä on Lush, joka panostaa pakkauksettomaan kosmetiikkaan, muovin kierrätykseen ja eettisesti viljeltyihin raaka-aineisiin.

Suomessa on myyty myös Reilun Kaupan kosmetiikkaa vuodesta 2007 asti, ja tänä päivänä yhä useampi yritys panostaa tuotannossaan ekologisuuteen ja eettisyyteen. Kun pysyt valppaana, löydät paljon ekologisia vaihtoehtoja myös synteettisen kosmetiikan puolelta!

Suosittelen myös lämpimästi lukemaan Virve Veen blogipostauksen, jossa hän perehtyy tarkemmin luonnonkosmetikkan ekologisuuteen ja vastuullisuuteen, tehden selväksi, ettei sertifikaatit välttämättä takaakaan ympäristöystävällisintä tuotantoa.

 

Kaiken kosmetiikan on oltava turvallista

Suomessa, kuten kaikkialla muuallakin EU:ssa kosmetiikkaa rajoittaa sama lainsäädäntö. Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetus kosmeettisista valmisteista (1223/2009) käsittelee kosmetiikan turvallisuutta ja asettaa selkeät rajat sille, mitä tietoja kosmetiikkatuotteesta on ilmoitettava, miten sitä saa markkinoida ja mitä se saa sisältää. EU:ssa on lähes 1400 kosmetiikassa täysin kiellettyä ainesosaa, ja satoja ainesosia, joiden käyttöä on rajoitettu (esim. saa käyttää vain tietynlaisissa tuotteissa tai tietyin pitoisuuksin). Näitä listoja myös päivitetään jatkuvasti, kun tulee esille uutta tietoa tai herkistymisiä tietyille aineille. EU:ssa kosmetiikkatuotteesta pitää tehdä turvallisuusselvitys ennen sen markkinoille saattamista, eikä mikään kosmetiikkatuote saa aiheuttaa käyttäjälleen turvallisuusriskiä. Tämä koskee kaikkea kosmetiikkaa, ei vain luonnonkosmetiikkaa.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan inhoan ylenpalttista hysterisointia. Kun ihmiset hokevat mekaanisesti samaa mantraa päivästä toiseen, ollenkaan sitä kyseenalaistamatta, nousevat niskakarvani pystyyn. Mielestäni kaikkea kannattaa pohtia useammalta kantilta, ja tutkia monenlaisia lähteitä. Ilman oikeaa syytä ei kannata pelätä mitään.

Kaikki toki tekevät omat valintansa siitä, miten haluavat elämänsä elää tai millaista kosmetiikkaa suosivat, mutta toivon, että kukaan ei luottaisi sokeasti mihinkään yksittäiseen väitteeseen. Itse en ainakaan luota, ja siksi suosin sekä luonnonkosmetiikkaa että synteettistä kosmetiikkaa. Tiedän, että molemmista kategorioista löytyy itselleni sopivia, aivan loistavia tuotteita enkä halua poissulkea kummankaan käyttöä.

 

Mitä ajatuksia postaus teissä herättää?

Millä perusteilla valitsette käyttämänne kosmetiikan?

 

Edit: Sain palautetta siitä, etten käsitellyt tässä postauksessa eläinkokeita. Palasin aiheen ääreen kuitenkin myöhemmin, ja kirjoitin siitä oman postauksensa joka löytyy täältä.

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

110 Comments

  • Reply Hillevi

    Olipa loistava kirjoitus! Itse kävin läpi tämän luonnonkosmetiikkka-vaiheen ja ostin sinisilmäisesti kaiken, mitä markkinat siitä kertoivat. Mitä enemmän aloin asiaan perehtymään, niin sitä enemmän itseäni alkoi risomaan se, että kuluttajalle jäi aivan hirveä vastuu etsiä tietoa sitä, mikä on ylipäätään oikeaa luonnonkosmetiikkaa ja mikä on vain suurempi hintalappu nimellä luonnonkosmetiikka. Kokeilin paljon eri tuotteita. Osa oli hyviä, osa tosi hyviä ja osa aivan kauheita. Aivan kuten voi olla, missä tahansa kosmetiikassa. Näiden seikkojen takia itse pysyttelen jatkossa sekakäyttäjänä. Tuote tuotteena. Tietyt arvot kosmetiikan taustalla on hyvä olla ja niitä arvostan, mutta pelkkä sana luonnonkosmetiikka-ei kerro arvoista yhtään mitään.

    8.2.2019 at 09:32
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Hillevi <3 Tietty pelisilmä on hyvä pitää mukana myös kosmetiikkaostoksilla, markkinointi osaa nimittäin tänä päivänä olla hyvinkin ovelaa. Itsekään en usko, että pelkkä "luonnonkosmetiikka" -sana kertoisi mitään siitä, onko tuote juuri minun tarpeitani vastaava tai arvoilleni sopiva 🙂

      8.2.2019 at 19:48
      • Reply Jaana Lumme-Blomqvist

        Kunhan ei sisällä mikromuovia. On epäeettistä päästää mikromuovia vesistöön.

        27.5.2019 at 21:11
        • Reply Nena Sofia

          Juuri niin, olet ihan oikeassa.

          28.5.2019 at 08:49
    • Reply Pilvi

      Minulle ja aika monille on varmasti tärkeää se, että luonnonkosmetiikkaa käyttäessä ei huuhdo viemäristä alas ympäristölle haitallisia aineita, esim. mikromuovia ja silikonia, joita et käsitellyt tässä postauksessa ollenkaan.

      10.5.2020 at 07:37
  • Reply Anu

    Siis niin hyvä kirjoitus! Mulla on itsellä ollut vielä vähän aikaa sitten kunnon “hypetysvaihde” luonnonkosmetiikkaa kohtaan, mutta asioista selvää ottamalla, olen nyt löytänyt ne omat mieluisat tuotteet niin luonnon-kuin synteettistenkin brändien puolelta. Yksi ehdoton lemppari raakakosmetiikanvalmistaja on myös sinun mainitsema LUSH. Tämän lisäksi Boho, Lavera, Lumene ja Essence tulevat toplistan kärkisijoilla. Mielestäni on tosi hienoa ja itsekin siihen pyrin, että valintoja tehdään luontoa ajatellen ja säästäen, mutta kaikkea ei kannata uskoa mitä mistäkin sanotaan vaan ottaa ennemmin asioista selvää omien ratkaisujen pohjalle.

    8.2.2019 at 10:18
    • Reply Nena Sofia

      Suuret kiitokset! <3 Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että kosmetiikkaostoksia tehdessä kannattaa ajatella myös luonno hyvinvointia. Esimerkiksi pakkauksettomuus ja kierrätysmateriaalien käyttö pakkauksissa, raaka-aineiden eettinen viljely ja mikromuovien välttely ovat asioita, joita todella arvostan 🙂

      8.2.2019 at 19:50
      • Reply Birgit

        Lumenen tuotteet eivät ole luonnonkosmetiikkaa. Ne sisältät myös acrylaatteja eli mikromuoveja. Ja Nena Sofian tietämys + bloginsa arvo tulikin tässä samalla todettua.

        10.2.2019 at 14:42
        • Reply Xino

          Eihän hän missään väittänyt Lumenen olevan luonnonkosmetiikkaa.

          12.2.2019 at 23:24
  • Reply Petra / Viilankantolupa

    Hieno puheenvuoro! Mä olen myös iloinen sekakäyttäjä ja poimin kummastakin kategoriasta ne tuotteet, jotka parhaiten toimivat ja hinta-laatu- yms. kriteereiltään natsaavat. 🙂

    8.2.2019 at 10:36
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Petra! Ihan samalla tavalla toimin itsekin, loistotuotteita kun tosiaan löytyy niin luonnonkosmen kuin synteettisenkin puolelta 🙂

      8.2.2019 at 19:51
  • Reply Jusu

    Tämä oli tosi hyvä kirjoitus ja sisälsi paljon hyviä pointteja 🙂 Itse olen sekakäyttäjä, mutta suosin enemmän luonnonkosmea. Luonnonkosmen puolelta olen löytänyt mm. enemmän itselleni sopivia koostumuksia (inhoan liukkaan silikonisia tuotetuntuja iholla). Silti synteettiseltä puolelta löytyy ehdottomia lemppareita, joita en voisi pois vaihtaa esim. paljon hehkuttamani iS Clinical.

    Usein kyllä huomaa sitä kosmetiikan demonisointia, jota luonnonkosmetiikka ja synteettinen toisiansa vastaan syytävät, itselleni kyseisestä hommsta haiskahtaa päällimäisenä juurikin markkinointikikkailu. Kirjotin jokin aika sitten vähän samantyyppisen postauksen 🙂

    8.2.2019 at 11:04
    • Reply Nena Sofia

      Paljon kiitoksia Jusu! 🙂 Itse toimin hieman päinvastoin, sillä usein synteettisellä puolella on ne itseäni miellyttävimmät tuotekoostumukset. Toki poikkeuksiakin löytyy.

      Markkinointiahan tuo demonisointi valitettavasti on. Jostain syystä luonnonkosmetiikan markkinointi on alunperin lähtenyt siitä “hyvä-paha” -asetelmasta, jota on erittäin vaikeaa kitkeä kuluttajien mielistä enää tässä vaiheessa pois, vaikka monet luonnonkosmetiikan valmistajat ovatkin tämäntyylisestä mainonnasta jo luopuneet. Pitääpä käydä tutustumassa myös sun postaukseen, mahtavaa, että tästä aiheesta puhutaan! 🙂

      8.2.2019 at 19:54
  • Reply Niko Hill

    Hyvä kirjoitus! Asiaan selkeästi perehdytty, ja esim. Lush on itselle tuttu avovaimoni kautta. Olen sieltä myös jotain partashampoota joskus hankkinut. Labrajutut pelottaa nykyään, hyvä että sitäkin avattiin. Ruoan suhteen olen tuohon jonkin verran perehtynyt mutta täytyy todeta että vaikka esim. jokin aromi olisi labrassa ja luonnossa täysin sama, valitsisin sen luonnollisen ettei mennä liian syvälle Matrixiin 🙂

    8.2.2019 at 11:14
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos! Ymmärrän ajattelutapasi aromien suhteen, vaikka en sitä itse ihan allekirjoitakaan. Labrasta lähtöisin olevat ainesosat kun usein ovat paljon puhtaampia, kuin luonnollista alkuperää olevat 🙂

      8.2.2019 at 19:56
      • Reply Iiris

        Millä tavalla puhtaampia?

