Follow:
Monthly Archives

helmikuu 2016

    Kynnet kuin korut & asiaa tulevasta miitistä

    Sanotaan, että kynsien koristeleminen on yksi taiteen laji. Ja sitähän se onkin. Tyypiltään kynsitaidetta on hyvin monenlaista. Löytyy iloisen räiskyvää, synkeää, romanttista, minimalistista ja tarkkuutta vaativaa. Sitten on myös humoristista, koskettavan kaunista, klassisen tyylikästä ja ihan överiksi vedettyä. Osa lakkauksista, rakennekynsistä ja muilla tavoin koristelluista kynsistä joita näemme on huolella suunniteltuja. Eri sävyjä on saatettu vertailla keskenään useaan kertaan, tekniikoita testattu tikuille ja parhaimmillaan kokonaisuus on piirretty etukäteen paperille tai tietokoneelle ennen kynsille siirtämistä.

    Minun blogissani harvemmin nähdään tällaisia. Suurin osa lakkauksista syntyy inspiraatiosta, jonka muotoa en osaa kuvailla ennen kuin näen valmiin lopputuloksen kynsillä. Monesti istahdan kynsipöydän ääreen vailla minkään sortin ideaa, ja nappailen vain lakkapulloja kaapista ilman pidempää pohtimista. Koristelut syntyvät yleensä vasta pohjalakkojen valinnan jälkeen kun koitan jopa hieman epätoivoisesti miettiä että mikä tähän soppaan voisi sopia. Joskus kyllä saan ihan yllättäen idean kivoista koristeluista, joita varten sitten mietin sopivat lakat valmiiksi. Tällöinkään suunnitelma ei koskaan ole mitenkään huolella viimeistelty, vaan kynsien ulkonäkö muotoutuu lakkausprosessin mukana.

    Tällä kertaa olin saanut ennen kynsien tekoa tasan tarkkaan kaksi ajatusta. ”Jotain tummaa” ja ”jotain kimaltavaa” kutkutteli pääkopassani, ja näihin löytyikin sopivat lakat tuttuun tapaan kaapista kahmaisemalla ne pari, jotka ensimmäisenä tuntuivat sopivan teemaan. Tässä vaiheessa pöydällä nököttivät siis Essien sininen tekstuuri Lots of Lux ja O.P.I:n musta satiinilakka 4 in the Morning. Aloitettuani lakkaamisen tajusin, että jotain oleellista puuttui, ja käsi käväisi noutamassa lakkakaapista vielä Lumenen hopeisen tekstuurin joka kantaa nimeä Hopeahiekkaa. Se päätyi nimettömiin maksimoimaan kokonaisuuden säihkehdintää.

    Ensimmäisenä koristelin peukalon hopeisilla kiemuran muotoon asetelluilla pilkuilla, tähän käytin O.P.I:n lakkaa DS Radiance. Peukalon viimeistelin vielä mattalakalla, ja siirryin muiden kynsien kimppuun. Vastaavia koukeroita syntyi myös etusormiin, keskisormiin ja pikkurilleihin ja niihin käytin Golden Rosen mustaa Holiday -sarjan tekstuuria, numeroa 60 sekä jo nimettömiin päätynyttä Lumenen Hopeahiekkaa. Seuraavaksi tein nimettömiin pilkut Essien Lots of Luxilla, jotka myöhemmin täydensin vielä kirkkailla lasistrasseilla. Peukalokaan ei näyttänyt ihan siltä miltä piti, joten lisäilin sinne vielä pilkkuja Essien Lots of Luxilla jonka jälkeen onneksi tajusin lopettaa. Kynnet olivat juuri mitä halusin, eli tummat ja kimaltavat, vaikken tällaista lopputulosta olisi osannut alunperin ajatellakaan. On se vain mukavaa, kun pääsee purkamaan luovuuttaan ihan ilman rajoja, vaikka kyse olisikin sitten ”vain” kynsistä!

    Lopuksi minulla olisi ihan asiaakin liittyen jo otsikossa mainitsemaani tulevaan miittiin. Olemme siis suunnitelleet Facebookissa Uudenmaan kynsiharrastajien ryhmäläisten kanssa kynsimiittiä Helsinkiin. Miitti tullaan pitämään 16.4. Pitkät Kynnet -blogin Vivekan luona ja ilmoittautuminen on juuri nyt auki. Paikkoja ei ole paljoa, joten kannattaa pitää kiirettä! Miittiin ovat tervetulleita kaikki yli 18-vuotiaat kynsiharrastajat joilla on jokin sosiaalisen median kanava käytössä kynsikuvien julkaisua varten. Tämä voi olla esimerkiksi blogi, Instagram- tai Periscope-tili, eikä seuraajien määrällä ole merkitystä, kunhan se on suhteellisen aktiivisessa käytössä ja sisältää pääasiassa kynsiä. Miitin herkku- ja ruokapuoli järjestetään nyyttärimeiningillä, ja miitin jälkeen jaetaan goodie bagit kaikille osallistujille. Tästä pääset ilmoittautumaan!

