Follow:
Monthly Archives

huhtikuu 2017

    Värikästä Wappua!

    Maisema on lumisempi kuin viime jouluna, mutta kyllä vain ystävät hyvät, kalenteri väittäisi että tänään vietetään vappuaattoa! Itse havahduin juhlan käsilläoloon vähän viime tipassa, ja vaikka teemakynnet halusinkin, ei aikaa niiden toteuttamiseen ollut kovin paljoa. Niinpä mentiin sieltä, mistä aita oli jo aikapäiviä sitten kaadettu.
    Tein ensin ranskiksen distressed -tekniikalla. Kynsien pohjalle lakkasin siis kaksi kerrosta Orlyn French Manicure -sarjan Sweet Blush -crellylakkaa. Tämä loi kynsille aavistuksen läpikuultavan, tasaisen vaaleanpunaisen pohjan. 
    Distressed -kuviot toteutin pyyhkimällä kynsilakan oman siveltimen muutaman kerran talouspaperiin, ja sen jälkeen sudin sillä viivoja kynsille. Tässä käytin seuraavia lakkoja: O.P.I: I Manicure for Beads*, Gina Tricot: Pear, China Glaze: Sunshine, Colour Alike: Have a Nice Day*, Essie: B’aha Moment* & Backseat Besties*, Sally Hansen: White On.

    Minulla oli pari purkillista Whats Up Nailsin confetteja odottelemassa kokeilua, ja päädyinkin testaamaan niitä näiden ranskisten koristelussa. Omat sävyni Citrus* (erikokoisia sitruunankeltaisia, limenvihreitä, oransseja, valkoisia ja kultaisia pyöreitä glittereitä) sekä Berries* (erikokoisia pinkkejä, hopeisia ja violetteja pyöreitä glittereitä) sopivat kuin nenä päähän lakkaustani piristämään. 
    Glitterit ovat melko ohuita ja joustavat jonkin verran, joten isoimmatkin niistä asettuvat nätisti myös kynnen kevyesti kaareville alueille. Minun kynsieni C-kaari on kuitenkin paikoin niin voimakas, että jouduin vähän suunnittelemaan, että minne päin asetan kaikkein suurimmat glitterit. Keskikokoiset ja pienimmät pyörylät asettuivat hyvin mihin tahansa kynnelläni eikä reunat jääneet repsottamaan. Yksi paksuhko Seche Vite -kerros riitti sinetöimään glitterit paikoilleen ja tasoittamaan lakkauksen pinnan.
    Confetit ovat omimmillaan nopeissa koristeluissa, sillä näillä saa piristystä kynsille ilman suurta vaivannäköä. Sävyjä on monenlaisia ja moneen tyyliin sopivia, valikoiman näet täältä. Yhden purkin hinta on 4,90€.

    Blogiini on joskus kommentoitu ihmetellen, että osaan yhdistellä todella hyvin erilaisia, vähän kummallisia ja leikitteleviä elementtejä toisiinsa siten, että lopputulos on kuitenkin elegantti. Joissain tilanteissa voin samaistua tähän mielipiteeseen, mutta välillä tulee kyllä niitä floppejakin! Onneksi nyt on vappu, eikä lakkauksen hassunkurisuuden pitäisi ketään haitata – päinvastoin. Niinpä voin kulkea leuka (tai sormet) pystyssä näidenkin hupsujen kynsien kanssa!

    Ratkiriemukasta, huisin hauskaa ja ennen kaikkea ikimuistoisen ihanaa Wappua kaikille! ♥
    *** Tähdellä merkityt tuotteet saatu

    Wild & Mild: Matte Nail Polish

    Sain jokin aika sitten kokeiltavakseni paketillisen Wild & Mild -tuotteita, joiden joukossa oli paljon erilaisia kynsilakkoja eri koostumuksilla. Ajattelin esitellä teille swatcheja niistä pieninä erinä aina silloin tällöin, ja tänään olisikin vuorossa ensimmäinen satsi eli Matte -sarjan lakat. Näitä sain kokeiluun neljässä eri sävyssä.
    32 Alaska
    Aloitetaan valkoisella Alaskalla. Tässä oli erittäin hyvä koostumus, lakka ei kaljuunnu tai valu. Leveän siveltimen kanssa ei kikkailuja kaivattu, tämä on kaikilla tavoilla kympin tapaus. Kaksi kerrosta riitti peittämään omat kynteni.

     

    39 So Innocent
    Tämä ei ollut aivan yhtä pigmenttinen kuin Alaska, joten vaati kolme kerrosta kunnon peittävyyteen. Koostumus oli kuitenkin muutoin hyvä, lakka ei esimerkiksi kaljuuntunut kovin helposti.

     

    47 Space Lagoon
    Minttuinen Space Lagoon viehätti sävyllään, mutta koostumuksessa oli toivomisen varaa. Tämä kaljuuntui nelikosta kaikkein helpoiten, ja sivellintä tuli liu’uttaa kynnellä erittäin kevyesti jos tasaista lopputulosta mieli. Kynsillä kolme kerrosta.

     

    34 Greyhound
    Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä esiin astuu puhdas betoninharmaa Greyhound. Ehdoton lempparini niin sävyn kuin koostumukenkin puolesta! Tosiaan siis, tämän koostumus oli juuri sellainen, mitä kynsilakalta toivon. Ei mitään ongelmia levittämisessä, ja pigmenttiäkin lakassa riitti. Kynsillä kaksi kerrosta.

