Follow:

Merenneidon kynnet

Nyt kun pidin parin päivän tauon haasteesta ja kokosin teille hauskoja postauksia onnistumisistani ja epäonnistumisistani, sain taas uutta puhtia tätä 31 päivän haastetta varten ja viimeiset aiheet tuntuvat jopa erittäin mielenkiintoisilta! Vaihtelu virkistää, niinhän sitä sanotaan.
Nyt on siis haasteen 29. päivä, ja aiheena olisi “inspired by the supernatural”. Mieleen tuli ensimmäisenä kummitukset, hirviöt, hautausmaat (sekä Dean ja Sam) mutta onneksi ajattelin aihetta myös positiivisemmalta kantilta, sillä mörköjä ei tehnyt mieli kynsille maalata. Muistin siis tosiaan merenneidot, ja tämän keksittyäni ryhdyin välittömästi tuumasta toimeen.

Kynsille valitsin pohjaväriksi juuri ostamani Gina Tricotin Ocean Dephtsin, ja tämän päälle tein glitterliu’un kärkiin F.U.N. Lacquerin Secretillä (h). Kynttä tasoittamaan sudin kerroksen Seche Viteä, jonka jälkeen maalasin suomukuviota kaikille kynsille Mont Marten mustalla akryylimaalilla ja Kolinskyn S-kokoisella koristelusiveltimellä merenneidon pyrstöä jäljittelemään. Kuvioiden kuivuttua lisäsin vielä kerroksen Secheä jonka jälkeen kiinnitin kyseisellä pikakuivattajalla erilaisia Ebaysta tilattuja irtokoristeita kynsien tyviin. 
Sen enempää lakkaus ei enää kaivannutkaan, ja näillä merellisillä kynsillä tuli taas hetki viihdyttyä. Edelleenkin tällaiset lakkaukset joissa on yhdistetty kimallusta ja sinivihreän sävyjä saavat sydämen sykähtelemään!

Viettäkääpä mukavaa torstaita ihanat! ♥
Aikaisemmat 31 päivän haasteen lakkaukset:
12. Stripes
14. Flowers
17. Glitter
Share on
Previous Post Next Post

Saatat tykätä myös näistä

39 Comments

  • Reply Yue

    Kaunis lakka ja nätit helmikoristeet.

    10.9.2015 at 04:03
  • Reply Emmi

    Voi vitsi miten upeat! <3

    10.9.2015 at 04:16
  • Reply Enail

    Ihanat merenneitokynnet 🙂 ja kiva valinta ylipäänsä merenneito tuohon aiheeseen.

    10.9.2015 at 04:17
  • Reply Charming Nails

    Superkauniit ❤️❤️

    10.9.2015 at 04:22
  • Reply Roosa ScratchMeWithYourNails

    Aivan ihanat!! <3
    Mäkin muuten aloitin tän haasteen, edellisestä kerrasta on jo vuosi 😀

    10.9.2015 at 04:47
  • Reply Fani

    Oi, että nää on ihanat <3

    10.9.2015 at 04:52
  • Reply Anni

    Todella kauniit, wau!

    10.9.2015 at 05:03
  • Reply Satsuli

    Upeat! Tulee kyllä heti mieleen merenneidot. Nää kynnet saa munki sydämen sykähteleen. <3

    10.9.2015 at 05:14
  • Reply Katarooma

    Uuuupeat! <3

    10.9.2015 at 07:49
  • Reply Helmi TPT

    Ei hitsi, mä tein just tällä viikolla merenneitokynnet ihan tällä samalla kaavalla! Tosin leimasin “suomut” koska en osaa maalata, mutta muuten. Nää sun on kyllä vaan paljon hienommat! Ihan upeasti onnnistuneet, mun vastaavat ei olleet läheskään yhtä hyvät. 🙂

    10.9.2015 at 08:32
  • Reply Mee

    Siis mitä, eikö nuo suomut olleetkaan leimat? Voi jukra taas. Mielettömän hienot! 🙂

