Follow:

Kevätkukkasia Wild & Mildin lakoilla + arvonta!

Viime syksyn I love me -messuilla pyörähdin Wild & Mildin pisteellä tutkimassa suuria hyllyjä, kun minulle tarjottiin muutamia lakkoja blogissa esiteltäväksi. Ilomielin otin lakat esittelyyn, ja myöhemmin maahantuojan kanssa viestitellessäni minulle tarjottiin uudestaan tilaisuutta perehtyä heidän tuotteisiinsa hieman laajemmin. Vastaanotinkin vähän aikaa sitten jättimäisen boksin merkin kynsilakkoja, koristeita, tekokynsiä ja irtoripsiä! Lakkojen sävyt olivat erittäin kesäisiä ja keväisiä, ja niinpä inspiroiduinkin marmoroimaan niillä keväisiä kukkasia ♥
Kaikki käyttämäni lakat olivat nyt saamiani Wild & Mildeja päällyslakkaa lukuunottamatta, jonka roolissa toimi tällä kertaa Seche Vite. Kynsien pohjalla käytin mattavalkoista Alaskaa, joka peitti kynnet tasaisesti kahdella kerroksella. Vesimarmorointiin käytin vaaleanpunaista Heaven 7:aa, harmaata Greyhoundia ja sinivihreää Kung Fua. Kynnet marmoroituani lakkasin niille kerroksen vaaleanpunertavaa glittertopperia, Zephyriä. Viimeiseksi tein vielä Alaskalla valkoisia pilkkuja kukkasten keskustoihin ja lisäsin päällyslakan.

 

Kaikkiin lakkoihin palataan vielä tarkempien arviointien ja swatchien merkeissä. Ripset ja kynsikoristeet esittelen myös lähiaikoina, tekokynsille ei sen sijaan käyttöä ole ja pari lakkaakin näistä saamistani lähtee vielä arvontaan sillä ne löytyvät itseltäni jo ennestään.

 

Otsikossa mainitsinkin jo, että arvonta olisi tiedossa! Tosiaan, kun maahantuoja kyseli kiinnostustani testailla tuotteita lisää, kysäisin, josko he haluaisivat lähteä sponsoroimaan pientä keväistä arvontaakin samalla. Ja niinhän he halusivat! ♥

 

Arvontapalkintona toimii tällä kertaa jännittävä mysteeriboksi! En itsekään tiedä tarkalleen, että mitä se pitää sisällään, mutta voin kertoa että ihan kiitettävän painava paketti on kyseessä. Boksin lisäksi arvontaan lähtee vielä kaksi pakkausta tekokynsiä ja Wild & Mildin lakat sävyissä Magic Violence ja Candy Floss.

 

Näin osallistut arvontaan:
Yhden arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla, että mikä on mielestäsi paras asia keväässä! Muista jättää sähköpostiosoitteesi kommenttiin.
 
Lisäarpoja voit lunastaa:
-Seuraamalla blogiani Bloggerin/Bloglovinin/Blogit.fi:n kautta (yksi lisäarpa)
-Tykkäämällä blogini Facebook-sivusta (yksi lisäarpa)
-Jakamalla tämän arvontapostauksen jollain some-kanavallasi (yksi lisäarpa)
Arvonta päättyy sunnuntaina 9.4. klo 23.59. Voittajan ilmoitan blogissa seuraavan päivän aikana ja otan häneen yhteyttä sähköpostitse. Mikäli vastausta ei kuulu viikon sisällä, arvon uuden voittajan. Postitan palkinnon vain Suomeen.
Onnea arvontaan! 
 
