Follow:

Syteen tai saveen!

Olette varmasti huomanneet, että tässä blogissa ei paljoa leimattuja lakkauksia näy. Sille on ihan yksinkertainen selitys, sillä joka ikinen kerta kun olen ryhtynyt leimauspuuhiin, on kaikki mennyt enemmän tai vähemmän pieleen. Tämä ei suinkaan ole mikään aloituspuhe jonkin sortin havahtumis-hetkelle jolloin olisin tajunnut mitä olen tehnyt aina väärin ja oppinut vihdoin leimaamaan virheettömästi, vaan olen nyt lopulta tehnyt päätöksen, että aion todella opetella tuon taidon. Sitähän sanotaan, että ”et voi koskaan epäonnistua ennen kuin olet lakannut yrittämästä”. (Toisaalta tähän teemaan sopisi myös ”se mikä ei tapa se vahvistaa”)
ÜberChicin leimauslaatat ovat herättäneet suurta suosiota kuluneen vuoden aikana, ja olen hiljaa haaveillut laattojen kauniiden kuvioiden perään. Kerta toisensa jälkeen olen kuitenkin hylännyt ajatuksen varmana siitä, etten kuitenkaan osaa, kunnes eräänä päivänä tutkailin jälleen lukulistani blogeja, ja törmäsin erääseen Polish Fictionin Tintin ihanaan lakkaukseen (ikävä kyllä en enää muista mikä lakkaus oli kyseessä, mutta erittäin kaunis se oli niinkuin hänen lakkauksensa tuppaavat olemaan). Tuona päivänä olin lakannut jo aamulla kynsille pohjavärit valmiiksi, mutta mikään koristeluidea ei ollut tuskaisista pohdinnoista huolimattakaan tuntunut oikealta, joten kun näin ne Tintin mahdottoman kauniit ÜberChicin kukkakuosilla tuplaleimatut lakkaukset, tiesin mitä minun olisi tehtävä. Nyt on pakko opetella leimaamaan!

”Syteen tai saveen” – ajattelin, ja esitin Mi Nailsin Mirvalle pyynnön, josko olisi mahdollista saada jotakin yksittäistä ÜberChicin laattaa testattavaksi. Mirva sitten lähettikin kokonaisen kutossetin, ja sen kotiutinkin tuossa pari päivää sitten. Pakettia avatessa minut valtasi kauhea into, mutta samalla myös kauhu. Entä jos en onnistu mitenkään?

Ylhäällä näette kaikki ensimmäisen laatan kuviot testileimattuna kartongille. Kauhean kehuttavilta ne eivät näytä, mutta olen ylpeä itsestäni! Tähän pisteeseen pääsemiseen vaadittiin kyllä useiden tuntien harjoitteluja tikuille ja ruutupaperille, ja lähdinpä metsästämään asetoniakin kesken treenailujen kun totesin, että kynsilakanpoistoaineellani saattaa olla jotakin tekemistä kamalien reikäleimojen kanssa.

Kynsille sudin sitten kerroksen Essencen Play with my mintiä, ja sen päälle tein kuivaksi puristetuilla sudeilla distressed -kuviota arviolta 10:tä eri lakkaa käyttäen (jos jokin lakka erityisesti kiinnostaa, kysy ihmeessä, sillä tällä kertaa en niitä tähän listaa). Tähän väliin sudin kerroksen pikakuivattajaa, ja sen kuivuttua ryhdyin leimaamaan.
Kuvioksi valikoitui tuollainen kukkakuosi, joka tällä taustalla muistuttaa jotain hyvinkin merellistä. Leimat tein tällaisella XL-leimasimella jonka olen aikanaan kirppistellyt ja lakkana käytin Essencen mustaa leimauslakkaa. Lakkauksen viimeistelin Nail Pattern Boldnessin Digital Flash -pikakuivattajalla joka alkaa olemaan jo hyvinkin paksua mutta ei siltikään kuvioita levittänyt. Leimoista tuli ihan kohtuullisia, mutta harmittaa että ei-kuvauskäteen ne jostain syystä onnistuivat paremmin kuin tähän. Olisin halunnut näyttää teille ne paremmat leimat!

