Follow:

Hurmaavia joulupakkauksia Dermosililta

Jatketaan jo pari päivää sitten aloitetulla jouluteemalla, sillä minulla olisi tänään esiteltävänä muutama mainio vinkki pukinkonttiin!

 

Olen useina vuosina tutustunut innoissani Dermosilin joululehden valikoimaan, ja tänä vuonna olin taas mielenkiinnolla selaamassa vuoden joulupaketteja kun merkin oma Joulukauppa aukesi lokakuun loppupuolella. Valikoima on kattava ja monipuolinen, ja sieltä löytyy paljon lahjaideoita moneen makuun. Parasta näissä supersuloisissa joulupakkauksissa on herttaisten pakettien lisäksi kukkaroystävällinen hinta. Suurin osa pakkauksista maksaa nimittäin alle kymmenen euroa.

Sain valita blogissa esiteltäväkseni muutaman joulupakkauksen, ja pääsinkin pitämään pientä etukäteisjoulua näihin tutustuessani! Pidemmittä puheitta voitaisiinkin siirtyä asiaan, ja kurkata hieman näiden pakkausten sisälle.

 

Valitsin kokeiltavakseni pakkaukset Golden Eyes, Sweet sekä Darling. Nämä olivat kaikki melko naisellisia valintoja, mutta valikoimasta löytyy kyllä runsaasti erilaisia vaihtoehtoja aina lakritsin tuoksuisesta käsisaippua & käsivoide -setistä nelijalkaisten ystävien lahjuksiin saakka.

Darling

 

Darling -setti oli ensivilaukselta se, joka oli oikeasti pakko saada. Kuka nyt voisi vastustaa ajatusta hyväntuoksuisesta tehovoiteesta ja vaaleanpunaisista puuvillahanskoista? En minä ainakaan! Voide oli sitäpaitsi melkoinen yllättäjä kosteutustehojensa puolesta, ihastuin tähän päätä pahkaa. Kaiken lisäksi se on tuubista tullessaan helmiäishohtoista, ah, mitä glamouria! Lisäksi pakkaus on todella reippaan kokoinen, 200ml:sta riittää hyvin vaikka koko vartalon tarpeisiin.

Vaaleanpunaiset hansikkaat on kieltämättä suloisin juttu, mihin olen hetkeen törmännyt. Ikävä kyllä ne on vähän turhan suuret omiin käsiini, kun olen tottunut hyvinkin ihonmyötäisiin puuvillahanskoihin. Otin nämä silti käyttöön, katsotaan, totunko löysähköön malliin.

 

Darling -pakkaus löytyy täältä hintaan 9,00€.

Golden Eyes

 

Lämpöisen kultainen luomiväri mustalla rajauksella – nyt aletaan päästä juhlan tuntuun! Tämä pakkaus on mielestäni täydellinen aikalailla kenelle vain silmämeikkejä rakastavalle. Itse ainakin keksin heti pari, jotka voisivat pakkauksesta ilahtua.

Etenkin kultainen luomiväri oli mukavan pigmenttistä ja helposti levittyvää. Sen sai hyvin blendattua paikoilleen, mutta kun se kuivui, niin se kyllä jämähti niille sijoilleen. Vielä en ole laittanut näitä ultimaattiseen kestotestiin, mutta lupaavalta vaikuttaa. Eyelinerkin pysyi paikoillaan tavallisen arkipäivän meiningeissä, lisäksi sen tarkka sivellin ilahdutti. Sävy ei kuitenkaan ole aivan täysin pikimusta, vaan hieman haaleampi ja läpikuultavampi. Ohuesti levitettynä antaa aavistuksen pehmeämmän lopputuloksen, paksulla kerroksella jälki on intensiivisempää.

 

Golden Eyes -pakkaus täältä, hintaan 8,90€.

Sweet

 

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, Sweet Cranberry -vartalokuorinta. Tämä näyttää, tuoksuu, ja tuntuu aivan karpaloiselta marmeladilta – nam! Kuorivina kiteinä tässä on käytetty sokeria ja karpalorouhetta, jotka kuorivat ihoa tehokkaasti mutta hellävaraisesti. Jälkituntuma on hoidettu ja iho jää pehmoiseksi.

Kuorinnan tuoksu on hämmästyttävän herkullinen, melkein jo maistoin kuivatut karpalot kielelläni kun tätä kokeilin! Tässä siis oiva lahjavinkki ainakin kaikille niille, joille karpalot maistuvat ♥

 

Sweet -lahjapakkaus täällä, hintaan 7,50€.

 

Onko Dermosilin joulupakkaukset teille tuttuja?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

8 Comments

  • Reply Emma / WL

    Melkein joka joulu oon tilannut jotain 🙂 ….myös itselleni 😀

    11.11.2017 at 23:37
    • Reply Nena Sofia

      Hih, ihanaa! 😀 Mä haaveilen vielä itselleni siitä lakritsi-käsivoiteesta. Sitä tuoksua on kehuttu tosi paljon!

      13.11.2017 at 08:25
  • Reply mennika

    Mä hain juuri eilen oman paketin postista! Melkein kaikki tuli kyllä ihan omaan käyttöön 😅 dermosililla on ilahduttavan hyvä hinta-laatusuhde, toimitus oli supernopea ja se ns. bonussysteemi on tosi kiva lisä! 😊

    12.11.2017 at 01:56
    • Reply Nena Sofia

      Jes, ihanaa 😀 Mä oon myös tykännyt Dermosilin tuotteista kovasti 🙂

      13.11.2017 at 08:28
  • Reply Maija / Kivipuuteri-blogi

    Dermosilin joulutuotteet ovat kyllä aina yhtä kauniita! Mulla on tuo karpalokuorinta ja pari muuta juttua, joista kirjoittelen myöhemmin blogiin 🙂

    14.11.2017 at 12:36
    • Reply Nena Sofia

      Oi, mielenkiinnolla odotan sun blogijuttua! Tuo karpalokuorinta on kyllä aivan ihana <3

      14.11.2017 at 15:40
  • Reply Viivi

    Dermosilin joululahja pakkaukset on niin ihania!
    Mulla jäi viimeksi tilaamatta tuo Sweet Cranberry kuorinta, mutta täytyykin tilata se vielä itselleni. Kuulostaa niin syötävän hyvältä!

    16.11.2017 at 17:59
    • Reply Nena Sofia

      No eikö olekin! ♥ Karpalokuorinta on tosiaan sellainen, jonka kanssa pitää varoa ettei ”vahingossa” tule maistaneeksi ;D

      17.11.2017 at 20:44

    Leave a Reply