*** Wild & Mild -tuotteet saatu maahantuojalta
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

111 Comments

  • Reply eekku

    2 arvalla mukana
    ilmat lämpenee eikä tarvi pukea lasta nii paljoa ja tietty aurinko paistaa
    eekku80@netti.fi

    27.3.2017 at 16:15
  • Reply Hanna Haliseva-Habib

    Ihanat marmoroinnit ja pilkut tuovat kuin huurretta.
    Parasta keväässä on valo ja sen mukana kynsilakkataivaassa vaihtuvat kirkkaisiin väreihin
    2 lisäarpaa.
    Hanna.lahtinen ( @ ) gmail.com

    27.3.2017 at 16:22
  • Reply Teija Hämäläinen

    Aurinko ja lämpenevät säät.
    Blogger- ja fblukijana mukaan kolmella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    27.3.2017 at 16:34
  • Reply Anonyymi

    olen yhdellä arvalla mukana.

    parasta keväässä on luonnon vehreytyminen ja valoisuus

    lehto_5@hotmail.com

    27.3.2017 at 16:37
  • Reply Anette

    2 arvalla mukaan!
    Musiikin täysillä kuuntelu autolla ajaessa, auringon paisteessa.
    anette_kokko(at)hotmail.com

    27.3.2017 at 17:17
  • Reply Mimosa

    Keväässä on parasta, kun saa laittaa kevyet kengät jalkaan! Sitä pitää aina talven jälkeen harjoitella, kun askel nouseekin kevyemmin 😀

    talkandbake@suomi24.fi
    Bloggerin kautta seurailen, 2 arpaa.

    27.3.2017 at 17:17
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    3 arpaa; seuraan blogger ja facebook.
    Keväässä parasta on se, kun näkee kuinka kesä lähenee ja paikat alkavat vihertymään! 🙂

    Oi kuinka ihana mysteeriboksi onkaan luvassa, toivottavasti onni potkii <3

    kynsille@luukku.com

    27.3.2017 at 17:20
  • Reply Tuikku

    Ihanan keväiset kynnet!
    Keväässä parasta on se, että kesä <3 on vielä edessä. Se, kun tienpenkoilla alkaa näkyä keltaisia leskenlehtiä. Kun talojen seinustoilta nousee vihreitä kasvien alkuja ja voikukat alkavat kukkia.
    Tykkään myös Fcacebookissa.

    27.3.2017 at 17:31
  • Reply Marppa

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    27.3.2017 at 17:38
  • Reply Anonyymi

    Henna28
    Osallistun arvalla, keväässä on parasta kun ei tarvitse pukea niin paljon vaatetta ulkoiluun ja linnut laulavat iloisesti.

    henna.holappa1@luukku.com

    27.3.2017 at 17:39
  • Reply Marppa

    Aivan ihanat kukkaset! Oot näköjään marmoroinnissakin ihan supertaitava. 🙂

    Keväässä parasta on valo. Se on jännä kuin paljon valo vaikuttaa jaksamiseen ja mielialaan. 🙂

    Osallistun kutkuttava yllätyspaketin arvontaan 2 arvalla. Bloggerin kautta seuraan ja posti on naerppae@gmail.com

    27.3.2017 at 17:51
  • Reply Katri

    2 arpaa 🙂

    Rakastan keväässä ehdottomasti valoa ja parvekkeen sisustusta sekä intoa putsata kaikki paikat putipuhtaiksi! Wild n mildin kynsilakat on mun lemppareita!

    Katri.huhtanen
    @gmail.com

    27.3.2017 at 17:58
  • Reply Marja-Liisa

    Kolmella mukana. Keväässä on parasta valo ja lämpö, lupaus kesästä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    27.3.2017 at 18:14
  • Reply Tanja

    Valo! Valo! Valo!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    27.3.2017 at 18:20
  • Reply ninni

    Keväässä parasta on linnunlaulu joka kertoo sulamaan alkavasta lumesta (sitä on meidän leveyksillä vielä paljon ja lisää tuli tänään), tulevista hiirenkorvista puissa, tulevasta nurmikon viherryksestä, valoisista päivistä yms.
    annanen75@gmail.com

    27.3.2017 at 18:25
  • Reply Tia

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    27.3.2017 at 18:27
  • Reply Tia

