Follow:

Ruskan sävyjä

Viime postauksessa jo totesinkin, että aion lakkailla syksyisiä kokonaisuuksia kynsille vielä niin kauan, kun vain sää sallii. Valon määrä toki laskee joka päivä ja lämpötila hiipuu pikkuhiljaa, joten lienee sanomattakin selvää että vähitellen alkaa talviset värit houkuttelemaan yhä enemmän ja enemmän. Siitä huolimatta pysytään vielä syysteemassa tässä blogissa, joskaan en osaa sanoa, että kuinka pitkään.
Pari päivää sitten tutkailin lakkakaapin syksyisiä yksilöitä, ja päädyin sutimaan kynsilleni pari kerrosta Fabyn huikean kaunista Bohémienia. Vaalean kaakaon sävyinen lakka punaisella shimmerillä huutaa ylleen syksyisiä koristeita, ja sellaiset se toki saikin. Koska halusin elävöittää lakkapintaa vielä ennen varsinaista koristelua, lakkasin Bohémienin päälle vielä yhden kerroksen Sinful Colorsin hologlitteristä Agacia, sekä kerroksen Nfu Oh:n punaista flakielakkaa, eli numeroa 44.
Kun pohja oli kuivunut maalasin keskisormista alkamaan puun, jonka oksia jatkoin vielä nimettömien ja etusormien kynsille. Tämän jälkeen lisäilin oksille ruskean sävyisiä lehtiä dotting toolilla. Kaiken tämän toteutin siis Mont Marten akryylimaaleilla, ja kokonaisuuden viimeistelin Seche Vite -pikakuivattajalla. 

Kynsistä tuli kokonaisuutena omaa silmääni miellyttävät, ja erityistä ihailua herätti lakkapohjan kimaltelu eri valaistuksissa. Yllä onkin kuvaa vähän eri kulmasta, jossa näkyy flakieiden ja hologlittereiden mahtava väri-ilakointi. Näillä kynsillä kyllä kelpasi olla taas pari päivää.

Nyt ollaankin taas jo kuukauden puolessa välissä. Ensi viikolla minulla on suukirurgille aika, jossa tehdään arvio vasemmasta ala-viisuristani, joka ilmeisesti poistetaan leikaten kuun lopussa. Hui kamala! Onneksi siihen on vielä pari viikkoa aikaa, eikä tarvitse ihan vielä alkaa panikoimaan. 
Onko teiltä muilta poistettu hampaita leikaten, kertokaapa, onko siinä kamalasti pelättävää?
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

*** Fabyn lakka saatu blogin kautta 
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

38 Comments

  • Reply Belegwen

    Kyllä on taas niin omaa silmää miellyttävät kynnet että! <3

    Mullahan poistettiin kaikki ilman leikkausta, ne olivat onneksi todella helppoja poistaa. Mulla hävisi pelko hampaiden poistoon, mutta juurihoitoon säilyi. 😀 Mulla vielä tuota yhtä juurihoidettua hammasta rassataan ensi kuussa, se hirvittää! Jospa se ei enää ärtyisi pahaksi, kuten viime kerralla kävi. Nyt edessä on enää hampaan juuren täyttö, mutta silti se jotenkin pelottaa.

    Toivotaan, että sulla kaikki menee hyvin, itsellä hampaanpoistossa eniten ärsytti ne tikit suussa. 😀

    15.11.2015 at 10:27
  • Reply Kata/Shopaholic

    Ihan mielettoman kauniit kynnet! 🙂 Multa ei oo viisureita leikattu, mutta hammaslaakarikammo on kauhea! Tsemppia!

    15.11.2015 at 12:20
  • Reply Kynsille /(kynsille.wordpress.com)

    Niin kaunis ja onnistunut kokonaisuus!:)

    15.11.2015 at 12:22
  • Reply Daniela

    sä oot vaan niin taitava 🙂 toi puu näyttää ihan leimalta/siirtokuvalta , niin hyvin piirretty 🙂 ihanat syksyiset sävyt on kyllä käytössä ollut nyt , Nena 🙂

    15.11.2015 at 13:05
  • Reply Sole/nailOxtail

    Kaunis puu ja ihana pohja, tsemppiä hammashommiin! 🙂

    15.11.2015 at 14:15
  • Reply Anni

    Upeat! :>

    15.11.2015 at 14:41
  • Reply Bunnytailnails

    Mielettömän kauniit kynnet <3. Näyttää ihan kuin aurinko laskisi juuri puun taakse :).

    15.11.2015 at 14:44
  • Reply Enail

    Upea syksyinen kokonaisuus! Ihana tuo puu ja kaunis on myös tausta 🙂

    15.11.2015 at 15:53
  • Reply Johanna

    Vau, noi flakiet vielä kruunaa kokonaisuuden 🙂

    15.11.2015 at 16:39
  • Reply Laura

    Ihanan sävynen lakka. En osais varmaa omilla kynsillä pitää tollasta, mutta sulle sopii tosi hyvin. (: ja tosi kiva toi puu

    15.11.2015 at 16:45
  • Reply Verieana

    Vielä voi hyvin tehdä syksyisiä lakkauksia 🙂 Eipä ole lunta vielä näkynyt missään, ehkäpä sitten sitä alkaa kaipaamaan kynsilleen jotain talvista.

    15.11.2015 at 21:01
  • Reply PS

    Taitavasti olet puun taiteillut, todella kaunis lopputulos. I <3 flakies. :)
    Mua jännittää aina hammaslääkärikäynnit, vaikka olisi kyseessä vain tarkistuskäynti. Oma viisaudenhampaiden poisto-operaatio oli kuitenkin paljon helpompi kuin odotin, toivottavasti sulla käy samoin.