    Kuinka huolellisesti te yleensä suunnittelette lakkauksenne?

    Girly Bits Suomessa!

    Oikein mukavaa tiistai-iltaa kaikille! Tänään puhutaan vähän itselleni uudesta merkistä, Girly Bitsistä joka on juuri rantautunut Suomeen. Kyse on siis kanadalaisesta indie-merkistä joka on pujahtanut Mi Nailsin valikoimiin. Girly Bitseihin olen törmännyt silloin tällöin aikaisemminkin, ja erityisesti se on painunut mieleeni upeiden neon-lakkojensa vuoksi, mutta valikoima onkin paljon edellä mainittua mielenkiintoisempi ja monipuolisempi. 
    Muutama päivä sitten sain ilokseni hakea postista Mi Nailsin paketin ja kotiin päästessä pää menikin ihan pyörälle sen sisältöä tutkiessa. Itselleni sain testattavaksi ja blogissa esiteltäväksi kaksi upeaa Girly Bitsin lakkaa, Love Your Elfin ja Must.Resist.:in sekä pullollisen merkin omaa lateksia ja kynsinauhaöljyä tuoksussa Toffee Pudding. Lisäksi paketista löytyi pussillinen pyöreitä hologlittereitä (♥) ja pari arkkia Mi Vinylsejä
    Näiden lisäksi saatoin bongata paketista kasan kaikkea kivaa tulevaa arvontaa varten, mutta enempää en siitä paljastakaan vielä, hih.

    Ihan ensimmäisenä kun tuotteet sain käsiini tarrasin innoissani tähän öljypulloon. Olen melkoinen rasva- ja öljyaddikti mitä käsiini ja kynsiini tulee, joten tämä oli sellainen tuote joka ehdottomasti kiinnosti. Siis kuinka suloista oikeasti, toffeevanukkaan tuoksuinen kynsinauhaöljy? Yleensähän nämä tuoksuvat joko mansikalta tai sitruunalta, joten tällainen tuoksu oli melkoisen piristävää vaihtelua. Ja ette kuule voi kuvitellakaan kuinka herkullinen se tuoksu on! Oikein iski makeanhimo kun tätä nuuhki, ihana, täyteläisen karamellinen tuoksu. Ei kuitenkaan liian voimakas, vaan oikeasti kättä pitää tuoda kasvojen lähelle että tuoksusta saa kiinni, mikä on todella hyvä asia sillä ärsyynnyn herkästi jos haju on sellainen jatkuvasti läsnäoleva.

    Öljy tuntui myös imeytyvän nopeasti ja kosteuttavan tehokkaasti hieman turhan kuiviksi päässeitä kynsinauhojani. Ensitestissä levitin tätä tosiaan vain kynsiä ympäröivälle iholle, mutta tätä voi huoletta läträtä reippaasti myös lakattomien kynsien päälle ja vapaan kasvun alle kosteuttavan vaikutuksen maksimoimiseksi.

    Kynsillä oli ennestään kaksi kerrosta korallihtavan persikkaista More to Explorea China Glazelta, ja kun kerta edessäni oli pullollinen lateksia, oli se välttämätöntä päästää heti testiin. Annoin siis kynsinauhaöljyn imeytyä rauhassa ja sen jälkeen pesin ja kuivasin kädet huolellisesti ennen lateksin levittämistä. Lateksin sivellin oli keskiverto-kynsilakkapullon siveltimen kokoinen, litteä ja tasapäinen. Sillä oli helppoa levittää ohut aine kynsinauhoille ilman turhia sotkuja. Lateksi on hajustamaton ja tuoksuu hyvin miedosti sellaiselta kummalliselta kumilta kun pulloa nuuhkaisee. Kynsille levittäessä haju ei kuitenkaan häiritse eikä se jää leijailemaan ympäriinsä. Kuivuneena tuote ei haissut oikeastaan miltään. 

    Annoin lateksin kuivua hetken, jonka jälkeen töpöttelin liukuvärin China Glazen More to Explorella sekä Essencen pinkillä Whatever!:llä ja harmahtavan violetilla Serendipityllä. Töpöttelyssä käytin kostutettua pesusienen palasta, ja lakkoja töpötin noin kolmen kierroksen verran. Lopuksi poistin lateksit kynsinauhoilta, ja ne lähtivätkin siististi kokonaisina suikaleina. Aivan kynsinauhojen kuivimmille yksittäisille kohdille huomasin lateksia jäävän muutaman murusen verran, mutta ne lähti näppärästi samalla, kun siistin lakkauksen reunat asetoniin kastetulla siveltimellä. 