    Vihdoin pääsee ulos juoksemaan ja työpäivän jälkeen on vielä valoa ja lämpöä. (1 lisäarpa)
    tialeht ( a ) gmail.com

    27.3.2017 at 18:33
  • Reply Heidi

    Keväässä parasta on ihmisten pirteys. Heti kun aurinko ensimmäistä kertaa paahtaa vähän lämpöä, on hymy vähintään joka toisen kasvoilla 🙂

    Bloggerin kautta seuraan ja FB sivusta tykätään 🙂 somethingwrong@live.fi

    27.3.2017 at 19:06
  • Reply Hippo hiiri

    Kahdella mukana. Kyllä auringon valon lisääntyminen on parasta keväässä. 🙂

    hippohiiri at gmail.com

    27.3.2017 at 19:24
  • Reply Lea

    Kolmella arvalla mukana (Bloglovin ja Facebook). Parasta keväässä on varmaan valon lisääntyminen ja tietysti se, kun pääsee talven jälkeen vihdoin ajamaan pyörällä ja skoballa 🙂

    lea.bjorn@outlook.com

    27.3.2017 at 19:39
  • Reply Anonyymi

    Valo ja lämpö <33 Yhdellä arvalla mukana mahtavassa arvonnassa. saraana.makela@gmail.com

    27.3.2017 at 19:43
  • Reply Salla

    Paras asia keväässä on se helpotuksen tunne kun saa vaihtaa painavan talvitakin ja talvikengät kevyeen takkiin ja tennareihin! salla.hietanen at gmail.com

    27.3.2017 at 19:43
  • Reply Kaura

    Yksi arpa. Parasta on valo, luonnon herääminen eloon ja freesiys! 🙂 lamerinquecit@gmail.com

    27.3.2017 at 21:43
  • Reply Elise H.

    Kaikilla neljällä arvalla mukana! Seuraan Bloggerin ja Facebookin kautta, ja myös jaoin kilpailupäivityksen Facebookissa.
    Parasta keväässä on mielestäni valon lisääntyminen ja se ihana kesänodotusfiilis 🙂
    netteri@gmail.com

    27.3.2017 at 21:47
  • Reply ssaara

    1. Arpa: kesän odotus
    2. Kävin tykkäämässä
    3. Jaoin omalla seinällä tän :).

    Saaraihanainen at gmail.com

    27.3.2017 at 22:18
  • Reply Anonyymi

    Keväässä on huipuimta valoisuus.

    Seuraan blogia bloggeril. Kautta (tarkistan ja alan seurata jos en muka jo seuraa)

    Linkkaan tän erään lahjarinkiryhmän keskusteluun :).

    Tykkään facessa :).

    tintti405@gmail.com

    27.3.2017 at 22:24
  • Reply Anonyymi

    Bloglovinil seuraan siis

    27.3.2017 at 22:28
  • Reply Niina

    Moi,

    Facetykkääjä oon, bli
    oggeriseuraaja ja jaan tän omalla seinällä.

    Niin ja kevääs ihanaa on sopiva lämpö, kesä on monasti mulle turhankin lämmin. Eli neljä arpaa.

    enkelipeikko at gmail.com

    27.3.2017 at 22:34
  • Reply Kata

    4 arpaa! 🙂 Parasta kevaassa on AURINKO ja valoisuus ja se kun kaikki paikat alkaa vihertaa! 🙂

    27.3.2017 at 22:44
  • Reply Kata

    Niin ja kynnet on hienot, sehan on sanomattakin selvaa. 😉

    27.3.2017 at 22:46
  • Reply Nea Myllylä

    Ihanan keväinen lakkaus! 🙂
    Kevään yks paras kohta on kun hiekat lakaistaan, kahden koiran kanssa hiekattomat tiet on <3! ;)
    Seurailen bloglovinin kautta ja tykkään facessa eli 1+2arpaa!
    Mukavaa viikkoa!

    28.3.2017 at 03:04
  • Reply Nea Myllylä

    N.myllyla85@gmail.com meinasi unohtua!

