Follow:

Olipa kerran tyttö, joka tykkäsi meikata

 

Viikko vilahti silmien ohi kuin mikäkin pikajuna, päivä toisensa jälkeen olikin vaihtunut seuraavaan ilman sen suurempia varoituksia. Blogi on pysynyt hiljaisena, sillä puuhaa on riittänyt siviilissäkin. Tässä on tullut käytyä työhaastattelussa, pakerrettu koulutehtävien kimpussa, matkustettu kynsikoulutukseen, sukulaisille ja vielä kouluunkin Vantaalle pariksi päiväksi. Vaikka ihan tosi tosi kovasti olisin halunnut keskittyä edes hetkeksi yhtä tai kahta postausta kirjoittamaan, ei herra Aika ollut puolellani. Sanotaan, että mitä pidempään jotakin odottaa, sen paremmalta se tuntuu. Ja niinhän se menee. Nyt tuntuu siltä, kuin sormet vain tanssisivat näppäimistöllä ja juttua riittäisi ainakin pienen romaanin verran!

 

Nyx Nordic Face Awards

 

Tänään haluan kuitenkin kertoa teille siitä, kuinka ylitin itseni viime viikolla. En välttämättä loistanut muiden silmissä huikeilla taidoillani, sillä sellaisia en koe näissä jutuissa omaavani, mutta ylitin itseni olemalla rohkea. Tartuin haasteeseen, jollaiseen en olisi ihan heti uskonut tarttuvani.

Nyx järjesti kolmatta kertaa Nordic Face Awards -meikkauskilpailun, johon osallistutaan toteuttamalla jokin omaperäinen, näyttävä meikkilook jonka teko videoidaan. Tämä video editoidaan minuutin pätkäksi, joka julkaistaan Instagramissa. Kisaan on joka vuosi osallistunut hurja määrä älyttömän taidokkaita ja luovia meikkitaiteilijoita, ja kisatyöt ovat suorastaan uskomattoman hienoja! Niitä katsellessa menee pää pyörälle, kurkatkaa vaikka itse Instagramista tagin #nordicfaceawards takaa.

 

Niin, ja kyllä – kuten pohjustuksesta voi jo arvata, ihan yllättäen minä tein sen. Minä osallistuin! Olin jo viime vuodesta asti salaa haikaillut kisameikin toteuttamisen perään, mutta en uskonut, että osaisin sitten yhtään mitään. Tällä kertaa en kuitenkaan malttanut olla kokeilematta.

Homma alkoi meikin suunnittelusta ja koemeikin tekemisestä. Seuraavana päivänä aloinkin työstämään itse kisanaamaa, ja samalla toteutin elämäni ensimmäisen meikkivideon kameralla, jossa oli liian hidas muistikortti (eli video katkesi aina muutaman sekunnin – muutaman minuutin välein, minun piti siis joka työvaiheen välissä juosta jalustan taakse kurkkaamaan, että tulihan se nyt videolle) meidän keittiöön rakentamassani ”pikastudiossa”. Kuvasin materiaalia yhteensä noin kolmen tunnin verran, videoklippejä oli yli neljäkymmentä. Sen jälkeen etsin internetin ihmeellisestä maailmasta pätevän videon editointiohjelman, jonka käyttöä opettelin yhden päivän ajan. Ja toisen päivän käytin videon varsinaiseen editoimiseen, sekään ei ihan ongelmitta sujunut.

Lopussa kiitos kuitenkin seisoi, sillä videon valmistuessa tunsin itseni ylpeäksi. Ylpeäksi siitä, että päätin ryhtyä tähän hullun hommaan ilman mitään aiempaa touchia. Ylpeäksi siitä, että opin jotain uutta. Ylpeäksi siitä, etten luovuttanut, vaikka työ tuntuikin vaikeammalta, kuin aluksi ajattelin.

 

Video kisatyöstäni löytyy täältä

 

Meikit ovat kiehtoneet itseäni aina, ensimmäisen kerran meikkasin kouluun joskus ala-asteella. Tuolloin sain kyllä melko pian palautetta asiasta, sillä meidän opettajaahan ei ne minun suttuisen mustat silmämeikkini ihan ilahduttaneet. Ymmärtäähän sen. Sitten jatkoin meikkileikkejä kodin suojissa. Muistan monet ihmeelliset kiemuraiset silmämeikkikokeilut, jotka kuvasin simpukkapuhelimeni liian pienelle muistikortille. Epäonnistuin kerta toisensa jälkeen, lopputulos ei koskaan vastannut alkuperäistä mielikuvaa. Meikkaaminen oli silti jo silloin kiehtovaa ajanvietettä, ja sitä se on nykyäänkin. En kuitenkaan ajattele olevani siinä mitenkään erikoisen taitava, enkä missään nimessä olisi muutama kuukausi sitten ajatellut että voisin ihan oikeasti näillä taidoillani johonkin kisaan lähteä mukaan. En ajatellut, että kehtaisin. Mutta niin siinä sitten kävikin, että sattuma puuttui peliin, ja kiusaus kävi liian suureksi. Minun oli pakko nähdä, mitä saisin aikaan.

 

Vieläkään en mitenkään usko, että tulisin tässä kisassa mihinkään oikeasti etenemään, mutta pelkkä osallistuminen oli jo sen verran opettava ja mielenkiintoinen kokemus, että se korvaa kaiken tähän uhraamani ”vaivan” moninkertaisesti!

