Follow:

Muutosten tuulet

Aivan kuten viime postauksessa lupailinkin, voitaisiin tällä kertaa keskittyä viimeaikaisiin kuulumisiin. En halua pitkittää postausta turhalla jaarittelulla, vaan ajattelin siirtyä heti asiaan – en nimittäin edes malta odottaa että pääsen näistä jutuista teille kertomaan!
Ihan ensinnäkin, kesän mahtavin juttu liittyi erääseen sähköpostiin. Meilin sain 27.6. iltasella ja se johti välittömään kuohuvalla kilistelyyn. Minä nimittäin…
Sain koulupaikan! Liioittelematta voin kertoa, että kyllä kiljuin, itkin ja nauroin sähköpostin luettuani. En muista kuinka tarkkaan avauduin niistä pääsykokeista täällä aikanaan, mutta täytyy sanoa, että olo oli aika epätoivoinen niiden jälkeen. Nähtävästi ihan turhaan!

Toinen mullistavampi kesän tuoma muutos oli äskettäinen muuttomme toiselle paikkakunnalle. Mieheni sai nimittäin koulupaikan Lappeenrannasta, ja kun omat opintoni ovat suurimmaksi osaksi etänä hoidettavia, pääsimme muuttamaan hänen koulunsa lähistölle. Muutos on samalla todella tervetullut ja hyvällä tavalla jännittävä, mutta kyllä se toki pelottaakin. Paljon jäi perhettä ja ystäviä Espooseen, ja olo on hitusen yksinäinen. Onneksi meitä on kuitenkin kaksi, eikä tarvitse alkaa seinille juttelemaan. Eiköhän niitä uusia ystäviäkin jossain kohtaa löydy. 
Paikkakunta kyllä vaikuttaa oikeasti ihanalta, täällä on paljon enemmän metsäistä luontoa ja Saimaan rannatkin ihan vieressä.
Siinä ne suurimmat jutut sitten olivatkin. Rakennekynsiin liittyviin treenailuihin palailen oman postauksensa muodossa ja Viron reissusta ajattelin kanssa hieman höpöttää ainakin ostokset vilauttamalla. Tuli nimittäin tehtyä aika kivoja löytöjä!
Onko joku muu aloittamassa opiskeluja tänä syksynä?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

18 Comments

  • Reply Julia

    Paljon onnea opiskelupaikasta! <3

    21.8.2017 at 08:11
  • Reply Suvinen

    Onnea opiskelupaikasta 🙂 Muistan itseni viime kesänä, kun sain tiedon opiskelupaikasta. Sitä riemun määrää!! Varsinkin kun olin sitä mieltä, etten varmasti pääse. Kohta pitäisi aloittaa toinen vuosi ja täytyy myöntää, että koko kesän on ollut hirveä huojennus, että enää ei tarvitse ahdistua koulusta. Riittää, että maksaa läsnäolomaksun 😀

    21.8.2017 at 09:39
  • Reply Kirsi/Kirsinkynnet

    Oikein paljon onnea!!!
    Ja tervetuloa Karjalaan 🙂 Lappeeseen voisin itsekin tarvittaessa muuttaa.

    21.8.2017 at 10:15
  • Reply Marppa

    Jee! Paljon onnea! <3

    21.8.2017 at 10:26
  • Reply Emma/WL

    onnea sekä uuteen kotiin että opiskelupaikan johdosta! 🙂

    21.8.2017 at 10:43
  • Reply Belegwen

    Onnittelut opiskelupaikasta! 🙂 Onneksi nykyään on niin halpaa ja helppoa pitää yhteyttä ihmisiin, ei sillä kovin paljon väliä ole missä sitä asustaa. 😀

    21.8.2017 at 12:51
  • Reply Tinkerbell

    Onnea opiskelupaikasta ja uudesta kodista!

    21.8.2017 at 17:31
  • Reply Hanna Haliseva-Habib

    Paljon onnea 👏. Hienoa että pääsit haluamallasi alalle!
    Itse pääsin myös mutta kun juhannuksena tsekkasin opintopolusta tilanteen, oli lähinnä epäuskoinen fiilis. Tässäkö tämä nyt oli? Onko muka oikeasti totta että pääsin? Tekiköhän ne virheen?
    Ei ne vissiin tehnyt kun vastaanotin paikan ja on jo ohjelma koko lukuvuodeksi. Itselläni on myös vain vähän lähipäiviä mutta niitä tehtäviä saa varmasti vääntää välipäivinä urakalla. Hyvä näin!

    23.8.2017 at 09:29
  • Reply Panda

    Jihuu onnee vielä näin virtuaalisestikin!

    24.8.2017 at 10:46
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos!! <3

    29.8.2017 at 14:09
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 Mä niin tiedän ton tunteen, olin aivan samoissa fiiliksissä ja osittain olen edelleen! 😀

    29.8.2017 at 14:18
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia kovasti! ♥ Tämä on kyllä todella miellyttävän oloinen paikka 🙂

    29.8.2017 at 14:21
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos!! <3 🙂

    29.8.2017 at 14:21
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos kiitos! <3 🙂

    29.8.2017 at 14:22
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Belegwen! ♥ Tuo on kyllä ihan hyvä pointti ja siksi tämä muutto ei nyt niin kamalalta tunnukaan 🙂

    29.8.2017 at 14:22
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos! ♥♥

    29.8.2017 at 14:23
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Hanna! ♥ Mahtavaa kuulla, että myös sinä pääsit opiskelemaan! Suuret onnittelut! ♥

    Nuo tuntemuksesi kuulostavat kyllä pelottavan tutuilta 😀 Etenkin tuo, että tekikö joku jonkun virheen. Vaan samapa se, nyt on jo koulu alkanut, siinähän koittavat minua sieltä ulos saada jos ovatkin mokanneet – hah hah! 😀

    29.8.2017 at 14:27
  • Reply Nena Sofia

    Voii kiitos! <3 🙂

    29.8.2017 at 14:27
  • Leave a Reply