    28.3.2017 at 03:04
  • Reply salli m

    Parasta keväässä valo ja puutarhan kevätpuuhat. Hienoon arvontaan bloggerin lukijana kahdella arvalla. Salli.moilanen36@gmail.com

    28.3.2017 at 03:10
  • Reply Anonyymi

    Oijoi, paketti vaikuttaa ihanalta. Keväässä kivointa on, kun valoa tulee lisää ja päivät pidentyvät. Itsekin piristyy kummasti.
    Bloglovinin ja Facen kautta seuraan eli yhteensä kolmella arvalla mukana.
    tramp[@]netti.fi

    28.3.2017 at 03:12
  • Reply Mirianth

    Parasta on kun saa kaivaa mekot, nahkatakin sekä aurinkolasit naftaliinista ylle ja popittaa autolla auringonpaisteessa! 😀

    Seurailtu, tykätty sekä jaettu eli 4 arpaa, check! 🙂

    28.3.2017 at 04:53
  • Reply paula

    keväässä parasta on lisääntyvä valo ja lämpö. 🙂 bloglovinin kautta seuraan.
    paula.susanna@hotmail.com

    28.3.2017 at 05:26
  • Reply mummo

    Lukijana kahdella arvalla mukana. Keväässä ihaninta on uusi kasvu luonnossa. mummolta@gmail.com

    28.3.2017 at 05:54
  • Reply Unknown

    Keväässä parasta on ku kelit lämpenee ja päivä pitenee, mielikin on paljon parempi kuin syksyn pimeinä kuukausina. Ihana toi lakkaus, pirteä!:) heidie_@luukku.com (mukana 3 arvalla)

    28.3.2017 at 05:56
  • Reply Anonyymi

    Se tuoksu, kun lumet sulaa, sulavan lumen tuoksu ja lämpö.
    Osallistun yhdellä arvalla.

    rituha@hotmail.com

    28.3.2017 at 06:22
  • Reply Tiina Laurila

    Keväässä mielestäni parasta on, sen tuoksut,ulkona tekeminen ja kun saa alkaa laittaa kesäkuntoon pihaa.. 🙂

    kahdella arvalla mukana! 🙂

    hemantinde@hotmail.com

    28.3.2017 at 06:23
  • Reply Jessika

    Valo, uuden alku

    kahdella arvalla mukana
    pirpanaunelmia@hotmail.com

    28.3.2017 at 07:20
  • Reply Jeba78

    Parasta keväässä on valo ja sipulikukat <3
    robster@luukku.com

    28.3.2017 at 07:43
  • Reply anna

    aurinko!
    mukana kahdella arvalla 🙂
    ansode@gmail.com

    28.3.2017 at 09:11
  • Reply anna s.

    Mukana kolmella arvalla 🙂 Ehdottomasti aurinko ja kirkas ilma on parasta 🙂
    anna_88@luukku.com

    28.3.2017 at 09:58
  • Reply Sofia Nieminen

    Kaikilla mahdollisilla arvoilla mukaan! 😉 keväässä itse rakastan sisältä pursuavaa energiaa. Se saa myös ihon hehkumaan ja pisamat tulemaan esiin! 😊
    ssofia.o@hotmail.com

    28.3.2017 at 11:46
  • Reply Mirianth

    Ja tietysti unohtui, eli mirva.mottonen@gmail.com 🙂

    28.3.2017 at 12:48
  • Reply Mira / Blinger shimmer -blogi

    Seuraan Bloggerin + Facebookin kautta eli kolmella arvalla mukana? 🙂

    Keväässä parasta on ehdottomasti aurinko ja lisääntyvä valoisuus, jotka selkeästi vaikuttavat positiivisesti omaan vireystasooni <3

    shimmerblinger@gmail.com

    28.3.2017 at 16:39
  • Reply Suvi7

    Valoisuus, aurinko, kasvukauden alku (kunhan se maa joskus tuolta lumen alta paljastuisi…), linnunlaulu 🙂 talviuninalle@gmail.com

