Follow:
Monthly Archives

maaliskuu 2015

    #ablec15 Week 5: Nature’s wonders

    Tähän asti olen joka viikko valinnut haasteen aiheista jälkimmäisen, sen, joka on vaikuttanut yksinkertaisemmalta. Tällä kertaa kuitenkin inspiroiduin enemmän tästä ensimmäisestä aiheesta, eli luonnon ihmeistä.
    Kevät tekee tuloaan, joten halusin kynsille kukkasia. Testaamattomien lootassa jo vuodenvaihteesta asti majaillut Essencen Everybody Salsa pääsi siis vihdoin kynsille, ja sen kaveriksi nappasin myöskin vielä testaamattoman Hello rosy! -tekstuurilakan nimettömiin aksentiksi. Ruohikkoa ja kukkasia maalailin akryylimaaleilla vähän sinne sun tänne sitä sun tätä -menetelmällä.
    Lakat olivat todella hyvälaatuisia, ja ihmettelen, miksi ne on jääneet viimeisiksi testaamattomiksi Essenceikseni. Tuo nimettömän tekstuuri on mielestäni paras tähän mennessä vastaan tullut hiekkalakka tältä merkiltä, se peitti hyvin kahdella kerroksella ja jätti mielestäni hyvän tekstuuripinnan. Ei nyt mitään erityisen rouheaa kuitenkaan, mutta selkeästi tekstuurisen kuitenkin. Everybody salsakin peitti kahdella huolettomalla kerroksella eikä jättänyt merkkiäkään raidoittumisesta, saati sitten koittanut karata kynsinauhoille. Kaikinpuolin hyväkäytöksinen kaksikko siis!
    Näitä kuvia katsellessa iski kyllä ikävä noita pitkiä kynsiäni kohtaan, kun juuri jouduin lyhentämään nämä ihan nysiksi. Toivottavasti nämä kasvaisivat pian!

    // This weeks themes for #ablecs15 nail art challenge are Nature’s Wonders and Textured. I started with the first one, and painted some flowers and grass on my nails with Oumaxi’s acrylic paints.

    On my ring finger’s nails I have two coats of Essence’s Hello rosy! -sparkle sand effect polish, which has really good quality. Its lot better sand polish than any other that I’ve tried from this brand. Onto my other nails I used as a base color two coats of Essence’s Everybody salsa – green creme polish. Onto that green base I painted those flowers and grass and the nails were done. I really love this mani, and when I look these pictures I’m really missing those long nails! Well, hope these grow soon.


    Testaamattomien tekniikoiden tiistai: Water spotted

    Aloitetaanpa pienellä kertauksella. Tänään on siis tiistai, ja niille, jotka eivät ole vielä huomanneet tiedoksi, että olen tässä jonkun aikaa toteuttanut ”Testaamattomien tekniikoiden tiistai” -haastetta blogissani, aikeenani siis saada paljon uusia koristelutekniikoita testattua. Moniin onkin jo ehditty tutustumaan, ja tässä alla linkkien kera kaikki tähän mennessä haasteen merkeissä toteutetut postaukset:

    Jäljellä olisi vielä seuraavat tekniikat: Ombre, Splatter, ”Hammaslankakynnet” ja ikat-kuvio.
    Tänään kuitenkin aiheena olisi Water spotted -tekniikka. Tällä tekniikalla tehtyjä kynsiä on lähiaikoina näkynyt melko paljon kynsiblogeissa, eikä aivan syyttä suotta, sillä kyseessä on todella yksinkertainen koristelutapa jolla saa helposti kauniit ja mielenkiintoisen näköiset lakkaukset. Hyvin havainnollistavan kuvatutoriaalin tekniikasta löydät Kynsille -blogista. 
    Useimmiten olen nähnyt tällä tavalla tehtyjä lakkauksia lähinnä siten, että pohjavärin päälle kuvio on tehty yhdellä värillä, todella usein hopealla tai jollain muulla kimaltelevalla lakalla. Tinkerbell kuitenkin osoitti hetki sitten, että kahdella värillä tehty water spotted koristelu voi näyttää tajuttoman hienolta. Tästä voit kurkata hänen monsterikyntensä, jotka inspiroivat ainakin itseäni kovasti.

