Follow:

3. Luukku: Hymyä huuleen!

Kolmannesta luukusta ei tällä kertaa tupsahdakaan esille mitään kynsiaiheista, vaan sen sijaan yksi talven tärkeimmistä tuotteista jokanaisen tai vaikka jokamiehen taskuun. Huulirasvat ovat talviaikaan ainakin itselläni aivan ehdottomia, joten päätin kipaista hakemaan Sokokselta kalenteria varten oman tämän hetken suosikkini huulirasvojen saralta.
Hurraw! -huulirasvoja on näkynyt viimeisen parin vuoden ajan paljon blogeissa, ja muiden suositusten vuoksi päädyin niitä itsekin kokeilemaan. Tänä syksynä olen ihastunut kanelin tuoksuiseen, hieman värjäävään huulirasvaan sekä nyt viimeisimpänä kuvassa näkyvään limen tuoksuiseen ja makuiseen rasvaan. Se on ihanan raikas, ja niin hoitava! Ei ehkä se kaikkein paksuin esimerkiksi yökäyttöön, mutta päivisin käytettynä ajaa asiansa paremmin kuin hyvin. Ja koska nämä rasvat ovat 100% luonnollisista raaka-aineista tehtyjä, voi niitä hyvällä omallatunnolla vähän maistellakin. Ja etenkin tämä lime on ihan mielettömän hyvän tuoksuinen ja makuinen! 

Lime-rasvaa tosiaan odottelisi täällä yksi avaamaton putkilo kalenterin onnekkaalle voittajalle, ja tästäkin postauksesta voi lunastaa sen yhden arvan tuttuun tapaan! Alla vielä osallistumisohjeet.
1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!
Mitkä on teidän suosikki-huulirasvojanne?

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

54 Comments

  • Reply Charming Nails

    En ole vielä kokeillut Hurrawin huulirasvoja joten olisi jeppis voittaa 🙂 tiedot jo eilisen postauksessa 😉

    3.12.2016 at 04:36
  • Reply Anna

    Noita huulirasvoja onkin pitkään pitänyt jo kokeilla, en vaan ole saanut aikaiseksi 😀

    Bloglovinin kautta seuraten
    annamariakaroliina @ hotmail.com

    3.12.2016 at 05:06
  • Reply ninni

    Just otin eilen taas käyttöön ihanaisen lakritsan makuisen hurrawin, niin herkku!
    bloggerin kautta seuraan.
    annanen75@gmail.com

    3.12.2016 at 05:44
  • Reply Milla-Maria Koskela

    Bloggerin kautta, millakko at gmail. com
    Ihana palkinto 🙂
    Jännittävää joulunodotusta sinulle ja kiitos arvonnasta!

    3.12.2016 at 06:21
  • Reply Emmi

    Mä en oo vielä kokeillut Hurrawin huulirasvoja, vaikuttaa kuitenkin hyvältä!

    Seuraan Bloglovinin kautta,
    emminailart@gmail.com

    3.12.2016 at 06:52
  • Reply Laura

    Seuraan Blogit.fi-kanaalin kautta. 🙂

    laura.leppajarvi@gmail.com

    3.12.2016 at 06:56
  • Reply Anni

    Hurraw!-huulirasvoista suosikkini on lakritsi, mutta oon oikeastaan siirtyny huuliöljyjen käyttäjäksi, koska niissä teho on paaaaljon parempi kuin huulirasvoissa. Joskus on kuitenkin kiva laittaa jotain ihanantuoksuista huulirasvaa! Ja mattapuninen alla huulirasva on ehdoton 🙂

    Bloglovinin kautta seuraan, theyellownails@gmail.com

    3.12.2016 at 07:39
  • Reply Lea

    Hurraw on kyllä minunkin suosikki huulirasvamerkki, joten taas yksi hyvä syy lisää osallistua arvontaan! 🙂

    Bloglovinin kautta, lea.bjorn@outlook.com

    3.12.2016 at 07:43
  • Reply Suvinen

    Minullakin on tuo limehuulirasva 🙂
    Blogloving, mielenmaisemia(at)hotmail.fi

    3.12.2016 at 07:47
  • Reply mummo

    Bloggerin kautta. mummolta@gmail.com

    3.12.2016 at 07:49
  • Reply Cloudberry

    En ole vielä päässyt kokeilemaan Hurraw!:ta mutta aika suositulta vaikuttaa. Seurailen bloggerin kautta, moonma(at)luukku.com

    3.12.2016 at 08:23
  • Reply Teija Hämäläinen

    Blogger- ja fblukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    3.12.2016 at 08:38
  • Reply Riiti

    Nämä huulirasvat on ihan huippuja, blogger-lukijana mukaan. riiti81(At)gmail.com

    3.12.2016 at 08:52
  • Reply Nea Myllylä

    Kaikesta hypetyksestä huolimatta nämä ovat jääneet testaamatta.. bloglovinin kautta tänään!
    N.myllyla85@gmail.com

    3.12.2016 at 09:10
  • Reply anna s.

