Follow:

23. Luukku: Kestävät kynnet Essien Millionailsilla

Olisi aika joulukalenterin toisiksi viimeisen luukun aukaisun, ja tämän päivän aiheena onkin jokin extraihana tuote joka auttaa ratkaisemaan sen varmasti lähes kaikille tutun ongelman kynsien kestävyydessä. Kysehän on tietysti Essien Millionails -primeristä, jonka esittelin alunperin pari kuukautta sitten tässä postauksessa
Aloitin Millionailsin käytön tuolloin lokakuun loppupuolella, ja silloin olin havainnut kynsissäni paljon ongelmia lyhyen ajan sisällä. Yleensä olen saanut pidettyä kynteni vahvoina, pitkinä ja liuskoittumattomina pelkkien öljyjen avulla, mutta pari kuukautta sitten aloin jo lähestyä epätoivon parrasta kun mikään ei tuntunut pitävän kynsiparkojani kunnolla kasassa.
Ongelmikseni olivat nousseet lohkeilu ja liuskoittuminen – kaksi inhottavaa asiaa, joita en ollut kohdannut pitkään aikaan ainakaan jatkuvalla syötöllä. Joka siivouskerralla meinasi joku kulma katketa ja aina kun kuvitteli että nyt ne vihdoin kasvavat niin ei mennyt aikaakaan kun joku kynsi heilutti hyvästiksi. Siksi olin erittäin iloinen saadessani Millionailsin testiin, vaikken senkään varaan suurta toivoa uskaltanut laskea.

Nyt olen käyttänyt tätä aluslakkana yli kaksi kuukautta, ja kynsieni kunnossa on kehittynyt suuri muutos. En usko, että voin kiittää mitään muutakaan kuin tätä tuotetta, ja siksi se tulee varmasti jäämään käyttöön. Koko käyttöaikana olen nimittäin katkaissut yhteensä vain kaksi kynttä: yhdestä katkesi kulma ihan muutaman päivän sisällä tämän käyttöönotosta, ja toinen katkesi lähes koko vapaan kasvun pituudelta (kuvan käden keskisormi) nyt joulukuun alussa kun liukastuin kotipihassa ja iskin kynnen jäiseen asfalttiin. Sen lisäksi uusia liuskoittumisia tai katkeamisia ei ole ilmaantunut, ja kynnet tuntuvat taas jämäkämmiltä. Toki olen öljynnytkin kynsiä ahkerasti (mikä onkin tärkeää Millionailsia käyttäessä, sillä se sisältää kynsiä kuivattavaa formaldehydiä) mutta tätä yhtäkkistä muutosta en voi silläkään selittää sillä kynsiä olen öljynnyt yhtä ahkerasti lähes viimeiset kaksi vuotta. Tämä saa siis minulta ehdottomasti täydet 5 tähteä, sillä se on ihan aluslakkanakin todella mainio. Lakat kestävät yllättävän pitkään kun tämä on pohjalla!
Essien Millionailsia löytyy suuremmista marketeista ja kosmetiikan erikoismyymälöistä sekä verkkokaupoista. Hinta ostopaikasta riippuen n. 12-16€/13,5ml. Tätä lähtee tottakai myös yksi pullo joulukalenterin voittajalle, alla olisi jälleen osallistumisohjeet.

1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!


Mitkä on teidän luottotuotteitanne kynsien vahvistamisessa?

*** Millionails -hoitolakka saatu
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

78 Comments

  • Reply Charming Nails

    Mukana tämän huippualuslakan arvonnassa 🙂

    23.12.2016 at 05:27
  • Reply Nea Myllylä

    Huomenta! 🙂 Tällä hetkellä liuskottumiselta suojaa rakennekynnet mutta joskus olisi kyllä kiva kasvattaa ihan omia!

    facebookin kautta! 🙂

    23.12.2016 at 05:29
  • Reply Emmi

    Seuraan Bloglovinin kautta,
    emminailart@gmail.com

    23.12.2016 at 05:40
  • Reply Anna

    Tämä tuote tekisi nyt kyllä terää kynsille 🙂

    Bloglovinin kautta, annamariakaroliina @hotmail.com

    23.12.2016 at 06:36
  • Reply Marianna Männikkö

    Bloggerin kautta seuraan. Mukana arvonnassa 🙂 Marianna.mmk@gmail.com

    23.12.2016 at 06:40
  • Reply leenvikki

    Bloggerlukijana Leena.
    leenvikki(at)gmail.com

    23.12.2016 at 06:59
  • Reply mummo

    Bloggerlukijana. mummolta@gmail.com

    23.12.2016 at 07:00
  • Reply salli m

    Mukaan bloggerin kautta ja kynnet kyllä on välillä niin katkeilevat. Salli.moilanen36@gmail.com

