Follow:

Pastelliset galaksit

Tässä jokin aikaa sitten toteutin perinteiset galaksikynnet 31 päivän haastetta varten, ja jäin silloin miettimään, että pitäisi testata myös pastelliversioiden tekoa. Ajatus muhi jonkin aikaa mielessä, kunnes ehdin sen jo tyystin unohtamaan, ja nyt eilen sen sitten taas muistin. Kynsille olin juuri lakannut kaksi kerrosta Essencen Play with my mintiä, joten tilanne oli otollinen galaksikoristeluiden väkertelyyn.
Aluksi siis tuputtelin kynsille täysin sattumanvaraisesti Ginan valkoista ja muutamia erilaisia pastellilakkoja meikkisienen avulla. (Lakkoja tuli käytettyä niin monia, etten koe niiden listaamista tähän tärkeäksi, mutta jos jokin jäi askarruttamaan, kysyä saa toki!) Kun pohjassa oli tarpeeksi sekavuuden makua, lähdin hakemaan jatkuvaa galaksikuviota kynsien keskiosaan O.P.I:n violetilla Do You Lilac It? ja pinkillä Strawberry Margarita -cremelakoilla. Kuvion reunat häivytin vielä Miss Sportyn 485 -numeroisella vaaleanpunaisella crellylakalla. Lopuksi töpöttelin kuvion päälle Essencen Pixie Dustia ja kuorrutin kaikki kynnet Sinful Colorsin Agacilla
Tähtikuviot ja pilkut lisäsin tässä kohtaa valkoisella akryylimaalilla ja viimeistelin kynnet Seche Vite -pikakuivattajalla. Kynsistä tuli hurjan suloiset, oikein keijukaismaiset ja vaikkeivat ne ehkä kaikkein eniten omaa tyyliäni vastanneetkaan, tykkäsin niistä silti kovin. 

Nyt jälkikäteen mietittynä voisin kyllä sanoa pitäväni enemmän perinteisistä galaksikynsistä, tai ainakin ne olivat helpommat toteuttaa ja syvyysvaikutelma niissä oli elävämpi. Toisaalta, myös nämä pastelliversiot ovat nätit, ja on mukavaa, että tällekin tekniikalle löytyy tällainen hempeämpi vaihtoehto!
Ihanaa perjantaita kaikille! Kummanlaisista galakseista pidätte enemmän? ♥

Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

40 Comments

  • Reply Fiiia

    Oi ompa sievät ja erilaiset galaksikynnet! ♥ Itellä on ihan liian kauan aikaa siitä, kun viimeks kyseisenlaisia kynsiä oon lakkaillut – pitäis varmaan taas kokeilla pitkästä aikaa 🙂

    25.9.2015 at 05:59
  • Reply Belegwen

    Mäkin mietin että olisi pitänyt tehdä myös pastelliversiot, mutta se sitten jäi. 😀 Nämä on kyllä nätit!

    25.9.2015 at 06:17
  • Reply Emmi

    Oi että ihanat! <3

    25.9.2015 at 06:21
  • Reply Bunnytailnails

    Oih, mitä pastelliuniversumiunelmaa :). Mä en ole saanut edes yksiä galakseja vielä väkerrettyä! Nyt pitäisi kyllä ihan ottaa itseä niskasta kiinni. Mä voisin tehdä jotkut helvetintuligalaksit! Joo, sen mä teenkin :). Kiitos inspiksestä.

    25.9.2015 at 06:33
  • Reply Satsuli

    Ihanat hempiät galaksit. <3 Mää tykkään tummista galakseista enemmän, ne on jotenki moniulotteisimpia ku vaaleat. 🙂

    25.9.2015 at 07:18
  • Reply Katarooma

    Tosi söpöt! <3

    25.9.2015 at 08:19
  • Reply Suvinen

    Tosi kaunis lakkaus 🙂

    25.9.2015 at 11:52
  • Reply Anni

    Ihanan hempeät kynnet! Miksi mulle tulee näistä Japani hyvin vahvasti mieleen? 😀

    25.9.2015 at 14:45
  • Reply Enail

    Onnistunut pastelligalaksi 🙂

    25.9.2015 at 15:42
  • Reply Sofia

    Wau kuinka upeat kynnet<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    25.9.2015 at 16:48
  • Reply Mia / Beauty Highlights