        9.2.2019 at 18:52
        • Reply Kosmetologi

          Luonnonkosmetiikassa ei pysty varmuudella sanomaan mitä aine oikeasti sisältää. Se riippuu siitä missä tuote kasvaa ja missä olosuhteissa. Esim tuulen tai hyönteisten mukana liikkuu paljon muita ainesosia (esim muista kasveista, epäpuhtauksia) jotka vaikuttavat kyseisen kasvin ominaisuuksiin. Ja näihin asioihin ei pysty vaikuttamaan ja siksi kasvin/tuotteen ominaisuus ei ole koskaan täysin identtinen, eli erät eivät ole saman laatuisia. Sama koskee myös tekstiilejä, esim lampaanvillaa, villan laatun vaikuttaa esim se mitä lammas on syönyt, ympäristö ym. Siksi synteettisesti tuotettu ainesosa on täysin “puhdas”. Sen ominaisuudet ovat täysin kontroloituja ja siksi se ei sisällä mitään siihen kuulumatonta.

          10.2.2019 at 17:09
      • Reply Sara

        Teksti on todella hyvä! Mutta mielestäni ongelma on juuri siinä että kaikesta halutaan tehdä niin puhdasta, jos tätä aromiasiaa siis miettii. Itse suosisin ehdottomasti luonnollisen, kaikki ruoka on tänä päivänä ihan liikaa puhdistettua ja käsiteltyä…

        10.2.2019 at 17:15
    • Reply Xenia

      Synteettistä hunajaakin tuoksuineen kaikkineen osataan jo valmistaa. Alemmat kustannukset ennen tuotteen asiakkaalle päätymistä ovat tietenkin vauhdittaneet tämänkin keksinnön syntyä. Kappas vain, teolliselta tuotteelta kuitenkin puuttuvat luonnonhunajan kaikki terveyttä edistävät ominaisuudet, kuten luonnollinen antibakteerisuus.

      22.2.2019 at 01:26
  • Reply Maija / Kivipuuteri-blogi

    Mahtavaa että toit oman mielipiteesi esiin ja opin siitä paljon uutta! Kuten näyttää moni muukin, niin napsin ne parhaat kosmetiikkatuotteet käyttöön, oli sitten luonnollista tai ei. Monesti luonnonkosmetiikkaa tosiaan ylistetään paremmaksi ja turvallisemmaksi, mutta eihän se ole niin suoraviivaista 🙂

    8.2.2019 at 11:15
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Maija, ihanaa kuulla! 🙂 Tästä aiheesta riittäisi tosiaan juttua vaikka postaussarjaan (tai useampaan kirjaan), mutta tässä pintaraapaisussa halusin painottaa juuri tuota mistä sanoit, eli sitä, ettei kaikki ole niin suoraviivaista tai mustavalkoista, kuin välillä annetaan ymmärtää.

      8.2.2019 at 19:59
  • Reply SariBP

    Erinomainen kirjoitus! Kiitos tästä! Olen täysin samaa mieltä siitä, että asioilla on puolensa; luonnonkosmetiikka ei ole “synteettisen” kosmetiikan yläpuolella tai päinvastoin. Turha maalata piruja seinille puolin ja toisin, koska molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Myös itse olen “sekakäyttäjä” ja poimin itselleni sopivat tuotteet kummastakin kategoriasta.
    Kaikenlainen fanaattisuus on aina pahasta.

    8.2.2019 at 11:21
    • Reply Nena Sofia

      Kiitoksia Sari! 🙂 Itsekin kavahdan kaikenlaista fanaattisuutta, se ei yleensä johda mihinkään hyvään.

      8.2.2019 at 20:03
  • Reply Katri

    Bioeffect on jo 1980-luvulla Nobel-palkittu keksintö ja lisäksi se on törkeän kallis. Tuote sisältää EGF:ää eli soluvasvutekijöitä kiihdyttäviä ainesosia, lisäksi tuotteessa on vain 7 ainesosaa. Se on siis juuri sitä niin puhdasta kuin vain voi, mutta luomu-tuote se ei ole. EGR on kasvatettu kasvihuoneessa ohrassa ja jalostettu siitä. Kyllä, aikamoinen ihmeiden tekijä, mutta nyt kun olen sitä käyttänyt hetken niin kävi juuri kuin konsultti sanoi -lähti iho toimimaan niinkuin pitäisi ja nyt se puskee epäpuhtaudet. Sitten alkaisi se tosijuttu, mutta näin 25 vuotiaana en tarvitse ryppyjen ja juonteiden poistoa niin paljon. Lisäksi vuosittainen käyttö maksaa jo yli 500 € tätä seerumia juuri sen ainutlaatuisuuden ja vaikean tuoton vuoksi.

    Itse pidän joistain Organic Shopin tuotteista, mutten rehellisesti ole luonnonkosmetiikka-fani. En saa esim. meikeistä toivomiani tuloksia tai pigmenttejä. Mutta hienoa tietysti, että myös näitä tuotetaan. Esim. juuri Lushilla tuo kaikki toteutuu hyvin pala-saippuoilla kuten sanoit. Ehkä olen vähän liian vähän kiinnostunut tästä osasta kosmetiikkaa, sillä se on vielä melko uutta ja musta tuntuu oudolle mainostaa meikkejä vegaani-tuotteina -syökö joku ne? 🙂

    8.2.2019 at 12:07
    • Reply Nena Sofia

      Opintojeni ensimmäisenä vuotena perehdyin mielenkiinnosta Bioeffectin EGF-seerumiin, kun se nousi esille erääseen kurssiin liittyen. Tosiaankin ihmeellinen tuote, jonka kehittely otti 10 vuotta tutkimus- ja kehitystyötä laboratoriossa. Mistään luonnonkosmetiikasta ei siis missään nimessä ole kyse, jotta EGF:ää voitaisiin eristää suoraan sen luonnollisesta lähteestä, menisi toiminta aika brutaaliksi. Mutta kuten sanoit, tuote on hyvin puhdas ja sisältää vain muutamaa ainesosaa, mikä tekee siitä vielä aivan erityisen mielenkiintoisen. Itsehän en ole sitä testannut, juuri siksi, etten koe sitä vielä tarpeelliseksi. Mutta reilu 100€ pullohinta ei kyllä kirpaisisi, jos naama alkaa jonain päivänä muistuttamaan jotain rusinan kaltaista. Tämä seerumi toimii siis eräänlaisena varasuunnitelmana itselleni, jos en satukaan vanhenemaan erityisen kauniisti 😀

      Vegaanikosmetiikka ei kummastuta itseäni erityisemmin. Jos ajatellaan sitä, kuinka itsekästä on syödä tehotuotettuja eläimiä ja eläinperäisiä tuotteita, eikö niiden käyttäminen itsensä kaunistamiseen ole vielä itsekkäämpää? Oikeasti haluaisin käyttää pelkkää vegaanista kosmetiikkaa, mutta vegaanikosmetiikkatuotteita on vielä sen verran suppea määrä markkinoilla, etten ole raaskinut luopua valinnanvapaudestani. Itsekästä se kyllä on, vähän jopa kuvottaa myöntää tällaista. Arvostan kyllä sitä, jos kosmetiikka on vegaanista, ja mieluummin ostan vegaanivaihtoehdon jos hyvä sellainen on saatavilla.

      8.2.2019 at 20:12
  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu

    Hienosti oot perehtynyt asiaan ja toi maininta loppuun oli että tuotteita voi käyttää sekaisin on myös ihan ok. Itse olen miettinyt muidenkin tuotteiden kohdalla että mikä nyt on hyvä ja mikä ei. Kuluttajaa viedään välillä kuin pässiä narussa, valitettavasti. 🙁

    8.2.2019 at 12:22
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos kommentistasi Kati! 🙂 Se on kyllä valitettavaa, että markkinointi osaa olla monesti niin harhaanjohtavaa ja oikeasti hyvien tuotteiden löytäminen vaikeaa. Tässä ei auta muu, kuin perehtyä raaka-aineiden vaikutuksiin, selata inci-listoja ja testailla erilaisia tuotteita omalle iholle. Välillä onneksi huipputuotteita tulee vastaan ihan sattumalta, tai sitten apu löytyy jonkun kosmeblogin suosituksista 🙂

      8.2.2019 at 20:15
  • Reply Iina

    Mahtavaa, kiitos tästä postauksesta! Tässä luonnonkosmetiikkabuumin ja juuri tuon synteettisen kosmetiikan jopa parjaamisen keskellä olen itse jopa välillä potenut huonoa omaatuntoa siitä etten käytä enemmän luonnonkosmetiikkaa, vaikka olenkin tiedostanut sen että voi muukin kuin luonnonkosmetiikka olla tehokasta, turvallista ja ekologista. Välillä luonnonkosmetiikan Tykkään kovasti monestakin luonnonkosmetiikkamerkistä (esim. Organic Shop) ja suosinkin sitä erityisesti hiustenhoidossa, mutta myös harva saamani ihoreaktio on tullut muistaakseni kaikki nimenomaan luonnonkosmetiikan puolelta. Olenkin todennut parhaaksi pysyä sekakäyttäjänä, katsoen kuitenkin mitä ja mistä ostan. 🙂

    8.2.2019 at 12:48
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos itsellesi kommentista, niin mukavaa, että aihe herättää keskustelua! 🙂 Tunnistan tuon huonon omatunnon, vielä pari vuotta sitten minusta tuntui, etten oikein edes kehtaa kirjoittaa blogin puolella synteettisen kosmetiikan tuotteista. Nyt, kun tiedän, ettei luonnonkosmetiikan käyttö ole merkki paremmasta ihmisestä, voin hengittää vähän rauhallisemmin 🙂