    23.12.2016 at 07:29
  • Reply salli m

    Mukaan bloggerin kautta ja kynnet kyllä on välillä niin katkeilevat. Salli.moilanen36@gmail.com

    23.12.2016 at 07:29
  • Reply Piiuli

    Blogger-lukijana mukana:)
    piivoitto@gmail.com

    23.12.2016 at 07:39
  • Reply Sussu

    Olispa kokeilun paikka! Essencen hoitotuoyteit oon käyttänyt, nyt on kyllä vähän taas parempia ollu kynnet.

    niina.s.jaaskelainen@gmail.com

    23.12.2016 at 07:45
  • Reply Heidi

    Mulla on itsessään vahvat ja paksut kynnet. Harvoin lähtee liuskoittumaan ja lohkeileen mutta jos niin tapahtuu niin viilaan kynnet lyhyiksi tai yritän ehkäistä parin päivän trind-kuurilla. 🙂

    23.12.2016 at 08:06
  • Reply Milla-Maria Koskela

    Mukana bloggerin kautta, millakko at gmail com.
    En tällä hetkellä käytä mitään kynsiin, mutta ne kyllä lohkeilevat.

    23.12.2016 at 08:29
  • Reply Lea

    Mukana edelleen 🙂

    Bloglovin, lea.bjorn@outlook.com

    23.12.2016 at 08:40
  • Reply TiinaS

    Mukaan blogger-lukijana!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    23.12.2016 at 08:42
  • Reply Marppa

    Eikä, taas kävi niin. Kirjoitin pitkät pätkät mun kamalista liuskoittuvista kynnentapaisista ja kuinka haluaisin kokeilla Millionailsia. Eikä se tullut koskaan näkyviin.. 🙁

    Mutta mukana ollaan, tietenkin! 😊

    Blogger
    naerppae@gmail.com

    23.12.2016 at 08:53
  • Reply Sanni L.

    Mukana 🙂
    sanni.v.laine@gmail.com

    23.12.2016 at 08:57
  • Reply SΔRΔGΔLΔXY

    Tää on ihan sairaan hyvä aluslakka ❤
    Luen Bloggerin kautta
    ❤:Sara (mypersonalgalaxy@gmail.com)

    23.12.2016 at 09:18
  • Reply Jessika

    bloggerin kautta seuraan
    pirpanaunelmia@hotmail.com

    23.12.2016 at 09:36
  • Reply Anonyymi

    Trind ja Essencen hoitoseerumi
    Fb-seuraajana arvontaan, terkki(at)Hotmail.com

    23.12.2016 at 10:12
  • Reply Suvi7

    En käytä mitään tuotetta, mutta tämä kuulostaa hyvälle 🙂
    Bloggerin kautta seuraan, talviuninalle(at)gmail.com

    23.12.2016 at 10:30
  • Reply Anonyymi

    Trindin nail repairilla oon pärjännyt tähän asti, on ollut ihan toimiva, kunhan käyttää öljyä tarpeeksi. Olisipa mukava kokeilla tätä paljon kehuttua tuotetta 🙂

    Bloglovin, laura.vesterberg@luukku.com

    23.12.2016 at 10:35
  • Reply Kerttu

    Mulla on käytössä Trindin Nail Balsamin ja öljyn lisäksi Ciatén kalenterista tullut Nail Saviour, jonka käyttöönoton jälkeen on sekä liuskottumiset että lohkeilut jääneet minimiin. Tätä Essien pelastusta en olekaan kokeillut. 🙂

    Mukana – Blogger, Bloglovin', FB, kerttu.kaikkonen(ät)gmail.com.

    23.12.2016 at 10:47
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    OLisikohan tässä pelastus minunkin lohkeileviin ja liuskottuviin kynsiin? Ennen käytin trindin nail repairia, mutta se oli liian tujua ja poltti sormia ikävästi… :/

    kynsille@luukku.com (blogger)

    23.12.2016 at 10:48
  • Reply Teija Hämäläinen

    Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    23.12.2016 at 10:51
  • Reply Satsuli

    Oi kuulostaa just täydelliseltä mun kuiviin liuskottuviin kynsiin. Ne on ruvennu ryttyileen mulle ja oikeassa kädessä on keskarissa liuskottuma levinny aivan kynsipedin keskelle, yritäppä sitä sitte kasvattaa ulos 😀 Mutta juu mukana ollaan, s_kerola@hotmail.com bloggerin kautta luen.

