Follow:
Monthly Archives

tammikuu 2017

    NCLA Prima Ballerina ja ihania uutisia!

    Viikonlopun aikana somea seuranneet varmaan ovatkin ehtineet kuulla tästä huippu-uutisesta, jonka itsekin ehdin jo jakamaan blogin Facebook-sivulla.
    On nimittäin käynyt niin mahtavasti, että Sokos on tehnyt sopimuksen CesarsShopin kanssa, ja teillekin tutuiksi tulleita NCLA:n 7-free luksuslakkoja tullaan pian näkemään koko maan Sokos-tavarataloissa ja Emotion-myymälöissä! Yhteensä lakkoja tulee myyntiin n. 20 kappaleen valikoima, ja ensimmäisissä toimipisteissä niitä päästään hypistelemään jo 6.2. alkavalla viikolla! Huikeaa, vai mitä? Minusta on ihanaa, että suuremmatkin toimijat Suomessa alkavat huomioimaan näitä vähemmän myrkyllisiä lakkamerkkejä ja antamaan niille hyllytilaa.

     

    Olen esitellyt teille aikaisemmin muutamia eri kaunokaisia NCLA:lta, ja kaikki postaukset löydät tunnisteen NCLA -alta. Minulla on kuitenkin muutama ihanuus vielä odottamassa postaushetkeään, ja tänään päästetäänkin parrasvaloihin yllä näkyvä, ihastuttavan herkkä Prima Ballerina*.

     

    Kirkaspohjainen lakka, joka on täytetty kultaisella shimmerillä ja ruusukultaisilla hexagon-mallisilla glittereillä. Silkkaa silmänruokaa! Ei peitä itsekseen, eli vaatii alleen jonkun toisen lakan – ellet sitten satu pitämään negative space -tyylisistä kynsistä ja huokaile jo ylläolevan kuvan nähdessäsi (niinkuin minä teen). Kuvassa on yksi kerros Prima Ballerinaa ja yksi kerros NCLA:n Gelous?* -päällyslakkaa.

     

    Yksinään käytettynä Prima Ballerina antaa kynsille viehättävän viimeistelyn ja toimii hyvin tilanteissa, joissa ei voi erityisen huomiota herättävää kynsilakkaa käyttää. Te varmasti tiedätte, että minä en osaa vastustaa tällaista kaunista, läpikuultavaa glitterlakkaa käytettynä suoraan paljaalla kynnellä. Olen usein tehnyt negative space -lakkauksia tällaiselle pohjalle, ja sille linjalle lähdin tälläkin kertaa.

     

    Lakan nimestä inspiroituneena maalasin kynsien tyviin kolmiot O.P.I:n nudella You’re So Vain-Illa -lakalla. Kolmioiden päälle maalasin Sally Hansenin valkoisella White On -lakalla kengännauhat ja rusetit, ikäänkuin balettitossuissa. Ette voi väittää, etteikö ne näyttäisi aikas suloisilta! Päällyslakkana käytin viimeistelyssä NCLA:n Gelous?:ia joka ikävä kyllä levitti hieman nimettömän koristelua kun toimin varomattomasti. Onneksi vika oli pikkuinen ja kuvissakin melko huomaamaton – luonnossahan tuo ei näkynyt juuri lainkaan.
    Tällä hetkellä Prima Ballerinan kotiuttaminen onnistuu CesarsShopin verkkokaupasta, mutta piakkoin saadaan tämäkin kaunotar Sokosten ja Emotioneiden valikoimiin! ♥
    *** Saatu

    Valloittavan violetit kevätkaipuu-kynnet

    Alkukuusta listasin teille hieman viime vuoden suosikkilakkojani, ja listalle nousi myös yksi vähän vähemmälle käytölle jäänyt cremelakka. O.P.I:n viime vuoden kevät/kesäkokoelman kirkas violetti I Manicure for Beads* oli yllättävä, mutta täysin oikeutettu valinta suosikkien seassa. Se on oikeastaan jäänyt vähälle käytölle juuri siksi, että se on niin ihana. Ei sitä meinaisi raaskia käyttääkään!
    Sävy on lähestulkoon neonmaisen kirkas, ja ihanan leikkisä. Juuri täydellinen kevään odotteluun! Ja koostumushan tässä on aivan mainio, lakka peittää kynnet ongelmitta kahdella kerroksella eikä tosissaan raidoitu tai valu kynsinauhoille. Heittämällä paras cremeviolettini!
    Koristeluiksi lakka kaipasi jotain kesäistä, ja päädyin tuunailemaan aksenttikynsiin jotain atsteekki-tyylistä mustalla akryylimaalilla. Viritelmä syntyi omasta päästäni samalla kun sitä toteutin, eli mitään suunnitelmallisuutta tässä ei nyt ole. Mutta välillä on kivaa antaa vain siveltimen viedä! Pohjalakkana on muuten O.P.I:n My Vampire Is Buffia kaksi kerrosta, tämä on uusi hankinta enkä ihan tiedä kuinka tarpeellinen. Näitä nudelakkoja kun on nyt päässyt kertymään… Mutta onhan sekin sävyltään nätti, ja hyvin monikäyttöinen.

