Follow:
Monthly Archives

syyskuu 2017

    Ensikosketus Nurmen tuotteisiin

    Huomentapäivää! Minulla on unirytmit aivan totaalisen sekaisin, mikä johtuu pitkälti juuri alkaneista monimuoto-opinnoista ja niiden mukana tulleesta vapaudesta valita itse omat heräämisaikansa. Sinänsä tosi kiva juttu, sillä oma aktiivisin aikani on aina sijoittunut ilta-yöhön, eikä nyt tarvitse suotta kiskoa itseään ylös kukonlaulun aikaan. Toisaalta sitten olo on vähän nihkeä, kun puoliltapäivin vasta keittelee omia aamukahvejaan samalla, kun muiden työ- ja koulupäivät alkavat jo lähestymään loppuaan.
    Mutta ei höpistä sen enempää turhanpäiväisyyksiä, vaan siirrytään tällä kertaa suoraan asiaan. Muistanette varmaan, kun kerroin teille kuukauden takaisesta visiitistäni Nurmen tehtaalle Viroon. Reissun tunnelmista voitte lukea lisää täältä, tässä postauksessa paneudun silloin saamaani goodie bagiin ja sieltä paljastuneisiin tuotteisiin.

     

    Matkamuistoksi saamistamme pussukoistahan löytyi siis kolme tuotetta. Näissä oli hieman eroja, mutta omasta pussistani löysin Nurme Foot Scrub Soap -jalkasaippuan, Avocado Oil -palashampoon sekä Lemongrass Body Lotionin.
    Foot Scrub Soap sisältää maahohkakiveä ja mantelinkuorimurskaa, jotka kuorivat jalkapohjia samalla, kun puhdistat niitä. Saippua sisältää myös oliivi- ja kookosöljyjä joiden ansiosta jalat jäävät kosteutetun tuntuisiksi.
    Saippuaa olen nyt käyttänyt reilun parin viikon ajan lähes päivittäin, ja jalat kyllä tuntuvatkin pehmoisemmilta kuin aiemmin. Vaikuttaa myös siltä, ettei niitä tarvitse juurikaan rasvata tämän pikku apurin ansiosta! Saippua on myös todella riittoisa, palaa on vielä reippaasti jäljellä. Tykkäsin kovasti, ja mielelläni ostan uudestaankin. Näitä voisi hyvin hankkia myös pukinkonttiin!

     

    Avocado Oil Shampoo Bar  tummille hiuksille suunniteltu shampoopala lupaa kiiltoa ja tuuheutta elottomalle tukalle. Sen sisältämän avokado-öljyn luvataan ravitsevan ja syväkosteuttavan hiusta. NHS:n sivuilla mainitaan, että kun shampoopalan ottaa käyttöön, tulisi hiusten antaa tottua siihen muutaman viikon ajan.
    Palashampoot ovat itselleni aivan uusi juttu. Kiinnostuin tästä etukäteen todella kovasti, ja olin innoissani päästessäni sitä kokeilemaan. Mutta. Ei. Tämä ei yksinkertaisesti sovi hiuksilleni. Yritin pestä tukkaani shampoopalan avulla useita kertoja: ensimmäinen kokeilu oli täysi katastrofi. Ennestään vain hivenen rasvaantunut tukkani oli pesun jälkeen tahmainen ja töhnäinen takkukasa, josta harja meni vain hädin tuskin lävitse.
    Seuraavalla kerralla koitin vaahdottaa hiukset shampoolla kahteen kertaan. Tulos oli hieman parempi: tyvi oli puhdas, ja oikeasti aivan ihanan tuntuinen. Siinä oli tuuheutta ja rakennetta aivan eri tavalla, kuin millään muulla tuotteella voisi saada aikaan. Silti se oli puhdas ja kiiltävä. Rasvatakku-ongelma oli silti edelleen olemassa, tällä kertaa tosin vain hiusten latvoissa. Seuraavalla kerralla vaahdotin koko tukan huolellisesti tyvestä latvoihin, ja käytin varmaan viidesosan shampoopalasta siihen hommaan. Mutta edelleen latvat olivat rasvaiset. Koitin kerran jopa sitä, että pesin hiukset ensin toisella, nestemäisellä shampoolla ja sitten uudestaan tällä. Ja lopputulos oli kerta toisensa jälkeen sama. Latvat jäivät tahmaisiksi, vaikka mitä yritin.
    Googlettelin asiaa ja koitin arvuutella ongelman syytä. Päädyin siihen lopputulokseen, että värjättyäni hiuksiani vuosia kotiväreillä, niin jopa melko hyväkuntoiselta vaikuttava hiuslaatuni saattaa olla niin huokoinen, että tämän palashampoon luontaiset öljyt yksinkertaisesti takertuvat siihen todella voimakkaasti kiinni. Toinen syy saattaa olla silikonikertymissä, jotka aiheuttavat ilmeisesti täysin samankaltaista ongelmaa.
    Minulle tämä tuote ei kuitenkaan, ikävä kyllä toiminut. Se on todella harmillista, sillä ehdin jo ihastumaan siihen tyveen saamaani tuuhean kuohkeaan tuntumaan.

