Follow:

Uivat sammakot

Eilisissä kynsissä vilahti hieman vesimarmorointia pitkästä aikaa, ja niitä toteuttaessani minuun purikin melkoinen marmorointikärpänen. Seuraavat kynnet oli suorastaan pakko vesimarmoroida, mikään muu koristelu ei olisi tullut kysymykseenkään.
Lakkakaapista valikoitui ensimmäisenä pöydälle Kikon jo aikaisemmin vesimarmoroinnissa toimivaksi todettu lakka numero 340. Tälle lähdin etsimään sopivia kavereita joiden leviämistä testailin välissä veteen. Vesi oli suoraan hanasta otettua hieman kättä vilpoisempaa vettä, ja sitä minulla oli tuttuun tapaan kaksi muovimukillista pöydällä (kun kuviot epäonnistuu yhteen mukiin, voi suoraan yrittää seuraavaan).
Lopulta Kiko löysi kavereikseen Essencen Play with my mintin ja Everybody salsa!:n. Ennen varsinaista marmorointia lakkasin kynsille yhden kerroksen Essencen valkoista Wild white waysia ja suojasin sormien ihon teipillä. Teippailujen jälkeen aloin tiputtelemaan lakkoja vesikippoon, ja kuviot piirtelin ompeluneulalla. Kynsiä dippasin kippoon 1-2 kerrallaan, sen useampaan en olisi saanut kuviota kohdistettua halutulla tavalla.
Marmoroinnin valmistuttua muistin laatikossani majailevat Milvin sammakko-siirtokuvat, jotka olen saanut Mi Nailsilta testiin. Kaivoin söpöläiset esille ja pääsinkin toteamaan, että pohja oli kuin luotu niitä varten. Ei kun siis tuumasta toimeen! Leikkelin sammakoita arkista pöydälle valmiiksi odottamaan ja mietin niille hyviä paikkoja. Kun kaikille kynsille oli katsottu sammakot valmiiksi, liotin ne vedessä (n. 3-5 sek.) ja asetin paikoilleen sekä lopuksi viimeistelin kynnet Seche Vitellä. Siirtokuvat toimivat kuin unelmat, niin kuin tältä merkiltä odottaa saattaa. Erityistä plussaa tämä arkki saa vielä riittoisuudestaan, sillä kynsille käytin yhteensä 14 sammakkoa ja niitä jäi jäljelle vielä yli 20. Arkista saisi siis helposti ainakin kolmet kynnet tehtyä!

 

 

Siirtokuvat olen tosiaan saanut testattavaksi Mi Nailsilta jokin aika sitten. Näitä kyseisiä kuvia ei enää myynnistä löytynyt, mutta kannattaa silti kurkata josko jokin valikoiman kuvista kiinnostaisi, sillä nämähän ovat nyt tammikuun ajan mukavassa tarjouksessa. Täältä löydät kaikki Mi Nailsin siirtokuvat. Edit: Postauksessa käytetyt sammakko-siirtokuvat on nyt lisätty Mi Nailsin verkkokauppaan, löydät ne täältä.

 

Mitäs pidätte kynsistä? ♥
 
*** Siirtokuvat saatu blogin kautta, linkkien klikkailusta en hyödy mitenkään
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

24 Comments

  • Reply Heidi

    Onpas veikeät! 🙂 Kikot kyllä sopii tosi hyvin vesimarmorointiin.

    10.1.2016 at 08:17
  • Reply Belegwen

    Ihanan pirtsakat näin talven keskelle! 😀

    10.1.2016 at 08:30
  • Reply eekku

    Hauskat

    10.1.2016 at 09:01
  • Reply Enail

    Tosi suloinen lakkaus 🙂 ei voi olla ilahtumatta kun sitä katsoo. Tosi onnistunut marmorointi ja nuo sammakot on siinä tosiaan kuin kotonaan!

    10.1.2016 at 10:47
  • Reply Katarooma

    Onpa ihanat!

    10.1.2016 at 11:13
  • Reply Kata/Shopaholic

    Ihanat sammakot! ♡

    10.1.2016 at 13:04
  • Reply Laura

    Ihana toi marmorointi (: värit sopii tosi hyvin yhteen<3

    10.1.2016 at 13:44
  • Reply Heidi

    Iiik, miten ihanat!

    10.1.2016 at 17:48
  • Reply Ninthea VintageRose

    Nice water marble!! And the little frogs are so pretty! :3

    10.1.2016 at 21:37
  • Reply janinarosaj

    ja nyt on korvamatona ”pienet saaammakot, pienet saaammakot, ne lystikkäitä oooon….”

    11.1.2016 at 19:00
  • Reply Tintti

    Voi miten suloisia nuo sammakkosiirtokuvat on :). Tosi ihanat kynnet ja hienot marmorointikuviot, kyllä noiden kuvioiden päällä kelpaa sammakoiden poseerata!

    13.1.2016 at 14:07
  • Reply Satsuli

    Vitsi miten höpsön ihanat! Ja nuo värit naminam :3

    13.1.2016 at 14:09
  • Reply Nena Sofia

    Hih kiitos! 🙂 Ja joo, sen olen kyllä huomannut vaikkei mulla montaa Kikoa olekaan 🙂

    14.1.2016 at 22:16
  • Reply Nena Sofia

    Hih kiitos Belegwen! 😀

    14.1.2016 at 22:17
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos 🙂

    14.1.2016 at 22:18
  • Reply Nena Sofia

    Hihii kiitos Enail! 🙂 Nää oli kyllä piristävän erilaiset pitkään aikaan 🙂

    14.1.2016 at 22:18
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    14.1.2016 at 22:19
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 ♥

    14.1.2016 at 22:20
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Laura! ♥ 🙂

    14.1.2016 at 22:20
  • Reply Nena Sofia

    Hihii kiitos! ♥ 🙂

    14.1.2016 at 22:24
  • Reply Nena Sofia

    Thanks! 😀 They are definitely very cute 😀 ♥

    14.1.2016 at 22:26
  • Reply Nena Sofia

    Hahaa, uskon! Meinasin itseasiassa otsikoida tämän postauksen tuohon lauluun viittaavasti, mutta päätin etten viitsi laittaa vahinkoa kiertoon 😀

    14.1.2016 at 22:27
  • Reply Nena Sofia

    No eikö vain! 😀 Kiitos kehuista, hih 😀 ♥

    14.1.2016 at 22:29
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Satsuli! ♥ 🙂

    14.1.2016 at 22:31
  • Leave a Reply