      8.2.2019 at 20:18
  • Reply Hanna

    Hyvä aihe, haluan vain tuoda oman näkökantani asiaan, kun olen melkoisen perehtynyt luonnonkosmetiikkaan.
    Synteettisessä kosmetiikassa maksetaan pitkälti merkistä. Monissa tuotteissa on pohjana vesi, mineraaliöljy, silikonit ja muovit. Juuri tällaista silmänympärysvoidetta mm. suositeltiin minulle eilen apteekissa ja hinta oli lähes 30€. Mistä tuossa siis maksan? Vesi kosteuttaa, mineraaliöljy blokkaa kosteutta ihoon, tuntumaa tulee silikoneista ja muoveista. Mutta mikä siinä hoitaa ihoa? Usein näkee, että jos tuotteessa on jotain kasviperäisiä tai muita hoitavia aineita, sitä markkinoidaan niillä, vaikka pitoisuus olisi minimaalinen, täysin sallittua toki.
    Ja jos otetaan esimerkiksi kemialliset aurinkovoiteet. Niissähän on vahvasti epäiltyjä hormonihäiritsijöitä, jotka myös tutkitusti imeytyvät elimistöön, niitä kun löytyy virtsasta. Näitähän on kielletty monissa rantakohteissa korallien suojelemiseksi, koska ne estävät tiettyjen eliöiden lisääntymisen. Niiden suvunjatkamiselimet eivät enää toimi mutaatioiden takia. Näitä hormonihäiritsijöitä on yritetty kieltää EU:n kemikaalityöryhmän toimesta, mutta kosmetiikkateollisuuden lobbauksen vuoksi se ei onnistu. Iholta aurinkovoiteet liukenevat meriin tai joutuvat suihkun mukana viemäreihin. Kaikkea ei pystytä vedenpuhdistamossa suinkaan poistamaan ja ne, kuten myös mikromuovit, päätyvät esim. kaloihin ja sitä kautta lautasellemme.
    Allergioita esiintyy myös synteettisen puolella, se ei ole vain luonnonkosmetiikan ongelma, vaikka kasveille ollaan useammin allergisia. Ja eteeristen öljyjen mainittuja hajusteallergeeneja ei ole jokaisessa tuotteessa. Mutta mitä sisältävät synteettiset hajusteet? Sitähän ei kerrota. Ftalaatteja (mahdollinen hormonihäiritsijä) ja vaikka mitä muuta, mitä ihmiset eivät todennäköisesti ostaisi, jos tietäisivät mistä ne hajusteet koostuvat.
    Ja vaikka 20 suurinta kosmetiikan valmistajaa ovat synteettiseltä puolelta, se ei kerro kuin ihmisten tottumuksista. Suomessa luononkosmetiikka on vahvassa nosteessa, samoin monessa muussa Euroopan maassa, mutta esim. Ruotsi on paljon jäljessä. Hypetetyssä korealaisessa kosmetiikassa mm. ei ole kuin muutama sertifioitu luonnonkosmetiikan sarja kaikessa tuoteviidakossaan ja Aasiassa yleensäkin, saati monissa muissa maailman osissa. Luonnonkosmetiikalla on kuitenkin täällä meillä päin todella suuret kasvuennusteet, suuremmat käsittääkseni, kuin monilla muilla kosmetiikan aloilla.
    Ja nämä suuret kosmetiikan valmistajat pakosti omaavat ympäristöohjelmia, mutta on muita suuria ongelmia, kuten eläinkokeet. Esim. vaikka meikeistä Max Factor, Maybelline. LÓreal, Lancome YSL jne vievät tuotteita Kiinaan ja jokainen uutuustuote testataan eläinkokein. Se on asia, jota en suostu kannattamaan. Itselleni se on niin suuri eettinen ongelma, että en kannata merkkejä, jotka myyvät Kiinaan. Samoin olen valinnut pesuainemerkkini sen mukaan, että ne ovat ympäristöystävällisiä ja niitä ei testata eläimillä.
    Huulipunissa on myös muovia synteettisellä puolella ja sehän on myöskin potentiaalinen hormonihäiritsijä, jota tulee syötyä huulilta pakostikin.
    Summa summarum: oma valintani on ehdottomasti luonnonkosmetiikka ihonhoitoon. En osta mitään ilman että arvioin tuotteen incin perusteella ja se on suurin vaikuttaja ostopäätökseeni. Jos tuotteessa on hoitavat aineet kohdallaan, voin ostaa. Haluan kosmetiikalta vaikuttavuutta ja hoitavuutta sekä tietysti eettisyyttä. Muistan kyllä eron, kun vaihdoin kasvojenhoitotutteet luonnonkosmetiikkaan. Uusi maailma aukeni, kun iho tuntui niin hyvälle.
    Luonnonkosmetiikan ei muuten tarvitse olla 100% luonnollista saadakseen sertifikaatin. Muutama prosentti voi olla synteettistä, kunhan ne ovat sertifiointijärjestelmän sallituista aineista, jotka on valittu ympäristöä ja turvallisuutta ajatellen. Esimerkiksi jenkkiläisessä “luonnollisessa” kosmetiikassa on säilöntäaineena usein fenoksietanoli, joka voi sisältää epäpuhtauksia ja on tullut ensimmäinen tutkimus, jossa fenoksietanolia raskausaikana sisältäviä kosmetiikkatuotteita käyttäneiden äitien lapset olivat tilastollisesti merkittävästi jäljessä motorisissa taidoissa verrattuna niiden äitien lapsiin, jotka eivät käyttäneet tuotteita, joissa oli tätä säilöntäainetta. Se on yksi tutkimus ja vaatii useita jatkotutkimuksia, jotta aiheesta voi vetää johtopäätöksiä, mutta esimerkki siitä, miten jotkut kemikaalit voivat mahdollisesti vaikuttaa.
    En ole fanaatikko, itselläni on omat mielipiteeni ja muut tekevät, kuten parhaaksi näkevät. Ei ole tarkoitus saarnata, vaan tuoda toista näkökantaa asiaan. En myöskään pidä hysteerisyydestä ja kieltämättä välillä luonnonkosmetiikassa joidenkin yritysten kirjoitukset menevät todella liian pitkälle. Samaa kuulee kuluttajilta. Tosin tätä tapahtuu puolin ja toisin 🙂

    8.2.2019 at 13:13
    • Reply Nena Sofia

      Hei Hanna, ja kiitos kattavasta kommentistasi. Tällä postauksella todella toivoin keskustelua aiheen ympärille, sillä yhteen blogipostaukseen ei mahdu kuin pintaraapaisu näin laajasta aihealueesta.

      Mitä tulee tuohon mainitsemaasi silmänympärysvoiteeseen, haluan tiedustella sinulta, mitä ongelmia silmänympärysihollasi on? Tarvitseeko se jotakin erityistä aktiiviainetta? Ihon perustarpeet ovat kosteus ja kosteutta sitovat aineet (kuten hyaluronihappo ja glyseroli – nämä pitävät huolen siitä vesikosteuden kulkeutumisesta ihoon ja pysymisestä siellä) sekä erilaiset, ihon sarveiskerrosta pehmentävät, hoitavat ja suojaavat rasvamaiset aineet. Rasvamaiset aineet myös lukitsevat kosteuden ihon sisään, mikä on yksi niiden tärkeistä tehtävistä. Sen sijaan terve, hyvinvoiva iho ei tarvitse muita aineita – kosteus ja rasvat riittävät tukemaan sen toimintaa.

      Hormonihäirijöitä taas piilee lukuisissa käyttötuotteissa, niitä on löydetty niin lasten leluista kuin paistinpannujen teflon-pinnoitteiltakin. Myös esimerkiksi mustikka sisältää luonnostaan metyyliparabeenia, joka sekin luokitellaan hormonihäiritsijäksi. Kosmetiikkatuotteet _eivät saa_ imeytyä verenkiertoon, ja käytännössä se olisi myös todella hankalaa toteuttaa. Jos olet tutustunut ihon rakenteeseen, tiedät, että se on äärimmäisen tehokas suojamekanismi ulkoisia aineita vastaan, ja verenkiertoon päästäkseen aineen pitäisi läpäistä monta ihokerrosta joista jokaisessa on omanlaiset vastustuskeinonsa. Periaatteessa ilman ihon rikkomista kosmetiikan on mahdotonta imeytyä ihon alimpiin kerroksiin. Jos tähän ei kuitenkaan luota, ja pelkää hormonihäiritsijöitä, voi turvautua luonnonkosmen lisäksi esimerkiksi joutsenmerkittyihin tuotteisiin, joissa ei myöskään saa käyttää aineita joita EU:ssa epäillään hormonihäiritsijöiksi.

      En myöskään väittänyt, ettei allergioita esiinny synteettisen kosmetiikan puolella, vaan nimenomaan toin esille, että lähes mikä tahansa voi allergisoida. Sen takia ei kannata luottaa kokonaiseen kosmetiikan kategoriaan, vaan etsiä itselle sopivat tuotteet.

      Eläinkokeet taas on sellainen aihe, josta haluaisin kirjoittaa ihan oman postauksensa. Luonnonkosmetiikka kun ei tosiaankaan ole ainutlaatuinen siinä, ettei tuotteita viedä Kiinaan. Paljon löytyy vastaavia merkkejä myös synteettisen kosmetiikan puolelta. Mutta tämä on niin monimutkainen asia, etten halua ottaa siihen tämän enempää kantaa nyt. Kuten sanoin, aihe tosiaan ansaitsee oman postauksensa ja tulen siihen palaamaan vielä laajemmin blogin puolella.

      Tuohon huulipuna-asiaan vielä, että siinä sinulla on kyllä todella hyvä pointti. Itsekin pidän enemmän ajatuksesta, että huulillani on luonnonkosmetiikan puna. Kuitenkaan, huulipunaa ei ole mahdollista syödä vahingossa sellaisia määriä, että se ainakaan itseäni erityisesti huolestuttaisi. Toki tässäkin kannattaa noudattaa varovaisuutta, eikä huulipunaa tulisikaan käyttää turhan paksuina kerroksina. Sama homma esimerkiksi hiuslakkojen ja muiden suihkutettavien tuotteiden kanssa – niitähän voi päätyä elimistöön hengitysteiden kautta. Ehdottomasti kannattaa käyttää tällaisia tuotteita varoen, ja hyvin ilmastoidussa tilassa.

      Suurin osa pointeistasi keskittyi yksittäisiin raaka-aineisiin, joiden kohdalla ymmärrän huolesi. Kuitenkin, kuten sanoit, näitäkin ainesosia tutkitaan jatkuvasti EU-tasolla ja kunhan oikeat perusteet löytyy, tullaan niiden käyttöä varmasti rajoittamaan. En hetkeäkään usko, että minkään firmojen lobbaaminen vaikuttaisi EU:n SCCS:n mielipiteisiin, mikäli laajoja, kiistattomia tutkimuksia jonkin raaka-aineen turvallisuusriskeistä olisi oikeasti tuotu julki. Toki isot rattaat pyörivät hitaasti, ja SCSS:n opinionit saattavat tulla viiveellä, mutta kyllä ne sieltä tulevat, jos aihetta on.

      8.2.2019 at 21:01
    • Reply Päivi

      HYVÄ, HYVÄ !
      Paljon näkökantaa, jota itse ajattelen.

      Sain tältä sivulta vinkkejä KIITOS ja tässä annan omat vinkkini koska haluan auttaa –vaikkei oikein aikaa olisi.