     

    Lemongrass Body Lotion tuoksuu ihanan raikkaalta sitruunaruoholta. Tuoksun lisäksi sitruunaruohon eteerisen öljyn kerrotaan sisältävän paljon antioksidantteja ja vitamiineja jotka ravitsevat ihoa. Soveltuu kaikille ihotyypeille, päivittäiseen käyttöön.
    Tämä oli ainoa näistä kolmesta tuotteesta, jossa on jopa voimakkaaksi miellettävä tuoksu. Se on kuitenkin ihanan raikas ja kirpsakka, ja tuntuu haihtuvan iholta melko nopeasti. Voide tuntuu myös kosteuttavan ihoa tehokkaasti, joskin imeytymiseen menee jonkin aikaa. Olen tykännyt käyttää tätä iltaisin, jolloin voide saa rauhassa imeytyä yön aikana enkä suotta lähmi vaatteitani rasvaisiksi. Voide oli kaikinpuolin miellyttävä tuttavuus, tämän perusteella minua kiinnostaisi kovasti kokeilla merkin vielä tuhdimpia body buttereita. Ehkä sitten talven tullessa!
    Pakko muuten vinkata vielä, että jos Nurme -tuotteet eivät ole teille ennestään tuttuja ja olette menossa I Love Me -messuille, suosittelen ehdottomasti pyörähtämään NHS:n pisteellä. Heillä on huikea messutarjous, nimittäin kaikki tuotteet löytyy 40% alesta koko messujen ajan!
    Kivaa keskiviikkoa kaikille! ♥
     

    Simple pleasures

    Aina ei kaikki mene ihan putkeen. Tämä on nyt kolmas kerta, kun yritän saada hermojani pysymään sen verran kasassa, että kykenisin tuijottamaan näitä kuvia vielä sen nanohetken ajan, että saisin suollettua tämän tekstin näine sekavine ajatuksineni ulos. Kaiken kaikkiaan koen puistatusta, kun katson allaolevia kuvia. Ja se puistatus ei johdu lopputulemasta, vaan matkasta sitä kohti.
    Hololakat. Ah, nuo kauniit hololakat. Ne ovat tulleet kokoelmaani jäädäkseen, hiljaa hiipien vieneet palasen sydämestäni. Vaan joka ikinen kerta, kun jotain niistä pitäisi kuvata, ei ole kaukana ettenkö viskaisi vesilintua mokomilla lasipullolla.
    Joskus kuvat onnistuvat älyttömän kauniisti kertaheitolla, ja saan ikuistettua lakan värivaihtelun täydellisesti kamerani linssiin. Ne on niitä kertoja, joiden takia jaksan yrittää niinä vähän hankalampinakin hetkinä. Esimerkiksi näistä kynsistä otin reippaasti yli 300 kuvaa, kahtena eri päivänä, eri paikoissa ja erilaisia taustoja hyödyntäen. Kameran asetuksiakin vääntelin suuntaan ja toiseen niin kauan, etten enää edes meinannut muistaa, millä asetuksilla yleensä kuvaan.

     

    On se vaan niin väärin, etten vieläkään saanut lakkaa täydessä loistossaan ikuistettua. Ja siis uskokaa tai älkää, mutta tuo holoefekti on erittäin voimakas, ja äärimmäisen helposti havaittavissa jopa hieman hämärämmissä olosuhteissa!

     

    Tästä avautumisesta huolimatta tahtoisin kuitenkin korostaa otsikon osuvuutta tämänkertaisiin kynsiin, sillä vaikka kuvaaminen olikin yhtä tuskaa toi lakkaus itsessään minulle älyttömän määrän iloa! Tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun kynteni lakkasin sen jälkeen, kun niitä jouduin lyhentämään. Mitään monimutkaisia krumeluureja en näin minimittaisille nysille halunnut änkeä, eikä tarvinnutkaan. Näillä kynsillä yhdistyy yksi uusista upeuksistani, NCLA:n The World Orbits Around Me sekä pelkistetyt mutta sievät aksenttikoristelut.
    Niissä, siis keskisormissa ja nimettömissähän pohjalakkana toimii O.P.I:n You’re So Vain-Illa joka on holotettu NCLA:n Shimmer Me Prettyllä*. Pilkutukset T.W.O.A:lla ja lisänä vielä Minuripsmedin kultaiset lasistrassit. Päällyslakkana NCLA:n Gelous?*.