 

Mitäs teille kuuluu? Osallistuiko joku muu tähän kisaan?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

16 Comments

  • Reply Ida / Divine

    Vautsi, hieno suoritus!! 🙂 Tsemppiä kisaan!

    27.3.2018 at 21:27
    • Reply Nena Sofia

      Oi että, tuhat kiitosta! 🙂 <3

      28.3.2018 at 15:58
  • Reply Maria Glow

    Jee, hyvä hyvä! Tosi hurja toi sun meikkI! Hyvin onnistunut! 🙂 Itsekin osallistuin tänä vuonna ekaa kertaa ja vaikka itsekin tiedän, etten oikeasti tule pääsemään jatkoon, niin otin osallistumisen nimenomaan itsensä ylittämisenä ja muutenkin vaan hauskana puuhana 🙂

    27.3.2018 at 22:23
    • Reply Nena Sofia

      Voi apua, kiitos! <3 Mä kyllä ihastelin sitä sun meikkiä leuka lattiassa, ihan hyvin voit päästä kisassa eteenpäin niin kauniilla toteutuksella ja ihanalla idealla!

      28.3.2018 at 15:59
  • Reply Hanna

    Hienoa, Nenä!

    28.3.2018 at 07:56
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos! 😀

      28.3.2018 at 15:59
  • Reply Mirva/My Rockin Nails

    Ai vitsi, muistan kun avasin instan ja ekana alkoi kyseinen pätkä pyörimään, mietin vaan että mitähän kivaa Nena on jakanut feedissään.. Ja sitten hetken päästä tajusin että ei jumantsuikka, sehän olet sinä itse!! 😍 Upea suoritus, on sulla ollut tuossa hommaa, saat kyllä todellakin olla ylpeä itsestäsi! 👏

    28.3.2018 at 11:07
    • Reply Nena Sofia

      Nyt kyllä piristit päivää pahemman kerran, siis mä en edes tiedä miten voisin kiittää näin ihanista sanoista! <3 Huippua viikkoa Mirva! <3

      28.3.2018 at 16:02
  • Reply Linda

    Ihan mahtava suoritus ja jo se on mun mielestä voitto, että uskaltaa lähteä mukaan johonkin tällaiseen! 🙂 Mä en luota omiin taitoihini riittävästi, jotta olisin osallistunut eikä tää ehkä ihan mun juttu olekaan. Tsemppiä sulle, upean lookin sait aikaan! <3

    28.3.2018 at 11:13
    • Reply Nena Sofia

      Kiitos kiitos! <3 Mä olen myös ihan tosissaan sitä mieltä, että oli tämä ainakin melkoisen iso henkilökohtainen voitto, kun uskalsin hommaan lähteä! Oli vähän pökerryttävä olo, kun videota julkaisin, se jännitys tulevasta palautteesta oli jotain ihan käsittämätöntä 😀 Onneksi uskalsin, ja sain niin paljon ihanaa palautetta että varmasti kokeilen videointia uudemmankin kerran - jahka saan ostettua vähän nopeamman muistikortin kameraan 😀

      28.3.2018 at 16:05
  • Reply Mira

    Huikea meikki! Oot kyllä taitava! 🙂 Superpaljon tsemppiä kisaan! 🙂 <3

    28.3.2018 at 11:37
    • Reply Nena Sofia

      Suurensuuret kiitokset kehuista ja tsempeistä! <3 :')

      28.3.2018 at 16:05
  • Reply Maija / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi

    Tämä on varmasti mielenkiintoinen ja opettava kokemus vaikka miten kisassa kävisikin 🙂

    28.3.2018 at 12:02
    • Reply Nena Sofia

      No aivan ehdottomasti! 🙂 Tällainen uusien juttujen kokeilu on todella silmiä avaavaa, pitäisi useamminkin ”olla rohkea” 🙂

      28.3.2018 at 16:06
  • Reply Marppa

    Kävin katselemassa muitakin videoita, ja täytyy sanoa, että sun video oli toteutuksellisesti parhaiden joukossa. Vaikka se välillä vähän pätki, niin sitä oli silti ilo katsoa, ja vaiheet tuli esiteltyä hyvin. 🙂
    Itse meikki oli myös todella hieno. Lisää näitä! 🙂

    28.3.2018 at 19:39
    • Reply Nena Sofia

      Mua itseäni häiritsi tosi moni asia tuossa klipissä, mutta taidot ei tosiaan riittäneet tämän pidemmälle. Pitää treenata tuota editointia, jahka seuraavan kerran uskallan taas hommaan ryhtyä. Tuota videota tehdessä muistan vannottaneeni miehelleni, että jos vielä joskus saan tällaisen idean, niin puhuu järkeä mun päähäni 😀 Ja siis voi sitä katkenneiden verisuonien määrää, pääparkani! Kun koko editointiohjelma oli ihan uusi, ja täynnä mitä kummallisimpia nappuloita oli olo aika epätoivoinen 😀 Onneksi toisena editointipäivänä pääsin jo vähän paremmin jyvälle ohjelman toiminnasta, ja loppu sujui paremmin. Ehkä ensi kertakin on siis astetta helpompi, ainakin toivon niin 😀

      Mutta kaikesta huolimatta, suuret kiitokset kannustavista sanoistasi! Ne todella merkitsee paljon <3

      29.3.2018 at 11:21

    Leave a Reply