      Oma lisäykseni: Inci-listan pahimpien opettelu kai on ainoa tapa välttyä tulemasta viilatuksi linssiin. Itselläni on tapa valita tuotteet: a) tarvitsen kosmetiikkaa – mitkä tuotteet tärkeimmät, esim puhdistus ja ihoa lähinnä oleva kosteutus. Keskityn siis sillä kertaa näihin. b) Alan haarukoida tuotemerkkiä. TODENNÄKÖISEMPÄÄ on että KAIKENKATTAVASTI VASTUULLINEN ja TURVALLINEN kosmetiikkasarja löytyy luonnonkosmetiikasta. Takaako se jotain. No ei! Mutta Nena et ota tätä haarukointia huomioon kirjoituksesasi. Jo eläinkokeiden vuoksi kannattaa haarukoida luonnonkosmetiikkaan, kunnes tietämys incilistan lukemiseen karttuu – on oma toimintatapani. Toistaiseksi ei ole löytynyt mitään tukea ajatukselle, että sokkona synteettisenä ostettu tuote olisi todennäköisesti yhtä hyvä kuin luonnonkosmetiikan vastaava. Kuitenkin hieman enemmän markkinavoimat jyllää synteettisessä kosmetiikassa. Ja JOS tuotteella on eläinkokeeton sertifikaatti ja vaikkapa siistit kotisivut, se minulle kertoo kaksi asiaa, jotka saavat kiinnostumaan ja haarukointiperiaatteella tämä yritys jää “mahdollisten hyvien” yritysten listalle. Usein minusta ulospäin näkyvä organisointikyky, kuten fiksut ja selkeät kotisivut ja toisaalta eläinkokeettomuuden saaminen järkättyä, ovat merkkejä osaamisesta ja toimeliaisuudesta – joka voi näkyä myös tuotteiden laadussa.

      Toisaalta haarukoiden: hyvin halpa hinta, kököt kotisivut, sekavat väittämät, pitkät höpinät: nämä saavat esimerkiksi haarukooimaan tuotteen “ulos”.

      Kun yrittää vielä parhaansa, sen mukaan mitä aikaa on käytössä, lukea inci-listaa… aina pääsee lähemmäs parempia tuotteita! Aina pari haitallista tuotetta vähemmän. PLUS: käytän yleensäkin kemikaaleja niin vähän kuin mahdollista. Itse asiassa, olen melko nuorekas, vaikka en ole käyttänyt minkäänlaista kasvovoidetta kymmeneen vuoteen, tai ehkä juuri siksi. Enemmän olen vannonut sisältä tulevien ravinteiden nimeen, vaikkei se kenties ihan riitä. Ja niissäkin lopulta jätin melkein kaikki synteettiset pillerit pois – ne vaikuttavat hormoneihin myös. Jos on pre-menstruaali oireita, itkuisuutta ym. niin kannattaa jättää kokeeksi pois ihan jok’ikinen synteettine vitamiini. Ihan se rasvahappokin, jossa on “vaan” se muistaakseni 10 mg e-vitamiinia eli tokoferolia.

      Takaisin ulkoapäin tulevaan eli kosmetiikkaan: Otan siis pistokokeina tuotteen ja katson sieltä jonkun tutun kuuloisen säilöntä tai muun aineen. Koitan siis vertailla, parhaani mukaan. Tässä minusta pari esimerkkiä, joista voi yrittää painaa mieleensä edes muutamia kemikaaleja kerrallaan. Kuten tässäkin asiassa oppi kertyy vähitellen. Ei voi sokeasti mennä jonkun virran mukana: https://kemikaalipaivakirja.blogspot.com/2015/04/kosmetiikan-haitalliset-ainesosat.html?showComment=1605955809771#c4482590835946422939
      Katja Kokko tuo esiin, että paljon levitettävissä tuotteissa imeytyy enemmän (haitta)aineita: https://www.is.fi/menaiset/tyyli/art-2000000601034.html

      21.11.2020 at 14:42
      • Reply Nena Sofia

        Hei, kiitoksia kovasti mielenkiintoisesta kommentistasi ja ajatuksista, joita jaoit aiheeseen liittyen 🙂 Mukavaa kuulla, että sait jutusta vinkkejä itsellesikin!

        22.11.2020 at 23:20
  • Reply Linda/Lipstick Love

    Loistava teksti! Mä käytän itse kyllä myös luonnonkosmetiikan tuotteita, mutta en valitse kosmetiikkaa sen perusteella onko se “synteettistä” vai luonnonkosmea. Valitsen sen, mikä itseä kiinnostaa ja mikä mulla parhaiten toimii. Tollaset puheet kemikaalikosmetiikasta ym. alkaa samantien ärsyttää mua, en siedä yhtään sitä, että toisentyyppistä kosmetiikkaa mollataan, jotta saataisiin omaa kehuttua. Luonnonkosmetiikassakin on varmasti ne hyvät puolensa, joten eikö voida keskittyä siinä mainonnassa ja markkinoinnissa sitten niihin? Sen kun voi tehdä ilman, että mustamaalataan sitä synteettistä kosmetiikkaa ja maalataan niitä kauhukuvia ihmisten mieleen.

    En ymmärrä miksi se luonnonkosmetiikka olisi turvallisempaa kuin tarkoissa labraolosuhteissa valmistettu kosmetiikka. Kuten säkin sanoit, kaiken kosmetiikan tulee EU:ssa olla turvallista eli en käsitä mihin se perustuu, että luonnonkosmetiikka olisi muuta turvallisempaa. Allergisoituakin voi mille tahansa aineelle.

    8.2.2019 at 13:15
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Linda! <3 Onneksi nykyään löytyy myös joitakin luonnonkosmetiikan valmistajia, jotka markkinoivat tuotteitaan aidosti niiden hyviin ominaisuuksiin perustuen. Arvostan sitä suuresti! Ikävä kyllä, nämä jo aiemman markkinoinnin aikaansaamat mielikuvat synteettisen kosmetiikan pahuudesta ovat jääneet sitkeästi monien kuluttajien mieleen, ja pelkään, että niiden mielikuvien kumoutuminen ei tule tapahtumaan kovin nopeasti.

      Ja siis toden totta, EU-tasolla kosmetiikkaa koskeva lainsäädäntö on hyvin tarkkasanaista. Minua oikeasti myös huolestuttaa se, kuinka moni epäilee niin avoimesti tällaisia yhteisiä säännöksiä. Jos jo meidän käyttämässämme kosmetiikassa olevat kemikaalit näyttäytyvät osalle kuluttajista pelottavina pahiksina, miten tulee käymään lääketeollisuudelle? Toivon, että sinne asti tämä hysteria ei leviä.

      8.2.2019 at 21:06
  • Reply Janita

    Tosi hyvä kirjoitus 🙂 Mä käytän sekä luonnonkosmetiikkaa että synteettistä kosmetiikkaa sekaisin, koska molemmilla puolilla on sekä toimivia että ei-toimivia tuotteita. Valitsen ja käytän tuotteita lähinnä sen mukaan, mikä toimii ja sopii mun iholle ja mitä ne sisältävät. Monesti kuulee sanottavan, että luonnonkosmetiikka on eettisempää ja turvallisempaa, mutta kyllä sieltäkin löytyy esimerkiksi juuri runsaasti allergeeneja sisältäviä tuotteita ja tyhjillä mainoslauseilla mainostettavia tuotteita, joiden sisällysluettelossa ei ole oikeastaan juurikaan hoitavia aineita. Olen saanut ihoreaktioita sekä synteettisen että luonnonkosmetiikan tuotteista, joten ajatus siitä, että luonnonkosmetiikka sopii kaikille ja on kaikin puolin parempaa ei kyllä pidä paikkaansa. En tykkää hysteerisuudesta ja siitä, että joka suunnasta yritetään työntää ihmisiä luonnonkosmetiikan suuntaan tekemällä muista kuin luonnonkosmetiikkaa valmistavista firmoista huonoja, luontoa tuhoavia ja epäterveellisiä tuotteita valmistavia pahiksia.

    8.2.2019 at 13:42
    • Reply Nena Sofia

      Kiitoksia Janita! 🙂 Juuri tuota vastakkainasettelua itsekin inhoan. Kokonaista kosmetiikan kategoriaa ei voi, eikä missään nimessä pitäisi mitätöidä parilla mainoslauseella. Ja kun tähän lisätään hysteerinen pelottelu, kuljetaan kyllä kaukana eettisistä toimintatavoista.

      8.2.2019 at 21:09
  • Reply Marina / Dioriina

    Todella loistava teksti!
    Itse olen sekakäyttäjä. Käyttämäni tuotteet valitsen sen mukaan miten ne käyttäytyy mun iholla.

    8.2.2019 at 13:45
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Marina! Samalla tavalla itsekin toimin 🙂

      8.2.2019 at 21:09
  • Reply Niina/ Oh so many reasons

    Tosi hyvä kirjoitus, kiitos siitä! Itse olen aina käyttänyt synteettistä kosmetiikkaa ja vasta viime aikoina tutustunut luonnonkosmetiikkaan. Sekakäyttäjä silti edelleen ja en vieläkään ole sinut luonnonkosmetiikan koostumuksien kanssa, kun olen aina rakastanut helposti liukuvia geelimäisiä tuotteita 🙂

    Itse katson nykyään tarkemmin incejä ja juuri tuon takia, mitä yllä mainittiin eli en halua maksaa brändistä, vedestä ja silikonista isoja summia ja on ollut ihana huomata, että edullisesti saa myös hyviä tuotteita 🙂

    Hysterisöinti on tyhmää ja markkinointikikka sekin, mutta itseäni on kyllä mietityttänyt muovit ym. joista kiivaasti keskustellaan. Esim. PEG-aineista löytyy puolesta ja vastaan mielipiteitä ja päähän siinä hajoaa kun seikkailee etsimässä faktoja ja mielipiteitä kuuklesta. 😀
    Nyt olen rakastunut Laponie Of Scandinavian tuotteisiin niiden yksinkertaisten raaka-aineiden takia. Siispä sekakäyttäjä, mutta nyt on taas sellainen vaihe meneillään, että mitä vähemmän raaka-aineita on tuotteessa, sen parempi 🙂

    8.2.2019 at 14:22
    • Reply Nena Sofia

      Paljon kiitoksia Niina! 🙂 Silikoneja sisältävät, pehmeän liukuvat koostumukset miellyttää itseänikin.

      Ja mitä tulee kosmetiikasta löytyviin muoveihin ja PEG-yhdisteisiin, sanoisin, että niiden välttely on ihan ok jo ihan ekologisestakin näkökulmasta. Erityisesti PEG-yhdisteiden valmistaminen on luontoa kuormittava prosessi, enkä niitä mielelläni löydä omistakaan kosmetiikkatuotteistani. Onneksi on kuitenkin paljon synteettistäkin kosmetiikkaa, missä PEG:ejä ei esiinny. Tällä postauksella halusinkin lähinnä herätellä ihmisiä ajattelemaan, ettei synteettinen kosmetiikka kokonaisena kategoriana olekaan ihan niin kamala juttu, kun välillä meinataan ajatella.