ÜberChicin 6-setin olen tosiaan saanut testattavaksi Mi Nailsilta, ja niitä löytyy edelleen täältä hintaan 28,90 €. Jos leimauslaatat eivät iske, niin suosittelen kuitenkin pyörähtämään verkkokaupan puolella, sillä siellä on menossa koko loppukuun ajan huikea ale. Kaikki normaalihintaiset tuotteet myydään siis puoleen hintaan alekoodilla, jonka löydät heidän Facebook-sivuiltaan täältä.
Oikeastaan innostuin tästä leimailusta nyt sen verran, että en malta odottaa loppujen laattojen testaamista! Mitäs te piditte näistä kynsistä? ♥
*** Digital Flash -pikakuivattaja ja leimauslaatta saatu testattavaksi blogin kautta
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

29 Comments

  • Reply Fani

    Mielestäni oot kyllä onnistunut todella hyvin. 🙂 Nyt vaan leimailet paljon niin kyllä se siitä alkaa sujumaan. 😀 <3

    25.1.2016 at 05:13
  • Reply Enail

    Todella onnistuneet leimat ja ihanasti elävöittää tuo distressed-tausta 🙂

    25.1.2016 at 07:01
  • Reply Emmi

    Oot onnistunu tosi hyvin leimaamisessa, aivan ihanat kynnet <3

    25.1.2016 at 08:48
  • Reply Kata/Shopaholic

    Hauskat! 🙂 Kylla se leimaaminen lahtee sujumaan, ootko kokeillut muita stampereita?

    Ma en luultavasti enaa voi edes elaa ilman Uber Chicin laattoja, oon haalinut jo kaikki setit enka oo kayttanyt viela laheskaan kaikkia, ja nyt niilta tuli taas uus setti ja sehan on kans pakko saada, puhumattakaan uudesta Furry Friends-laatasta. Etta vari vaan, kohta sakin oot koukussa! 😀

    25.1.2016 at 08:59
  • Reply Kata/Shopaholic

    Hauskat! 🙂 Kylla se leimaaminen lahtee sujumaan, ootko kokeillut muita stampereita?

    Ma en luultavasti enaa voi edes elaa ilman Uber Chicin laattoja, oon haalinut jo kaikki setit enka oo kayttanyt viela laheskaan kaikkia, ja nyt niilta tuli taas uus setti ja sehan on kans pakko saada, puhumattakaan uudesta Furry Friends-laatasta. Etta vari vaan, kohta sakin oot koukussa! 😀

    25.1.2016 at 08:59
  • Reply Hanna Lahtinen

    Olen ajatellut että et leimaa, kun usein se on ainoa tapa koristella kynnet monessa blogissa. Ja siksi olenkin pitänyt kovasti koristeluistasi, kun ne eivät ole aina pelkkää leimausta, joten tulee vaihtelua. Mitenkään leimausta väheksymättä, se on hieno taito ja saa näyttäviä kynsiä mutta on niin paljon muutakin olemassa. Mielestäni on hienoa tehdä monipuolisesti erilaisia koristeluja eri tekniikoilla. Onnittelut kaunista kynsistä 🙂

    25.1.2016 at 09:04
  • Reply Sissi

    Hyvinhän sä olet onnistunut! Aivan upeat:)

    25.1.2016 at 10:00
  • Reply Nanne

    Nää on ihanat kynnet ^.^
    Miullakin monesti käy niin, että ei-kuvattavan käden kynnet onnistuu paremmin kuin kuvattavan käden kynnet 😀 Vähäkö se meinaa harmittaa, kun mie en osaa yhtään kuvata oikean käden kynsiä :DD

    25.1.2016 at 10:07
  • Reply Tintti

    Erinomaisen hyvin onnistuneet leimaukset ja tosi kaunis lakkaus! Kivaa nähdä mitä upeuksia loihdit muilta laatoilta :).