    16.11.2015 at 00:17
  • Reply Nena Sofia

    Suuret kiitokset Belegwen! 🙂 <3

    Hyvä kuulla että sulla on mennyt hyvin nuo poistot, mullakin on takana parit juurihoidot ja siksi tää ehkä pelottaakin niin paljon :/ Mutta ehkä siinä ei olekaan niin paljoa pelättävää 🙂

    Tsemppiä juurihoidon loppuun, eiköhän sekin sulla ihan hyvin mene! 🙂

    16.11.2015 at 06:08
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Kata! 🙂 Mulla on myös tuo kammo ihan kamala, mutta toivotaan nyt parasta, ei kai se nyt ihan kamalaa voi olla 😛

    16.11.2015 at 06:09
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! 🙂 <3

    16.11.2015 at 06:10
  • Reply Nena Sofia

    Voi että, suuret kiitokset Daniela! Ihan tässä punastuu :') ♥

    16.11.2015 at 06:12
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Sole! 🙂 Ja eiköhän ne hammashommat ihan hyvin mene, jännitän taas turhia niinkuin aina 😀

    16.11.2015 at 06:13
  • Reply Nena Sofia

    Oi kiitos! 🙂

    16.11.2015 at 06:13
  • Reply Nena Sofia

    Voi että, kiitos Malle! Ihana mielikuva ♥

    16.11.2015 at 06:13
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Enail! 🙂 Taustasta tuli kyllä oikein kaunis, vaikken mitään kummallista sille tehnytkään 🙂

    16.11.2015 at 06:14
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂

    16.11.2015 at 06:15
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Laura! 🙂 Mä oon jotenkin ihastunut nyt kaikenlaisiin ruskeisiin ihan täysin 🙂

    16.11.2015 at 06:16
  • Reply Nena Sofia

    Ihan totta, näin itsekin juuri ajattelen 🙂

    16.11.2015 at 06:17
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia PS! 🙂 ♥ I <3 flakies too :D

    Hammaslääkärille on kyllä aina ihan hirveää mennä! Jotenkin sitä aina pelkää pahinta, mutta ehkä tuo operaatio nyt sujuisikin ihan hyvin 🙂

    16.11.2015 at 06:19
  • Reply Fani

    Ai että näyttää hyvälle. Varsinkin tuo flakieslakka tuo vielä sen loppu silauksen kynsiin. <3

    Mä en edes halua miettiä viisurien poistoa. 😀 Mun on pitänyt poistattaa jo vuosi sitten mun alaviisurit, mutta edelleen ne on suussa. 😀

    16.11.2015 at 07:13
  • Reply eekku

    Kauniit

    16.11.2015 at 07:13
  • Reply Satsuli

    Mahtava tuo pohja ku se on niin eläväinen ja upeat kynnet muuteski! :)) Tsempit hampin poistoon. ^.^

    16.11.2015 at 08:00
  • Reply Hannatic

    Mulla on leikattu kaksi viisaudenhammasta. Pelkäsin ihan hulluna, mutta ihan turhaan. En yleensä hammaslääkäriä pelkää, mutta nuo leikkaukset pelotti jostain syystä. Sain rauhoittavaa kun kerroin etukäteen että pelottaa, kannattaa kysyä jos yhtään siltä tuntuu! Siinä kestää kauemmin kuin esiin puhjenneen hampaan poistossa ja suuhun jäi mulla ainakin tikit jotka kai poistettiin vielä erikseen (luulisin, siitä on jo yli 10 vuotta niin en ole varma, ja tässä voi olla eri menetelmiäkin). Mutta ei tarvi jännittää liikaa, ja jos jännittää niin kannattaa kertoa siitä lääkärille. Ne usein kovasti ymmärtää ja pyrkii tekemään siitä mukavampaa. Tsemppiä, hyvin se menee 🙂

    16.11.2015 at 12:19
  • Reply Nanikaroliina

    Kauniit sävyt näissä ! <3 tykkään kovasti 🙂

    16.11.2015 at 17:00
  • Reply Katarooma

    Ihanat! Mitä hurmaavin taideteos nämä kynnet! <3

    16.11.2015 at 19:14
  • Reply Tinkerbell

    Ihanat! Toi puu on hirmu upee 🙂

    23.11.2015 at 18:16
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Fani! 🙂 <3 Voih, kannattaa kuitenkin hoitaa se alta pois ettei tarvitse loputtomasti kerätä stressiä siitä 🙂

    25.11.2015 at 05:48
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos 🙂

    25.11.2015 at 05:50
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Satsuli! ♥ 🙂

    25.11.2015 at 05:50
  • Reply Nena Sofia

    Onneksi sulla meni noin hyvin tuo! Tän kommentin perusteella olin suunnitellut pyytäväni rauhoittavia, mutta en sitten koskaan ehtinytkään kun se poistettiin niin yhtäkkiä 😀 Mutta aika turhaan mä oikeasti pelkäsinkin, muutamassa päivässä kipu rauhottui hyvin ja nyt ei olekaan enää kuin pikkuisen arka ja turvonnut tuo leuan alue 🙂

    25.11.2015 at 05:54
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Nanikaroliina! <3 🙂

    25.11.2015 at 05:57
  • Reply Nena Sofia

    Voi että, suuret kiitokset! <3

    25.11.2015 at 06:05
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Tinkerbell! 🙂

    25.11.2015 at 06:06
  • Leave a Reply