    Onpa kauniit! Mulla on tummempi kausi meneillään näin syksyisin, pastelleista innostun enemmän keväällä 🙂 Mutta nämä on kyllä tosi ihanat! Taitava olet 🙂

    25.9.2015 at 16:54
  • Reply Ella Vuorinen

    Ei vitsi miten hienot kynnet! ♥ Tosi hienoja nää siun muutkin kynnet! 🙂

    http://eltsinmuotinurkkaus.blogspot.fi

    25.9.2015 at 19:20
  • Reply Tinkerbell

    Voi ei miten ihanat!♥♥

    25.9.2015 at 20:41
  • Reply Laura

    Rakastuin noihin galaksikynsiin! Nyt alkoi itsekin mieli taas kasvattamaan kynsiä, että niitä pääsisi lakkailemaan 🙂 Tykkään tosi paljon lakkailuun liittyvistä blogeista!

    http://kauniitaajatuksia.blogspot.fi/

    26.9.2015 at 01:22
  • Reply Fani

    Oi hitsi miten ihanat<3 Siis nää on kyllä yhdet mun lemppareista jälleen!

    26.9.2015 at 05:58
  • Reply Nanne

    Onpa ihanan hempeät nää galaxit ♡

    26.9.2015 at 08:32
  • Reply Tintti

    Mä tykkään sekä perinteisistä tummista ja pastellisista galakseista :). Ihanat pastelligalaksit, tykkään näistä niin kympillä!

    26.9.2015 at 11:55
  • Reply Tuuli

    Nämä ovat aivan ihanat! 🙂 Jotenkin tuli My Little Pony mieleen, en tiedä miksi. 😀

    27.9.2015 at 13:51
  • Reply Jeannay

    Aivan super ihanat!♥

    27.9.2015 at 15:04
  • Reply Nanikaroliina

    Suloiset ! <3 Kivat hempukat. Molemmat kyllä on mieleeni ! :>>

    28.9.2015 at 11:36
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia Fiiia! ♥ Kannattaa ehdottomasti kokeilla taas, nämä on ihanan helppoja ja nättejä lakkauksia 🙂

    29.9.2015 at 16:27
  • Reply Nena Sofia

    No etköhän sä vielä ehdi 🙂 Kiitos! ♥

    29.9.2015 at 16:28
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 <3

    29.9.2015 at 16:28
  • Reply Nena Sofia

    ♥ En malta odottaa mitä saat aikaan! 🙂

    29.9.2015 at 16:30
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos 🙂 <3 Mä luulen että itsekin tykkään tummista enemmän, juurikin samasta syystä 🙂

    29.9.2015 at 16:31
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 <3

    29.9.2015 at 17:25
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! 🙂

    29.9.2015 at 17:26
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Anni! ♥ Hih, en kyllä osaa sanoa! Jännää 😀

    29.9.2015 at 17:27
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! 🙂

    29.9.2015 at 17:28
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! <3

    29.9.2015 at 17:30
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Mia! 🙂 Itsekin innostun tähän aikaan vuodesta helpommin tummista väreistä, mutta tällaiset pastellikynnet tuovat kivaa vaihtelua 🙂

    29.9.2015 at 17:32
  • Reply Nena Sofia

    Voi eikä, hurjan paljon kiitoksia! ♥

    29.9.2015 at 17:33
  • Reply Nena Sofia

    Suuret kiitokset! ♥

    29.9.2015 at 17:34
  • Reply Nena Sofia

    Voii kiitos! ♥ Kannattaa kyllä alkaa lakkailemaan, se on mukavaa puuhaa 🙂

    29.9.2015 at 17:39
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos Fani! <3 <3

    29.9.2015 at 17:39
  • Reply Nena Sofia

    Kiitoksia! näistä tuli kyllä melkoiset hempsukat 😀

    29.9.2015 at 17:40
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos ja kumarrus! 🙂 Itsekin tykkään molemmista, tosin tummista ehkä asteen verran enemmän 🙂

    29.9.2015 at 17:41
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Tuuli! 🙂 Hih, ei mitenkään kummallinen juttu, onhan nämä nyt väreiltään hyvin My Little Ponyn tyyliset 😀

    29.9.2015 at 17:42
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos! 🙂 ♥

    29.9.2015 at 17:43
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Nani! <3 Itsekin tykkään kyllä molemmista, vaikka tummista ehkä enemmän 🙂

    29.9.2015 at 17:43
  • Leave a Reply