Follow:
Monthly Archives

maaliskuu 2017

    Sorbettilakan lumoissa

    Kun kynsilakkoja löytyy useita satoja, ei niitä kaikkia aina ehdi tai muista käyttää säännöllisesti. Usein sitä tulee tartuttua johonkin melko uuteen lakkaan kun kynsiä suunnittelee, ja ne vanhimmat aarteet meinaavat unohtua. Olen nyt lähiaikoina pyrkinyt käyttämään enemmän myös niitä pidempään kokoelmassa olleita tapauksia, mutta sorbettilakat olin kyllä unohtanut ihan täysin! Kynsisirkus -blogissa näin vähän aikaa sitten ihanat sorbettikynnet, ja niiden innoittamina päädyin sitten kaivamaan omatkin sorbetit esiin.
    Sorbettilakat, eli crellypohjaiset glitterhässäkät nousivat kovaan huutoon indie-lakkojen alkaessa valtaamaan markkinoita muutamia vuosia sitten. Nykyään sorbettilakat ovat jo jääneet vähän unholaan, eikä niitä oikein uusissa kokoelmissa enää näy. Itseltäni kuitenkin löytyy muutamia kivoja sorbetteja, niinkuin vaikka tällä kertaa käyttämäni KBShimmerin What’s Your Damage. 
    What’s Your Damage on ilmestynyt KBShimmerin kesäkokoelmassa vuonna 2013. Ihan tuore tapaus ei siis ole kyseessä, ja omankin lakkani glitterit ovat jo vähän värjänneet lakan valkoista pohjaa. Se ei ole enää aivan puhtaanvalkoinen, vaan kirkkaassa valossa huomaa pohjan sävyn hivenen harmaantuneen. Toisaalta se häiritsee, mutta toisaalta tykkään lakasta näinkin. Ainakaan vielä en raaski luopua, onhan tämä meinaan tosi nätti lakka!
    Lakkasin siis kaikille kynsille ensin kerroksen Sally Hansenin White Onia, ja sen päälle kaksi kerrosta What’s Your Damagea. Koristeluiksi maalailin kiekuroita keskisormille ja nimettömille Mont Martén mustalla akryylimaalilla ja ohuella, striper-mallisella siveltimellä. Muiden kynsien tyviin asetin neliönmuotoiset, neonpinkit niitit. Lakkauksen viimeistelin kahdella kerroksella Seche Viteä, sillä yksi ei ihan riittänyt tasoittamaan lakkauksen pintaa.


    Omistatteko/käytättekö te vielä sorbettilakkoja?

    Essie Gel Couture Ballet Nudes

    Pari viikkoa sitten podin hirmuista flunssaa, josta teillekin täällä blogin puolella vähän valittelin. Kröhä alkoi torstaina ja vei voimat täysin seuraavaan päivään mennessä, mutta hirmuista olotilaa piristi aivan suunnattomasti yllättävä ovikellon pirinä perjantai-iltapäivänä. Mies käväisi ovensuulla ja pian kiikutti minulle vuoteeseen suuren, punaisen yllätyspussukan L´Oréalilta!
    Vuoteeseen tarjoiltu aamiainen olisi ollut pientä verrattuna siihen tunteeseen, kun kurkistin pussiin ja… No, enpä meinannut uskoa silmiäni! Hurmaavan kaunis pakkaus sisälsi Essie Gel Couture -sarjan ensimmäisen kokoelman, Ballet Nudes:in kokonaisuudessaan.
    Essie Gel Couture on siis merkin viime vuonna lanseeraama pitkäkestoisten kynsilakkojen sarja, jolle luvataan huimaa, jopa 12 päivän mittaista kestoa. Lakkaus toteutetaan kaksivaiheisesti sarjan värilakalla ja päällyslakalla, jota voi lisätä kynsille parin päivän välein lakkauksen kestävyyttä parantamaan. Aluslakkaa näiden kanssa ei käytetä, eikä lakat nimestään huolimatta tarvitse erityistä UV-valoa kuivuakseen.
    Ihan heti en lakkoja saanut swatchattua, vaan vasta flunssasta toivuttuani olen ottanut näitä kokeiluun. Varsinaista kestotestiä en ole lähtenyt tekemään, sillä ne ovat puuduttavia toteuttaa ja tästä sarjastahan löytyy sellaisia pilvin pimein eri blogeista jo ennestäänkin (esimerkiksi täällä ja täällä). Sen verran kuitenkin kerron, että kaikki lakat olivat kynsilläni 1-3 päivää, eikä tuona aikana lakoille käynyt kyllä yhtään mitään. Viimeisenä swatchaamani Hold the Position itseasiassa pysyi lähes täydellisenä neljä päivää, viimeisenä päivänä ilmestynyttä vasemman käden peukalon kärkeen tullutta lakan lohkeamista lukuunottamatta – ja se tapahtui uimahallireissulla!