      8.2.2019 at 21:15
  • Reply Mira / Blinger Shimmer -blogi

    Tärkeämpää olisi minun mielestäni tutustua tuotteen INCI-luetteloon eikä tuijottaa pelkästään sitä onko kyseessä luonnonkosmetiikka vai synteettisesti valmistettu tuote – niin ja valita vieläpä itselleen ne parhaiten sopivat. Itse olen sekakäyttäjä ja tulen sitä todennäköisesti aina olemaan, en oikein käsitä miksi nämä(kin) asiat pitää vastakkain asettaa..

    8.2.2019 at 14:38
    • Reply Nena Sofia

      Ihan totta 🙂 Kaikilla on varmasti omat mieltymyksensä ja toiveensa sen suhteen, mitä tuotteen pitäisi sisältää – ja mitä sieltä ei haluaisi löytävän. Yksinkertaisinta on siis etsiä tällaisia tuotteita, eikä suotta mollata kokonaista kosmetiikan kategoriaa vain siksi, että itse tykkää enemmän toisesta 🙂

      8.2.2019 at 21:17
  • Reply Milla

    Mielenkiintoinen teksti, paljon tuli tietoa kosmetiikasta. Suosin itse luonnonkosmetiikkaa, mutta käytän myös synteettistä joissain tuotteissa, esim. luomivärit, jotkut suihkugeelit… Käytin ennen pääosin synteettistä, mutta yhden rajun allergisen reaktion jälkeen olen käyttänyt enemmän luonnonkosmetiikkaa, josta en ole saanut ollenkaan oireita. (kop kop) Pääasiahan on, että kosmetiikka ei aiheuta allergisia reaktioita, toimii omalle iholle ja on luontoa säästävää sekä eläinkokeetonta. 🙂 Itsellä tuntuu ainakin iho ja hiukset voivan paljon paremmin näitä luonnonmukaisia tuotteita käytettäessä. Näissä muuten isoja eroja olen huomannut öljyissä, jokaisessa luonnonmukaisessa kasvo- / vartaloöljyssä on ollut noin 7-8 eri öljyä, kun taas yhdessä synteettisessä öljyssä oli vain yhtä ja sekin oli viimeisenä ainesosaluettelossa. Silti sillä ainesosalla markkinoitiin ko. öljyä, vähän sama kuin vaateliikkeet mainostavat villakangastakkeja, joissa on 10-14% villaa, mikä on hävyttömän vähän ja harhaanjohtavaa.

    8.2.2019 at 15:12
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Milla! 🙂 Ihanaa, että olet löytänyt itsellesi sopivat tuotteet. Sehän se tosiaan tärkeintä onkin! Mielenkiintoista olisi myös nähdä tuon mainitsemasi öljyn inci-lista. Kuulostaa aika harhaanjohtavalta markkinoinnilta väittää jotakin tuotetta kasvo- tai vartaloöljyksi, jos ainoa öljy löytyy inci-listan lopusta :/

      8.2.2019 at 21:19
  • Reply mutsipuhuu.com

    Mahtava postaus, luin mielenkiinnolla vaikkakaan en edes suosi luonnonkosmetiikka. Arvostan aatettasi, ettei niellä kaikkea kyseenalaistamatta – tässä olen aivan samaa mieltä 🙂

    9.2.2019 at 09:40
    • Reply Nena Sofia

      Paljon kiitoksia! Mukavaa kuulla, että koit postauksen mielenkiintoiseksi 🙂

      9.2.2019 at 12:56
  • Reply Katri

    Hei!
    Pitää lukea kirjoitus vielä ajatuksella, mutta pakko kommentoida sen verran, että H on vety eikä suinkaan hiili 🙂

    9.2.2019 at 14:49
    • Reply Nena Sofia

      Ohoh, olipa sattunut alkeellinen ajatusmoka! Kiitos korjauksesta, muokkasin merkinnän postauksestakin oikeaksi 🙂

      9.2.2019 at 14:57
  • Reply Outi

    Kiitos paljon tästä postauksesta. Harvoin kukaan uskaltaa sanoa noin suoraan. Elämä ja asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Olen itsekin pohtinut usein sitä hiuksenhienoa rajaa synteettisen ja luonnonkosmetiikan välillä. On ilo lukea blogiasi. Minusta tuli nyt fanisi.

    9.2.2019 at 14:50
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Outi! <3 Postauksen julkaiseminen otti kyllä rohkeutta, mutta koen tärkeäksi että näistä asioista keskusteltaisiin avoimemmin ja kyseenalaistavammin. Arvostan suuresti kommenttiasi, kiitos näistä kauniista sanoista 🙂

      9.2.2019 at 14:59
  • Reply Marja

    Hienoa, että joku jaksaa perehtyä noin laajasti tähän erittäin kiinnnostavaan aiheeseen. Itse olen käyttänyt sekä synteettisiä, että luomutuotteita. Käytän niitä tuotteita, mitkä sopivat iholleni ja mistä koen saavani rahalle ja iholleni vastinetta.
    Olen kokeillut nyt Maradan tuotteita ja kysyisin, että mitä ne mielestäsi ovat ja onko sinulla niistä kokemuksia.

    9.2.2019 at 15:21
    • Reply Nena Sofia

      Kiitoksia kommentistasi Marja! 🙂 Tästä aiheesta kyllä riittäisi puhuttavaa vielä vaikka kuinka monen postauksen sisällöksi, sen verran laaja aihealue on kyseessä. Todennäköisesti tulenkin vielä tätä aihetta jatkamaan tulevissa postauksissa 🙂

      Olen käyttänyt muutamia Madaran tuotteita, ja kokenut ne kaikki laadukkaiksi sekä omalla ihollani toimiviksi. Olen myös kuullut rutkasti kehuja Madaran valikoimasta, ja haluaisin tutustua heidän tuotteisiinsa vielä laajemmin. Pidän myös siitä, että Madaran markkinoinnissa painotetaan nimenomaan tuotteiden hyviä puolia, eivätkä he tunnu syyllistyvän tähän synteettisen kosmetiikan parjaamiseen 🙂

      9.2.2019 at 16:18
  • Reply EevaRG

    Ajatuksia herättelevä postaus! T. se luonnonkosmetiikkaa suosiva vegaani. 😉 On aivan totta, että ei voi yleistää että luonnonkosmetiikka olisi parempaa tai että ihoa kannattaisi hoitaa vaikka pelkällä oliiviöljyllä.

    Itselleni iso syy suosia luonnonkosmetiikkaa on helpommin tavoitettava vegaanisuus ja koko tuotantoprosessin hiilijalanjäljen miettiminen tuotannosta ainesosiin ja kierrätykseen, ei pelkästään pakkaus. Ja ne eläinkokeet, joita luonnonkosmetiikassa kartetaan defaultina enemmän tai vähemmän. 🙂

    Postauksesi oli perusteltu, mutta sinällään väite siitä mitä 20 isointa alan toimijaa tekevät eivät ole aina eettisesti se kestävin esimerkki – esim. ovathan suurimmat ruokayrityksetkin lihantuottajia tai kenties pikaruokaketjua, vaikka tiedämme että paras valinta ympäristön kannalta olisi suosia kasvisruokaa jne. Markkinajohtajuus kertoo paljon myyntiluvuista mutta ei sinänsä ole itseisarvo josta kannattaisi suoraan johtaa toimintamalleja jatkoon. Näin ajatuksena, ei teilauksena. 😀

    Jatka samaa pohtivaa linjaa Nena! <3 🙂

    9.2.2019 at 16:35
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos kommentistasi Eeva! Nostit esille hyviä ja mielenkiintoisia pointteja 🙂 Sinänsä totta, että oli minulta ehkä harkitsematonta ottaa esille listausta alan isoimmista yrityksistä, sillä tähän liittyy niin paljon muitakin tekijöitä. Lähinnä ajattelin sitä, että jos olisikin niin, että kaikki luonnonkosmetiikka olisi lähtökohtaisesti huomattavasti tehokkaampaa kuin synteettinen, voisi odottaa, että kyseisellä listalla näkyisi edes yksi luonnonkosmetiikkaa valmistava yritys – sillä kyllähän tehokas kosmetiikka kuluttajia kiinnostaa.

      Itse olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, että aika usein luonnonkosmetiikassakin käytetään eläinperäisiä ainesosia. Eli vegaanisuus ei ole mikään oletusarvo luonnonkosmetiikassa, vaan molemmista kategorioista löytyy sekä vegaanista että ei-vegaanista kosmetiikkaa 🙂 Myös se on hyvin yrityskohtaista, miten tärkeänä ekologisuus koetaan, ja halusinkin vain nostaa esille, että yhtälailla ekologisesti toimivia yrityksiä löytyy myös synteettisen kosmetiikan valmistajista. Eläinkokeisiin sen sijaan palaan vielä oman blogipostauksensa kanssa, niistä minulla on vähän enemmänkin sanottavaa 🙂

      11.2.2019 at 17:34
      • Reply EevaRG

        Tokikaan en meinannut että luonnonkosmetiikka olisi automaattisesti vegaanista (olenhan vuosia käyttänyt vegaanikosmetiikkaa ja käytän eniten luonnonkosmea, mutta myös synteettistä), mutta usein luonnonkosmen brändeillä on siihen jo statementeja ja selkeämmät merkinnät, ja moni eläinperäinen ainesosa on kielletty osassa sertifioidussa luonnonkosmessa(rasvat,kollageeni). 🙂

        14.2.2019 at 21:13
  • Reply Mari

    Loistava kirjoitus, hyvä kun herättelee paljon keskustelua! Mä olen sekakäyttäjä, eli käytän sitä mikä mulle sopii ja mistä innostun, oli se sitten synteettistä tai luonnonkosmea. Molemmista joukoista löytyy hyviä ja huonoja tuotteita.

    9.2.2019 at 16:40
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Mari! Samalla tavalla minäkin toimin 🙂

      11.2.2019 at 17:35
  • Reply Anne

    Oikein hyvä kirjoitus ja samaa olen ajatellut. Kemisti ystäväni aina muistuttaa, että luonnonaine se on kärpässienikin. 🙂 Eli ei kaikki luonnontuotteet ole automaattisesti turvallisia.

    Mutta näin Marevanin käyttäjänä tiedän, että iholta kyllä hyvinkin imeytyy aineita elimistöön. Esim. Voltaren-voidetta en saa käyttää. Ja entä Mobilat voide, joka auttaa lihaskipuihin.