    Bloggerin kautta seuraan 🙂
    anna_88@luukku.com

    3.12.2016 at 09:22
  • Reply Yue

    Minä näin näitä rasvoja Emotionissa, mutta en raaskinut ostaa, kun olivat vähän kalliita. Vaikka onhan nämä varmaan sitten laadukkaita.
    Bloggerin kautta seuraan. yuenkynnet(ät)gmail.com

    3.12.2016 at 09:22
  • Reply TiinaS

    Seuraan suosikkijeni kautta.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    3.12.2016 at 09:30
  • Reply eekku

    Hurraw vielä testaamatta ois kiva kokeilla
    bloggerin kautta
    eekku80@netti.fi

    3.12.2016 at 09:32
  • Reply Hilda Hissu

    Bloggerin kautta seuraan blogiasi 🙂
    hilsan@luukku.com

    3.12.2016 at 09:49
  • Reply Anonyymi

    Oi, enpä ole noita vielä päässyt kokeileen!

    Bloglovinin kautta, laura.vesterberg@luukku.com

    3.12.2016 at 10:18
  • Reply Anonyymi

    Bloglovinin kautta seurailen. Hurraw'n huulirasvaa olen kokeillut, mutta valitettavasti täytyy sanoa, ettei yltänyt suosikkilistalle.
    tramp(@)netti.fi

    3.12.2016 at 11:10
  • Reply Mimosa

    Yves Rocherin Repair on tällä hetkellä suosikkini, se on auttanut myös flunssakautena nenän alle laitettuna kuivuuteen.

    Bloggerin kautta, talkandbake@suomi24.fi

    3.12.2016 at 11:33
  • Reply annikajokinen

    Blogia seuraan sekä facessa että bloggerin kautta T:Annika annikajokinen95@gmail.com

    3.12.2016 at 12:21
  • Reply Marsu

    Bloggerin kautta seuraan, piikki.lihassa(at)gmail.com

    3.12.2016 at 12:27
  • Reply Marja-Liisa

    Bloggerin kautta luen ja mukana arvonnassa
    postin.tuomaa@gmail.com

    3.12.2016 at 13:03
  • Reply Jessika

    en ole testannut. bloggerin kautta . pirpanaunelmia@hotmail.com

    3.12.2016 at 14:15
  • Reply Marppa

    Hurrawit on kyllä hyviä! Mukana taas!

    naerppae@gmail.com
    Marppa bloggerissa

    3.12.2016 at 14:41
  • Reply Unknown

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    3.12.2016 at 15:09
  • Reply Anonyymi

    Mukana ollaan!
    Bloggerin kautta seuraan.
    Sanna / sjntti@gmail.com

    3.12.2016 at 15:15
  • Reply SΔRΔGΔLΔXY

    Seuraan Bloggerin kautta 🙂

    ♡:Sara (mypersonalgalaxy@gmail.com)

    3.12.2016 at 16:05
  • Reply PS

    Tilasin näitä alennusmyynnistä sekä itselle että joululahjaksi, että päästään kokeilemaan, onko ne kaiken hypetyksen arvoisia. Lime ei kuitenkaan mahtunu tilaukseen.

    backinreverieÄgmailÄcom (blogger/bloglovin)

    3.12.2016 at 16:13
  • Reply salli m

    Mukaan arvontaan.bloggerin kautta luen. Salli.moilanen36@gmail.com

    3.12.2016 at 16:14
  • Reply Suvi7

    oi nam, mikä ihanuus 🙂
    bloggerin kautta seuraan
    talviuninalle(at)gmail.com

    3.12.2016 at 16:18
  • Reply Satsuli

    Mulla on ollu tuommone limerasva, siitä tulee vähä mieleen astianpesuaine. 😀 Mut kyllä se on hyvää tavaraa. 🙂 Seuraan bloggerin kautta s_kerola@hotmail.com

    3.12.2016 at 16:45
  • Reply Heidi

    Näissä on tosi kivoja makuja/tuoksuja 🙂 Limeä en oo vielä testannut.
    somethingwrong@live.fi
    Blogger

    3.12.2016 at 16:54
  • Reply Anonyymi

    Kuulostaapas ihanan makuiselta rasvalta, osallistun arvontaan. Googlesta blogikalentereita haeskellessa löysin siut.