    28.3.2017 at 17:45
  • Reply Hilda Hissu

    Kaksi arpaa, seuraan bloggerin kautta 🙂 Valo ja aurinko 🙂
    hilsan@luukku.com

    29.3.2017 at 02:49
  • Reply Heini

    Mielestäni keväässä parasta on ikkunoista sisääntulviva auringonvalo! Mukana kahdella arvalla! 🙂 kokkonen.heini(at)gmail.com

    29.3.2017 at 18:23
  • Reply Halejo

    Yhdellä arvalla mukaan! Lisääntynyt valoisuus, joka tuo myös enemmän aikaa luonnon ihailulle! 🙂 hiltuha(at)gmail.com

    29.3.2017 at 18:46
  • Reply Suvinen

    Parasta keväässä on aurinko joka lämmittää! 🙂 Olen myös lukijasi bloglovinin kautta, joten mukana kahdella arvalla 🙂 mielenmaisemia@hotmail.fi

    30.3.2017 at 16:14
  • Reply Siinatar

    Lisääntyvä lämpö =), mukaan kahdella arvalla.
    siinatar@gmail.com

    30.3.2017 at 19:53
  • Reply Moxy

    Ihana mysteerilaatikko!
    Kevässä parasta on, kun hiekat putsataan pois jalkakäytäviltä.
    Blogger-lukijana kahdella arvalla mukana.
    smiug@hotmail.com

    31.3.2017 at 14:57
  • Reply Nena Sofia

    No se on kyllä ihanaa! ♥ 🙂

    1.4.2017 at 08:07
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos kehuista! ♥♥ Lisääntyvä valo on kyllä ihan äärettömän ihana asia 🙂

    1.4.2017 at 08:30
  • Reply Nena Sofia

    Ihan totta! <3 Miten ihanalta tuntuukaan istua auringossa pimeän talven jälkeen 🙂

    1.4.2017 at 08:32
  • Reply Nena Sofia

    Sitä ihanaa vehreyttä odotellessa <3 🙂

    1.4.2017 at 08:36
  • Reply Nena Sofia

    Apua, se se vasta onkin kyllä ihanaa! ♥ 🙂

    1.4.2017 at 08:37
  • Reply Nena Sofia

    No se on kyllä ihan totta! Vielä en ole uskaltanut kaivaa tennareita esiin (töissä pitää viettää pitkiä aikoja ulkona ja mun nilkat ei kestä kylmää sitten yhtään), mutta sitä kyllä odotan kovasti 🙂 ♥

    1.4.2017 at 08:44
  • Reply Nena Sofia

    No ihan totta! Tulisipa se kesä jo pian <3 🙂

    1.4.2017 at 09:10
  • Reply Anonyymi

    Keväässä parasta on kevään edistymisen seuraaminen. Yhdellä arvalla mukana upeassa arvonnassa hippu(at)outlook.com

    1.4.2017 at 10:13
  • Reply Anonyymi

    Kyllä keväässä parasta on lisääntyvä auringon määrä ja LÄMPÖ. Voi taas heivata toppatakit kaappiin 😀 Yhdellä arvalla mukana! -Sari- kissankarva85(at)gmail.com

    1.4.2017 at 19:36
  • Reply viiviK

    Parasta keväässä on lisääntyvä valo 🙂 Bloglovinin kautta seuraan ja myös fb tykkääjä joten 3 arpaa 🙂

    viivi.korpela@hotmail.com

    2.4.2017 at 14:45
  • Reply TiinaS

    Se kun luonto alkaa herätä! Ja pääsee taas kunnolla lenkille.
    Blogger-lukijana mukaan kahdella!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    2.4.2017 at 18:10
  • Reply Nena Sofia

    Voih kiitos Tuikku! ♥ Mä niin samaistun tuohon, kevät on parasta aikaa juurikin siksi kun saa odotella saapuvaa kesää <3 🙂