    9.2.2019 at 17:05
    • Reply Mizz Annie

      Onkohan kyseiset voiteet luokiteltu kosmetiikaksi vai ihan lääkeaineiksi? Että toki iholta aineita imeytyy, mutta kyseiset säädökset koskevat nimenomaan kosmetiikaksi luokiteltuja tuotteita.

      Mä en itse näistä asioista juurikaan tiedä, mut pohdin vaan et mistä voisi olla kyse.

      9.2.2019 at 23:20
      • Reply Nena Sofia

        Juuri näin! 🙂

        11.2.2019 at 18:20
        • Reply Neppari

          Mä jo ihmettelin, että eikö mikää imeydy, nikotiinilaastari käsivarressa.

          17.2.2019 at 15:28
    • Reply Nena Sofia

      Kiitoksia kommentistasi 🙂 Ystäväsi on aivan oikeassa, ei kaikki luonnonaineetkaan automaattisesti hyvää tee.

      Ja tosiaan, kuten Mizz Annie jo ehtikin kirjoittamaan, on kosmetiikalla ja lääkeaineilla suuria eroja (ja Voltaren & Mobilat tosiaan lukeutuvat lääkevoiteisiin). Lääkeaineita on mahdollista imeyttää ihon läpi, mutta se on hankalaa. Kosmetiikka-asetus myös määrittää, ettei kosmetiikka saa imeytyä verenkiertoon. Linkkaan tähän hyvän blogijutun INCImixistä, jossa estenomi-farmaseutti Anniina kertoo aiheesta tarkemmin. Suosittelen lukemaan 🙂 https://incimix.wordpress.com/2014/01/07/ihoon-imeytymisen-ihmeellisyys/

      11.2.2019 at 18:19
  • Reply Pia

    Muutama mielipide kummastutti blogikirjoituksessa, joten on pakko kommentoida. En muista koskaan kuulleeni luonnonkosmetiikasta valmistajien tai käyttäjien väittämää, että se olisi synteettistä kosmetiikkaa tehokkaampaa. Tai ettei se olisi allergisoivaa. Luonnonkosmetiikan käyttäjät tiedostavat että ihmiset saattavat olla allergisia kasviperäiset aineille, ihan yhtä lailla kuin ruoka-aineillekin. Luonnonkosmetiikan valintaperusteet yleensä ovat nimenomaan luonnollisuus muovien ja silikonien sijasta, luomu, lähituotanto (kotimaisuus) ja eläinkokeettomuus/vegaanisuus. Aloin käyttämään luonnonkosmetiikkaa ensimmäisen raskauden aikana, 16 vuotta sitten, enkä ole halunnut palata synteettiseen kosmetiikkaan. Varsinkin kun ihoni on niin paljon parempi sen ansiosta. Kokeilin varmaan suurimman osan markkinoilla olevasta synteettisestä kosmetiikasta ja ko. tuotteet tekivät usein kasvojeni ihon karheaksi ja kovaksi, oli kyseessä kosmetologilta hankittu tuote tai tavaratalon kosmetiikkaosastolta. Samoin tämä nyt teiniksi kasvanut lapseni haluaa käyttää vain luonnollista ja vegaania kosmetiikkaa. Kaikkien voiteiden, mitä iholleni laitan, täytyy olla niin puhtaita ja harmittomia että voisin vaikka syödä niitä (esim. kotimainen Frantsila). Näin en voi sanoa synteettisestä kosmetiikasta, jotka usein sisältävät pääasiassa petrokemian tuotteita.

    9.2.2019 at 23:23
    • Reply Nena Sofia

      Itse asiassa olen kuullut ja lukenut paljon keskusteluja joissa on tullut esiin, että luonnonkosmetiikkaa halutaan käyttää siksi, että se on kaikkein turvallisin vaihtoehto. Usein kuulee sanottavan, että siten välttyy myrkyttämästä itseään. Nämä on niin voimakkaita ilmaisuja, että halusin edes yrittää kitkeä niitä hieman. Pääasiassa siis siksi tämän postauksen kirjoitin. Sillä jos jo nyt löytyy niin paljon ihmisiä, jotka pelkäävät kosmetiikasta löytyviä synteettisiä aineita myrkkyinä (aineita, joiden käytön kuitenkin lainsäädäntö sallii), mitenköhän mahtaa käydä lääketeollisuudelle muutaman vuoden kuluttua? Rokotevastaisuus on hyvin samankaltainen ilmiö kuin synteettisen kosmetiikan boikotoiminen, minkä takia on hyvä välillä pysähtyä avaamaan keskustelua näistä asioista.

      Minulla ei ole mitään luonnonkosmetiikkaa vastaan – olen löytänyt monia ihania tuotteita sen puolelta. Ainoa, mitä vastustan, on tämä järjetön hysteerisyys, ja näiden kategorioiden radikaali vastakkainasettelu.

      12.2.2019 at 09:54
  • Reply Anne

    Heissuli..
    Hyvä kirjoitus? Muistan yhden kosmetologin sanoneen mulle, että mitä enemmän tuoteselostessa on tekstiä.. niin paljon siinä on myös kemikaaleja..mitä vähempi sen parempi..Itse en juuri meikkaa, kun en osaa? mutta ihon kosteudesta pidän huolen..ihon hoito tuotteita sitten kyllä syynään ja mietin mitä hankin. Tuntien oman ihoni, niin siihen ei kaikki kelpaa?

    10.2.2019 at 11:26
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Anne! Tuotteet kannattaa tosiaan valita juuri siltä kantilta, mitkä itselle parhaiten sopivat 🙂

      12.2.2019 at 09:55
  • Reply Heli

    Kiitos postauksesta! Minäkin olen käynyt läpi luonnonkosmetiikkakauden ja täytyy sanoa, ettei ihoni ole koskaan ollut niin huonossa kunnossa kuin silloin. Olen atooppinen ja allerginen ja aikani jaksoin tuhlata rahojani luonnonkosmetiikkaan, ja sitähän meni kun mitään putelia ei pystynyt käyttämään loppuun saakka. Kallista ja epäekologista touhua siis. Kun palasin takaisin ”normikosmetiikkaan”, ihoni alkoi pikkuhiljaa palautua. Olen silti aika skeptinen uusien tuotteiden kokeilemisessa ja monet hehkutetut tuotteet (esim. Ordinary) eivät ole iholleni sopivia. Eli yllätys yllätys, ihmiset ovat yksilöitä myös siinä mitä tulee kosmetiikan sopivuuteen.

    10.2.2019 at 17:29
    • Reply Nena Sofia

      Onpa ikävä kuulla, että ihosi reagoi noin voimakkaasti luonnonkosmetiikkaan. Hienoa kuitenkin, että palattuasi takaisin normikosketiikan pariin, alkoi ihokin paranemaan 🙂 Oikeassa olet, ihmiset tosiaan on yksilöitä tässäkin asiassa!

      12.2.2019 at 09:59
  • Reply Ööh

    Mihin lähteisiin nää kaikki sun väitteet perustuu?

    10.2.2019 at 17:36
    • Reply Nena Sofia

      Hei! Mitä väitettä tarkoitat? Osa kirjoittamastani pohjautuu estenomiopintoihini, joissain kohdissa olen myös viitannut tiettyyn lähteeseen ja linkannut sen perään.

      12.2.2019 at 10:06
  • Reply Heidi

    Synteettisen kosmetiikan valmistajat käyttävät öljyteollisuuden sivutuotteita ja siinä ei ole mitään ekologista ja eipä nuo oikeasti tee hyvää kenellekään. Miksi isot kosmetiikkavalmistajat käyttäisivät arvokkaampia ainesosia luonnosta, kun voi tehdä halvemmalla laboratoriossa? Siksi he eivät vaihda luonnonkosmetiikkaan. Mutta sitten kuitenkin markkinoinnissa on paljon viherpesua. Luonnostakin tulee paljon allergisoivia aineita, mutta eihän se niistä silti huonoa tee.

    Ja mikromuovit, niitä löytyy synteettisesta kosmetiikasta aivan liikaa. Voi kun mikromuovit kiellettäisiin kokonaan. Vai haluaako joku oikeasti syödä mikromuoveja? Suurin mikromuovin lähde on autojen renkaat, mutta synteettinen kosmetiikka on myös merkittävä lähde.

    10.2.2019 at 18:48
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos kommentistasi! 🙂 Käsittääkseni yksi vaikuttava tekijä on myös maapallon viljelypinta-ala, jota ei olisi riittävästi kattamaan kaikkea maailman kosmetiikkakulutusta jos kaikki raaka-aineet olisivat luonnollista alkuperää. Periaatteessa öljyteollisuuden sivutuotteet voisivat olla siis jopa ekologisempi vaihtoehto, kuin uuden viljelytilan raivaaminen. En tietysti osaa sanoa mikä oikeasti olisi paras vaihtoehto, kunhan pohdin “ääneen”. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, jos tästä olisi tehty jotain tutkimuksia 🙂

      Mitä mikromuoveihin tulee, kaavailee EU kaikeksi onneksi niiden kieltämistä kosmetiikassa. Aiheesta lisää tässä jutussa -> http://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20181116STO19217/mikromuovit-lahteet-haitat-ja-eu-n-ratkaisut

      12.2.2019 at 11:22
      • Reply Ida

        “Suurin mikromuovin lähde on autojen renkaat, mutta synteettinen kosmetiikka on myös merkittävä lähde.”

        Haluaisin kommentoida tätä asiaa sen verran, että kosmetiikasta ympäristöön kulkeutuva mikromuovien osuus on noin 1% luokkaa kaikesta mikromuovista eli kosmetiikan osuus on todella vähäinen. En missään nimessä tarkoita, etteikö kosmetiikan mikromuovien kieltäminen olisi hyvä asia ja itsekin yritän niitä karttaa, mutta haluaisin korjata väitettäsi siitä, että kosmetiikka olisi merkittävä mikromuovien lähde.