     

    Greyhoundin jätinkin kynsille, ja päädyin sen lopulta koristelemaankin. Ensin lakkasin sen päälle kerroksen sievää, hopeista mikroglitter-topperia, 294 Prom Queenia. Sekin levittyi helposti ja glitterit asettuivat tasaisesti kynnelle. Lopputulos oli jo sellaisenaan nätti, mutta jotain siihen vielä kaipasin.
    Niinpä lisäsin vielä muutamia Wild & Mild Glamorous -sarjan lasistrasseja kynsien tyviin. Nämä ovat ihania, kun vaihtelevat väriä valon mukaan! Strassit ovat ”itsekiinnittyviä”, eli niiden pohjassa on liimapinta. Tämän lisäksi ne vaativat kuitenkin päälleen kerroksen päällyslakkaa pysymisen takaamiseksi. Itse käytin Seche Viteä.

     

    Nämä Wild & Mild Matte -sarjan lakat ovat kaikki viimeistelyltään ilmeisesti samanlaisia, eli ne jäävät kuivuttuaan sellaisiksi puolimattaisiksi. Ei kiiltäviksi, muttei ihan kunnon mattapintaisiksikaan. Jotkut tykkää tällaisista, jotkut kaipaavat mattaisempaa lopputulosta. Itse olen sitä mieltä, että tällaisetkin on kivoja! Nämä saattavat muuten löytyä jo Prismoista, ainakin käsitin, että olisivat sinne tulossa. Eli jos ei vielä näy, niin lähiaikoina kuitenkin pitäisi löytyä.
     
    Tähän samaan syssyyn pari sanaa siitä esivalintakokeesta, josta alkuviikosta teille puuskutin! Sehän oli ja meni siis torstai-aamuna, ja vaikka olo on tavallaan huojentunut, niin ette uskokaan kuinka jännittää. Sitäpaitsi, se ei nyt mennyt ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. No, koitan olla murehtimatta. Toukokuun puolen välin jälkeen saa sitten tietää, että pääseekö sinne varsinaisiin valintakokeisiin vai ei. Siihen asti yritän pitää ajatukset muualla. 
     
     
    Rentoa lauantai-iltaa kaikille! ♥
     
    *** Postauksessa esitellyt Wild & Mildin tuotteet saatu

    piCture pOlish – Free

    Kirjoitinkin teille eilen illalla lähiaikojen ajankäytöstäni ja siitä, että kynsien lakkailu on jäänyt hetkeksi sivuun. Nudekynsillä on menty nyt hetken aikaa, ja olin kipeästi kauniiden kynsien kaipuussa! Inspiroiduinkin sitten heti eilisiltana lakkaamaan kynnet ihan erityisen ihanalla yksilöllä, jonka esittelyäkään ei toki sopinut lykätä hamaan tulevaan. Tässä siis tulee piCture pOlishin uusi upea Free!
     
    ”The best piCture pOlish in life is Free”
    Free* on hyvin kuvaava nimi näin kauniille ja moniuloitteiselle lakalle. Vapauden lisäksi nimellä on jännä toinen merkitys, nimittäin lakka suunniteltiin alunperin piCture pOlishin verkkokaupan kaupanpäälliseksi. Eli se olisi ollut saatavilla vain, kun tilasit PP:n omasta verkkokaupasta kynsilakkoja 99:llä australian dollarilla. Lopulta kuitenkin, asiakkaiden toiveesta piCture pOlish päätti julkaista Freen myyntiin ja nyt se onkin tilattavissa myös CesarsShopilta.

     

    Mainitsin jo aiemmin lakan moniulotteisuudesta, ja kuvat kertovatkin varmasti oman tarinansa. Free on jellypohjainen, sävyään vedenvihreän ja raikkaan turkoosin välillä vaihtava lakka, joka sisältää reippaasti kultaista shimmeriä. Shimmerin lisäksi lakasta löytyy PP:lle ominaista holohitulaa. Lopputulos on vaikuttavan näköinen kynsillä: juuri, kun kuvittelet nähneesi lakan kaikki sävyt ja ulottuvuudet, tajuat siitä löytyvän taas jotain uutta. Kerrassaan upea!

     

    Lakkasin kynsille kaksi kerrosta joka riitti täydelliseen peittävyyteen. Päällyslakkana käytin Seche Viteä. Tuijottelin kynsiä tällaisenaan tovin jos toisenkin, enkä meinannut millään keksiä koristeluja näin nätille lakalle. Nimestä sain kuitenkin sopivan idean.

     

    Päädyin siis maalaamaan jälleen kerran akryylimaaleilla, tällä kertaa valkoisia höyheniä. Käytössäni oli RaPaintin valkea maali*. Höyhenet olivat kiva lisä sinertävälle pohjalle, mutta sellaisinaan ne näyttivät auttamattoman tylsiltä pohjalakan rinnalla. Glitter onneksi ratkaisi ongelman (käytin Color Clubin Three Wishesiä*), ja lopputuloksesta tuli mielestäni aika taianomainen. Näitä on tullut tuijoteltua, voin kertoa!
    Postauksessa esitelty piCture pOlish Free -kynsilakka on saatavilla CesarShopilta hintaan 15,50€/11ml ja löydät sen tämän linkin takaa.
    Mitä ajatuksia Free teissä herättää? 
     
    *** Tähdellä merkityt tuotteet saatu