    23.12.2016 at 11:15
  • Reply Anonyymi

    Bloglovinin kautta luen! jenniju@hotmail.com

    23.12.2016 at 11:24
  • Reply Anonyymi

    Mukana tässäkin, seurailen blogiasi bloglovinin kautta 🙂 hennamar@outlook.com

    23.12.2016 at 11:24
  • Reply Belegwen

    Mä ostin myös tän testiin, toivon sen auttavan omien kynsien kohdalla, ne ovat menneet tosi huonoon kuntoon tänä talvena! 🙂

    23.12.2016 at 12:10
  • Reply Janika Sirén

    Seuraan bloggerin kautta! janika.siren@hotmail.com

    23.12.2016 at 12:14
  • Reply Anonyymi

    Mukana 🙂
    Jenah1@gmail.com

    23.12.2016 at 12:27
  • Reply Anonyymi

    Ai niin ja seuraan facen kynsiblogin sivujen kautta 🙂

    23.12.2016 at 12:29
  • Reply Kata (Shopaholic)

    No mullahan on nyt geelit koska omat kynnet on surkeat, mutta kun olin hetken ilman niin kaytin IBX:aa, joka kylla tuntui auttavan. Jos palaan luonnonkynsiin niin voisin kokeilla tata. 🙂

    Rusinapulla82@gmail.com, blogger ja fb.

    23.12.2016 at 13:19
  • Reply elina

    Bloglovinin ja bloggerin kautta seuraan, mutta bloglovinin appin avulla luen:)

    elina.k.lahdensivu@gmail.com

    23.12.2016 at 13:41
  • Reply Heidi

    Seuraan bloggerin kautta 🙂

    heidi.hilpinen@gmail.com

    23.12.2016 at 15:13
  • Reply klaara

    Seuraan blogiasi bloggerin kautta.
    klaara49@luukku.com

    23.12.2016 at 15:54
  • Reply Marja-Liisa

    Bloggerlukijana mukana
    postin.tuomaa@gmail.com

    23.12.2016 at 16:20
  • Reply Janna

    seuraan bloggerin kautta 🙂

    janna.nikula@hotmail.com

    23.12.2016 at 16:25
  • Reply ninni

    Tää ois ihan mulle tarpeen.
    Mukana!
    annanen75@gmail.com bloggerin kautta seuraillen

    23.12.2016 at 16:37
  • Reply Mimosa

    En taida käyttää mitään kynsien vahvistamiseen, ainakaan mitään siihen tarkoitettua 😀 Ihan perus aluslakat vaan :'D

    talkandbake@suomi24.fi (Blogger)

    23.12.2016 at 16:50
  • Reply Mirkku M

    Mukana! Seuraan fb:n kautta.
    mmirkkunen@gmail.com

    23.12.2016 at 17:15
  • Reply eekku

    Ehdottomasti mukana
    bloggerin kautta
    eekku80@netti.fi

    23.12.2016 at 17:32
  • Reply Anonyymi

    Mukana, seuraan Bloglovinin kautta! 🙂
    emmih96@hotmail.com

    23.12.2016 at 18:26
  • Reply jatta sivander

    En ole vielä testannut mutta ostan kyllä,vaikuttaa lupaavalta! FB kautta tänäänkin . jatta.sivander@gmai.com

    23.12.2016 at 18:54
  • Reply Sunday

    Fb ja blogger 🙂

    sannamaria77 at gmail.com

    23.12.2016 at 19:08
  • Reply Moxy

    Olisikohan tästä pelastajaksi myös minun lirppukynsilleni..
    Ja nyt jännityksellä odottamaan, että mitähän mahtavaa huomisesta luukusta paljastuu.

    Bloggerin kautta seuraan.
    smiug@hotmail.com

    23.12.2016 at 20:20
  • Reply Halejo

    Bloggerin kautta osallistun. 🙂 hiltuha(at)gmail.com

    23.12.2016 at 20:23
  • Reply Anonyymi

    Pitäisiköhän vaihtaa Opin Nail Envy tähän?
    Bloglovinin kautta seuraan nimellä Mint Candy. tramp[@]netti.fi

    23.12.2016 at 20:40
  • Reply Sumi

    Lohkeilua ja liuskoittumista riittää täälläkin 🙂

    Bloggerin kautta seurailen.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    23.12.2016 at 20:41
  • Reply shayla76

    Mukana arvonnassa.
    rinafi(at)gmail.com

    23.12.2016 at 20:47
  • Reply Miia

    Bloggerin kautta! 🙂

    mimyy93@gmail.com

    23.12.2016 at 20:49
  • Reply Yue

    Seuraan Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com

    23.12.2016 at 20:59
  • Reply Niina

    Seuraan bloggerilla.