        13.2.2019 at 18:06
  • Reply Sandra

    Minulle luonnonkosmetiikkaan siirtyminen oli luonnollinen valinta 12 vuotta sitten kun aloin odottamaan esikoista 🙂
    Havahduin siihen etten halua lykätä omaani ja vauvani elimistöön aineita, jotka eivät sinne kuulu, enkä hoitaa ihoani petrokemian aineilla, joita iho ei tarvitse yhtään enempää kuin luontokaan. Valitsen sertifioituja tuotteita, joiden eettisyydestä ja ekologisuudesta ei tarvitse käydä hirveää ajatustaistoa. Myös kodin pesuaineet olen valinnut näin, etikalla, soodalla ja oikeanlaisella pyykinpesuaineella pääsee pitkälle 🙂
    Mulla on itsellä hyvä olo mun ja perheeni valinnoista ja siitä miten lapseni ovat omaksuneet nämä ajatukset ja se tuntuu hyvältä 🙂

    10.2.2019 at 19:58
    • Reply Nena Sofia

      Missään nimessä en väitä, että luonnonkosmetiikan käyttämisessä olisi mitään pahaa. Kukin tekee omat valintansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Tärkeintä tottakai onkin, että itse pitää käyttämistään tuotteistaan ja tuntee olonsa hyväksi niitä käyttäessään 🙂

      12.2.2019 at 11:29
  • Reply Gingerbiscuit

    Hyvä postaus! Hienoa, kun otit asiaan rohkeasti kantaa. Itse olen sekakäyttäjä ja valitsen tuotteen sen mukaan, että mikä kiinnostaa ja minkä ajattelen sopivan itselleni. 🙂 kiinnitän eniten huomiota siihen, että tuotemerkki on ”cruelty-free” <3

    10.2.2019 at 20:07
    • Reply Nena Sofia

      Paljon kiitoksia! 🙂 Kiinnostuksen ja oletetun itselle sopimisen perusteella teen pääasiassa omatkin kosmetiikkavalintani.

      12.2.2019 at 16:46
  • Reply Matroska

    Ihan kuriositeettina johonkin alkupään kommenttiin: tarvitseeko kosmetiikan olla puhdasta ja jos, niin miten puhdasta? Ruuan ja ympäristön puhtaus ja steriiliys on puhuttanut paljon viime vuosina ja se on liitetty jopa kroonisiin sairauksiin. Miten on kosmetiikan laita?

    10.2.2019 at 23:41
    • Reply Nena Sofia

      Mielenkiintoinen pohdinnan aihe, johon en osaa suoriltaan heittää mitään tyhjentävää vastausta. Puhtaiden aineiden käyttämisessä on tietysti se etu, että voidaan ennustaa valmiin tuotteen kaikki ominaisuudet ja vältytään ei-toivotuilta yllätyksiltä. Tällöin voidaan myös tarkemmin varmistaa tuotteen säilyvyys, kun kaikki erät ovat samanlaisia. Mutta toki on mahdollista, että tässäkin asiassa turha steriiliys olisi ennemmin haitta kuin hyöty. Pitääpä katsella, jos tästä olisi tehty jotain tutkimuksia 🙂

      12.2.2019 at 16:49
  • Reply Maaria

    Kivasti avattu aihetta, pisti miettimään tätä asiaa enemmälti, josta muistelinkin, että on ollut hyvä postaus aiemmin joltakin eli tämä vaikkei tähän varmasti ole mitään ultimaattista totuutta ja vastakkain asettelua mielestäni Pitäisikin markkinoinnissa vähentää.

    https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/tieteellinen-selitys-miksi-luonnonkosmetiikka-on-iholle-parasta/

    tse suosin luonnonkosmetiikkaa enemmälti, ihan siitä syystä etten ymmärrä miksi maksaisin tuotteesta, jossa raaka-aineet eivät tee mitään sen kummempaa vaan ovat vain silikonia ja ehkä petrooli/mineraali pohjaisia öljyjä puhumattakaan kaikesta muusta. Tärkeintä on INCI eli se määrittää sen mikä tuote lähtee kotiin täällä. Eli kuluttajillekin pitäisi ehdottomasti keskittyä siihen, mitä tuote oikeasti sisältää ja minkä vuoksi. Viherpesua kun tapahtuu myös synteettisellä puolella ihan tarpeeksi, mikä ärsyttää kun menee puurot ja vellit sekaisin kuluttajana. Onneksi olen opetellut välttämään ison liudan aineita, joita en halua kosmetiikassani käyttää.

    Kukin tavallaan kun oikeet tuotteet vaan jokaisen iholle löytyy ja on tietoinen mitä käyttää ja miksi.

    11.2.2019 at 10:47
    • Reply Nena Sofia

      Tämäpä olikin mielenkiintoinen näkökulma, sillä isomeriasta en ole aiemmin kuullut puhuttavan kun on mietitty luonnonkosmetiikan/synteettisen eroja. Sen verran osaan aiheesta sanoa, ettei isomeerien erottaminen laboratoriossa ainakaan nykytekniikoilla ole mikään mahdottomuus. Tämä oli kuitenkin erittäin kiinnostava kannanotto, lupaan tutkia asiaa tarkemmin!

      12.2.2019 at 18:12
  • Reply Miia

    Hmm. Tässä ei taideta nyt ihan tietää sitä, miten paljon isot kosmetiikkafirmat tekevät voittoa tuotteiden sisältämästä vedestä ja silikonista..? Miksi siis tarjota edes parasta, kun kuluttajat ostavat ihan tyytyväisinä brändin ja mainonnan?

    11.2.2019 at 14:56
    • Reply Nena Sofia

      Kerro ihmeessä, jos tiedät kosmetiikkafirman, joka ei tavoittele voittoa. Kehnoja, periaatteessa “tyhjää täynnä” olevia tuotteita löytyy markkinoilta jonkin verran, mutta pääpointtini olikin, ettei niiden perusteella pitäisi leimata kokonaista kosmetiikan kategoriaa surkeaksi. Surkeita tuotteita löytyy varmasti vähän joka kategoriasta, ja sellaiset tuotteet, jotka miellyttävät yhtä, eivät aina miellytä toista. Mikään ei siis ole niin mustavalkoista, hyviä ja huonoja tuotteita löytyy niin synteettiseltä kuin luonnolliseltakin osastolta 🙂

      12.2.2019 at 18:17
  • Reply MaittaLy

    Todella hyvä ja tärkeä postaus!

    Itse olen sekakäyttäjä ja ehdottomasti enemmän sinne “synteettisen”, tai siis ei-luonnonkosmetiikan puolelle enemmän kallistun. Koen että labrassa syntyneet tuotteet ovat omalle iholleni tehokkaampia ja koen ne myös turvallisiksi. Esim. postauksessakin mainittu Bioeffect-seerumi on ihan törkeän hyvä! Luonnonkosmetiikan meikeistä en oikein ole löytänyt vielä itselleni sopivia juttuja, jotenkin ne ei vaan toimi mulla. Eli sillä osastolla olen peruskosmetiikkafirmojen asiakas enimmäkseen. Samoin anti-age tuotteet, mun lempparit, retinolit sun muut – nekin tulee “tavallisen” kosmetiikan hyllyiltä.

    11.2.2019 at 17:09
    • Reply Nena Sofia

      Paljon kiitoksia! Mahtavaa, että olet löytänyt itseäsi parhaiten palvelevat tuotteet, juuri se onkin tärkeintä 🙂

      12.2.2019 at 18:19
  • Reply Netta

    Kirjoittaja on pahasti mennyt metsään, näytät toki ymmärtävän kemian lainalaisuuksia mutta nyt täytyy ymmärtää kuinka laboratoriossa toteutettu reaktio on täysin eri kuin sen esiintyminen luonnossa. Lisäksi vesi ei ole kemikaali, vaan kemiallinen yhdiste. Laittaisin siis termien käytön vielä kuntoon.
    Luonnossa kyllä esiintyy samoja reaktioita kuin mitä labrassa saa aikaan, mutta juuri tämä keinotekoinen tuotanto ja kemiaalikuorman kasvatus tuhoaa ympäristöä ja vaikuttaa negatiivisesti ihmisten terveyteen, suoraan ja välillisesti. Lisäksi moni luonnonkosmetiikan tuote ei sisällä lainkaan ympäristölle erittäin haitallisia synteettisiä yhdisteitä, joita perinteinen kosmetiikkateollisuus tuottaa.

    11.2.2019 at 18:08
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos palautteestasi. Kemikaalilla viittaan nyt kaikkiin aineisiin ja yhdisteisiin, kuten Suomen Kemikaalilaissakin viitataan (599/2013). Tällöin siis myös vesi lukeutuu kemikaaleihin, vaikka toki se on myös kemiallinen yhdiste niin kuin sanoitkin.

      Olisi myös kiinnostavaa kuulla, miten laboratoriossa toteutettu reaktio on täysin eri asia, kuin sen esiintyminen luonnossa?

      12.2.2019 at 18:07
  • Reply Marppa

    Mielenkiintoinen aihe. Tämä todella sai ajattelemaan asiaa. Itse olen sekakäyttäjä, mutta viime vuosina kaappiin on ilmestynyt enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikkaa. En tiedä, onko tämä enemmän psykologinen juttu, mutta käytän mielummin luonnonkosmetiikkaa kasvojen hoidossa. Lainsäädäntö voi olla tarkkasanaista, mutta eniten huolettaakin tutkimusten vähäisyys joidenkin ainesosien kohdalla. Hormonihäiritsijät, muovit ym…

    Mulla on haasteellinen iho, joten ihan mikä tahansa tuote ei sovi. Olen aika laiska selvittelemään eri tuotteiden incejä, ja tästä syystä blogit ovat kultaakin kalliimpia. Niistä saa hyviä tuotevinkkejä, joita lähteä selvittelemään. Jos löydän luonnonkosmetiikan puolelta tuotteen, jolla voin korvata ei-luonnonkosmetiikkaa, niin valitsen mielummin sen. Näin on käynytkin monen ihonhoitotuotteen kohdalla. Meikeistä en ole löytänyt niin vakuuttavia tuotteita, että olisin vielä niitä lähtenyt vaihtamaan, mutta pidän silmät auki. 🙂

    11.2.2019 at 21:51
    • Reply Nena Sofia

      Kiitoksia kommentistasi 🙂 Tämä on todella ajattelemisen arvoinen, laaja aihe. Mielestäni tästä pitäisi puhua enemmän, ja avoimemmin.

      Kaikkein tärkeintä onkin, että löytää itselleen ne sopivimmat tuotteet. Siinä samalla on kuitenkin hyvä muistaa, ettei kummankaan kategorian tuotteet ole välttämättä yhtään sen parempia tai turvallisempia kuin toisen. Toki ainesosa- ja tuotetasolla voi olla poikkeuksia ja kaikkea ei ehditä kieltää ihan niin nopeasti kuin uutta tietoa nousee esiin, mutta minusta on tärkeää ettei näistä asioista nosteta hysteriaa. Kuten olen aiemmin sanonut, ei vaikuta lupaavalta, että monet meistä pelkäävät kosmetiikan synteettisiä ainesosia “myrkkyinä”. Se saa lähinnä ajattelemaan, että miltä tilanne vaikuttaa muutaman vuoden kuluttua lääketeollisuuden ja rokotevastaisuuden kannalta? Tästähän on jo nyt nähtävissä pelottavia merkkejä.