     

    NCLA The World Orbits Around Me oli muuten kaikin puolin juuri niin laadukas, kun tältä merkiltä sopii odottaakin. Kaksi kerrosta peitti loistavasti eikä mitään ongelmia ilmennyt lakatessa. Ainoa harmaita hiuksia aiheuttanut juttu olikin sitten tuo kuvaaminen, mutta se on kyllä yhteinen ominaisuus kaikille holoileville kynsilakoille merkkiin katsomatta – ainakin näillä taidoilla.
    Te muut kynsiänne kuvaavat! Mikä on maksimimäärä kuvia, minkä olet räpsinyt yhdestä lakkauksesta?
     
     
    *** Tähdellä merkityt tuotteet saatu

    NCLA So Rich – Mermaid Tears

    NCLA:n kynsilakoista on tässäkin blogissa kohistu kohtuullisen paljon, eikä lainkaan suotta, onhan se täysin oikeutetusti yksi lempimerkeistäni. 7-free kynsilakat mitä hurmaavammissa sävyissä ja koostumuksissa ovat tarjonneet minulle toinen toistaan miellyttävämpiä lakkauskokemuksia. Olen päässyt kokeilemaan NCLA:n kynsilakkojen lisäksi merkin omaa 7-free geelilakkasarjaa, joka sekään ei tuottanut pienintäkään pettymystä. Tästä syystä lienee selvää, että kun otin kokeiluuni tämän luksusmerkin kynsinauhaöljyn, olivat odotukseni jo valmiiksi korkealla.
    ncLA So Rich – Mermaid Tears 
    Tyylikkään neliskanttiseen lasipulloon on kerätty merenneidon ilonkyyneleitä, tuomaan elinvoimaa käyttäjänsä kynsille ja kynsinauhoille. Seos on kyllästetty e-vitamiinilla, ja sen tuoksussa yhdistyy merituulet kera kuusamankukkien. Makeanraikas tuoksu on kesäinen ja hienostunut: ei liian päällekäyvä mutta selkeästi aistittavissa. Pidän tällaisista, hieman kevyemmistä tuoksuista. Öljyn siveltyään voi käydä nukkumaan ilman, että tuoksupilvi häiritsee unensaantia. Silti tuoksu on läsnä, ja mitä lähempää nuuhkaiset sitä hurmaavampana saat sen aistia.

     

    Öljyn pakkaus osoittaa myös hyvää makua suunnittelunsa puolesta. Pidän pipettiannostelijaa aina hygienisempänä vaihtoehtona kuin sivellintä, ja tämän pipetti onkin erityisen toimiva. Se on hyvin kapea ja siro, jolloin öljyä saa annosteltua pieninäkin pisaroina – paljoahan tätä ei kerralla tarvitse. Öljy on koostumukseltaan hyvin juoksevaa, ja imeytyykin siis erittäin nopeasti. Imeydyttyään kynsinauhat jäävät hyvin kosteutetun ja hoidetun oloisiksi. Tämä on ollut hyvä apu kynsikuvien ottamisessa, etenkin nyt, kun kynsinauhojeni kunnossa ei suurempaa kehumista ole.

     

    Iltaisin olen tykännyt levittää kynsille jotain hieman paksumpaa ja hitaammin imeytyvää öljyä, joten tämä on jäänyt päiväkäyttöön. Ja siihen tätä suosittelenkin, tällainen rivakasti imeytyvä, lähes tahmaamaton ja vain kevyesti tuoksuva öljy soveltuu mainiosti jopa käsilaukkuun pakattavaksi. Hintaa öljyllä on 19,90€/15ml, mikä saattaa tuntua melko tyyriiltä etukäteen. Pullo on kuitenkin todella riittoisa, sillä tätä ei juoksevan koostumuksensa vuoksi kovin montaa pisaraa kerralla tarvitse. Täältä löydät kaikki NCLA:n hoitotuotteet, mukaanlukien tämän ja muut sarjan kynsinauhaöljyt.
    Onko nämä ”merenneidon kyyneleet” teille ennalta tuttuja?
     
    *** Kynsinauhaöljy saatu CesarsShopilta