    10.9.2015 at 08:40
  • Reply Nanikaroliina

    awww miten kauniin väriset ! Mielttömän hyvää jälkeä ! Oot kyllä huippis ! :* <3

    10.9.2015 at 09:43
  • Reply eekku

    Wau ihanat

    10.9.2015 at 10:47
  • Reply Daniela

    ooooh :3
    pitäisköhän munkin yrittää tehdä tää haaste, mutta en ihan joka päivä ehdi tätä toteuttaa… mutta ois kiva kun on joku tietty aihe josta inspiroitua

    10.9.2015 at 11:18
  • Reply Tinkerbell

    Tosi kauniit (:

    10.9.2015 at 12:12
  • Reply Belegwen

    Huh mikä työ maalata kaikki! Ihan mahtavat kyllä! <3 Mulla on haaste jämähtänyt vesimarmorointiin, enkä saa aikaiseksi tehtyäbsitä. 😀

    10.9.2015 at 12:52
  • Reply Belegwen

    Ja tuo turha b pois tuolta! 😀

    10.9.2015 at 12:53
  • Reply Suvinen

    Ihana lakkaus 🙂

    10.9.2015 at 18:25
  • Reply Sole/nailOxtail

    Ihan selkeää Ariel-ainesta, kauniit 🙂

    10.9.2015 at 19:13
  • Reply Jenni

    Vitsi, nämä on kyllä niin nätit ! 🙂 ♥ Pitää lisätä omalle listalle merenneitokynnet ! 😀
    En oo taas hetkeen kerennyt kommentoimaan muiden postauksia, mutta sulla on kyllä kauniin pitkät kynnet !

    10.9.2015 at 20:18
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitos Yue! <3

    12.9.2015 at 23:35
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Emmi! 🙂 <3

    12.9.2015 at 23:36
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Enail! 🙂 Joo, synkällä linjalla ei tehnyt mieli mennä 🙂

    12.9.2015 at 23:39
  • Reply Nena Sofia

    Suuret kiitokset! ♥

    12.9.2015 at 23:40
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Roosa! <3

    Ja aijjaa! Mulla on painanut elämä päälle sen verran, että monet postaukset on jäänyt lukematta lemppariblogeistakin, huoh :/ Pitääkin kurkkia sun blogiin taas heti kun hetki liikenee 🙂

    12.9.2015 at 23:43
  • Reply Nena Sofia

    Kiitooos! <3 🙂

    12.9.2015 at 23:44
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Anni! 🙂

    12.9.2015 at 23:45
  • Reply Nena Sofia

    Ihhih kiitos Satsuli! <3

    12.9.2015 at 23:46
  • Reply Nena Sofia

    Oih kiitoos <3

    12.9.2015 at 23:48
  • Reply Nena Sofia

    Voi kiitos! Pitääkin kurkata sun versiot, ihan varmasti ovat upeat 🙂 <3

    12.9.2015 at 23:49
  • Reply Nena Sofia

    Hohh kiitos Mee! 🙂 ♥

    12.9.2015 at 23:50
  • Reply Nena Sofia

    Voiii kiitos Nani <3 :')

    12.9.2015 at 23:51
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos Eekku! :') <3

    12.9.2015 at 23:52
  • Reply Nena Sofia

    Hihh ♥ Kannattaa kyllä tarttua haasteeseen, jos oma inspiraatio on hukassa. Pitänee kyllä varoittaa, että loppupään haasteiden kohdalla teki mieli repiä hiuksia päästä kun ei keksinyt ideoita niihin 😀

    12.9.2015 at 23:53
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos 🙂

    12.9.2015 at 23:53
  • Reply Nena Sofia

    Olihan niissä vähän hommaa, mutta kun en osaa leimata niin pakko tehdä näin 😀 Kiitos kehuista <3

    12.9.2015 at 23:55
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos 🙂

    12.9.2015 at 23:55
  • Reply Nena Sofia

    Voih kiitos! 🙂

    12.9.2015 at 23:56
  • Reply Nena Sofia

    Kiitos kehuista Jenni! 🙂 ♥ Äläkä stressaa kommentoinnista, itsekään en aina ehdi vaikka haluaisin, eli ymmärrän kyllä hyvin 🙂

    12.9.2015 at 23:56
  • Leave a Reply