    Kyllä tässä tosiaan huomaa, ettei paluuta enää ole. Synkän talviset sävyt eivät meinaan viehätä tällä hetkellä sitten ollenkaan, ja aina kun ulkona vähänkin pilkistää aurinko saan uuden inspiraation kaivaa esille vielä kirkkaampia ja kesäisempiä sävyjä – niin kynsille kuin sinne meikkiinkin! 
    Viime perjantaina oli ainakin niin ihanan aurinkoinen keli, ettei tästä kevätkaipuusta pääse noin vaan enää yli. Oli niin mahtavaa istuskella auringossa pitkästä aikaa, ihan pystyi jo kuvittelemaan itsensä keskelle kesää!
    Mitä luulette, jatkuuko tuo sään lämpeneminen, vai tuleeko ne uudet lumet vielä?

    *** Saatu

    Astetta villimpi Cut Crease

    Eilen innostuin. Kasvoille oli saatava jotain värikästä. Monet kerrat aiemminkin olen rynninyt inspiraation vallassa peilin eteen, ja silti tarttunut turvallisiin, maanläheisiin sävyihin paleteistani. Tällä kertaa rohkastuin, ja loin ensimmäistä kertaa koko silmämeikin pinkin eri sävyillä. Ja arvatkaapa? Poistuin kotoakin tämän kanssa, ja tunsin oloni itsevarmaksi.
    Ensimmäistä kertaa kokeilin myös cut crease -tyylistä silmämeikkiä. Näitähän on näkynyt jo jonkun aikaa YouTubessa ja Instagramissa, mutta tekniikka on vaikuttanut turhauttavan hankalalta. Mutta kuulkaa, ei se niin mahdotonta ole! Tarttukaa vain rohkeasti niihin siveltimiinne, se kannattaa.

     

    Jätin cut creasen silmäkulmasta avoimeksi, sillä täytin koko liikkuvan luomen yhdellä, vaalealla sävyllä enkä varjostanut sitä ulkonurkkaa kohti. Tällä tavalla luotuna cut crease on rajumpi kuin siten, että sen sulkisi ulkonurkasta rajauksella ja liikkuvan luomen varjostuksella.

     

    Silmämeikissä käytin tällä kertaa Blush Professionalin 88 Colour Precious Metals -palettia, jonka olen tilannut Pretty.fi:ltä sekä jo aiemmin blogissa nähtyä UD:n Naked Ultimate Basics -palettia.
     Aloitin siis levittämällä luomille Nyxin vedenkestävää silmämeikinpohtustajaa. Seuraavaksi levitin kulmaluulle ja alaluomille mattaista Nudie -sävyä UD:n Naked Ultimate Basics -paletista helpottamaan seuraavien sävyjen häivytystä. Luomivaon rajasin BB:n paletin tumman luumuisella metallisävyllä (kuvassa nro 4), jota lähdin häivyttämään kulmaluuta kohti kirkkaalla, metallisen pinkillä sävyllä (nro 5). Jatkoin blendausta vielä paletin kahdella vaaleammalla vaaleanpunaisella metallisävyllä (nro 2 & 3). Kaikkein vaaleimmalla sävyllä täytin myös koko liikkuvan luomen (nro 2).
    Rajauksen tein ensin Make Up For Everin Aqua Eyes -kynällä sävyssä 13L* jota kokeilinkin nyt ensimmäistä kertaa silmämeikissä. Kynät eivät oikein ole vahvuuteni, mutta ihan nätisti sain sen lopulta levittymään. Metallisen pinkin rajauksen alle vedin vielä toisen rajauksen vinopäisellä, kostealla siveltimellä  ja BB:n paletin luumuisella sävyllä (nro 4). Alaluomelle levitin paletin kirkasta pinkkiä metallisävyä (nro 5) ja aivan vesirajalle taas hieman metalliluumua (nro 4).
    Viimeisenä korostin vielä kulmaluuta ja silmien sisänurkkia BB:n paletin vaalealla helmiäissävyllä (nro 1).
    Muun meikin jätin hyvinkin neutraaliksi, sillä silmät olivat tällä kertaa ”se juttu”. Cut creasessa onnistuin mielestäni ihan kivasti, joskin luomivaon rajasin mielestäni hivenen liian alhaalta: korkeammalle tehty rajaus olisi saanut efektin näkymään paremmin myös silmien ollessa auki.
    Mutta olipa ihanaa toteuttaa jotain vähän erilaista, ja piipahtaa mukavuusalueen ulkopuolella. Oikein harmittaa, etten omista (vielä) mitään neonvärisiä mattapaletteja, sillä nyt tosiaan vähän värihammasta kolottaisi!
    Tykkäättekö te käyttää kirkkaita värejä silmämeikissä?
     
    *** Saatu