    Näille kynsille siis lakkasin pohjalle yhden kerroksen Kikon vaaleaa, turkoosiin taittavaa sinistä cremeä joka kantaa numeroa 340. Päälle sitten tein nuo kuviot kaikkiin muihin kynsiin paitsi nimettömään, ensin tummalla Golden Rosen Classics Metallic -sarjan sinisellä lakalla numero 13, ja sen jälkeen vielä Nufun mustalla. Aine, jota suihkutin vesikipossa olevaan lakkaan, oli muuten hiuslakkaa, vaikka toki sen tilalla voi käyttää esimerkiksi suihkutettavaa desinfiointiainetta.
    Koska tykkään yksittäisistä aksenttikynsistä, tein tälläkin kertaa sellaisen ja asettelin nuo strassit nimettömään tuomaan hieman särmää lakkaukselle. 

    Luulen, että joku kiinnittikin huomiota kynsieni ”pituuteen”. Nehän ovat siis roimasti lyhyemmät kuin aikaisemmin, nimittäin toissapäivänä onnistuin katkaisemaan nimettömän kynnen todella tyvestä. Kynsiliima oli kuivunut, joten ei auttanut muu kuin lyhentää kaikki tuommoisiksi nysiksi… No, onneksi kyseessä on kasvava luonnonvara, kohtahan nuo taas ovat mukavan mittaiset.
    // Hello everyone! In the pictures you can see my first try to make water spotted -design on my nails. It’s not perfect, but I still like it a lot. Have you noticed, that almost every water spotted design is made with only one color on top? Well, I used two because I got really inspired by these nails which were made by Tinkerbell

    If you don’t know what is water spotted or how is it made, you really should check out this tutorial video from Cutepolish. 

    On these nails I used as a base color one coat of Kiko’s polish 340, and onto that I made that design with Golden Rose’s Classics Metallic -collection’s polish number 13 and Nfu Oh’s 132. Onto my accent nail I just added some plastic rhinestones with clear polish, and then I was ready. What do you think of them?


    My favorite color on nails – or is it?

    Se olisi sitten maanantai taas!
    Jotenkin tuntuu, että viikot vierivät älyttömän kovalla vauhdilla, vastahan sitä oli joulukin. Ja juuri äskenhän minä vielä suunnittelin tämän blogin perustamista, vaan nyt ollaankin jo lähemmäs puoli vuotta täällä kirjoiteltu… Huimaa, eikö? 
    Yksi juttu, mikä tuntuu omassa kynsienlaitossani muuttuneen hiljalleen tämän kuluneen viiden kuukauden aikana on värit. Jotenkin sitä nyt huomaa karttelevansa etenkin kirkkaita pinkkejä ja punaisia, kun taas ennen blogin aloittamista, kun lakkailtua tuli harvemmin, oli punaisen sävyt niitä lempivärejä kynsillä.

    Näitä kynsiä tehdessäni jouduin lähes pakottamaan itseni nappaamaan pinkin pullon hyllystä, kun mieli olisi tehnyt kaikka ihan muuta. Ehkä juuri siksi en muutenkaan pidä tästä lopputuloksesta, ja näitä olenkin hautonut jo parisen viikkoa koneen uumenissa, kun en ole tiennyt, että pitäisikö nämä julkaista vai ei.

    Mutta siinä ne ovat nyt sitten. Pohjalla kaksi kerrosta Rimmelin 297 Show Offia, vadelmaisen pinkkiä cremeä, ja päälle sitten kelmuttelin tuota kuviota kahdella seuraavalla lakalla: vaaleahkolla pinkillä O.P.I:n Kiss Me I’m Brazilianilla ja BK:n tummemmalla pinkillä, lakalla numero 17. Koska inspiraationpuute puuttui peliin, viimeistelin lakkaukset neonpinkeillä niiteillä.
    Eiköhän nyt olla pinkit sitten kärsitty, ainakin hetkeksi. Kyllähän tämänkin värin sävyillä välillä saa aikaan ihan kaunistakin jälkeä – sitä hetkeä siis odotellessa.
    // These nails I made about two weeks ago, and the reason why I haven’t published them yet here, is that I really didn’t like them. And I don’t like them better by looking these pictures now. 

    I used different shades of pink, even when I really don’t like these bright pink polishes. That might  be the reason why this whole design looks ugly to me. 

    As a base color I used two coats of medium pink creme: Rimmel’s 297 Show Off . Onto that I made the pattern with a piece of plastic wrap using following polishes: O.P.I – Kiss Me I’m Brazilian (light pink) and BK 17 (dark pink). 


    Ihanaa maanantaita kaikille! // Have a great Monday everyone!