     

    Mutta siirrytään niihin swatcheihin! Satin Slipper on hyvin vaalea nudelakka crellykoostumuksella. Tämä sisältää pientä shimmeriä, joka näkyy kauniisti kynsillä mutta kuviin asti se ei oikein tallentunut. Vaatii kolme kerrosta tasaiseen peittävyyteen, joka on aikalailla normi tämän tyyppisille sävyille.
    Lace Me Up on hempeä, hyvin vaalea puuteripinkki lakka. Tässäkin koostumus kallistuu enemmän crellyyn, ja peittävyyteen vaaditaan kolme kerrosta. Herttainen sävy antaa kuitenkin paljon anteeksi, tästä tykkäsin todella!
    Koralliin taittava persikkalakka, Hold the Position peitti oikeastaan jo kahdella kerroksella, mutta sävy jäi vielä hitusen epätasaiseksi joten lisäsin vielä ohuen kolmannen kerroksen. Tämäkin on koostumukseltaan aika crellymäinen.

     

    At the Barre näyttää täydelliseltä omaa ihoani vasten! Tässäpä vasta oiva lakka hillityn huoliteltuun kynsilookiin. Tällainen pehmeä, toffeemainen nudesävy on myös erittäin chic. Lakka peitti muuten helposti kahdella kerroksella, koostumus tässä on enemmänkin creme.
    Kokoelman viimeistelee hempeä baby blue sävy, Perfect Posture. Nyt täytyy nostaa kädet ylös, mahtavaa, Essie! Lakan pigmenttisyys on mieletön tämäntyyppiselle sävylle, ja se peitti älyttömän helposti kahdella kerroksella. Lyhyille kynsille voisi yksikin riittää. Koostumukseltaan tämäkin on creme.

     

    Kokonaisuudessaan Ballet Nudes on hyvin onnistunut kokoelma. Sävyt noudattavat erittäin hempeää linjaa ja sopivat alkukevään sävymaailmaan täydellisesti. Vaikka itse intoilen jo nyt neonväreistä, niin faktahan on se, että tähän aikaan vuodesta pastelli- ja nudesävyt ratsastavat vielä aallonharjalla. Ja ainahan nämä sopivat kynsille jonkun piristävän kirkkaan lakan seuraksi, lakkauksen tasapainottavana elementtinä!
    Lakat löytyvät jo kaupoista ja hinnat näillä ovat suunnilleen samat kuin Essien muillakin lakoilla, eli noin 15€/13,5ml.
    Viehättääkö teitä tällä hetkellä enemmän kirkkaat vai neutraalit lakkasävyt?
     
    *** Kokoelma saatu maahantuojalta esiteltäväksi

    Viikonlopun fiiliksiä

    Ihanaa, aurinkoista maanantaita just sulle! ♥ Millaisissa tunnelmissa teidän viikonloppunne sujuivat? Täälläpäin sää oli sateinen ja harmaa, mutta se ei kyllä hidastanut menoa (ja voi pojat, miten ihanalta tämänpäiväinen auringonpaiste on tuntunut viikonlopun synkkyyden jälkeen!).
    Perjantaina kävin kiertelemässä kauppoja ja metsästin sitä täydellistä keltaista kesäpaitaa – no, eipä löytynyt! Keltaisista kynsistä sen sijaan oli iloa lauantaina, kun päädyttiin miehen kanssa katsomaan juuri ensi-iltaan tullutta Beauty and the Beastia. Ja minun kynnethän mätsäsi Bellen mekkoon paremmin kuin olisin osannut suunnitellakaan! Sen verran on muuten pakko vielä sanoa, että kyllä silmät kostuivat muutamaan otteeseen leffan aikana. Iso peukku tälle elokuvalle ♥

    Lisäiloa viikonloppuun toivat Luxplussalta tilatut luomiväripaletit jotka viikon odottelun jälkeen pääsin noukkimaan pakettiautomaatista. No nyt on värejä millä leikkiä!

    Samalla kertaa kotiutin siis Sleekin i Divine -sarjan paletit Sunset ja Ultra Mattes V1, sekä Makeup Revolutionin Colour Chaos -paletin jota onkin tituleerattu UD:n Electric -paletin dupeksi. Näillä on tullut nyt leikittyä viikonloppuna, mutta tähän mennessä ei ole syntynyt muuta kuin sotkuisia kokeiluja joista ei ole kyllä kuvia nappailtu. Ihania paletteja nämä muuten ovat, monet sävyt ovat ihan yllättäneet pigmenttisyydellään. 

    Nyt saa sitten ehdotella jotain hauskoja väriyhdistelmiä kokeiltavaksi jos sellaisia tulee mieleen!

    Mikä asia sai sinut viimeksi hyvälle tuulelle?