    Ja nyy on btw kynnet taas liuskottunut, tästä vois olla apua!

    enkelipeikko@gmail.com

    23.12.2016 at 21:23
  • Reply Elise H.

    Mukana, seuraan Bloggerin kautta 🙂
    netteri@gmail.com

    23.12.2016 at 21:28
  • Reply Anonyymi

    Mukana tänäänkin!

    tintti405@gmail.com

    23.12.2016 at 21:41
  • Reply Siinatar

    Bloglovinin kautta seuraan. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    23.12.2016 at 21:58
  • Reply Nena Sofia

    Tää on kyllä tosissaankin huippu!

    29.12.2016 at 14:13
  • Reply Nena Sofia

    Suosittelen kyllä omien kasvattamista, se vaatii aikaa ja vaivaa mutta lopulta palkitsee 🙂

    29.12.2016 at 14:20
  • Reply Nena Sofia

    Suosittelen kyllä testaamaan! 🙂

    29.12.2016 at 14:21
  • Reply Nena Sofia

    Se on etenkin talvisin kyllä harmillisen yleistä :/

    29.12.2016 at 14:25
  • Reply Nena Sofia

    Kiva kuulla että on paremmassa kunnossa 🙂

    29.12.2016 at 14:39
  • Reply Nena Sofia

    Ooh, olen vähän kade! 😀 Mulla kyllä huomaa heti jos meinaa hoitorutiineista luistaa 🙂

    29.12.2016 at 14:41
  • Reply Nena Sofia

    Tästä voisi hyvin olla sullekin apua! 🙂

    29.12.2016 at 14:43
  • Reply Nena Sofia

    Voi äh! Tuo on niin ärsyttävää 😮

    Mutta Millionailsista voisi kyllä tosiaan olla sulle apua, kannattaa olla tarkkana kun näitäkin on välillä tarjouksessa esim Cittareissa 🙂

    30.12.2016 at 11:35
  • Reply Nena Sofia

    Niin on, ihana! ♥

    30.12.2016 at 12:00
  • Reply Nena Sofia

    Tämä on tosissaan kokeilun arvoinen 🙂 Trindistä olen itsekin kuullut paljon hyvää, pitäisi varmaan ostaa jossain vaiheessa kokeiluun 🙂

    30.12.2016 at 12:07
  • Reply Nena Sofia

    Loistavaa että olet löytänyt itsellesi hyvät hoitotuotteet! 🙂

    30.12.2016 at 12:20
  • Reply Nena Sofia

    Siis todella suosittelen testaamaan! Omat kynnet on ihan erilaiset tämän jäljiltä 🙂

    30.12.2016 at 12:21
  • Reply Nena Sofia

    Eikäh! 😮 Nyt kuule käyt ostamassa tän kokeiluun ja viilaat bufferilla vanhat liuskoittumat kynnen päältä pois niin saat ne taas kuntoon 🙂

    30.12.2016 at 12:45
  • Reply Nena Sofia

    Oi voi, peukut pystyyn että tästä olisi sullekin apua! 🙂

    30.12.2016 at 12:47
  • Reply Nena Sofia

    Okei, IBX:sta olen kuullutkin paljon hyvää. Mutta uskon että tästäkin olisi sulle apua 🙂

    30.12.2016 at 12:48
  • Reply Nena Sofia

    Kannattaa seurata esim. Cittarin tarjouksia ja ottaa kokeiluun, on meinaan oikeasti tosi hyvä tuote 🙂

    30.12.2016 at 12:52
  • Reply Nena Sofia

    Ooo, olisinpa minäkin niin onnekkaassa tilanteessa! Mutta nyt kyllä selvästi kynnet tarvitsee lisäapua 🙂

    30.12.2016 at 12:57
  • Reply Nena Sofia

    Ja niin kannattaakin! Tää on ihan loistotuote 🙂

    30.12.2016 at 13:00
  • Reply Nena Sofia

    Voisi hyvinkin olla! 🙂

    30.12.2016 at 13:03
  • Reply Nena Sofia

    Ainakin kannattaa kokeilla! Tästä on ollut mulle ainakin suuri apu 🙂

    30.12.2016 at 13:04
  • Reply Nena Sofia

    Sitä se talvi usein teettää :/

    30.12.2016 at 13:05
  • Reply Nena Sofia

    Voi harmitus! Tästä voisi kyllä olla sulle apua 🙂

    30.12.2016 at 13:09
  • Leave a Reply