    Helenius.ellinoora@gmail.com

    3.12.2016 at 17:23
  • Reply sikurina

    Ihan parhaita huulirasvoja. Seuraan fb:n kautta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    3.12.2016 at 18:20
  • Reply Piiuli

    Kyllä ne nämä Hurraw't ovat mun lemppareita. Limeä en ole vielä kokeillut. 🙂 Blogger-lukijana mukana.
    piivoitto@gmail.com

    3.12.2016 at 20:17
  • Reply Siinatar

    Seuraan bloglovinin kautta. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    3.12.2016 at 21:32
  • Reply Hlj

    Bloggerin kautta aloin seurata ja mielelläni osallistuisin kivaan arvontaankin. hiltuha(at)gmail.com

    3.12.2016 at 21:34
  • Reply Anonyymi

    Olen lisännyt blogisi selaimeni suosikkeihin, sillä en käytä bloggeria tai bloglovinia tms.
    Jenniju@hotmail.com

    4.12.2016 at 10:17
  • Reply Anonyymi

    Mäkin tykkään Hurrawin huulirasvoista! Mukana arvonnassa, seuraan Bloglovinin kautta. 🙂
    emmih96@hotmail.com

    4.12.2016 at 11:45
  • Reply Nena Sofia

    Oi, se kuulostaa superhyvältä! Pitää ostaa itsellekin testiin 😀

    4.12.2016 at 12:07
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! ♥ Ihanaa joulunodotusta sinullekin 🙂

    4.12.2016 at 12:08
  • Reply Nena Sofia

    Aijjaa! Siis mä olen testannut vain Essencen huuliöljyä, mikä oli mun mielestä ihan liian tahmaava kun odotin öljyistä, ohutta koostumusta. Mitä huuliöljyä suosittelisit? 🙂

    4.12.2016 at 12:11
  • Reply Nena Sofia

    Vähän hintavia ovat kyllä :/ Ensimmäisen Hurrawini ostinkin tarjouksesta, minkä jälkeen kynnys on ollut paljon matalampi uusien ostamiseen kun on jo ”jäänyt koukkuun” 😀

    4.12.2016 at 12:13
  • Reply Nena Sofia

    Joo, ei nää ehkä kaikkein hoitavimpia ole munkaan mielestä. Yöksi pitää laittaa jotain paksumpaa. Mitkä on sun suosikkilistalla, kiinnostaisi kuulla? 🙂

    4.12.2016 at 12:19
  • Reply Nena Sofia

    Aijjaa! Pitääkin muistaa tuo jos joskus saisi testattua 🙂

    4.12.2016 at 12:20
  • Reply Nena Sofia

    Alennusmyynnit ♥ Mitä makuja tilasit? Mäkään en ole vielä montaa ehtinyt testata, ainakin lakritsi ja verigreippi on pakko ostaa vielä 😀

    4.12.2016 at 12:28
  • Reply Nena Sofia

    Apua, nyt kun sanoit!! 😀 Mä en tosiaan alunperin ajatellut asiaa noin, mutta kyllä tää ainakin tuoksuu ihan citrus-Fairylta 😀 😀

    4.12.2016 at 12:29
  • Reply Hanna Haliseva-Habib

    Bloglovinin. Ostin viime talvena kirsikkaisen Hurraw:n ja se ei auta ollenkaan. Oma tekemäni huulirasva on ihaninta ikinä (jopa mies käyttää sitä ja heitti ostamansa pois) ja tosi hyvä kynsinauhoille. Kun illaksi laittaa, aamulla on kimmoisat kynsinauhat <3
    Hanna.lahtinen ( at ) Gmail.com

    4.12.2016 at 20:39
  • Reply Miia

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    6.12.2016 at 09:49
  • Reply Nena Sofia

    Oi, tervetuloa seurailemaan 🙂 ♥

    10.12.2016 at 17:46
  • Reply Nena Sofia

    Okei, harmi ettei näistä ollut sulle apua! Mutta tuo sinun oma voiteesi kuulostaa kyllä tosi kiinnostavalta, mitä kaikkea käytät siihen? 🙂

    10.12.2016 at 17:47
  • Leave a Reply