    25.1.2016 at 10:59
  • Reply Maiju

    Hieno lopputulos! Kyllä sä osaat kun vaan niin päätät 🙂

    25.1.2016 at 12:50
  • Reply Belegwen

    Tosi hyvin onnistuneet! 🙂

    25.1.2016 at 16:02
  • Reply Bunnytailnails

    Ihanat kynnet! Osaathan sä leimata, pöhkö <3.

    25.1.2016 at 16:09
  • Reply eekku

    upeat

    25.1.2016 at 20:52
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Fani! 🙂 Se olisi tarkoituskin 🙂

    27.1.2016 at 18:02
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos Enail! 🙂 ♥

    27.1.2016 at 18:03
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Emmi! <3 Yllättävän hyvin tämä homma kyllä alkoi luistamaan kun vaan päätti yrittää 🙂

    27.1.2016 at 18:04
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 Oon kokeillut aikanaan muutamia kovempia stampereita, mutta tämä on ollut ainoa joka on toiminut mitenkään päin omilla melko kaarevilla kynsilläni. Nyt kyllä himottaisi ostaa testiin vaikka mitä stampereita, kun homma kerta jotenkin sujuu jo 😀 Ja sen kyllä tiedän jo että koukussa ollaan ja pahasti, tekisi meinaan pirusti mieli tilata vaikka mitä nyt 😀 No, kunhan rahatilanne on taas parempi voin päästää innostuksen valloilleen 🙂

    27.1.2016 at 18:07
  • Reply Nena Sofia

    Voih että, enpä ollut tosiaan ajatellut asiaa tältä kantilta. Joka tapauksessa voin luvata, ettei blogin monipuolisuus tästä hiivu, vaan enemmänkin näen leimaamisen uutena mahdollisuutena kasvattaa koristelumenetelmien kirjoa jota täällä esittelen. Toivottavasti edelleen viihdyt blogini puolella eikä leimaukset sinua karkota pois!
    Kiitoksia kehuista :') ♥

    27.1.2016 at 18:10
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos Sissi! ♥ 🙂

    27.1.2016 at 18:11
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 Ja juuri tuota tarkoitin! En edes osaa asetella oikean käden sormia mitenkään järkevästi, saati sitten pidellä kameraa ja ottaa kuvaa vasemmalla kädellä 😀 Parhaimmassa tapauksessa saisin siis kuvan jossa näkyisi puolet vänkyräisistä nakeista joka luultavimmin olisi myös äärimmäisen sumea ja epätarkka 😛

    27.1.2016 at 18:14
  • Reply Nena Sofia

    Hih kiitos Tintti! :') Aika kaukana nämä on erinomaisen onnistuneista, mutta arvostan suuresti mielipidettäsi ♥

    27.1.2016 at 18:15
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Maiju! 🙂 Tuntuu kyllä voimauttavalta huomata, että tässäkin tekniikassa on mahdollista onnistua 🙂

    27.1.2016 at 18:16
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    27.1.2016 at 18:18
  • Reply Nena Sofia

    Hihih kiitos! 😀 ♥ Yllättäen tämä homma olikin helpompaa kuin pelkäsin, nyt pitää vain muistaa harjoitella 🙂

    27.1.2016 at 18:20
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    27.1.2016 at 18:24
  • Reply Katarooma

    Onpa ihanat kynnet! <3

    28.1.2016 at 19:41
  • Reply Nena Sofia

    Voih kiitos Katarooma! <3 🙂

    29.1.2016 at 23:19
  • Reply Dimavarien

    Todella onnistuneet leimaukset! Tajunnutkaan aikaisemmin kuinka ihana tuo kuutossetti on. ^_^

    30.1.2016 at 21:47
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Dimavarien! ♥ 🙂 Tää on kyllä mun mielestä todella ihana setti, niin monikäyttöinenkin 🙂

    1.2.2016 at 20:37
  • Leave a Reply