      12.2.2019 at 19:09
  • Reply Nanna/Kultainen Kynsilakka-blogi

    Hienoa Nena, upeeta lukea sun ajatuksenvirtaa 🙂 Tsempit!

    12.2.2019 at 10:34
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos kommentista ja tuestasi! <3 🙂

      12.2.2019 at 19:09
  • Reply Nuppu

    Heippa,
    Suosittelisin vahvasti tutustumaan Katja Kokon teoksen Aidosti kaunis, jossa hän käsittelee kattavasti luonnonkosmetiikkaa, sekä myös raaka-aineiden eroja synteettiseen kosmetiikkaan.

    Hänen instagramissa on myös tänään julkaistu instalive video, jossa hän käy läpi yllä mainittuja asioita 🙂
    https://www.instagram.com/katjakokko/

    12.2.2019 at 19:32
    • Reply Nena Sofia

      Ennen livensä julkaisemista Katja julkaisi storyn, jossa arvosteli minua ja arvojani levittäen valheellista tietoa. Storyssaan hän väitti muun muassa, että minä en käytä ollenkaan luonnonkosmetiikkaa, sekä sen, että minä teen työkseni akryylikynsiä (tämä kuulemma kertoo arvoistani ihan erityisesti). Koska en hyväksy millään tasolla yksittäisten ihmisten nälvimistä ja perättömän tiedon levittämistä, en myöskään halua tukea Katjan toimintaa hänen kirjojaan ostamalla.

      20.2.2019 at 06:21
      • Reply Suski

        Minä näin ne Stooryt enkä kyllä huomannut enkä kuullut mitään nälvimistä Katjan puolelta. Mutta ehkä se on sitten kuulijan/katsojan vallassa miten ne asiat haluaa kuulla…

        22.2.2019 at 23:21
        • Reply Nena Sofia

          Voihan se toki olla, että otin asian henkilökohtaisemmin, kun kyse on kuitenkin perättömästä tiedosta jota levitetään juuri minusta. Ehkä se on ulkopuolisen silmissä vaikeampi ymmärtää, miten ikävältä sellainen tuntuu. Enkä toki tiedä millaiset Katjan motiivit olivat storya julkaistessaan, ehkä hän oli vain liian kiireessä perehtyäkseen blogiini enempää. Tällöin olisi kuitenkin suotavaa, ettei oteta kantaa kenenkään arvomaailmaan, jos ei sitä lainkaan tunneta.

          23.2.2019 at 14:55
  • Reply Sekakäyttäjä

    Olisipa ollut kiva, kun olisit tässä selittänyt yhtä tyhjentävästi kosmetiikan erot kuin Katja Kokko IG livessään, ilman että tulee taistelutanner tunnelma aiheesta… Taas huomaa, että on hyvä tutkia laajemmalti koko asiaa eikä vain yhtä näkökantaa ja toitottaa sitä totuutena. Esim allergia vs hajuste/eteerinenöljy asia ks Katjan live. En tiedä kiinnostaako sinua oppia näitä asioita yhtä hyvin mutta kaikille tämän blogin lukijoille suosittelen hyvin lämpimästi ottamaan asioista selvää pintaa syvemmältä. Tämä postaus vain raapaisi kosmetiikan valmistusta ja eri raaka-aineita. Ja meillä kuluttajilla todellakin on vain micromurto-osa käsitys koko aiheesta. Itsekkin huomasin tähän sortuvani mutta nyt sitten astetta viisaampana tiedän, että ota asioista selvää kunnolla. Hyvä aihe siis, että herättää keskustelua ja kuohuntaa… Toivottavasti jatkossa tulee kattavampaa tietoa kokonaisuuksista.

    13.2.2019 at 02:13
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos palautteestasi. Kuten sanoit, tämä postaus raapaisi vain pintaa. Olen kuitenkin jo tätä kirjoittaessani kaavaillut aiheen jatkamista blogin puolella vielä syvällisemmillä postauksilla, sillä kaikkea ei oikein yhteen julkaisuun mahdu kirjoittamaan. Tai toki mahtuu, mutta eipä sitä kovin moni jaksaisi lukea. Siksi tällä jutulla halusinkin lähinnä herätellä keskustelua ja nostattaa ajatuksia aihekokonaisuuteen liittyen, jotta voin palata sen äärelle tarkemmin vielä myöhemmin 🙂

      20.2.2019 at 06:14
  • Reply anne13

    Rohkea postaus. Itse kàytàn enemmàn normikosmetiikkaa, mielestàni se on tehokkaampaa kuin luonnonkosmetiikka, sekà sopii paremmin herkàlle iholle, ainakin omien kokeilujeni perusteella. Olen jo sen ikàinen ettà esim.voiteissa pitàà olla anti-aging ainesosia ja lisàksi ihoni on hyvin herkkà, nàen heti mità se tykkàà sille kàytetystà kosmetiikasta ja hajusteettomus sopiikin minulle paremmin, usein luonnonkosmetiikassa on voimakas tuoksu. Aurinkovoiteissa tykkàisin kàyttàà luonnonkosmetiikkaa, koska siltà en odota muita taikoja kuin ettà suojaa ihoa palamiselta, sekà kosteuttaa. Yritàn vàlttàà nanoja, enkà kàytà alumiinillista deodoranttia kuin pahimpaan helteeseen. Jos olisin nuori, voisinkin kàyttàà enemmàn luonnonkosmetiikkaa, koska en tarvitsisi vielà tehokkaampia aseita ikààntymistà vastaan, vaan làhes mikà tahansa voide sopisi. Olen kuitenkin sen verran vaativa, ettà haluan tuloksia. Samoin meikeissà, minun pitàà voida luottaa niihin ja jopa normikosmetiikassa on vain muutamia merkkejà, jotka pysyy minulla koko pàivàn. Eli omat hankintani teen tehokkuuden, lyhyen inci-listan, sekà hajusteettomuuden perusteella. Muilla valinnoillani olen hyvinkin vihreà, eko-astianpesuaineet, kangaskassit, kestovanulaput, kestovesipullo jne muutamia mainitakseni.

    13.2.2019 at 20:19
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos! 🙂 Mielestäni tuo muiden elämän osa-alueiden “vihreys” unohdetaan muuten turhan usein, eli kiva kuulla, että olet ajatellut sitäkin puolta 🙂

      20.2.2019 at 06:11
  • Reply Elina

    Loistava keskustelunavaus Nena! Vaikka itse pyrin suosimaan luonnonkosmetiikkaa, niin menen kuitenkin aina inci ja tuote edellä. Olen kosmetiikankäytön historiassani tunnistanut itsessänikin tuollaista mustavalkoista ajattelua, mutta onneksi ikä ja kokemus ovat tehneet lempeämmäksi. Ilman tällaista sekakäyttöä minulla ei olisi hiuslakkaa eikä kunnollista vedenkestävää ripsaria 😀

    15.2.2019 at 12:40
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos Elina! 🙂 Nuo on kyllä sellaisia tuotteita, ettei niitä valitettavasti meinaa luonnonkosmetiikan puolelta löytyä.

      20.2.2019 at 06:07
  • Reply Kuulaan kaunis – korealainen ihonhoito – Viilankantolupa

    […] ja synteettinen kosmetiikka ovat ajankohtaisesti pinnalla Nenan loistavasta postauksesta alkaneen kalabaliikin jälkeen, jossa kuppikunnat ovat ottaneet melko […]

    17.2.2019 at 14:30
  • Reply H

    En oikein ymmärrä mitä tällä postauksella on ajettu takaa??? Luonnonkosmetiikan parjaaminen synteettisen kosmetiikan käytön ”puollustamiseksi”? Eikö se nyt ole itsestäänselvyys, että ihminen voi käyttäö mitä haluaa, oli se luonnonkosmetiikkaa tai synteettistä!???
    Kirjoittaja ei ilmeisesti ole myöskään ymmärtänyt luonnonkosmetiikan sertifikastti-järjestelmän ”hyvyyttä”, jolla voi varmistaa esimerkiksi automaattisesti tuotteen mikromuovittomuuden tai mineraaliöljyttömyyden. Mutta kuten korostit, jokainen käyttäköön mitä haluaa.

    18.2.2019 at 22:58
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos palautteestasi 🙂

      20.2.2019 at 06:04
  • Reply Kata

    Erittäin hyvin kirjoitettu postaus, en voi sanoa muuta kuin AAMEN! Tätä lisää! 🙂

    Henkilökohtaisesti olen myös iloinen sekakäyttäjä, ja mua ärsyttää ihan suunnattomasti sellanen fanaattinen suu vaahdossa meuhkaaminen, jota luonnonkosmetiikkaan hurahtaneet valitettavan usein harrastaa, ja se saa mulla vaan karvat pystyyn ja kiinnostus tuotteita kohtaan lopahtaa siihen paikkaan. Arvostan faktoja, en huuhaa-uskomuksia.

    20.2.2019 at 07:36
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos kommentistasi ja kehuista Kata! <3 Karvat pystyssä itsekin kuuntelen tuon tyylistä vaahtoamista.

      Iloitsin myös kovasti tekstin herättämästä keskustelusta, ja aion varmasti julkaista vastaavia juttuja jatkossakin 🙂

      21.2.2019 at 15:00
  • Reply Anna / Ihme ituhippi

    Pidän erikoisena mielikuvaa luonnon kosmetiikan ylivoimaisesta tehokkuudesta postauksen alussa. Itselleni syy siihen että olen siirtynyt luonnonkosmen pariin varsin hitaasti on ollut pikemminkin se, että pelkäsin että se ei toimi ollenkaan.

    5.8.2020 at 11:58
  • Reply Ex-kosmetiikkafani

    Kaksinaismoraali rehottaa. Kosmetiikasta suurin osa on pakattu muoviputeleihin, oli kyse sitten luonnonkosmetiikasta tai synteettisesti tuotetusta. Kysehän on siitä että luontoon pääsee niitä mikromuoveja,jos kosmetiikkapakkauksia ei vaihdeta johonkin muuun materiaalin (pahvi, lasi, puu tms.) luontoon pääsee koko ajan niitä mikromuoveja. Kaupoissa kehoitetaan välttämään muovikassin ottamista. Miten päästään eroon muovipakkauksista kosmetiikassa?

    19.1.2021 at 20:51
  • Reply Kumpi on parempi: synteettinen kosmetiikka vai luonnonkosmetiikka | Miia Johansson

    […] mielipiteistä ja mutu-tuntumasta. Nena Sofia tökki ampiaispesää noin viikko sitten kertomalla miksi ei suosi luonnonkosmetiikkaa ja siihen oman puheenvuoronsa piti Katja Kokko Instagram liven muodossa kertoen oman kantansa […]

    26.10.2023 at 12:30
  • Leave a Reply