    5.4.2017 at 13:53
  • Reply Nena Sofia

    Siinäpä kaksi ihanaa asiaa keväästä, ihan totta 🙂 ♥

    5.4.2017 at 13:56
  • Reply Nena Sofia

    No voi höpsis sun kanssas ♥♥ En ole supertaitava, mutta yleensä onneksi saan edes jotain aikaan 😀

    Valo on kyllä sellainen voima, joka saa silmät aukeamaan taas ihan eri tavalla tähän aikaan vuodesta <3

    5.4.2017 at 13:59
  • Reply Nena Sofia

    Se on kyllä jännä, miten keväällä iskeekin se siivousinto ihan ihmeellisesti! 😀

    5.4.2017 at 14:03
  • Reply Nena Sofia

    Ihania asioita tuli mieleesi <3 🙂

    5.4.2017 at 14:04
  • Reply Nena Sofia

    No kyllä! ♥♥

    5.4.2017 at 14:04
  • Reply Nena Sofia

    Lunta tuli ikävä kyllä tännekin juuri, mutta se kyllä sulikin äkkiä. Toivottavasti ei enempää sada. Linnunlaulu on kyllä yksi ihanimmista äänistä <3

    5.4.2017 at 14:05
  • Reply Nena Sofia

    No nimenomaan! Vielä, kun loppuisi nämä jatkuvat sateet 😀

    5.4.2017 at 14:06
  • Reply Nena Sofia

    No tuo on muuten ihan totta, ja niin ihanaa! Enpä tullut ajatelleeksikaan 😀

    5.4.2017 at 14:07
  • Reply Niina Jääskeläinen

    Moi oon kaikilla arvoilla mukana. Jaoin facessa yhteen höpöttelyryhmään ja seuraan siellä ja lovinissa.

    Keväässä ihanaa on vihreys joja alkaa lisääntyä.

    niina.s.jaaskelainen (at) gmail.com

    9.4.2017 at 10:03
  • Reply Nena Sofia

    Se on kyllä ihanaa! <3

    10.4.2017 at 16:47
  • Reply Nena Sofia

    Valon lisääntyminen on kyllä monella tullut esille, ja pakko myöntää että taitaa olla omallakin listalla se ihan ykkösenä! 🙂

    10.4.2017 at 16:47
  • Reply Nena Sofia

    No nepä ne <33 🙂

    10.4.2017 at 16:48
  • Reply Nena Sofia

    Se on kyllä ihan huikeaa! ♥ Itsekin vetelin tänään jo kevätkengissä, takin vaihdoin jo pari viikkoa sitten. Ihanaa 🙂

    10.4.2017 at 16:49
  • Reply Nena Sofia

    Siinäpä onkin kyllä ihania asioita! <3

    10.4.2017 at 16:50
  • Reply Nena Sofia

    En väitä vastaan! 😀 Ihanaa, että oikeasti on enää pari kuukautta kesään <33

    10.4.2017 at 16:51
  • Reply Nena Sofia

    Välillä vaan odotus meinaa tuntua liian pitkältä, niinkuin vaikka vähän aikaa sitten sataneiden lumien aikaan! 😀

    10.4.2017 at 16:52
  • Reply Nena Sofia

    Molemmat olette mukana! 🙂 Valoa voittanutta ei taida ollakaan, ilman sitä ei niitä ihania sipulikukkiakaan saataisi kasvamaan <3

    10.4.2017 at 16:53
  • Reply Nena Sofia

    Kevään lämpö on kyllä monesti ihan riittävää, vaikka tuulisella säällä onkin vaikeaa pukeutua oikein! 😀

    10.4.2017 at 16:53
  • Reply Nena Sofia

    Aaaah AURINKO <33 Mä olen ihan haltioissani, kun sitä näkyy jo niin usein ja se oikeasti lämmittää!! ♥

    Kiitos ihana, kehuista 🙂 <3

    10.4.2017 at 16:54
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos kehuista! ♥ 🙂