    Seuraavaksi lakkasin kynsille kerroksen Sinful Colorsin Agacia, jossa on siis kirkkaassa pohjassa paljon pientä hologlitteriä. Tämän kuivuttua asettelin kynsille sikin sokin vinyylejä Krista for Mi Vinyls -arkista ja töpöttelin niiden päälle O.P.I:n hopeista DS Radiancea. Pikkurilleihin lisäsin vielä hopeiset sydänniitit ja lakkauksen viimeistelin Seche Vite -pikakuivattajalla. Ja voi että kuinka mieluisat näistä tulikaan! Helppo, sotkuton liukuväri yhdistettynä nopeisiin ja vaivattomiin atsteekki-kuvioihin lienee pala kynsiharrastajan taivasta. 
    Kaikkein parasta näissä tuotteissa on ehdottomasti hinta-laatusuhde, sillä esimerkiksi lateksia saa ostettua Mi Nailsilta hyvin huokeaan 7,90€ hintaan. En tiedä, onko paljoa tätä edullisempia vaihtoehtoja edes markkinoilla, jos Ebayn ihme-aineita ei lasketa?

    Mitäs pidätte kynsistä? Entä löytyykö teiltä Girly Bitsin tuotteita?

    *** Girly Bitsin tuotteet ja Mi Vinylsit saatu testattavaksi sekä blogissa esiteltäväksi, linkkien klikkailusta en hyödy mitenkään

    Kynnet naamiaisiin

    Niin kuin tiedätte, minulla on tällä hetkellä meneillään työssäoppiminen päiväkodissa. Harjoittelu alkoi siis viime viikon maanantaina, ja paljon olen jo ehtinyt nähdä ja tehdä. Viime viikon perjantaina meillä olikin hauskat ystävänpäivän naamiaiset, jonne aikuistenkin toivottiin pukeutuvan. No minullahan ei ollut mitään (!) roolivaatteita, eikä myöskään aikaa niitä lähteä hankkimaan parin päivän varoitusajalla. Tässä kohtaa kun on pian valmistumassa kasvatusalan ammattiin, voisi kyllä jo harkita jonkin roolivaatteen ostamista vastaavaa tilannetta varten niin ei tarvitsisi alkaa pähkäilemään joka kerta, kun noita naamiaisia kuitenkin päiväkodeissa usein järjestetään.
    No mutta, kerronpa teille miten ongelman ratkaisin. Aluksi ajattelin, että piirrän sitten vain kissan viikset ja nenän paikoilleen ja olen ainakin jotenkin varustautunut päivään. Vaatekaappiani tutkiessani päädyin kuitenkin viemään idean vielä pidemmälle pukeutumalla lähes kokonaan pantterikuvioisiin vaatteisiin. Jalkaan vedin siis pantterifarkut, nutturan ympärille kiepsautin pantterihuivin rusetille ja kaulaan sujautin pantterikuvioisen tuubihuivin. Harkitsin vakavasti vielä samaa kuviota sisältävää paitaa, mutta päädyin kuitenkin mustaan vaihtoehtoon jottei kukaan saa epilepsia-kohtausta asuani vilkaistessaan. Kynnet oli kuitenkin saatava teeman mukaisiksi, ja ai että kun lapsilta satelikin kehuja sekä ihailevia katseita. 
    Kynsillä on siis pohjalla kaksi kerrosta Essien Chinchillyä. Kyseessä on harmaanruskea crellylakka, joka näissä kuvissa näyttää hivenen liian tummalta ja sinertävältä todellisuuteen verrattaessa. Täältä löysin hyvät swatchit lakasta, jos oikea sävy jäi mietityttämään.

    Chinchillyn päälle väkersin pantteritäpliä Essencen New York city callilla ja sen jälkeen tein niille reunukset saman merkin mustalla Black is backilla. Molempien tekemiseen käytin ohutta koristelusivellintä, vaikka sama onnistuu hyvin myös dotting toolilla taikka hammastikulla. 

    Viimeiseksi silaukseksi länttäsin Ebaysta tilatut niitit nimettömiin ja peukaloihin. Päällyslakkana käytin tuttuun tapaan Seche Viteä jonka levitin varovaisesti koristelujen jo kuivuttua.

    Oletteko te osallistuneet naamiaisiin aikuisiällä? Entä mitäs sanotte tästä lakkauksesta? ♥