    Hiekattomat tiet näyttääkin jo niin upeilta, tulee ihan kesäfiilis heti! 🙂

    10.4.2017 at 16:55
  • Reply Nena Sofia

    Oi kun olisikin puutarha missä touhuta 🙂 Ihan mahtavaa, että sulla on! Keväällä varmaan ihanaa päästä palaamaan sen pariin ♥

    10.4.2017 at 16:56
  • Reply Nena Sofia

    No niinhän siinä piristyykin! ♥ Kiva, että tykkäät palkinnosta 🙂

    10.4.2017 at 17:01
  • Reply Nena Sofia

    Popittaminen autolla auringonpaisteessa, okei, sitä en tullut ajatelleeksikaan mut onhan se nyt ihan mielettömän ihanaa! ♥♥

    10.4.2017 at 17:02
  • Reply Nena Sofia

    Sitä ei käy kieltäminen 🙂 ♥

    10.4.2017 at 17:03
  • Reply Nena Sofia

    Sitä on kyllä ihanaa seurata! <3

    10.4.2017 at 17:03
  • Reply Nena Sofia

    Kummasti sitä kyllä aina piristyy kevään kynnyksellä 🙂 Kiitos kehuista! ♥♥

    10.4.2017 at 17:04
  • Reply Nena Sofia

    Sanos muuta! <3

    10.4.2017 at 17:07
  • Reply Nena Sofia

    Kaikki niin ihania asioita! <3 🙂

    10.4.2017 at 17:07
  • Reply Nena Sofia

    Totta puhut! <3

    10.4.2017 at 17:08
  • Reply Nena Sofia

    No kyllä! ♥♥

    10.4.2017 at 17:09
  • Reply Nena Sofia

    Ne kyllä tekevät kevään ja saavat mielen pirteäksi 🙂 ♥

    10.4.2017 at 17:09
  • Reply Nena Sofia

    Ihana vastaus, ja niin tosi! <3

    10.4.2017 at 18:33
  • Reply Nena Sofia

    Siinäpä kaksi mitä ihaninta asiaa, jotka minuakin piristävät kovasti! <3 🙂

    10.4.2017 at 18:37
  • Reply Nena Sofia

    Ah että, miten ihania asioita <3 🙂 Maa alkaa onneksi pikkuhiljaa olemaan täällä ainakin jo täysin esillä, toivottavasti myös siellä! 🙂

    10.4.2017 at 18:39
  • Reply Nena Sofia

    Niitä ilman ei kyllä pärjäisi 🙂 ♥

    10.4.2017 at 18:40
  • Reply Nena Sofia

    No se on kyllä äärettömän ihanaa! <33 🙂

    10.4.2017 at 18:41
  • Reply Nena Sofia

    Se se vasta on ihanaa <3 🙂

    10.4.2017 at 18:42
  • Reply Nena Sofia

    Aurinkoa voittanutta ei kyllä ole! <3 🙂

    10.4.2017 at 18:46
  • Reply Nena Sofia

    Ja sitä on kyllä kaivattukin 🙂

    10.4.2017 at 18:49
  • Reply Nena Sofia

    No eikö olekin! ♥ Ja ai että, hiekaton asfaltti on kyllä ihan paras näky pitkän talven jälkeen!

    10.4.2017 at 18:50
  • Reply Nena Sofia

    Se on kyllä ihanaa 🙂 ♥

    10.4.2017 at 18:51
  • Reply Nena Sofia

    No niinpä! 😀 Ihan parasta <33

    10.4.2017 at 18:53
  • Reply Nena Sofia

    Ihan totta! 🙂

    10.4.2017 at 18:55
  • Reply Nena Sofia

    Siinäpä kuule kaksi vastustamattoman ihanaa asiaa! <3 🙂

    10.4.2017 at 18:56
  • Reply Nena Sofia

    No se on kyllä ihan vastustamatonta! Onneksi ei mene enää kauaa, että luonto alkaa heräilemään kunnolla 🙂 ♥

    10.4.2017 at 18:57
  • Leave a Reply